Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Saksan yhtenäisyyden 10-vuotiskansanjuhlassa Berliinissä 2.10.2000

(muutosvarauksin)

Kiitän Werkstatt Deutchlandia saamastani kutsusta osallistua tähän suurenmoiseen juhlatilaisuuteen. On suuri kunnia puhua suomalaisena tässä Saksan ja Euroopan historian suuren käännekohdan 10-vuotisjuhlassa.

Toisen maailmansodan jälkeinen rauhanrakentaminen oli Euroopalle valtava haaste, joka on jatkunut tähän päivään asti. Yksi sukupolvi suoritti jälleenrakentamisen aikana, jolloin uudet ristiriidat alkoivat jakaa maanosaamme. Seuraavan tehtäväksi tuli purkaa kylmän sodan muurit. Nyt tavoitteemme on kaikkien Euroopan kansojen integroituminen yhteisen turvallisuuden ja yhteisesti hyväksyttyjen periaatteiden pohjalta, jokaisen kansallisen kulttuurin erityispiirteistä kunnioittaen.

Kylmää sotaa ja sen päättymistä ei koettu missään osassa Eurooppaa yhtä kouriintuntuvana ja kipeänä kuin täällä Berliinissä. Euroopan yhteenkasvamisen välttämättömyyden kokee täällä voimakkaampana kuin muissa Euroopan Unionin pääkaupungeissa.

Suomalaisen on helppo ymmärtää berliiniläisten tunteita. Mekin elimme vuosikymmenet kylmän sodan puristuksessa, löytääksemme itsellemme uuden roolin kahtiajaon jälkeisessä Euroopassa.

Maailmansodasta toipuvassa Euroopassa jokaisen maan hallituksen ensisijainen tehtävä oli oman kansakunnan hyvinvoinnin ja vakauden takaaminen. Samalla rakennettiin myös myönteistä keskinäistä riippuvuutta perustamalla Euroopan neuvosto 1949 ja alkamalla pari vuotta myöhemmin Euroopan yhteisöjen asteittainen rakentaminen.

Euroopan neuvosto keskittyi alusta lähtien perimmäisiin kysymyksiin sodan syiden kitkemisestä. Kulmakiviä olivat oikeusvaltioperiaatteiden, demokratian ja ihmisoikeuksien - myös vähemmistöön kuuluvien - kunnioittaminen. Näiden lisäksi tarvittiin hyvinvoinnin vakautta lisäävää vaikutusta. Kansantalouden kasvu oli välttämätöntä, mutta ei riittävää, tarvittiin - ja tarvitsemme edelleen - tulosten oikeudenmukaista jakamista

Euroopan kahtiajako alkoi tuntua sitä ahdistavammalta mitä pidemmälle aika jälleenrakennusvaiheesta kului. Monet kansainvälisen politiikan asiantuntijat väittivät, että tähän pitäisi tyytyä, koska muutos ei olisi mahdollinen. Status quo takaisi rauhan ja suojelisi meidät mahdollisesti vielä kauheammalta kolmannelta maailmansodalta, ydinsodalta. Mutta pitäisikö maailman olla tällainen: meihin ja heihin jaettu?

Olin itse nuori 60-luvulla ja muistan miten me halusimme oppia tuntemaan muita - ihmisiä Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, mutta mikä vaikeinta, myös täällä Euroopassa. Tuhannet ihmiset halusivat samaa niin idässä kuin lännessäkin. Unelma yhteisestä maailmasta ja ihmisyydestä kasvoi jälleen.
Se unelma ei ehkä toteutunut sellaisenaan, mutta ihmiset panivat liikkeelle kehityksen, joka johti kylmän sodan perusteiden luhistumiseen. Ihmiset eivät ehkä sinänsä ole parempia ja edistyksellisempiä kuin maittensa hallitukset. Usein kuitenkin kansalaisyhteiskunta on ollut se pohja, jolta uusi demokratia syntyy tai uudistuu. Uskaltautuminen keskusteluun tai muuhun vuorovaikutukseen toisen ihmisen tai toisen ihmisryhmän kanssa auttaa ymmärtämään muita ja voi johtaa uutta luovaan yhteistyöhön.

Suomen presidentti Kekkonen sanoi, puhuessaan vuonna 1973 Euroopan ulkoministereille ETYK:n avajaisistunnossa, että "turvallisuus ei ole aidan panemista, vaan oven avaamista". Hän tuskin kuitenkaan arvasi, kuinka pian tämä vuoropuhelusta alkanut prosessi johtaisi vanhojen rakenteiden murenemiseen ja uuden Euroopan syntymiseen. Ihmisten aito vuorovaikutus vei pohjan valheellisuuteen perustuneilta poliittisilta järjestelmiltä.

Kansalaistoiminnalla ja kansalaisten osoittamalla siviilirohkeudella entisessä DDR:ssä oli keskeinen merkitys Saksan yhdistymiseen johtaneessa prosessissa. Kansalaisoikeusliikkeen (Bürgerrechtbewegung) väkivallaton vastarinta levisi Leipzigin Nikolainkirkosta koko maahan, johtaen lopulta DDR:n "rauhalliseen vallankumoukseen".

Berliinin muurin murtumisella ja Saksan yhdistymisellä oli koko maanosan kannalta dramaattinen merkitys. Saksan yhdistyminen (Wiedervereingung) oli ennen kaikkea saksalaisen demokratian voitto.

Kylmän sodan kausi opetti meille, että todellinen rauha ja turvallisuus on paljon enemmän kuin sodan poissaolo. Turvallisuutta ei voi rakentaa vahvojen rajojen ja voimakkaiden armeijoiden varaan, vaan turvallisuus on ennen kaikkea demokratian, ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamista. Me voimme tarvita aseita väkivallan pysäyttämiseksi, mutta vielä enemmän tarvitsemme laajaa siviilielämän yhteistyötä rauhan rakentamiseksi. Ihmisen arjen turvallisuuden rakentaminen on paras vakuutus rauhan ja vakauden puolesta, sotaa vastaan.

Tässä meillä on edelleen paljon työtä tehtävänä. Rasismi ja muukalaisviha ovat valitettavan todellisia uhkia tämän päivän Euroopassa. Miljoonat naiset kokevat väkivaltaa niin kaduilla kuin kotonaan. Työttömyys on edelleen todellisuutta eikä köyhyys ole poistunut maanosamme varakkaimmastakaan maasta.

Olemme myös Euroopassa oppineet, että demokratia on muutakin kuin lailliset vaalit. Modernin demokratian ja ihmisoikeuksien täydeksi toteutumiseksi tarvitsemme vaalien lisäksi laajan kansalaisyhteiskunnan. Toiminta ammattiyhdistysliikkeessä, nais- ja nuorisojärjestöissä, kuluttajaliikkeessä tai ympäristönsuojelussa ovat kaikki sellaisia alueita, joilla tarvitsemme hallitusten välisen toiminnan lisäksi laajaa kansainvälistä järjestötoimintaa. Juuri näitä tarvitaan myös Itä- ja Keski-Euroopan maiden demokratian rakentamisessa.

Kommunismin murtuminen antoi tilaa demokratialle, ihmisoikeuksille, oikeusvaltiolle ja vapaalle yrittäjyydelle. Uusi vapaus sisältää myös uusia haasteita. Henkilökohtaisen vapauden yhdistäminen toisista välittämiseen ja luonnon kunnioittamiseen on suuri haaste meille kaikille.

Radikaalit muutokset saavat monet ihmiset kaipaamaan jotain sellaista vanhaa, jota minun mielestäni ei heidän uskomassaan muodossa ollut olemassakaan. "Vanha hyvä aika" ei ollut kaikille hyvä. Tämän päivän elämässä on puutteita, mutta olemme menossa oikeaan suuntaan.

Me tarvitsemme yhä enemmän toinen toisiamme yhteisen maailmamme parantamiseksi. Ensin Euroopan Neuvoston ja nyt Euroopan unionin laajentuminen on osa tätä yhteistyötä - tätä yhteenkasvamista - joka tekee maanosastamme vakaamman, vauraamman ja turvallisemman.

EU:n laajentuminen on tällä hetkellä tärkein ja konkreettisin keino vakauden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi Euroopassa. Mitä pidemmälle laajentumisneuvotteluissa etenemme, sitä useampi kantaa huolta laajentumisen mahdollisesti aiheuttamista riskeistä. Poliittisten päättäjien tulee suhtautua näihin huoliin vakavasti ja huolehtia siitä, että laajentumisen sosiaaliset ja taloudelliset kustannukset jaetaan oikeudenmukaisesti. Meidän kannattaa ponnistella lujasti, sillä nyt on historiallinen mahdollisuus jakolinjojen poistamiseen Euroopasta - ja siis todelliseen yhteenkasvamiseen.

Euroopan unionin on myös kehitettävä yhteistyötään lähinaapureidensa kanssa. Emme saa kääntyä sisäänpäin, meidän on katsottava ulospäin. Lähialueittemme vakaus ja hyvinvointi on omaa vakauttamme ja hyvinvointiamme.

On surullista, että Balkanilla käydään edelleen sotaa, yli viisikymmentä vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Meidän on koottava voimamme rauhan rakentamiseen. Ennen kaikkea tarvitaan demokraattinen Serbia. Tähän suuntaan astuttiin pitkä askel viikko sitten pidetyissä vaaleissa. Rauha ja turvallisuus on jakamaton; Euroopan rauha on kaikkien eurooppalaisten asia.

Eikä maailma lopu Eurooppaan. Monet asiat, kuten ympäristöä koskevat uhat, tarttuvien tautien leviämien ja talouksien keskinäisriippuvuus ovat herättäneet meidät havaitsemaan, että elämämme yhteisessä maailman kylässä.

Voimistuva globalisaatio edellyttää yhteistyötä ihmisen ja luonnon etujen puolustamiseksi - uuden tasapainon aikaansaamiseksi. Tämä oli keskeinen teema syyskuun alussa pidetyssä YK:n Millennium huippukokouksessa. Meidän on kehitettävä huippukokouksen yhteistyön henki käytännön toiminnaksi ihmisen ja ympäristön hyväksi.

Ihmisten ja yhteisön etu toteutuu vain, mikäli ratkaisut perustuvat koko yhteisön jokaisen jäsenen menestymiseen ja selviytymiseen nyt ja tulevaisuudessa. Tämä pätee kaikilla yhteisöllisyyden tasoilla - perheessä, kylässä, maakunnassa, valtakunnassa ja koko maailmassa. Vaikuttaminen globaalitasolla edellyttää vaikuttamista paikallistasolla. Meidän tulee nähdä koko maailma ja kaikki maailman kansat omana yhteisönämme. Todellinen hyvinvointi ei perustu lähimmäisten riistämiselle, vaan lähimmäisestä välittämiselle.

Tämän päivän haaste on rasismin ja muukalaisvihan vastustaminen. Suurin ongelma ei ole vain suvaitsemattomat ihmiset, joita on aina vähän, vaan me enemmistö, joiden pitää uskaltaa asettua puolustamaan uhanalaisia ihmisiä, niin kuin Leipzigin Nikolainkirkossa uskallettiin.