(muutosvarauksin)
Onnittelen teitä menestyksellä suorittamastanne upseerin tutkinnosta. Ylennän teidät yliluutnanteiksi ja nimitän teidät puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen virkoihin.
Suomen puolustusratkaisu - liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus - on tänä päivänä yleisesti hyväksytty niin maassamme kuin maamme rajojen ulkopuolellakin. Liittoutumattomuus ei merkitse passiivisuutta. Olemme voineet vaikuttaa myönteiseen turvallisuuspoliittiseen kehitykseen. Omalla toiminnallamme pyrimme lisäämään vakautta ja avoimuutta Euroopan turvallisuuspoliittisessa kehityksessä.
Puolustusratkaisumme vakuutena ylläpidämme uskottavaa omaa puolustuskykyä. Se perustuu vahvaan maanpuolustustahtoon ja yleiseen asevelvollisuuteen. Yli 80% suomalaisista miehistä suorittaa varusmiespalveluksen ja naiset ovat vakiinnuttaneet asemansa vapaaehtoisen asepalveluksen suorittajina. Haluan erikseen mainita, että joukossanne on myös ensi kertaa nainen. Se on askel eteenpäin tasa-arvon tiellä. Suomalaiset kantavat vastuuta maanpuolustuksesta. Puolustusta ja puolustusvoimia kehitetään eduskunnan hyväksymin linjauksin. Tässä on vahva pohja alkavalle työllenne.
Puolustusvoimilta edellytetään asevelvollisten ja muun henkilöstön hyvää koulutusta sekä kansalaisten maanpuolustusvalmiuksien kaikenpuolista edistämistä. Ryhtyessänne nyt hoitamaan virkaanne otatte vastaan suomalaisten varusmiesten ja reserviläisten kouluttajatehtävän. Luotte koulutustyöllänne kriisiajan joukkojen henkilöstön suorituskyvyn perustan. Tuon perustan tulee olla mahdollisimman kattava.
Varusmiespalvelusta suorittavien nuorten kohdalla olette myös vastuullinen kasvattaja. Tämä tehtävä on erittäin vaativa ja haasteellinen. Nuoret ihmiset tarkastelevat usein kriittisesti maanpuolustuksen toteutusta ja erityisesti teitä näiden asioiden ammattilaisina. Työnne vaikuttaa välittömästi monen suomalaisen käsitykseen maanpuolustuksesta ja puolustusvoimista.
Upseerilta edellytettävät valmiudet ovat viime vuosina lisääntyneet. Meille kaikille on tarpeen tutkia ja tietää enemmän konfliktin synnystä ja rakenteesta voidaksemme ehkäistä ja ratkaista niitä. Kriisinhallinta on osa tätä prosessia. Suomalaiset joukot ovat toimineet vaativissa kriisinhallintatehtävissä niin Bosniassa kuin Kosovossakin. Suomalaisten upseerien ammattitaito on osoittautunut riittäväksi myös monikansallisessa toimintaympäristössä. Tekin saatte varmasti valmiuksia tuleviin tehtäviinne uraanne sisältyvien jatko- ja täydennyskoulutusvaiheiden kautta. Tärkeintä kuitenkin on, että te olette sisäistäneet upseerin ammatin merkityksen yhtenä Suomen valtion tärkeimmistä palvelijoista.
Nuoret upseerit, uskon haluunne ja kykyynne vastata tuleviin haasteisiin. Toivotan teille mitä parhainta menestystä upseerin vaativalla uralla.
Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori, sotilasopetuslaitoksen johtajat ja opettajat!
Kiitän teitä hyvin suoritetusta työstä. Toivotan teille edelleen menestystä uusien upseeripolvien koulutustehtävässä.