Tasavallan presidentti Tarja Halosen juhlapuhe Eteläsuomalaisen Osakunnan 100-vuotisjuhlassa Helsingin yliopistolla 10.10.2005

Helsingin yliopiston Eteläsuomalainen Osakunta syntyi vuonna 1905 yliopiston kanslerin määräyksellä. Vanha Uusmaalainen osakunta oli menettänyt houkuttelevuuttaan varsinkin suomenkielisten ylioppilaiden silmissä ja useita uusmaalaisia ylioppilaita oli vuosisadan alkupuolella liittynyt muihin osakuntiin. Uusmaalaisen osakunnan jako suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen osakuntaan ei kuitenkaan tuntunut yliopistolla hyväksyttävältä periaatteelta ja vapunpäivänä 1905 kansleri määräsi perustettavaksi uuden Eteläsuomalaisen Osakunnan.

Sadan vuoden aikana Eteläsuomalaisen Osakunnan perustaminen on ehtinyt osoittautua tarpeelliseksi ja hyödylliseksi ratkaisuksi. Osakunta on vakiinnuttanut asemansa kasvattavana pienoismaailmana, joka luo puitteet jäsentensä akateemiselle, kulttuurilliselle ja sosiaaliselle kasvulle.

Osakuntia on usein nimitetty opiskelijoiden toiseksi kodiksi, jossa he voivat olla erilaisina yksilöinä, mutta saman kotiseudun ja ehkä kulttuuriperinteenkin yhdistämänä vieraalla paikkakunnalla. Näin varmaan on ollut perinteisesti esimerkiksi Savolaisessa tai Karjalaisessa osakunnassa, mutta Eteläsuomalaisessa Osakunnassa suurin joukko osakuntalaisista tulee itse asiassa opiskelupaikkakunnalta. Tosin nykyään varmasti moni pääkaupunkiseutulainenkin hakee sukunsa juuria muualta kuin Eteläsuomalaisesta Osakunnasta.

Yhtä kaikki uskallan väittää, että juuri Eteläsuomalaisella Osakunnalla on ollut aivan erityinen tehtävänsä. Se nimittäin auttoi irrottautumaan lapsuuden kodin ympyröistä aikuisuuteen ja samalla liitti uudella tavalla nuoren ihmisen kotiseutuunsa. Osakunta on omalla tavallaan uusi koti kutsuessaan toimintansa piiriin – nyttemmin jo vapaaehtoisesti – hyvin erilaisia ihmisiä. Näitä ihmisiähän ei yhdistä tieteenala eikä aate vaan kotiseutu ja laajasti ottaen opiskelu samassa yliopistossa eli verstaassa, kuten sitä omana aikanani tuttavallisesti kutsuttiin.

Niin vanhempiensa luona kuin itsenäisesti asuvalle nuorelle osakunta saattaa olla se uusi olohuone. Täällä ystävystytään, rakastutaan, väitellään tieteestä, opetellaan yhteiskuntaelämää ja koetaan hyväksytyksi tulemisen riemua omana itsenä. Lisäksi osakunta tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden itsensä kehittämiseen poikkitieteellisessä ympäristössä – missä muualla esimerkiksi juristille tarjoutuisi niin luontevia mahdollisuuksia antautua pikkutunneilla keskusteluun antropologien kanssa vaikkapa Australian asuttamisesta ja sen oikeudellisista seuraamuksista. Vaikka tunnustan kyllä istuneeni mielelläni juristikerhossa, jossa opin tuntemaan tulevan ammattini kannalta ihan hyödyllisen määrän työnantajapuolelle sittemmin menneitä juristeja.

Osakuntien merkitys ylioppilasnuorison kasvattamisessa on ollut kiistaton koko yliopiston historian ajan. Yliopiston huoli ylioppilaiden leväperäisyydestä opintoja kohtaan synnytti jo vuonna 1643 näkemyksen, jonka mukaan ylioppilaiden opintoja ja tapoja valvomaan olisi nimettävä maakunnittain vastuulliset inspehtorit. Valtiovalta ja kirkko olivat yliopiston alkuvuosista saakka kiinnostuneet opiskelijoiden opintojen etenemisestä. Inspehtorien piti seurata ylioppilaiden osallistumista luennoille ja tehdä näistä yksilöityjä muistiinpanoja sekä huolehtia siitä, että ylenmääräinen juhliminen ei ratkaisevasti häiritsisi ylioppilaiden kykyä keskittyä opintoihinsa.

Opiskelijoilta edellytetään tänäänkin etenemistä opinnoissa. Mutta samoin kuin 1600-luvulla, vuonna 2005 ylioppilaiden ajankäytöstä käyvät kamppailua monet muutkin aktiviteetit. Lukuisat opiskelijat rahoittavat opintojaan työssäkäynnillä opintojen ohessa ja opettelevat samalla työelämän kannalta keskeisiä taitoja. Opintojen ja työn ulkopuolisesta ajasta taistelevat ystävät, perhe, harrastukset ja erilaiset järjestöt. Opinnoilta jäävää aikaa niukentaa yliopistojen opintoaikojen rajaaminen entisestään, kun opinnot pitäisi hoitaa päätökseen viiden vuoden kuluessa niiden aloittamisesta. Henkisen hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää muistaa välillä myös levätä. Monien mieleen saattaakin nousta kysymys siitä, miten osakuntatoiminta enää mahtuu tähän kokonaisuuteen.

Toiminta osakunnassa on myös aktiivista kansalaisuutta, osallistumista ja itsensä kehittämistä. Se antaa mahdollisuuden tavoitteelliseen toimintaan oman yhteisön kehittämiseksi ilman kovin ankaraa aatteellista sitoutumista. Se voi olla monelle nuorelle hyvä hengähdyspaikka aikuisuuteen kasvamisessa ja oman suunnan hakemisessa. On oikein saada rauhassa tutustua erilaisiin ihmisiin, asioihin ja aatteisiin ennen omia valintoja ja senkin jälkeen uskaltautua pohdiskeluun, väittelyyn ja myös omien mielipiteiden tarkastamiseen toisten kanssa. Tämänkaltainen järjestökokemus voi olla hyvän opintomenestyksen ja siihen liittyvän toiminnan sekä työkokemuksen rinnalla merkittävää pääomaa myös työmarkkinoilla. Aktiivinen kansalainen on pelinrakentaja, jonka sosiaalinen tieto-taito ja joukkuepelaajan ominaisuudet luovat hyvät lähtökohdat työelämässä menestymiselle.

Entä sitten tämän päivän akateemisuus? Koulutus on keskeisessä asemassa koko yhteiskuntamme kehityksen kannalta. Myös Suomen kilpailukyky globaalissa taloudessa voi perustua vain laatuun. Se edellyttää panostamista koulutukseen ja osaamiseen kaikilla tasoilla. Suurin osa nuorista suorittaa ylioppilastutkinnon, joka ei enää johda automaattisesti akateemisiin opintoihin. Koulujärjestelmämme muutoksissa on myös pyritty ottamaan huomioon opiskelun todennäköinen jatkaminen ja täydentäminen elämän myöhemmässä vaiheessa. Akateeminenkaan opiskelu ei enää riitä elämänikäiseksi evääksi tai automaattisesti muita paremmaksi lähtökohdaksi.

Yliopistojen on yhteistyössä valtion kanssa huolehdittava siitä, että koulutamme kaikilla koulutusaloilla ja -tasoilla monialaisia maistereita ja tohtoreita, joilla on valmiuksia toimia nopeasti muuttuvissa toimintaympäristöissä. Niin sanotut putkitutkinnot eivät merkittävästi edistä innovaatioiden syntyä. Avoin kiinnostus ja jopa tieteellinen keskustelu muiden alojen ihmisten kanssa vaikka osakunnan kerhotiloissa on enemmän omiaan herättämään uusia ajatuksia ja kekseliäisyyttä.

Yliopistoilla on myös kiinnitettävä huomiota ihmisten jaksamiseen opiskelijoina, opettajina ja muissa tehtävissä. Yliopistojen työskentelyolosuhteiden on taattava turvallinen, viihtyisä ja virikkeellinen työympäristö kaikille jäsenilleen. Lisäksi yliopistojen on kasvatettava kansalaisia toimimaan vastuullisissa tehtävissä maassamme.

Mikä on osakuntien yhteiskunnallinen ulottuvuus tänään? Useat osakunnat ovat historiansa kuluessa työskennelleet aktiivisesti esimerkiksi kotiseutututkimuksessa, kansanvalistustyössä ja sosiaalisten olojen kehittäjinä ympäri maata. Osakunnat ovat toimineet kulttuurivaikuttajina, mikä nykyäänkin olisi ehdottoman tärkeää. Kulttuuri on sekä ihmisen itsenä kehityksen kannalta että tulevaisuuden kompassina korvaamaton. Ylioppilasliikkeen kautta moni on harjaantunut yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Tämän päivän nuoret ovat kiinnostuneita sekä ihmisen että ympäristön tilasta. Sen voin sanoa omasta kokemuksestani. Mutta tämä kiinnostus heijastuu tietojeni mukaan aika vähän ylioppilaskuntien edustajistovaalien alla pidettäviin keskusteluihin. Ne kuulemma käydään jälleen pääasiassa opintoihin ja opiskeluaikaan liittyvistä sinänsä tärkeistä asioista. Voisiko olla toisinkin?
.
Eteläsuomalainen Osakunta perustettiin aikanaan suomalaisen yhteiskunnan ollessa rajussa murroksessa. Vuosisadan vaihteessa Venäjän harjoittamat sortotoimet vaikuttivat ylioppilaiden yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Tästä ehkä huomattavimpana osoituksena oli helmikuun manifestin sortotoimenpiteitä vastustava suuri adressi, johon ylioppilaat keräsivät viikossa noin 523 000 nimeä koko maasta. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen hallitsijan oli lopulta luovuttava helmikuun manifestin kansalaisvapauksia rajoittaneista asetuksista ja seuraavana vuonna hallitsija vahvisti Suomelle uudet vaalilait ja valtiopäiväjärjestyksen, jonka mukaan kansa valitsi itselleen eduskunnan yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella.

Ylioppilaiden kasvanut kansalaistietoisuus vaikutti voimakkaasti maamme kohtaloon Eteläsuomalaisen Osakunnan ensimmäisten vuosien alla. Vuoden 1906 uudistuksia ennakoitiin osakuntalaisten käymissä ylioppilas- ja aatepoliittisissa keskusteluissa. Samalla tavalla vuonna 2005 osakuntalaisilla olisi jälleen mahdollisuus avata keskustelua yhteiskuntamme linjasta ja kehityksestä. Juuri teillähän on tulevaisuudessa vastuu siitä, muodostuuko uuden Euroopan yhteisiksi arvoiksi demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio. Juuri te tulette elämään yhä monikulttuurisemmassa Suomessa ja Euroopassa.

Demokratian toteutuminen edellyttää osallisuutta ja halua vaikuttaa itseään ja yhteisöään koskevaan päätöksentekoon. Sata vuotta sitten tavoitteet asetettiin korkealle, kansanvaltaisen ja demokraattisen järjestelmän luomiseen Suomessa. Tänään on aivan yhtä ajankohtaista huolehtia tämän perinteen jatkamisesta ja syventämisestä muuttuneissa olosuhteissa. Juuri te voitte olla avaamassa ovia kulttuurien väliselle dialogille ja uudelle kumppanuudelle. Maailma voisi olla parempi – juuri sinun avullasi.

Toivon, että rakas osakunta nuortuu vanhetessaan. Onnittelen 100-vuotista Eteläsuomalaista Osakuntaa ja uskon, että osakunnan ja sen jäsenten työ maamme ja yhteisen maailmamme puolesta jatkuu. Toivottavasti keskustelu muutostarpeista ja eri toimintavaihtoehdoista käynnistyy jo tänä iltana useassa pöydässä.