Valiokuntaneuvos Pentti Arajärven puhe 9.11.2000 lastenpsykiatrian tutkimussäätiön tilaisuudessa (Neuvottelukunnan kokous ja apurahojen jakotilaisuus)

Suomi on valtiona sitoutunut turvaamaan ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistämään oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Tämä voidaan lukea uuden perustuslakimme ensimmäisestä pykälästä. Nämä sitoumukset koskevat kaikkia ihmisyksilöitä.

Suomi on myös sitoutunut lapsen oikeuksiin. Lapsella on kaikki ne oikeudet mitä aikuisellakin lukuun ottamatta joitakin nimenomaan aikuisuuteen sidottuja oikeuksia kuten äänioikeutta. Tämä ilmenee selvästi Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien sopimuksesta, joka on eräs kattavimmin hyväksytyistä kansainvälisesti sopimuksista. Todellisuus on tietysti aina muuta. Kun lapselle kuuluvat samat oikeudet kuin aikuisellekin, syntyy kysymys siitä, mihin tarvitaan erillistä lapsen oikeuksien sopimusta. Lapsella on kolme merkittävää oikeutta, joita aikuisilla ei ole, ei ainakaan aina. Ne ovat oikeus suojeluun, osallistumiseen ja huolenpitoon.

Lapsen oikeus suojeluun merkitsee hänen suojaamistaan sellaisilta ilmiöiltä ja olosuhteilta, jotka vahingoittavat hänen fyysistä, psyykkistä tai sosiaalista terveyttään taikka saattavat hänet muutoin olosuhteisiin, joita ei voida pitää lapsen kehityksen kannalta suotavana.

Oikeus osallistumiseen merkitsee sitä, että lapsella tulee olla mahdollisuus sanoa mielipiteensä häntä henkilökohtaisesti koskevasta asiasta. Ei riitä, että hänen vanhempansa tai muu huoltajansa päättää lasta koskevista asioista. Myös lapsen mielipidettä on kuultava. Lapsen iän ja kehitystason perusteella voidaan arvioida, mikä paino lapsen mielipiteelle annetaan. Viisitoistavuotias voi paljon pätevämmin sanoa omasta olostaan ja elämisestään kuin kolmivuotias.

Lapsen oikeus huolenpitoon merkitsee tietysti sitä, että hänellä on oikeus tulla hoidetuksi ja huolehdituksi. Lisäksi silloin kuin hänen suojelemisessaan on epäonnistuttu, on hänellä oikeus saada hyväkseen kaikkia niitä toimenpiteitä, joita voidaan hänelle antaa hänen olosuhteidensa korjaamiseksi ja helpottamiseksi. Se on paitsi yhteiskunnan tehtävä myös jokaisen yksilön tehtävä. Lapsi on yhteiskunnan tulevaisuus. Jos hänestä ei huolehdita, ei oikeastaan huolehdita mistään.

Niin lapsen oikeuksien sopimus kuin kotimainen lainsäädäntömme lähtee lapsen edun ensisijaisuudesta. Lapsen etu ohittaa monet asiat. Se ohittaa vanhempien edun ja jopa vanhempien mielipiteen, silloin kuin vanhempien kanta on vastoin lapsen etua. Myönnän avoimesti, että tällaisen asian arviointi niin yleisesti kuin yksittäistapauksissa on monesti vaikeaa. Se on kuitenkin tavoite, johon vilpittömästi tulee pyrkiä. Se merkitsee joskus lastensuojelutoimenpiteitä ja joskus sitä, että lastensuojelutoimenpiteitä ei tehdä. Terveydenhuollossa se merkitsee mm. lapsen oikeutta nauttia parhaasta saatavilla olevasta hoidosta.

Suomalainen lapsi voi kansainvälisesti vertaillen hyvin. Olemme yksi maailman vauraimmista kansakunnista ja ainakin aineelliset olosuhteet antavat mahdollisuuden taata lapsille paras mahdollinen suojelu, osallistuminen ja huolenpito. Yhteiskunnan henkinen tila ei aina suosi tätä, vaikka toisaalta aineellinen hyvinvointi antaa puolestaan mahdollisuuksia korjaaviin toimenpiteisiin, jos siihen halutaan osoittaa riittävästi voimavaroja.

Maassamme on viisi lääketieteellistä tiedekuntaa. Jokaisessa niistä on yksi lastenpsykiatrian professori. Lastenpsykiatrian professorien yhteisessä epidemiologisessa tutkimuksessa selvitettiin kahdeksanvuotiaitten lasten mielenterveyttä. Aineistoa oli yli kuusituhatta lasta ja tutkimuslomakkeisiin vastasivat niin lapset, heidän vanhempansa kuin opettajatkin. Lisäksi 10% tutkittiin kliinisesti. Tulos oli mielestäni hälyttävä. Noin 12% tarvitsee psyykkistä tukea, tutkimusta tai hoitoa. Kaikkiin alle viisitoistavuotiaisiin suhteutettuna tämä merkitsee ehkä 100.000:a lasta ja varhaisnuorta. Tutkimustulos ei tarkoita, että 100.000 lasta pitäisi saada lastenpsykiatrian sairaaloihin, vaan 100.000:n lapsen pitäisi saada tukea tai heitä olisi tutkittava tarkemmin.

Järkyttävää on myös eräästä toisesta tutkimuksesta saatu tieto, jonka mukaan yli 2.000 alle yksivuotiasta lasta pahoinpidellään, hyljätään tai muutoin kaltoin kohdellaan vuosittain. Tällaiset seikat eivät voi olla heijastumatta esimerkiksi siihen, että koulutuksen kesken jättäminen lisääntyy. Pitkällä tähtäimellä se lupaa meille lisää työkyvyttömyyseläkeläisiä ja laitosten, kuten mielisairaaloiden ja vankiloiden asukkeja. Tämän viimeistään olisi herättävä nekin, jotka ajattelevat vain rahaa. Inhimillisesti kärsimykset ovat tietysti vielä suuremmat. Lisäksi ehkäisy on varmasti halvempaa kuin hoitaminen.

Toimenpiteenä tarvitaan monenmoista. Tarvitsemme viihtyisämmän ja lasten oppimisen tarvetta ja halua paremmin vastaavan koulun, tarvitsemme päivähoidon ja varhaiskasvatuksen, joka tukee lasta tulevaisuuden haasteisiin hänen ikäkaudelleen sopivalla tavalla, tarvitsemme monenlaista ehkäisevää nuorisotyötä, nuoria kiinnostavien asioiden tukemista ja muita toimenpiteitä, joilla teemme yhteiskunnan paremmaksi elää. Mutta tarvitsemme myös hoitoa. Lasten psykiatrisen hoidon tulokset ovat hyviä, yli 70% paranee. Ja ne ovat sitä parempia, mitä varhemmin lapset ja nuoret saadaan hoitoon. Hoitokin on myös sitä halvempaa ja tehokkaampaa, mitä varhemmin se aloitetaan.

Eduskunta myönsi lastenpsykiatrialle kuluvaksi vuodeksi 70 milj. markkaa ylimääräistä ns. korvamerkittyä rahaa ja ensi vuoden budjetti lupaa valtion rahaa 25 milj. markkaa ja odottaa kunnilta tulevan sen täydennykseksi 75 milj. markkaa. Tällä voidaan sysäyksenomaisesti parantaa tilannetta. Se auttaa hetken ja hyvä niin. Pitkällä aikavälillä tarvitsemme kuitenkin muutakin.

Lastenpsykiatrian tilanne näyttää omalla tavallaan lohduttomalta. Alan opetusta on tehostettava. Viidellä professorilla ei lastenpsykiatrian koulutusvajausta täytetä. Nuorisopsykiatriassa ei ole yhtään opetusvirkaa. Seuraavan viiden vuoden aikana lähtee eläkkeelle enemmän erikoislääkäreitä kuin uusia koulutetaan. Ilmiö on tyypillinen suhteellisen nuorelle lääketieteen alalle, jossa merkittävä osa ensimmäisen sukupolven erikoislääkäreitä on suhteellisen samanikäisiä. Koulutusaika on kuusi vuotta, joten vajauksen täyttämisellä on kiire. Yksi tapa helpottaa lastenpsykiatrivajausta ja lisätä koulutuspaikkoja on se, että otetaan käyttöön sosiaalitoimeen sijoitetut avohoidon voimavarat siellä, missä niitä on. Jos näistä viroista tehtäisiin koulutusvirkoja, voitaisiin koulutusmääriä korottaa.

Lastenpsykiatrian tieteellinen tutkimus palvelee hoidon jatkuvaa kehittämistä. Se luo myös edellytyksiä lasten seulonnalle psyykkisen tuen piiriin ja tarvittaessa psykiatriseen hoitoon. Se antaa tietoja psyykkisten häiriöiden ehkäisemisestä ja painottuu näin kaikille lasten aseman parantamisen niille osa-alueille, joihin lääketieteellä voidaan vaikuttaa. Lastenpsykiatrisen tutkimuksen tulokset voidaan varsin tehokkaasti saattaa myös eri lapsista huolehtivien yhteisöjen tietoon ja toimintakäytäntöihin koulujen ja päivähoidon henkilöstön ja muiden lasten kanssa työskentelevien ryhmien koulutuksella. Tieteellinen tutkimus auttaa paitsi tällä hetkellä hoidon tarpeessa olevien lasten elämää myös luo edellytyksiä pitkäjänteiselle ehkäisevälle toiminnalle.

Kaveria ei jätetä. Se on hyvä yhteiskunnallinen tunnus. Tulevaisuudestaan hyvin huolehtiva yhteiskunta ei jätä pienintäkään kaveriaan.