Tohtori Pentti Arajärven puhe Kymenlaakson opiston 110-vuotisjuhlassa 11.11.2006

Aikuiskoulutus on keino hallita yhteiskunnassa, työelämässä ja kansainvälistyvässä ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Työelämä monimutkaistuu ja voidaan sanoa, että se myös tieteellistyy. Kerran hankitut tiedot, taidot ja muut työelämän ja yhteiskunnan eväät vanhenevat yhä nopeammin ja pääosa, voi sanoa me kaikki joudumme hankkimaan ja uudistamaan tietojamme ja taitojamme. Oppia ikä kaikki on vanha sanonta ja elinikäinen oppiminen sama asia nykyisellä suunnittelukielellä.

Yhteiskunnassakin tapahtuu eräitä perustavanlaatuisia muutoksia. Ensimmäisenä niistä voi nostaa esille väestön ikääntyminen. Eläkeikäisten määrän kasvu ei sinänsä ole mikään koulutusta ja aikuiskoulutusta järisyttävä muutos, mutta on aivan varmaa, että kuitenkin kohtuullisen koulutuksen saaneet suuret ikäluokat eivät suinkaan lopeta oppimista. Se ei varmasti voi olla tavoitteenakaan, koska toimintakykyiset ja -haluiset eläkeläiset ovat myös yhteiskunnan toimintoja ylläpitävä ja yleistä vireyttä luova tekijä. Koulutus on vain ehkä toisenlaista kuin työikäisten koulutus.

Toiseksi olemme saamassa yhä paremmin koulutetun työvoiman. Nykyisin runsas 85 prosenttia nuorista suorittaa peruskoulun jälkeisen tutkinnon. Huolestuneita meidän tietysti pitää olla siitä runsaasta kymmenestä prosentista, joka ei tutkintoa suorita, mutta tässä yhteydessä on ehkä parempi olla tyytyväinen niistä, jotka sen suorittavat. Saamme työelämään uusia tietoja ja taitoja, osaaminen kasvaa ja väestö on yhä monipuolisemmin kykenevä vastaamaan muutokseen.

Eurooppa yhdentyy ja yhteiskunnat globalisoituvat. Kansainvälisyys luo kokonaan uusia vaatimuksia, kun on oltava kykenevä paitsi vieraalla kielellä asioimiseen myös tunnettava vieraita kulttuureja, niiden toimintatapoja ja osattava sovittaa omat toimintatavat yhteen toisten tapoihin.

Maailma muuttuu myös muissa suhteissa, olipa kyse kaupankäynnistä, työskentelypaikasta ja -tavoista, työtoverin kansallisuudesta tai melkeinpä mistä vain. Taloudellinen kilpailu kiristyy ja yritysten menestyminen ja jopa hengissä pysyminen riippuu entistä enemmän korkeasta osaamisesta ja kyvystä erikoistua. Täytyy tuntea omat vahvuudet ja käyttää niitä hyväksi. Olennaista on se, minkä osaa paremmin kuin kukaan muu.

Myös yksittäisen työntekijän työtavat muuttuvat. Jos nyt kulkee toimistossa, niin pääosa ihmisistä tuijottaa näyttöruutuun. Kuka muistaa, minkälaista se oli ennen näyttöruutua. Toisaalta voidaan sanoa, ettei enää ole mitään toiminnan alaa, jolla ei tietokoneita käytettäisi. Metsurilla tai oikeastaan monitoimikoneen käyttäjällä on käytössään samanaikaisesti kolme tietokonetta ja satelliittipaikannin. Kauas on edetty pokasahasta ja kirveestä.

* * *

Maamme aikuiskoulutusorganisaatiot, niiden joukossa kansanopistot syntyivät noin sata vuotta sitten. Kansalaisopistojen työtavat ja työmuodot ovat kyllä muuttuneet aikojen kuluessa. Niillä on ollut suuri merkitys siihen, että takapajuinen, maatalousvaltainen köyhä Euroopan peräkolkka on muuttunut maailman maiden ja kansojen vertailussa eturivin hyvinvointivaltioksi ja -yhteiskunnaksi, joka niittää palkintosijoja koululaisten osaamisessa, tasa-arvossa, ympäristön suojelussa ja kilpailukyvyssä.

Oppilaitosmuotoisen aikuiskoulutuksen syntyajatus oli kansansivistys ja kansalliset pyrkimykset. Esikuvat ovat tulleet muualta Euroopasta, mutta väestön sivistystarve oli konkreettista ja sivistyksen jano suurta. Vain osalla väestöä oli mahdollista käydä kansakoulu kokonaisuudessaan ja mm. tätä puutetta paikkaamaan kansanopistot syntyivät erityisesti maaseudun oppilaitoksiksi. Työväenopistot olivat puolestaan kaupunkien vastaus vastaavaan tarpeeseen. Tähän samaan haasteeseen liittyi vuonna 1896 Kymenlaakson kansanopiston perustaminen.

Kuulimme juuri opiston perustamiseen keskeisesti vaikuttaneen senaattori Juhani Arajärven sukulaisen puheenvuoron. Kuten nimestä saatatte arvata, on hän minunkin sukulaiseni, tarkemmin sanottuna vaarini veli. Kun tätä puhetta valmistellessani hain kirjastosta Kymenlaakson kansanopiston kymmenvuotisjuhlajulkaisun, oli sen ensimmäisenä artikkelina Juhani Arajärven kertomus kansanopiston synnystä. Hän kertoo heti alkuun pitäneensä Sippolassa esityksen kansanvalistuksesta ja kyseisen esityksen olleen sama, jonka hän oli hieman aikaisemmin pitänyt synnyinseudullaan Urjalassa. Juhani Arajärvi kuvaa monella tavalla kirjoituksessaan opiston perustamisen vaiheita. Mm. ensimmäisen yönsä hän nukkui opiston oman katon alla juhlasalissa suuressa olkikasassa. Rahakin tietysti oli tiukalla, aloitettaessa oli rahaa 500 markkaa, mutta puuha nieli yli 50.000. Yhden prosentin rahoituksen varassa siis aloitettiin. Kirjassa on myös oppilasmatrikkeli, jota selatessani huomasin, että kolme Juhani Arajärven nuorempaa sisarusta on ollut täällä oppilaana ja opiston ensimmäisellä vuosikurssilla oli vaarini. Veljesten ikäero oli kaksitoista vuotta. Opettajana näyttää toimineen Juhani Arajärven vaimo ja tytär Kerttu.

Mutta sukumuisteloista takaisin aikuiskoulutukseen. Kansansivistystyön merkitys muuttui monella tavalla kansakoululaitoksen leviämisen myötä ja viimeistään oppivelvollisuuslain tultua voimaan vuonna 1921. Jo tätä ennen kansakoululaitos tosiasiallisesti perustettiin ns. kansakoulujen piiriasetuksen myötä. Itsenäistymisestä aina 1960-luvulle asti voidaan puhua vapaasta kansansivistystyöstä. Tuolloin säädettiin vapaan sivistystyön lainsäädäntö ja esimerkiksi kansanopistot tulivat valtionavun piiriin vuonna 1925. Vapaa sivistystyö olikin merkittävä aikuiskoulutuksen väylä, kun aikuisten ammatillinen koulutus oli vähäistä ja sitä pidettiin pääasiassa työnantajien asiana.

Kansansivistystyön vanhat ideologia, kuten kansallisuus-, raittius- ja työväenaate muuntuivat itsenäisyyden aikana teollistumisen, elintason nousun ja yhteiskunnan demokratisoitumisen myötä. Kansalaiskasvatus oli ehkä se sana, joka parhaiten kuvasi ennen toista maailmansotaa ja sen jälkeenkin kansansivistystyön luonnetta.

Aikuiskoulutustermi löi itsensä läpi 1960- ja 1970-luvuilla. Aikuiskoulutus kytkettiin tiukemmin yleiseen yhteiskuntapoliittiseen suunnitteluun ja toiminnalle luotiin uusia tai löydettiin uudestaan perustavoitteita: koulutuksellinen tasa-arvo, tuotannon edistäminen ammattitaitoa kehittämällä, yhteiskunnallisten valmiuksien edistäminen demokratiaa kehittämällä sekä kulttuurin kehittäminen yhteiskunnan jäsenten persoonallisuuden kehittämisellä. Tavoite oli parantaa yksilöiden ammatillisia ja yleissivistyksellisiä tietoja ja taitoja ja antaa yhteiskunnan kannalta välttämätöntä ammatillista täydennyskoulutusta.

Tämän jälkeen 1980-luvulta alkaen on aikuiskoulutuksen kehittämisen keskeiseksi tekijäksi noussut ammatillisen osaamisen lisääminen. Siitä on tullut rakennemuutoksen hallinnan väline. Kun tarvitaan yhä paremmin koulutettua työvoimaa yhä nopeammin muuttuviin ammatteihin, on aikuiskoulutus ja sen osana alan oppilaitosten asema ja luonne muuttunut. Nykyisin kaikkea nuorille tarkoitettua koulutusta tarjotaan myös aikuisille peruskouluista yliopistoon. Osa on vain aikuisille tarkoitettua.

Tässä muutoksessa ovat myös kansanopistot olleet mukana. Ne ovat luonteensa mukaisesti olleet joustavia, vastanneet yhteiskunnan kysyntään ja muuntuneet mm. ammatillisen koulutuksen järjestäjiksi. Näin on myös nykyisin Kymenlaakson opiston, entisen Kymenlaakson kansanopiston laita. Opisto tarjoaa lukuvuoden kestävää opetusta ennen kaikkea kuvallisen ilmaisun alalla, mutta on kansanopistotehtävänsä lisäksi myös kansalaisopisto.

Suomi on maailmanmitassa pieni kansakunta, vajaa promille maailman väestöstä. Taloudellisesti olemme huomattavasti suurempi, mutta kuitenkin vain noin prosentin maailman bruttokansantuotteesta. Euroopan unionin osana olemme jo huomattavan suuri tekijä, mutta sillä ei ole kovin suurta merkitystä koulutuksen kokonaisuuden kentässä. Kuitenkin koulutus on se, joka meidät pitää pinnalla.

Globaalissa kilpailussa Suomi kuuluu menestyjiin. Vaikka menetämmekin työpaikkoja halvempien palkkakustannusten maihin, merkitsevät vapaakauppa, korkea osaamisen tasomme ja kaupan rakenteet sitä, että hyödymme vielä enemmän. Niinpä kahdesta asiasta tulee pitää huolta. Globalisaatio on saatava oikeudenmukaiseksi niin kansojen kuin maiden kesken ja niin kansojen kuin maiden sisällä ja meidän on pidettävä huoli omasta asemastamme. Me voimme pärjätä vain tekemällä sitä minkä osaamme paremmin kuin muut. Se tarkoittaa tieteen ja teknologian hyväksikäyttöä, tuotekehitystä, designia ja muuta korkeaan osaamiseen perustuvaa toimintaa. Samalla se tietysti tarkoittaa sitä, että meidän on pidettävä koulutuksemme kansainvälisesti vertaillen korkealla tasolla. Tällä kaavalla olemme nousseet maailman hyvinvoivimpien joukkoon ja tällä kaavalla voimme myös suhteellisesti pitää asemamme.

Edellä olen jo useaan kertaan todennut elinikäisen oppimisen välttämättömyyden. Elinikäinen oppiminen tarkoittaa, että koulutusta on oltava tarjolla kaikenikäisille ja nuorimmille sitä on annettava aivan erityisen pontevasti. Pohja on perusopetuksessa. Ei kuitenkaan riitä, että nuoret saavat hyvän perusopetuksen ja sen tarjoamat eväät elämään. Jokainen tarvitsee lisäksi ammatillisen koulutuksen. Tämä koulutus on annettava joka peruskoulun tai lukion jälkeen. Samaan aikaan runsaat kymmenen prosenttia ei suorita perusopetuksen jälkeen mitään tutkintoa ja merkittävä osa jää pelkän ylioppilastutkinnon varaan. Osalla on tosin keskeytyneet ammatilliset opinnot tai yliopisto-opinnot. Kun aikuiskoulutuksen tarvetta aiheutuu lisäksi ammattien häviämisestä ja uusien syntymisestä, tietojen ja taitojen vanhenemisesta, uuden teknologian ja uuden tiedon käyttöönotosta ja muusta yhteiskunnan kehityksestä, on aikuiskoulutukselle varmasti riittävästi tehtävää.

Kehitettäväksi tulevat epäilemättä myös oppimisen järjestelyt ja menetelmät. Etäopiskelumahdollisuudet ja erilaiset virtuaaliympäristöt kehittyvät jatkuvasti. Verkkopedagogiikkaa kehitetään ja, vaikka opiskelijan ja opettajan fyysinen samanaikainen läsnäolo saattaa olla tärkeä, saattaa vuorovaikutus kasvavassa määrin tapahtua tosiasiallisesti verkon kautta. Se on kuitenkin eri asia kuin perinteinen etäopiskelu, jossa opiskelija puurtaa yksinään kammiossaan ja saa palautetta vasta myöhemmin. Erilaiset työssä oppimisen muodot tulevat yhä tärkeämmiksi. Ammatillisessa koulutuksessa on kehitetty yhä vahvemmaksi näyttötutkintojärjestelmä, jonka tavoitteena on saada muodollisten tutkintojen piiriin se tosiasiallinen osaaminen, joka työntekijöillä on. Työssäoppimisjaksot ovat yhä tärkeämpi osa ammatillista koulutusta ja oppisopimuskoulutus laajenee jatkuvasti. Teoreettinen oppilaitoksessa annettu opetus ja työpaikoilla annettava opetus yhdistyvät ja lähenevät. Oppilaitosten asema tulee kuitenkin varmasti säilymään vahvana.

Koulutuksen rahoitus on taattava. Niin yhteiskunnan kuin elinkeinoelämän ja työnantajien kannalta riittävästi rahoitettu koulutus luo myös hyvin tuottavan koulutusjärjestelmän. Julkisesta ja julkisesti rahoitetusta koulutusjärjestelmästä on syytä pitää kiinni. Se takaa myös oppilaitosten korkean laadun, mikä on yksi suomalainen vahvuus. Tiedämme, että jokainen peruskoulu on kelvollinen koulu ja jokainen ammatillinen oppilaitos tai yliopisto antaa suurin piirtein samanlaista ja maanmitassa riittävän samantasoista koulutusta. Monissa maissa täytyy tietää oppilaitoksen taso, jotta tietää, mikä on sen tutkinnon arvo.

Opettajankoulutuksen laadun ylläpitäminen on myös tärkeä seikka. Yksi suomalaisen perusopetuksen menestyksen taustatekijöitä on se, että opettajamme koulutetaan yliopistoissa. Ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön opettajien työssä on tärkeää elävän yhteyden ylläpitäminen työelämään. Vain siten voidaan taata, että opettaja myös osaa modernilla tavalla ne asiat, joita hän opettaa.

Koulutuksen laatu on yksi olennainen tekijä. Koulutuksen laadun turvaamisessa on ylläpidettävä jatkuvaa koulutuksen arviointia mukaan lukien oppilaitosten itsearviointi. Kansainvälinen yhteistyö arvioinnissa on myös tärkeää. Toisaalta arvioinnista on myös otettava opiksi, jos ulkopuolisen arvioinnin ja itsearvioinnin tulokset ovat kovin erilaiset, on varmaan itsearviointijärjestelmän arvioinnin paikka.

Viimeisenä koulutusjärjestelmän haasteena ottaisin esille joustavuuden ja valinnan mahdollisuuksien takaamisen. Opiskelijoiden on voitava käyttää hyväksi aiempia opintoja ja eri oppilaitoksissa suoritettuja opintoja. Opintojen on kyettävä luomaan opiskelijoissa motivaatiota. Se edellyttää esimerkiksi yhteiskunnan kehitykseen vastaamista ja teknisten ja muiden voimavarojen täysimittaista hyväksikäyttöä. Loppujen lopuksi opettajan ammatti on yksi vaikeimpia ja siksi se on haastava ja mielenkiintoinen.

* * *

110 vuotta osana suomalaista koulutuspolitiikkaa, sivistystyötä ja aikuiskoulutusta on komea kaari. Kymenlaakson opistoa on täysi syy onnitella tästä saavutuksesta ja toivottaa sille mitä parhainta menestystä työssä suomalaisen osaamisen, yhteiskunnan menestyksen ja myös opiskelijoittensa elämänlaadun hyväksi. Toivotan opistolle, sen opiskelijoille ja opettajille sekä taustayhteisöille mitä parasta tulevaisuutta.