Pentti Arajärvi: Studia Ressu 5.11.2001

MUUTOS

Ikuista on vain muutos. Tai niin kuin Bertol Brecht on sen runoillut: on Prahassa keisarien linnoja monta, vesi Moldaun rantoja hiertää ja syö. Ei mikään ole maailmassa muuttumatonta, saa illaksi aamu ja päiväksi yö.

Toisaalta muutos kuvaa myös elämää. Muutoksen edessä tunnemme usein avuttomuutta, pelkoa ja epäluuloja. Joskus muutos on myös toivon välikappale.

Onko ihmisen hyvä olla silloin, kun mikään ei muutu? Ehkä kuvaavaa on, että taivas kuvataan paikaksi, jossa vain loputtomasti lauletaan harmonian vallitessa ylistystä. Uutta ei tarvitse tehdä, ei tarvitse ajatella, ei tarvitse valmistautua mihinkään, ei hyvään tai parempaan eikä pahaan tai pahempaan.

Kehitys perustuu tyytymättömyyteen, jota tunnemme olevia oloja kohtaan. Jos esi-isämme olisivat tyytyneet syömään raakaa lihaa, olisi varmaan tulen käyttö jäänyt vähintäänkin satunnaiseksi. Jos emme haluaisi tai jos meidän ei uskottaisi haluavan parempia tietoliikenneyhteyksiä, jäisi kännykkä kehittämättä. Kaikki tämä edellyttää oppimista. Osaaminen, tutkimus, tiede, tuotekehitys ja myös niiden teknistaiteellinen puoli kuten muotoilu ovat avaintekijöitä siinä, että Suomesta on kehittynyt taloudellisesti, sivistyksellisesti ja teknologisesti se yhteiskunta, joka tänä päivänä olemme. Olemme kansankuntana niin pieni, että vain tekemällä paremmin, tehokkaammin, halvemmalla, laadukkaammin voimme kilpailla maailman markkinoilla. Elektroniikka- ja metsäteollisuuden historia osoittaa, että tarvitaan kansainvälistymistä. Omistus siirtyy ulkomaille ja vähitellen hallinto ja osaaminenkin. Kuitenkin niin kauan kun voimme pitää teollisen tuotannon arvokkaimman osan, suunnittelun, uuden luomisen ja kehittämisen Suomessa, olemme voiton puolella. Metsäteollisuudessa luonnolliset tekijätkin tarjoavat mahdollisuuksia. Vaikka sademetsien puista onkin opittu tekemään paperia, on kuitenkin pohjoinen kuusi ylivoimainen raaka-aine parhaissa paperilaaduissa. Kuvaavaa on, että takavuosien kaivosteollisuuden lippulaivamme Outokumpu äskettäisen ilmoituksensa mukaan lopettaa kaivostoiminnan kokonaan ja keskittyy vain metallien jalostukseen. Toisaalta kaivostoiminta on ollut enää 4 % sen liikevaihdosta.

Muutos on menestyksekkään toiminnan edellytys myös yhteiskunnallisessa toiminnassa. Suomen kansaa kammettiin kansakunnaksi sanan todellisessa merkityksessä toissa vuosisadan puolesta välistä lähtien ja tässä katsannossa keskeistä oli paitsi maan talouselämän myös sen sivistyselämän kohottaminen. Ei ole sattumaa, että nykyisin vietämme monien kansallisten instituutioiden 150- tai 125-vuotispäiviä. Ne ovat syntyneet silloin, kun luotiin suomalaisuutta. Työväestö oli tyytymätön olemassa oleviin oloihin, ja syntyi työväenliike poliittisine, ammatillisine, sivistyksellisine ja sosiaalisine instituutioineen. Vastaavasti maatalouden puolella syntyivät monet maanviljelykseen ja talonpoikaiseen elämään liittyvät vastaavat poliittiset, taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset instituutiot. Tällainen kansalaistoiminta on ollut dynamona tasa-arvoisen ja vakaan yhteiskunnan luomisessa. Sadan vuoden päästä ehkä havaitaan, että monet nyt perustetut instituutiot ovat niitä, joilla luodaan entistä eurooppalaisempaa Suomea.

Sivistyksen hinku on ollut mahtava. 1800-luvun loppupuolella luotiin kansakoululaitosta ja oppikoulujärjestelmä alkoi kehittyä. Oppivelvollisuus säädettiin Suomessa kansainvälisesti melko myöhään, vasta 1921, mutta jo sitä ennen lähes koko ikäluokka kävi koulua. Vuonna 1920 noin 10 % silloin 3,1 miljoonaisesta kansasta oli eri oppilaitoksissa. Nyt tuo luku 5,1 miljoonaisesta kansasta on yli 20 %, mikä tarkoittaa, että meillä on neljä kertaa enemmän opiskelijoita. Peruskoulujärjestelmä antaa koko kansalle yleissivistävän opetuksen eli kuten perusopetuslaissa sanotaan elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Vähintään yhtä tärkeää on antaa kaikille ammatilliset tiedot ja taidot. Käytännössä peruskoulun ja lukion jälkeisessä ammatillisessa koulutuksessa onkin lähes tulkoon koko ikäluokka. Huolestuttava joukko onkin lähinnä se ryhmä, joka ei saa ammatillista koulutusta tai pahimmillaan jättää jopa yleissivistävän koulutuksensa kesken. Tämä luku on kuitenkin kansainvälisesti vertaillen varsin pieni, mutta valitettavasti nousussa.

Sosiaalinen kehitys on Suomessa ollut melkoinen. Jos ajattelemme vuoden 1901 keskituloista, olisi hän tämän päivän yhteiskunnassa ehkä jopa köyhä, ja tämän päivän keskituloinen olisi vuosisata sitten ollut rikas. Suurin muutos on tapahtunut luultavasti siinä, että jo opettajalla oli sata vuotta sitten palveluksessa piika tai kaksi. Olemme automatisoineet piiat einesruuiksi, pesukoneiksi, pölynimureiksi ja ennen kaikkea sosiaaliseksi tasa-arvoksi. Suomalaiset tuloerothan ovat maailman kapeimpia ja köyhien suhteellinen osuus on noin 2,5 %. Jos meillä ei olisi sosiaaliturvajärjestelmää, olisi eräiden selvitysten mukaan köyhien määrä noin 30 %. Pohjoismainen sosiaaliturva on sangen tehokas. Yhdysvaltojen vajaan 30 %:n köyhyyttä pystyy sikäläinen sosiaaliturvajärjestelmä pudottamaan kolmanneksella, kun meillä se pudotetaan kymmenesosaan.

Tähän asiantilaan voimme olla tyytyväisiä, mutta johtoteemanani on tässä esityksessä, että tyytymättömyys olemassa oleviin oloihin luo muutosta. Ja muutosta me tarvitsemme. Työttömyys ja varsinkin pitkäaikaistyöttömyys on erityisesti suurimmissa kaupungeissa sietämättömän korkea. Viime päivinä ilmestyneiden tutkimusten mukaan yksi merkittävimmistä poliittistaloudellisista virheistä 1990-luvun lamassa oli päästää työttömyys nousemaan. Maailma näyttää muuttuneen siten, että työttömyyttä ei saada painettua uudestaan alas, jos se kerran on päästetty irti. Tiettyyn pisteeseen saakka työttömyys on poliittisen tahdon asia, mutta aina se vaatii kunnossa olevan talouden, jolla asia hoidetaan.

Sosiaalinen häpeä ovat leipäjonot. En ole kuitenkaan nähnyt pitävää ja pätevää selitystä niistä tekijöistä, jotka leipäjonoja aiheuttavat. Osan aiheuttaa varmasti pitkäaikaistyöttömyys ja pitkäaikainen eläminen työmarkkinatuella. Kun yksilön ja perheen elämisen perusrakenteet alkavat murtua, syntyy varmasti sellaista köyhyyden kierrettä, jossa on käytettävä kaikkia mahdollisuuksia elannon hankkimiseen. Ylivelkaantuneet ovat varmasti yksi ryhmä, jossa tunnolliset koettavat käyttää joka pennin velkojen ja korkojen maksuun ja varmaan on muitakin päteviä syitä. Seikka, johon erityisesti kaipaisin valaistusta on, ovatko asenteen muuttuneet. Onko leipäjonosta tullut eliitin kannalta hyväksyttävä ilmiö, johon suhtaudutaan välinpitämättömästi. Onko leipäjonossa seisomisesta tullut joillekin luonnollinen osa elämätapaa. Jos näin on tapahtunut, on yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttuminen huolestuttavaa. Tällaiseen asennemuutokseen näyttää viittaavan se, että työttömyydestäkin puhutaan yhä vähemmän ongelmana ja yhä enemmän asiana, jonka kanssa vain on elettävä ja joka ehkä on hallittava.

Mikä on seuraava muutos? Mihin olemme kaikkein tyytymättömimpiä? Tarvitsemmeko loputtomasti aineellista hyvää, vai voisimmeko jossain vaiheessa nauttia vielä aidommin tieteestä, taiteesta, kulttuurimme parhaista puolista ja saavutuksista? Miten turvaamme hyvinvointimme, tasa-arvoisen yhteiskuntamme ja taloudellisen menestyksemme?

Olen edellä nimennyt Suomen menestyksen tärkeäksi avaimeksi ja vahvuudeksi osaamisen. Siitä meidän on edelleen pidettävä huolta. Suomen tapauksessa se tarkoittaa koko ikäluokan kouluttamista. Viidestä miljoonasta ei riitä monta hukkaan heitettäväksi. Lisäksi emme tiedä 7-vuotiaasta tai 15-vuotiaasta tai edes 18-vuotiaasta kehen on voimavaroja satsattava, kuten näyttävät kuvittelevan ne, jotka korostavat lahjakkaiden erityistä kouluttamista. Aina on tarpeen luoda kriittinen massa, josta nousevat osaajat. Laajat mahdollisuudet antavat jokaiselle mahdollisuuden löytää oma paikkansa. Koulutus luo edellytykset hakeutua muille aloille ja tehtäviin, jos nykyinen tehtävä loppuu tai ei enää kiinnosta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että aktiivisesti on pidettävä huolta siitä, että kaikki pysyvät junassa mukana. Se tarkoittaa voimavarojen ohjaamista varhaiskasvatukseen, tukiopetukseen, kouluterveydenhuoltoon, koulupsykologeihin ja –kuraattoreihin ja muuhun ehkäisevään toimintaan. Tämä on halvinta, tehokkainta ja myös inhimillisintä. Se tarkoittaa myös perheiden elinolosuhteiden parantamista. Työelämän ja perhe-elämän yhteensopivuutta ja keskinäistä joustavuutta on kehitettävä siten, että vanhemmat ehtivät olla vanhempia ja lapset saavat olla lapsia. Lapsilta ja nuorilta on kysyttävä heitä henkilökohtaisesti koskevista asioista ja heidän on kykyjensä ja ikäkautensa mukaisesti voitava vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Koulun tulee tukea kotia, mutta myös kotien koulua. Koulu ja opiskelu on olennainen osa lapsuutta ja nuoruutta.

Pelkkä osaaminen ja sivistyksellinen voima ei riitä. Yhteiskunnassa on tunnettava aitoa yhteenkuuluvuutta, vaikka erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä yhteiskunnan kehittämisen suunnasta esiintyykin. Se on normaalia, luonnollista, poliittista toimintaa ja poliittisten suuntausten on voitava haastaa toinen toisensa ja tarjota visionsa paremmasta yhteiskunnasta. Yhteiskunnallisella koheesiolla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että suurista linjoista, kuten kansakunnan menestyksestä, tasa-arvoon ja vapauteen pyrkimisestä tulee vallita riittävä yksimielisyys. Kansakunnan parhaaseen pyrkimiseen kuuluu esimerkiksi sellaiset seikat kuin sosiaalisten olojen kohentaminen, ehkäisevä ja vaurioita korjaava terveydenhuolto ja puhdas ympäristö. Näistä emme voi tinkiä. Kunnossa oleva kansantalous ja menestyvä elinkeinotoiminta ja yrittäjyys on välttämättömiä, jotta meillä on varaa hoitaa sosiaaliturvamme, terveydenhuoltomme ja koulutuksemme. Toisaalta vain jos koulutus, terveydenhuolto ja sosiaaliturva ovat kunnossa, voi meille syntyä menestyvää taloutta. Päinvastaisista esimerkeistä on kauhistuttavia näköaloja olemassa. Se on muutosta, jota ei voi toivoa kenellekään.

Tulevaisuuden tutkijoilla on kolme teesiä: tulevaisuutta ei voi ennustaa, tulevaisuus ei ole ennalta määrätty ja tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Nämä samat näkökohdat pätevät niin yksilöön, valtioon, yhteisöön kuin yhteiskuntaankin. Yhdessä päätämme, väliin kiistellenkin, millaisia ovat Suomea koskevat ikuiset muutokset.