Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Global Progressive Forum -konferenssissa Brysselissä 27.11.2003

On todella suuri ilo ja etuoikeus saada osoittaa sanansa tälle globaalia kehitystä käsittelevälle foorumille.

Globalisaation on koko maailmalle haaste ja mahdollisuus. Haasteena on tehdä globalisaatiosta positiivinen voima, voima, joka tukee kestävää kehitystä, oikeudenmukaisuutta, työllisyyttä, sosiaaliturvaa ja kasvua. Tätä kaikkea globalisaatio lupaa.

Puheenvuoroni aluksi kerron kansainvälisen työjärjestö ILOn runsaat puolitoistavuotta sitten globalisaation sosiaalisia ulottuvuuksia pohtimaan asettaman maailmankomission työstä. Sitten käsittelen paria seikkaa, jotka globalisaation yhteydessä tuntuisivat ensiarvoisen tärkeiltä.

Globalisaation sosiaalisia ulottuvuuksia tarkastelleen ILOn työryhmän jatkoajan jälkeen järjestön hallintoelin valtuutti pääjohtaja Juan Somavi’an marraskuussa 2001 perustamaan riippumattoman maailmankomission, jonka tehtäväksi annettiin globalisaation sosiaalisten ulottuvuuksien tarkasteleminen. Juan ystävällisesti pyysi minua toimimaan komission puheenjohtajana Tansanian presidentin Benjamin Mkapan rinnalla. Meitä on komissiossa kaikkiaan 26 jäsentä, erilaisin taustoin ja eri puolilta maailmaa.

Vaikka komission työllä luonnollisesti on suuri merkitys ILOlle, komission saama toimeksianto ja sen kohde ovat selvästi laajempia kuin Kansainvälisen työjärjestön toimiala. Olemme pyrkineet tavoittamaan koko maailman ja myös monenkeskisen järjestelmän muut osat.

Komissiomme on ottanut saamansa toimeksiannon hyvin tosissaan. Me olemme pitäneet kuusi kokousta, yli 30 kahdenvälistä tapaamista eri puolilla maailmaa ja työkokouksia kansainvälisten järjestöjen johtajien kanssa. Komissio on kaikkialla saanut hyvän vastaanoton. Odotukset lienevät ajoin olleet jopa liiankin suuria.

***

Meidän lähtökohtanamme maailmankomissiossa on ollut, että ollakseen kestävää globalisaation on vastattava ihmisten tarpeita. Viimekätisenä tavoitteenamme on auttaa tekemään globalisaatiosta voimavara, jolla edistetään kunnollista työtä, vähennetään köyhyyttä ja työttömyyttä sekä edistetään kasvua ja kehitystä.

Tästä haasteellisista tavoitteesta käsin me loimme oman visiomme, muutoksen vision. Seuraavassa tarkastelen sen keskeisiä kohtia.

Globalisaation nykyisen kehityssuunnan on muututtava. Vallitseva tilanne ei ole eettisesti eikä poliittisesti mahdollinen. Liian harvat jakavat globalisaation edut. Liian monilla ei ole puhevaltaa globalisaation suunnittelussa eikä mahdollisuutta vaikuttaa sen suuntaan.

Globalisaation tulokset ovat sen mukaisia, millaisiksi me globalisaation teemme. Historia ja maantiede sanelevat lähtökohdat, mutta paljon riippuu siitä, miten globalisaatiota ohjataan ja mitkä arvot toimijoita innoittavat.

Me haluamme tehdä globalisaatiosta voiman, joka lisää ihmisten vapautta ja hyvinvointia ja tuo demokratiaa ja kehitystä paikallisyhteisöihin, joissa ihmiset elävät.

Globalisaation on myös oltava tasapainossa ympäristön kanssa, silloin globalisaatio voi olla kestävää kehitystä edistävä voima.

Niiden periaatteiden, joiden on ohjattava globalisaatiota, on myös heijastuttava maiden omissa instituutioissa, niiden hallinnossa ja poliittisissa järjestelmissä. Nämä perusperiaatteet ovat demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaate.

***

Laajasti tunnustetaan, että globalisaation keskeisiä piirteitä ovat olleet kansainvälisen kaupan sääntelyn vähentyminen, suorien ulkomaisten sijoitusten kasvu ja mittavien varainsiirtojen alkaminen yli valtioiden rajojen. Ne ovat lisänneet kilpailua maailmanmarkkinoilla.

Ne ovat myös tulosta tietoisesta politiikasta, jonka tavoitteena on kansalaisten aineellisen hyvinvoinnin lisääminen.

Uusi teknologia on myös antanut nykymuotoiselle globalisaatiokehitykselle erityispiirteen, joka erottaa sen aiemmista vastaavista kehitysvaiheista.

On myös jotain, joka on hyvin erilaista. Toisin kuin globalisaation aiemmissa vaiheissa, nykykehityksessä paljolti suljetaan pois ihmisten laajamittainen liikkuminen yli valtioiden rajojen. Tavarat, yritykset ja raha liikkuvat varsin vapaasti maasta toiseen mutta ihmiset eivät. Tätä voisi pitää globalisaatioajattelun huomattavana ristiriitana.

Ihmisten liikkuminen yli rajojen on asia, joka on otettava käsittelyyn. Se koskee miljoonia ihmisiä, ja ulkomailla töissä olevat lähettävät kotimaihinsa jo nyt lähes kaksi kertaa niin paljon rahaa kuin kotimaat saavat virallisena kehitysapuna.

Asiaa voitaisiin parhaiten käsitellä monenkeskisessä kehyksessä. Tällaisen kehyksen tavoitteina voisi olla:

a) Suosia kaikille osapuolille edullisia tapoja lisätä muuttomahdollisuuksia ottaen tarpeellisella tavalla huomioon valtioiden oikeutettu tarve huolehtia siitä, että prosessi on sekä lähettäjä- että vastaanottajamaiden kannalta tasapuolinen
b) Tehdä prosessista hallittu, ennakoitava ja lainmukainen ja päästä eroon ihmisten salakuljetuksesta ja muista nyt esiintyvistä epäkohdista, joille erityisesti naiset ja lapset ovat alttiina
c) Antaa siirtotyöläisten oikeuksille täysi oikeudellinen suoja
d) Maksimoida kansainvälisestä muuttoliikkeestä kehitykselle koituvat edut.

Tämä on aidosti globaali asia ja se on hoidettavissa vain yhteisin poliittisin toimin. Monenkeskisen kehyksen aikaan saamiseksi tarvitaan kansainvälisten järjestöjen välistä yhteistyötä ja toimintatapojen yhtenäisyyttä.

***
Maittain verrattaessa globalisaatiossa on ollut selviä voittajia ja häviäjiä. Eniten voittaneita ovat teollisuusmaat, huolimatta sisäisistä mukauttamisongelmista, joista on aiheutunut menetyksiä monille työntekijäryhmille.

Toinen selvä voittajaryhmä ovat olleet eräät kehitysmaat, mm. Kiina ja Intia, jotka ovat erittäin hyvin onnistuneet kasvattamaan vientiään ja houkuttelemaan suuria määriä suoria ulkomaisia sijoituksia. Vastaavia esimerkkejä löytyy kaikista muistakin maailmankolkista Saharan eteläpuolista Afrikkaa lukuun ottamatta.

Toisen ääripään todellisuutta on edelleenkin se, että vähiten kehittyneet maat ovat jääneet osattomiksi globalisaation eduista – ja jääneet jopa koko globalisaatioprosessin ulkopuolelle. Vähiten kehittyneet maat ovat juuttuneet keskenään sidoksissa olevien puutteiden noidankehään, jossa vaikuttavat mm. köyhyys, luku- ja kirjoitustaidottomuus, sisäiset selkkaukset, maantieteellisestä sijainnista johtuvat haitat, huono hallinto ja vahvasti yhden hyödykkeen varaan rakentuva talous.

Globalisaatiosta koituvat taloudelliset edut ja sosiaaliset kustannukset eivät jakaudu tasan eri sosiaaliryhmien välillä. Kaupan vapautuminen ja tuotannon siirtäminen muihin maihin on vaikuttanut kielteisesti eräiden työntekijäryhmien tilanteeseen teollisuusmaissakin.

***

Menestyksellinen osallistuminen globalisaatioon on sidoksissa kansallisiin resursseihin ja toimintatapoihin. Toistan, että nykyaikaisen valtion kolme perusperiaatetta ovat demokratia, ihmisoikeudet ja laillisuus. Maat, jotka eivät allekirjoita näitä periaatteita, eivät pidemmän päälle kykene tarjoamaan ihmisilleen globalisaation tuottamia etuja.

Ihmisillä, jotka asuvat hyvin hallituissa maissa, joissa on vahvat järjestelmät sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja koulutusta varten, tulonjakomekanismit ja sosiaaliset turvaverkot, on paremmat edellytykset hyötyä globalisaatiosta.

Näistä syistä voidaan sanoa, että globalisaation kohtaaminen alkaa kotoa. Se on myös hyvä peruste tehdä kansallisvaltiosta yksikkönä vahvempi.

Myös alueellinen yhdentyminen ja yhteistyö voivat edistää tasapuolisempaa globalisaatiomallia monin tavoin.

Lisääntyvä globalisaatio on kuitenkin myös lisännyt niiden asioiden määrää, joita voidaan käsitellä tehokkaasti vain maailmanlaajuisessa yhteistoiminnassa. Näitä ovat esim. talouskriiseihin, tarttuviin tauteihin, valtioiden rajat ylittävään rikollisuuteen, veroparatiiseihin ja verokilpailuun liittyvät ongelmat.

Näiden uusien haasteiden kohtaaminen on toistaiseksi ollut suunnitelmatonta. Meidän on tarkasteltava näitä haasteita yhtenäisemmin. Niin voitaisiin tehdä YK:n johdolla.

Talous- ja sosiaalikehityksen saralla myös Bretton Woods -instituutioiden toimet voisivat olla paremmin tasapainotettuja. Talouden kasvun ja vakauden ohella sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja työllisyyttä pitäisi painottaa riittävästi. Parempi työllisyys on yhteinen tavoite kaikille maille, niin rikkaille kuin köyhille.

***

Globalisaatiota ohjaavien sääntöjen on oltava tasapuolisia, jotta globalisaatiosta saadaan ihmisten kannalta myönteinen voima. Nyt meillä on globaali talous mutta ei globaalia yhteiskuntaa. Ohjaus ja säännöt laahaavat selvästi talouden muutosten jäljessä.

Globaalin talouden sääntöjen on oltava tasapuolisia niin mahdollisuuksien antamisen kuin lopputuloksen suhteen. Niissä on otettava huomioon ihmisten ja maiden erilaiset tilanteet.

Globaalin talouden sääntöjä on sovellettava tasapuolisemmin ja oikeudenmukaisemmin, ottaen yhteinen etu riittävästi huomioon monenkeskisissä säännöissä, jotka koskevat kauppaa, sijoituksia, tekijänoikeuksia ja työtä.

Erityisesti haluaisin mainita maataloustuotteiden kaupan, asian, joka nousee esille aina, kun puhutaan kansainvälisen kaupan globalisoitumisesta.

Monenkeskisen kaupan sääntöjen suurimpana yksittäisenä epäoikeudenmukaisuutena yleisesti pidetään maataloustukiaisia, sekä tuotanto- että vientitukia, sekä markkinoille pääsyn esteitä, joita on teollisuusmaissa, erityisesti Yhdysvalloissa ja Euroopan unionissa. Tässä suhteessa on selvästi tarpeen tehdä jotain.

***

Toiminta, jolla pyritään oikeudenmukaisempiin sääntöihin, vaatii myös kansainvälisen tason toimintatapojen yhtenäistämistä ja tasapuolistamista. Näin varmistetaan globalisaation etujen jakautuminen laajemmalle ja yhteisiin tavoitteisiin pääseminen.

Me tarvitsemme kansainvälistä solidaarisuutta resurssien ja turvallisuuden lisäämiseksi. Meidän on myös otettava kunnollinen työ maailmanlaajuiseksi tavoitteeksi. Kansainvälisen tason toimintatapojen ja toimien on katettava työhön liittyvät perusoikeudet, toteutettava täystyöllisyystavoite, tuettava kansallisia sosiaaliturvajärjestelmiä ja edistettävä työntekijöiden ja työnantajien edustuselinten välistä vuoropuhelua globaalissa tuotantojärjestelmässä.

Parempiin kansainvälisiin toimintatapoihin päästään sosiaalisia ja taloudellisia tavoitteita yhdentämällä. Kansallisten hallitusten ohella myös monenkeskisten instituutioiden on suunnattava toimintaansa siten, että yhteiset globaalit tavoitteet saavutetaan.