Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Kalevalaseuran tapahtumassa ”Korkeempi kaiku – suomalaisen puheen juhla” 30.10.2008

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta – suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi

Saapuessamme tähän suomalaisen puheen juhlaan, moni meistä ehkä vilkaisi ylös talon julkisivua ja näki nuo tutut latinan sanat. "Spei suae patria dedit" - isänmaa antoi toivoilleen.

Sanat kertovat yhteisöllisyydestä ja sukupolvien yli ulottuvasta luottamuksesta. Talon rakentamiseenhan hankittiin varoja kansalaiskeräyksellä. Se osoittaa myös suomalaisten varhain heränneen uskon koulutuksen, tieteiden ja taiteiden merkitykseen kansakunnan rakentamisessa.

Usko on kantanut meidät köyhästä maatalousvaltaisesta maasta moderniin hyvinvointiyhteiskuntaan. Suomalainen työ on pärjännyt monia muita paremmin globalisaatiossa. Suomi on surfannut osaajana muuttuvissa olosuhteissa, joskus jopa menestyksen aallonharjalla. Me olemme halunneet olla reilulla tavalla parempia - pärjätä osaamisellamme.

Tunnuslause: isänmaa antoi toivoilleen, pitää sisällään myös saajan vastuun. Uskon siihen, että ne jotka ovat saaneet antavat myös edelleen. Sama ajatus oli USA:n presidentti John F. Kennedyllä virkaanastujaispuheessaan vuonna 1961, kun hän kehotti jokaista kysymään itseltään, mitä sinä voit tehdä maasi hyväksi.

Tänä päivänä Suomi on pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, joka on sekä kilpailukykyinen että turvallinen. Mutta olemmeko me todella reiluja? Huolehdimmeko niistä, jotka puuttuvan koulutuksen tai vähäisempien valmiuksien johdosta eivät pysty – eivätkä voi pystyä samaan. Markkinatalous ja vapaa kilpailu tuovat talouteen dynamiikkaa, mutta halutessamme kestävää kehitystä meillä on oltava kokonaisnäkemystä ihmisen ja luonnon hyvinvoinnista. Se koskee meitä ja se koskee maailmaa.

Suomi on vauraampi kuin koskaan ennen ja suomalaiset voivat entistä paremmin. Kaikkien väestöryhmien terveys on kohentunut, elintaso parantunut ja pienituloistenkin reaalitulot ovat kasvaneet. Myös monet muut muuttujat osoittavat myönteistä kehitystä.

Yhdeksän kymmenestä työikäisestä suomalaisesta on tyytyväinen elämäänsä. Loistavaa! Mutta entä se kymmenes? Osa saa yhteisestä kakustamme vain muruja

Suomi on muuttunut eriarvoisemmaksi. Yhteiskuntamme kehitys ei ole ollut kaikilta osin oikeudenmukaista tai tasa-arvoista, vaan hyvinvoinnissamme on säröilyä. Tuloerot ovat kasvaneet 1970-luvun tasolle. Pienituloisten ja vähän koulutettujen terveys ei ole kohentunut samaan tahtiin kuin hyvätuloisten ja koulutettujen. Eliniän odotteen ja terveyden erot ovat väestön eri ryhmien välillä suuret. Yhteisömme heikoimmat tarvitsevat puolestapuhujia.

* * *

Myös isänmaan toivojen lähtökohdat elämälleen ovat kovin erilaiset. Lapset eivät peri vanhemmiltaan vain varallisuutta tai varattomuutta, vaan myös terveysongelmia. Henkinen pahoinvointi kasaantuu osaan perheistä ja siirtyvät sukupolvelta toiselle. Vähäosaisuuden ketju voidaan kuitenkin katkaista ja se pitää katkaista.

Kansainvälisten arvioiden mukaan peruskoulumme on onnistunut työssään varsin hyvin. OECD:n jäsenmaiden PISA-tutkimusten mukaan 15-vuotiaiden nuorten osaaminen matematiikassa, luonnontieteissä, lukutaidossa ja ongelmanratkaisussa on korkeatasoista. Koulutusjärjestelmämme on pystynyt myös tasoittamaan oppilaiden välisiä oppimiseroja.

Peruskoulu on nimensä mukaisesti perusta kaikelle opiskelulle ja elinikäiselle oppimiselle. Myönteiset tulokset on otettava vastaan kannustuksena kehittää koulujärjestelmäämme ja huolehtia riittävistä voimavaroista. Suuri osa nyt työelämässä jo olevista on saanut paljon huonomman koulutuksen. Heidän kannustamisensa löytämään uudelleen oppimisen ilon toisi ihmisille itselleen uuden voimavaran ja olisi tärkeää myös koko kansakunnalle.

Sotaveteraanimotto ” kaveria ei jätetä” on pohjoismaisen hyvinvointiajattelun ydin. Se tukee tasaista taloudellista kasvua ja lisää yhteiskunnan kokonaiskilpailukykyä kuten tilastot osoittavat. Vähintään yhtä tärkeää olisi ymmärtää tämä ajatus laajasti: ihmistä ei pidä jättää yksin, vaan olla valmis kumppanuuteen.

Mikä on yhteiskunnan ja mikä yksilön vastuuta. Pohjoismaisen yhteiskunnan ajatuksena on nähdä sana ’me’ kansakunnan kokoisena. Sosiaali- ja terveyspalveluiden ja koulutuksen järjestäminen on yhteiskunnan tehtävänä, jotta ne olisivat kaikkien saatavilla. Yhteisöllisyys ei väheksy yksilön vastuuta, vaan se kohtuullistuttaa tilanteita. Yhteisöllisyyttä ja yksilön vastuuta ei ole syytä asettaa vastakkain. Yksilö on yhteisönsä jäsen. Ihmisyys syntyy yhteisössä.

Suomalaiset luottavat tutkimusten mukaan edelleen vahvasti hyvinvointivaltioon ja haluavat ylläpitää sitä pitkälti nykymuotoisena. Jostain syystä päättäjät eivät uskalla tai halua kuunnella kansalaisten ääntä. Aikaisempaa useampi pitää esimerkiksi sosiaaliturvan tasoa riittämättömänä. Vastuu suomalaisen yhteiskunnan suunnasta on meidän, vaikka mahdollisuudet ovat osa yhteistä maailmaa.

* * *

Ensi vuonna on kulunut kaksi sataa vuotta siitä, kun Suomi nostettiin kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Se ei ollut kotimainen päätös, vaan Venäjän ja Ranskan hallitsijoiden päämme yli tekemän päätöksen ja Ruotsin häviämän Suomen sodan tulos. Sodan voittaja katsoi parhaaksi antaa valloitetun alueen pitää entisen lainsäädäntönsä ja uskontonsa ja siten saavuttaa ihmisten luottamus.

Suomi oli ja on osa maailmaa. Tämä kansojen välinen yhteys on viime vuosikymmenien aikana tiivistynyt. Kun me kuusikymmenlukulaiset tässä samassa salissa vaadimme vuonna 1968 yliopistojärjestelmän demokratisoimista, oli sekin heijastusta eurooppalaisesta liikkeestä - pyrkimystä pois sodan varjoista ja avautumista avaralle maailmalle.

* * *

Vänrikki Stoolin tarinoiden Maamme runoon – jonka me tunnemme omana kansallislaulunamme - J. L. Runeberg puki sanoiksi ajatuksensa Suomesta isänmaana. Runon viimeinen säkeistö on täynnä tulevaisuuden toivoa – Suomen tulevaisuudesta tulisi onnellinen. Se oli tarpeen nuoren kansakunnan uskon vahvistamiseksi. Mutta niin kuin Suomen sodalla oli kansainvälispoliittinen ulottuvuutensa, niin Suomen tulevaisuuskin on osa yhteistä maailmaa.

Kansainvälisen taloustilanteen synkkenevät näkymät ja maailmanlaajuinen rahoitusmarkkinakriisi ulottavat vähitellen vaikutuksensa Suomeenkin. Vahva nousukausi on taittumassa ja useat joutuvat kokemaan sen kielteiset seuraukset. Taloutemme on nyt vahvempi kohtaamaan kansainvälisen talouden epävarmuuden kuin 90-luvulla – kiitos oman uudistustyömme ja kansainvälisen sitoutumisemme.

Finanssikriisin myötä on havahduttu siihen, että kansainväliset finanssimarkkinat tarvitsevat vahvempaa sääntelyä. Periaatteessa riskit on tiedetty ja muutoksentarve tunnustettu, mutta käytännön toimenpiteistä päättäminen ei ole onnistunut ennen kuin tilanne on kriisiytynyt. Taloudessa vahvemman vapaus ei ole osoittautunut suinkaan ongelmattomaksi sen paremmin kansallisella kuin kansainväliselläkään tasolla.

Ahneuden aikakausi saattaa lähestyä loppuaan. Kestävä kehitys, jossa ihminen ja luonto voivat hyvin, onnistuu vain yhteistyöllä. Globalisaation hallinta tai ilmastomuutoksen torjunta ovat mahdollisia saavuttaa, kun meillä on yhteinen tahto.

Tänään on kuultu sanan voimaa kautta historiamme. Maatamme on rakennettu suomen ja ruotsin kielisin puhein. Nykyään ihmisten mieliin vaikutetaan puhein ja monin sähköisen viestinnän menetelmin. Pääasia ei ole muoto vaan vaikutus: kyky herättää ihmiset kunnioittamaan ihmisyyttä ja luontoa ja kannustaa heidät yhteistyöhön.

Toivotan menestystä – niin laulus synnyinmaa korkeemman kaiun saa.