Tohtori Pentti Arajärven puhe Punkalaitumen uuden vanhainkodin vihkiäisissä 14.10.2004

Vanhusten huolto on sosiaalitoimen alue, joka kasvaa määrällisesti lähivuosi-na suuresti. Syynä on jo kyllästymiseen asti kuullut puheet suurten ikäluokki-en siirtymisestä eläkkeelle lähimmän kymmenen vuoden aikana. Tämä tosi-asia pakottaa meidät kuitenkin pohtimaan yhä monipuolisempia ratkaisuja palvelujärjestelmän kehittämiseksi.

Maan vanhusväestön määrä kasvaa ja se edellyttää riittävää taloudellista va-rautumista tästä väestönosasta huolehtimiseen. Eläkkeissä olemme varautu-neet rahastoimalla ja jossain määrin myös eläkkeiden tasoon kohdistuvilla toimenpiteillä. Suurista linjoista kuten työeläkkeen määräytymisestä työssä-olon mukaan emme ole tinkineet. Paljon puhuttu eläkepommi on kerta toisen-sa jälkeen todettu suutariksi tai ainakaan sitä ei voi pitää pommina, kun tie-dämme vuosikymmeniä etukäteen sen olevan tulossa.

Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Säännös tarkoittaa sitä, että valtion ja kuntien on järjestet-tävä sosiaali- ja terveyspalvelut siten, että jokaisella niitä tarvitsevalla on mahdollisuus käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja ainakin niissä tilanteissa, joissa on kohtuullista odottaa yhteiskunnan tulevan yksilöä vastaan. Samalla ne on turvattava sellaisessa muodossa, että myös muut perusoikeudet, kuten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto, yksityiselämän suoja, uskonnon ja oman-tunnon vapaus ja kielelliset oikeudet toteutuvat.

Julkisen vallan velvollisuus koskee riittäviä palveluja. Riittävyys onkin vaikea mitta. Epäilemättä valtion ja kuntien on vältettävä tuhlausta, mutta mm. yh-denvertaisuudesta johtuen on palvelujen kuitenkin oltava saatavilla maan ja kuntien eri osissa siten, että vähintäänkin välttämätön tarve tulee tyydytetyksi. Ongelma on kuitenkin monesti se, että kysyntää on aina vähintään yhtä pal-jon kuin tarjontaa. Ongelma on ikuinen ja siihen voidaan vastata vain turvaa-malla kunakin ajankohtana sosiaali- ja terveyspalvelujen kohtuullinen, poliitti-sesti määriteltävä taso julkisin varoin.


Samanaikaisesti ja osittain juuri vanhusväestön kasvavan määrän vuoksi tu-lee huolehtia terveyspalvelujen riittävyydestä eikä tulevaisuutta silmällä pitäen lasten ja nuorten koulutuksestakaan auta tinkiä. Koulutettu työssäkäyvä väes-tö on kuitenkin se, joka maksaa vanhusten palvelut sosiaaliturvan ketjukirje-periaatteen mukaisesti. Me tällä hetkellä työssä olevat olemme vastuussa vanhemmistamme ja lapsistamme, kuten vanhempamme ovat aikanaan huo-lehtineet meistä. Me uskomme, että lapsemme tulevat aikanaan huolehti-maan meistä tulevista vanhuksista. Väestösuhteet vain muuttuvat radikaalisti. Elatussuhde, jossa mitataan työssä olevien ja työelämän ulkopuolella olevien välistä suhdetta, tulee muuttumaan epäedullisemmaksi nimenomaan vanhus-väestön määrän kasvun vuoksi. Siksi meidän on ennakkoluulottomasti ja mo-nipuolisesti käytettävä kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita rahoituksen, palvelujen organisoinnin, modernin tietotekniikan ja muun vastaavan yhteiskunnan kehityksen kautta voimme saada vanhustenhuollon hyväksi unohtamatta kuitenkaan sitä, että lämpö ja inhimillisyys on kaikissa hoivapalveluissa tärkeää. Samat näkökohdat edellyttävät myös terveydenhuollon tehostamista.

Palvelujen määrää ja laatua rakennettaessa on meidän hyvä muistaa myös kultainen sääntö, tee toisille se, minkä soisit hänen tekevän itsellesi. Mitä korkeammalle tasolle palvelutason saatamme, sitä korkeampitasoisia palveluja saamme itse kukin todennäköisesti aikanaan nauttia. Tämä ehkä itsekkäältä kuulostava sääntö toimii myös siten, että mitä paremmin turvaamme lasten ja nuorison tulevaisuuden, sitä paremmin tuleva yhteiskunta kykenee vastaamaan meidän itse kunkin vanhuudesta. Vain osaava, oivaltava, yhteisvastuullinen yhteiskunta kykenee tuottamaan sen taloudellisen tuloksen, josta julkisetkin sosiaali- ja terveyspalvelut kumpuavat.

Tähän sopii myös huomio velvollisuuksista. Kun haemme oikeuksien synnyn perustaa on parasta katsoa peiliin. Yksittäisen ihmisen oikeudet merkitsevät kaikille muille velvollisuutta kunnioittaa hänen oikeuksiaan ja näin on jokaisen itse kohdaltaan tehtävä. Pelkistyksenä sinun oikeutesi ovat minun velvollisuuksiani ja minun oikeuteni ovat sinun velvollisuuksiasi.

Sosiaali- ja terveystoimessa on enenevässä määrin siirrytty yhä monimuotoisimpiin palveluihin, joissa aiemmasta jyrkästä ei-palveluja, avopalveluja, laitospalveluja -ajattelusta on siirrytty liukuvaan järjestelyyn. Itse kukin voi hyvin yksilöllisesti ja joustavasti aina käyttää niitä palveluja, jotka asianomaista koskettavat ja joilla ei ole suoraa yhteyttä esimerkiksi jakoon avo- ja laitospalvelut.



Vanhusten ja ikääntyneiden huollossa kirjo ulottuu kotona ilman palveluja asumisesta erilaisiin ratkaisuihin, joissa voi käyttää kotipalveluja ja kotisairaanhoitoa, asumista erilaisten tukipalveluin pyykinpesusta ja siivouksesta ruoanlaittoon ja muihin tarjottuihin palveluihin. Vanhuksille tarkoitettujen asuntojen kirjossa voidaan luontevasti liikkua väheksymättä mitään asumisen muotoa. Hyväksi käytetään niin osakeyhtiömuotoisia palvelutaloa, asumisoikeusasuntoja kuin vuokra-asuntoja.

Vähintään yhtä olennaista kuin palvelujen määrä on niiden laatu. Meillä on merkittäviltä osiltaan julkisesti rahoitettu suhteellisen kattava yhtenäisten palvelujen järjestelmä, joka muodostuu kunnallisista palveluista ja kansalaisjärjestöjen ylläpitämistä palveluista. Palvelujen laadunkin tarpeet vaihtelevat yksilöittäin. Toimintarajoitteiset, psykogeriatriset ja dementoituvat tai vain kevyitä tukipalveluja tarvitsevat ihmiset ovat myös laadullisesti kovin eri asemassa. Yksi tarvitsee vain kalustamattoman asunnon ja toinen haluaa vierailla palvelukeskuksessa, joka järjestää päivätoimintaa kankaanpainamisesta keppijumppaan tai jopa niin, että vanhukset järjestävät palvelunsa itse. Näin luodaan toiminnallisia tavoitteita kunkin yksilön itse valittavien ja erityisten olosuhteiden vaatimiin järjestelyihin.

Tämän hetken suuri sosiaalitoimeen ja terveydenhuoltoonkin kohdistuva haaste on yksityistäminen ja kilpailuttaminen. Olemme yhtäkkiä tilanteessa, jossa tuote kuin tuote väitetään saatavan halvemmalla, kun eri tuottajat kilpailevat keskenään. Jos kyseessä ovat aidot markkinat, joilla keskenään tasavertaiset toimijat tarjoavat periaatteessa tasalaatuista tuotetta tai tuotetta, jossa hinnan perusteella voi valita paremman tai huonomman, kestävämmän tai heikomman, kauniimman tai rumemman, kilpailuttamisen ideologia pitää paikkansakin.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa asia ei ole näin yksinkertainen. Ensinnäkin palvelujen on oltava laadultaan korkeatasoisia. Vain silloin voimme olla varmoja siitä, että yhteiset palvelut säilyvät pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perinteiden mukaisesti verovaroilla rahoitettuna ja kaikki ovat halukkaita osallistumaan niiden rahoitukseen.

Ihmisten kesken tapahtuvassa toiminnassa muillakin tekijöillä kuin tehokkuudella ja taloudellisuudella tulee olla sijansa. Tai ehkä vielä parempi on ilmaista asia niin, että tehokkain ja taloudellisin ei enää aina ole halvinta. Onhan jo vanha sanonta tavaran kaupastakin, että köyhän ei kannata ostaa huonoa. Joissain sangen teknisissä terveydenhuollon toimenpiteissä voidaan ehkä ajatella inhimillisten tekijöiden olevan suhteellisen vähäisiä. Polvileikkaus on varmaan paras tehdä tehokkaasti ja nopeasti. Sitäkin on tietysti tarkasteltava kokonaisuutena jälkihoito ja komplikaatiot ja komplikaa-tiouhat huomioon ottaen.

Mutta miten kilpailutetaan sosiaalisuutta, palvelualttiutta ja huomioon ottamis-ta. Onko palveluissa todellisia vaihtoehtoja. Aina voidaan sanoa, että asia voidaan tehdä halvemmalla, mutta voidaanko aina sanoa, että se voidaan tehdä sosiaalisemmin halvemmalla tai sosiaalisemmin samalla hinnalla taikka yhtä sosiaalisesti halvemmalla. Jos se voidaan tehdä halvemmalla vain vä-hemmän sosiaalisesti, haluammeko sellaista palvelua? Jo nyt on jouduttu ti-lanteisiin, joissa riittämättömän hoitohenkilökunnan vuoksi on laitoksille an-nettu huomautuksia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yksi uhka on rahoituskriisi. Se ei seuraa pelkäs-tään mahdollisesta verotulojen alenemisesta, vaan myös siitä, että kilpailut-tamisen, yksityistämisen ja palvelujen leikkaamisen myötä koko ala järjeste-tään ja hinnoitellaan sellaiseksi, että pitkäjänteinen, solidaarinen ja yhteistä parasta katsova menettely on mahdotonta. Silloin siirrymme ahneuden mark-kinoille, vaikka tarvitsemme vastuullista yhteisten palvelujen tuottamista.

Hyvät kuulijat,

Tänään voimme iloisina ja hyvällä mielellä todeta taas yhden vanhusten huol-lon ja vanhustyön merkkipaalun saavutetuksi. Toivotan vanhainkoti Hilma ja Matille samoin kuin kaikille sen asiakkaille ja työntekijöille mitä parhainta me-nestystä.