Presidentti Halosen haastattelu Tehy-lehdessä toukokuu 2005

Presidentti Halonen toivoo arvostusta hoitotyöhönPresidentti Tarja Halonen puolustaa hyvinvointivaltiota ja varoittaa lyhytnäköiseen kilpailuttamiseen liittyvistä vaaroista. Teksti: Satu Vasantola

Lyhyen tähtäimen taloudelliset perusteet eivät riitä päätösten pohjaksi terveys- ja sosiaalialalla, sanoo presidentti Tarja Halonen. Halosen mukaan päätöksiä tehtäessä pitäisi katsoa vähintään 25 tai 30 vuoden päähän.

Halonen varoittaakin lyhytnäköisistä päätöksistä, sillä kun päätökset koskettavat ihmisiä, niiden seuraukset ovat kauaskantoisia.

– Kvartaalitalous ei sovi sosiaali- ja terveydenhuollon periaatteisiin. Sosiaali- ja terveydenhuollossa kvartaali on yhtä pitkä kuin perheyrityksissä eli noin neljännesvuosisata.

– Siinä ajassa näkee, miten lapsi kasvaa aikuiseksi. Suunnilleen samanmittaisen ajan ihminen on mukana työelämässä, jonka jälkeen hänellä on vielä edessään yksi samanmittainen elämänvaihe. Pitäisi muistaa, että ihmiselämän kvartaali on noin 25 – 30 vuoden mittainen.


Hyvinvointiyhteiskunnasta

Halosen mukaan hyvinvointiyhteiskunnasta kannattaa pitää tiukasti kiinni, sillä se on järjestelmänä sekä yksilöille oikeudenmukainen että yhteiskunnalle voimavara. Kiristyvä kansainvälinen kilpailu ja taloudellisten arvojen yksipuolinen korostuminen päätöksenteossa luovat kuitenkin paineita yksityistämiseen ja palvelujen karsimiseen.

– Haluan antaa voimakkaan tukeni hyvinvointiyhteiskunnalle ja nykyiselle palvelujärjestelmälle. Oman, hyvän osansa ovat palvelujen tuottamiseen tuoneet myös kolmannen sektorin toimijat, erilaiset järjestöt ja yhdistykset, jotka voivat täydentää kuntien tuottamia palveluja.

Halosen mukaan hyvinvointivaltio ei ole kriisissä, mutta kylläkin käännekohdassa, jossa on ratkaistava, miten globalisaatioon varaudutaan.

– Meillä on pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa hyvä pohja, mutta nyt on arvioitava, miten me valmistaudumme globalisaatioon ja kiristyvään kansainväliseen kilpailuun. Kyse ei ole pelkästään taloudesta, vaan globalisaatio ja integraatio koskevat kaikkia yhteiskunnan lohkoja eikä julkinen sektori ole tältä muutokselta suojassa.

Entisenä kunnallispoliitikkona Haloselta löytyy myötätuntoa kunnille, jotka kireässä taloustilanteessa joutuvat kamppailemaan lakisääteisten palvelujen tuottamiseksi.

– Kun talous on tiukalla, mutta palvelut on hoidettava, tulee helposti tehtyä päivästä päivään –ratkaisuja, jotka eivät pitkällä aikavälillä välttämättä ole parhaita.


Pätkätöistä

Halosen mukaan Suomessa on aika opetella ostamaan palveluja niin, että otetaan huomioon päätösten pitkän aikavälin vaikutukset sekä palveluiden käyttäjiin että niitä tuottaviin työntekijöihin.

– Jos ostetaan bussi tai lautta, nähdään aika pian, miten kulkuväline käytössä toimii. Lasten, sairaiden ja vanhusten kohdalla tulos ei näy vuodessa eikä kahdessa. Nythän me esimerkiksi näemme edessämme ne ongelmat, jotka seurasivat 90-luvun lamasta. Näiden ongelmien ratkaiseminen on huomattavasti vaikeampaa kuin rikki menneen bussin korjaaminen.

Säästöpäätösten ja kilpailuttamisen jäljet tuntuvat myös työntekijöiden selkänahassa. Työntekijöiden aseman huononeminen onkin Halosen mukaan yksi liiallisen kilpailuttamisen vaaroista.

– Työntekijät joutuvat usein hankalaan välikäteen, kun tulosta kiristetään heidän työstään. Aina vähän entistä paremman tuloksen tekeminen tai edullisemman tarjouksen antaminen kilpailutuksessa merkitsee helposti sitä, että heikennetään työsuhteen ehtoja.

– Jos sitten ammattiyhdistysliike on onnistunut neuvottelemaan työntekijöille turvalliset työsuhteen ehdot eikä niiden heikentäminen onnistu, otetaan käyttöön pätkätyöt. Pätkätöiden teettäminen mahdollistaa ruuhkien ja rauhallisempien aikojen tasaamisen kovallakin kädellä. Töitä teetetään sijaisilla ja sijaisten sijaisilla niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella. Yksityisellä puolella vahinko jää usein yrittäjälle ja palvelujen käyttäjälle, mutta kun puhutaan päiväkodeista, vanhustenhuollosta ja sairaaloista, puhutaan myös paljon vakavammista vahingoista.

Halosen mukaan kilpailuttamisen ja palvelujen karsimisen seurauksia pitäisi miettiä tarkkaan sekä opetuspuolella että sosiaali- ja terveysalalla. Tilanne on kiristynyt molemmilla aloilla, mutta terveys- ja sosiaalipuoli on Halosen mukaan heikommassa asemassa.

– Opetussektorin tilanne on tässä parempi, koska koulutukseen tehtyjen investointien tulokset ovat suoremmin näkyvissä. Sen sijaan sosiaali- ja terveydenhuollon kohdalla on vain toivottu, että ongelmat jotenkin hoituisivat. Jostain syystä ei ole osattu nähdä, että työvoimaan sijoittaminen on todellakin sijoittamista eikä kulu. Siksi on hyvä, että nyt on hallitustasolla alettu miettiä, miten palvelut kannattaisi järkevästi tuottaa.


Naisista ja arvostuksesta

Halonen harmittelee sitä, että sosiaali- ja terveysala joutuu edelleen taistelemaan saadakseen arvostusta. Hänen mukaansa näiden alojen töihin on ikään kuin sisään rakennettu pieni aliarvostus.

– Aliarvostus seuraa niitä asioita, joita kodeissa on perinteisesti pidetty äidin tehtävinä. Ne ikään kuin lainaavat naisroolinsa sieltä kotoa. Monihan on sitä mieltä, että ei pikkulapsen pyllyn pyyhkimiseen kovin kummoista koulutusta vaadita. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan näe sitä, että ei se pyllyn pyyhkiminen ole mikään erillinen asia, vaan hoitoon kuuluu vastuu lapsen koko hyvinvoinnista.

– Suuri osa lapsista varmaan onkin aika helppohoitoisia, mutta tilanne muuttuu täysin, kun puhutaan erityistarpeisesta lapsesta tai sairaasta vanhuksesta. Moni huomaa hoitotyön vaativuuden vasta sitten, kun itse joutuu hoitoon tai seuraa läheltä omaisensa sairastamista.

Hoitoalalla työtä tekevät naiset ovat Halosen mukaan tiukassa tilanteessa, sillä työssä vaaditaan jatkuvaa venymistä ja samaan aikaan useimmilla on hoidettavinaan joko omat lapset tai perheen vanhukset.

– Työn ja perheen yhteensovittamiseen pitää kiinnittää entistä enemmän huomiota. Ei työpaikoilla voi suhtautua ihmisiin pelkästään työvoimana, joka putkahtaa työelämän käyttöön valmiina ja poistuu toisesta päästä putkea eläkeikään ehdittyään. Ketjuun kuuluu, että jonkun on kasvatettava lapset ja hoidettava vanhukset. Eikä tämä koske pelkästään naisia tai naisvaltaisia aloja. Olisi hyvä vähitellen muistaa, että perheissä on miehiäkin.
Halonen on seurannut hoitoalaa läheltä lapsesta asti, sillä hänen äitinsä toimi kodinhoitajana pääasiassa vanhustenhuollossa.

– Äitini sanoi aina, ettei kärttyisestä keski-ikäisestä kovin helposti tule onnellista, punaposkista vanhusta. Hän muistutti siitä, että me olemme erilaisia ihmisiä niin nuorina kuin vanhoinakin, mutta kaikilla on kuitenkin oikeus hyvään hoitoon.

– Toivoisin, että tämä äidin ajatus toteutuisi vanhustenhoidossa. Jos joskus itse tarvitsen näitä palveluita, toivoisin saavani hoitoa, joka mahdollisimman pitkälle arvostaa paitsi ihmisyyttä myös erilaisuutta. Että saisi olla sama ihminen, sama persoona, joka on ollut siihenkin asti.