Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe 172. maanpuolustuskurssin avajaisissa Säätytalolla 24.1.2005

Turvallisuus on ihmisen perustarve. Käsitys omaa elämää tai yhteisöä koskevista uhkista muuttuu ajan myötä. Turvallisuus ymmärretään yhä selvemmin laajana kokonaisuutena. Sotilaallisessa valmiudessa painopistettä on viime vuosina siirretty perinteisestä sodasta eri tavoin syntyvien kriisien hallintaan. Kansainvälisessä kriisienhallinnassa joudutaan yhä useammin hoitamaan valtioiden välisten yhteenottojen sijasta maiden sisäisiä konflikteja.

Suomi on vakaa pohjoismainen yhteiskunta. Silti mekin voimme joutua keskelle ihmisen tai luonnonmullistuksen aiheuttamaa katastrofia. Tuho voi tapahtua meistä maantieteellisesti kaukana, lähialueillamme ja jopa omassa maassamme.

Laaja kansainvälinen yhteistyö on tarpeen erilaisten kriisien hallitsemiseksi ja ratkaisemiseksi. Kansainvälinen yhteistyö on tärkeää myös kriisien ehkäisyssä. Demokratia, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen, taloudellinen vakaus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat perusedellytyksiä arkipäivän turvallisuudelle.

Tältä pohjalta voidaan luoda myös edellytyksiä kriisitilanteiden toimintavalmiudelle. Ihmisten luottamusta ei voi rakentaa vain kriisin aikana, vaan on erittäin tärkeää, että ennalta luotu keskinäisen luottamuksen ja yhteistoiminnan pohja on niin vahva, että se kantaa kriisiaikojen poikkeuksellisten olojen yli.

Modernin demokraattisen valtion rakentaminen on monissa tapauksissa edellyttänyt kansainvälistä yhteistyötä. Varsinaisesti siviilikriisinhallinnasta puhuminen on suhteellisen uutta käsitteistöä ja on vaikeaa piirtää tarkkaa rajaa esimerkiksi kehitysyhteistyöhön tai humanitääriseen apuun. Monien mielestä siviilikriisinhallinnan päämääränä on niin sanottujen normaaliolojen palauttaminen, mutta joissakin tapauksissa on välttämätöntä tukea myös kriisissä olevan alueen kehitystä kohti demokratiaa, ihmisoikeus- ja oikeusvaltioperiaatteen kunnioitusta, hyvää hallintoa sekä toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Tällä hetkellä pyritään löytämään myös toimivia ratkaisuja sotilas- ja siviilikriisinhallinnan keskinäiseen yhteistyöhön ja työnjakoon.

Arvostan maanpuolustuskurssien vuosikymmenien aikana tekemää työtä. Yhteistyöverkostojen laajentuminen on oikeansuuntaista kehitystä. Klassinen sodan vaara on pienentynyt – vaikka sitäkään ei voi unohtaa. Kuitenkin monenlaiset muut kriisit ovat todennäköisempiä ja niistä selviytymiseen ja niiden hallintaan valmistautuminen kuuluu ei vain puolustusvoimille, vaan koko yhteiskunnalle. Erilaisista riskeistä on useimmiten paljonkin tietoa, mutta tiedon hyväksikäyttö edellyttää tehokasta verkottumista: laaja-alaista tietojen keräämistä, asiantuntevaa analyysia ja niihin oikeanlaista reagointia.

Maanpuolustuskurssit ovat menestystarina. Kursseille halutaan tulla ja kursseilla saatuun oppiin on oltu tyytyväisiä. Maanpuolustuskurssien laaja-alaisuudesta huolimatta on pidetty tarpeellisena järjestää myös enemmän erikoistunutta koulutusta, jonka tavoitteena on niinikään Suomen ja suomalaisten turvallisuuden parantaminen. Tunnetuimpia lienevät Sitran talouspolitiikan johtamiskurssi sekä sosiaali- ja terveysministeriön "Hyvä Suomi 2020"-ohjelma.


* * *

Valtioneuvoston viime vuonna eduskunnalle antamassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa käsitellään laajasti Suomen asemaa maailmassa ja annetaan selkeät suuntaviitat Suomen turvallisuuspolitiikalle. Keskeisimmät periaatteet voisi kiteyttää seuraavasti:

a) Turvallisuus on laaja kokonaisuus. Suomen ja suomalaisten turvallisuus perustuu pääosin muihin kuin sotilaallisiin keinoihin.

b) Edistämme turvallisuuttamme aktiivisella jäsenyydellä Euroopan unionissa, johdonmukaisella ulkopolitiikalla, ylläpitämällä yhteiskunnan toimintakykyä kaikissa tilanteissa ja ylläpitämällä uskottavaa puolustusta. Kaikkia näitä keinoja tarvitaan.

c) Turvallisuutemme ja hyvinvointimme on riippuvainen myös muiden maiden ja kansojen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Edistämme omalla panoksellamme oikeudenmukaisen ja hyvinvoivan maailman rakentamista.

Suomessa on selonteon pohjalta käyty menneen syksyn ja kuluvan talven aikana vilkasta keskustelua. Eduskunta hyväksyi loppujen lopuksi hallituksen selonteon linjaukset pääosiltaan. Olen tietysti siitä tyytyväinen, koska presidenttinä olin ollut valmisteluprosessissa mukana.

Turvallisuuspoliittisessa selonteossa käsitellään myös sisäisen turvallisuuden ja yhteiskunnan keskeisten perustoimintojen turvaamiseen liittyviä asiakokonaisuuksia. Nämä liittyvät keskeisellä tavalla turvallisuuspolitiikkaamme ja sen tavoitteisiin.

Valtioneuvosto hyväksyi syksyllä 2004 erillisenä päätöksenä Sisäisen turvallisuuden ohjelman. Ohjelmassa asetetaan sisäisen turvallisuuden tavoitetilaksi vuoteen 2015 mennessä seuraava:

"Suomi on Euroopan turvallisin maa. Turvallisuuden takeena on hyvin toimiva julkinen sektori, jonka toiminta painottuu ennalta estävään työhön. Viranomaisyhteistyöllä sekä sidosryhmien ja yksityisen sektorin kanssa kumppanuuksia solmimalla varmistetaan laadukkaat ja ihmisten turvallisuusodotuksia vastaavat sisäisen turvallisuuden palvelut."

Tässäkin korostuu turvallisuuden laajuus ja kokonaisvaltaisuus. Turvallisuus alkaa arjen yksinkertaisista asioista. Tulettekin tällä kurssilla tutustumaan perinpohjaisesti eri hallinnonalojen panokseen Suomen ja suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi.


* * *

Suomi on ollut aktiivinen paitsi oman turvallisuutensa myös kansainvälisen yhteistyön ja kriisinhallinnan kehittämisessä. Suurimman huomion on saanut sotilaallinen kriisinhallinta, mutta onneksi viime vuosina on huomattu entistä paremmin siviilikriisinhallinnan tärkeys.

Huhtikuussa 1996 korostimme yhteisessä kirjoituksessamme Ruotsin silloisen ulkoministerin Lena Hjelm-Wallénin kanssa tarvetta Euroopan unionin kokonaisvaltaisen kriisinhallintakyvyn kehittämiseen. Totesimme artikkelissamme muun muassa seuraavaa:

"Uusi tilanne edellyttää mielestämme uutta ja laajempaa näkemystä turvallisuudesta. Sen mukaan edellytykset konfliktien ehkäisyyn sekä kestävään rauhaan ja turvallisuuteen luodaan yhä suuremmassa määrin demokraattisilla, poliittisilla ja taloudellisilla keinoilla. Mutta uusi tilanne edellyttää myös valmiutta käyttää rauhanturvajoukkoja, mikäli konflikteja ei voida ehkäistä, vaan ne kehittyvät akuuteiksi kriiseiksi."

Suomen ja Ruotsin aloite niin sanottujen Petersbergin tehtävien ottamisesta turvallisuuspoliittiseksi tavoitteeksi auttoi löytämään toimivan kompromissin EU:ssa eri tavoin ajattelevien jäsenmaiden välille. Väärinkäsitysten välttämiseksi lienee aiheellista alleviivata, että jakoviivat eivät menneet sen mukaan olivatko maat NATOn jäseniä vai eivät.

Euroopan unionin siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan kehitys on vuodesta 1996 lähtien ollut nopeaa. Unioni on asettanut siviilikriisinhallinnan painopistealueiksi poliisitoimen, oikeusvaltion, siviilihallinnon ja pelastustoimen. Siviilikriisinhallinnan kehitystyö jatkuu koko ajan. Nyt esillä on nopean siviilikriisinhallintavalmiuden kehittäminen. Suomi osallistuu aktiivisesti tähän työhön, jonka tavoitteena on kansallisten ja ylikansallisten "siviilivalmiusryhmien" luominen. Olemme pitäneet myös erityisen tärkeänä unionin sotilaallisten ja siviilikriisinhallinnan voimavarojen yhteensovittamista. Yhteensovittaminen parantaa unionin kykyä toimia myös Aasian hyökyaaltokatastrofin kaltaisissa tilanteissa.

Voi kainostelematta todeta, että Suomi on rauhanturvaamisen suurvalta. Osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan on tärkeä osa turvallisuuspolitiikkaamme. Olemme osallistuneet kansainvälisiin rauhanturvaoperaatioihin jo vuodesta 1956 lähtien.

Osallistumalla kansainväliseen kriisinhallintaan edistämme sekä kansainvälistä rauhaa että oman puolustuksemme kehittämistä ja vahvistamista. Pienen kansakunnan turvallisuus riippuu koko maailman vakaudesta ja turvallisuudesta.

Euroopan unionin päätös taisteluosastojen, eli nopean toiminnan kriisinhallintajoukkojen perustamisesta on vastaus muuttuneisiin rauhanturva- ja kriisinhallintatarpeisiin. Suomi osallistuu kahteen nopean toiminnan kriisinhallintaosastoon. Kumppanimme näissä osastoissa ovat Ruotsi ja Norja sekä Saksa ja Alankomaat.

Nopea toiminta ei korvaa pitkäkestoisempaa rauhanturvatoimintaa, yhteiskuntien jälleenrakentamista ja avustustoimintaa. Meillä on tästä paljon kokemuksia.

Suomalaisten rauhanturvaajien osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan edellyttää aina Suomen omaa päätöstä. Nykyinen lakimme edellyttää lisäksi, että operaatiolla on YK:n tai Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön antama valtuutus. Tämä on tärkeää, koska YK:n turvallisuusneuvostolla on ensisijainen vastuu kansainvälisestä rauhasta ja turvallisuudesta ja vain turvallisuusneuvosto voi oikeuttaa voimankäytön muussa tarkoituksessa kuin itsepuolustukseksi. Tämä kansainvälisen oikeuden periaate on syytä pitää tarkasti mielessä rauhanturvalain uudistamistyössä.


* * *

Aasian tsunamin aiheuttamat tuhot koskettavat koko maailmaa – maailmaamme, joka on todella yhteinen.

Hyökyaaltokatastrofi osoitti myös selvästi, että tarvitsemme kansainvälisiä ennakkovaroitusjärjestelmiä ja siviilikriisinhallinnan osaamista. Viranomaisyhteistyön tehostaminen on tärkeää niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Molempien osalta on kyse sekä tahdosta että taloudellisten resurssien lisäämisestä.

Näette, koette ja opitte tällä 172. valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla paljon. Kurssiperinteen mukaisesti joudutte vaikeiden asioiden päättäjiksi. Toivottavasti ehditte kurssin aikana miettiä myös sitä miltä teistä itsestänne tuntuisi joutua kansainvälisen katastrofin keskelle ja mitä te silloin odottaisitte itsellenne ja läheisillenne. Sillä ihmisistä on kysymys.

Toivotan teille hyvää ja antoisaa kurssia.