Tasavallan presidentti Tarja Halosen Ahtisaari-luento Jyväskylän yliopistossa 13.11.2006

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (muutosvarauksin)

Minulle on suuri ilo ja kunnia olla täällä Jyväskylässä pitämässä luentoa, joka kantaa edeltäjäni presidentti Martti Ahtisaaren nimeä. Nimikkoluento on hieno tapa kunnioittaa tämän kansainvälisesti arvostetun poliitikon ja diplomaatin pitkää ja ansiokasta työtä.

Kiitän myös tilaisuuden järjestäjiä – Keski-Suomen henkisen maanpuolustuksen liittoa, Jyväskylän kaupunkia, Jyväskylän yliopistoa ja sanomalehti Keskisuomalaista – siitä, että olette järjestäneet tämän luennon, josta on tullut vuosittainen perinne ja mielenkiintoinen foorumi tärkeiden ulkopoliittisten ja kansainvälisten kysymysten pohdiskelulle.

Maamme ulkopoliittinen toimintaympäristö ja ulkopolitiikan linjavalinnat ovat vaihdelleet aikojen kuluessa. Ulkopolitiikkamme tarkoituksena on kuitenkin aina ollut Suomen turvallisuuden ja suomalaisten hyvinvoinnin edistäminen.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sisällölle on eri aikoina keksitty moninaisia nimiä. On puhuttu ”aktiivisesta puolueettomuuspolitiikasta”, ”Paasikiven – Kekkosen linjasta”, ”sotilaallisesta liittoutumattomuudesta”, Ahtisaaren – Lipposen linjasta tai jopa ”Halosen – Tuomiojan linjasta”. Osa nimistä on ehkä onnistuneempia kuin toiset. Tarkoituksena on osin ollut havainnollistaa, mutta osin niitä on käytetty poliittisesti tarkoituksenmukaisesti.

Ulkopoliittiset näkemykset ja linjaukset muuttuvat hitaasti. On kuitenkin hyvä muistaa, että omat painotuksemme johtuvat – ulkopolitiikasta kun on kyse – myös ympäröivän maailman muutoksista.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen ovat historiantutkijat esittäneet erilaisia arvioita sodan jälkeisen ulkopolitiikkamme eri käänteistä. Historiantutkimus on aina mielenkiintoista. Se kertoo sekä tutkittavasta ajasta että tutkijan omasta ajasta ja arvoista. Kokonaisuutena katsottuna sotien jälkeinen ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme on ollut tuloksellista: Maamme on hyvin vaikeissa olosuhteissa onnistunut säilyttämään itsenäisyytensä ja toimintavapautensa. Samanaikaisesti olemme pystyneet rakentamaan toimivan hyvinvointiyhteiskunnan, joka omalta osaltaan on vahvistanut kansainvälistä arvostustamme. Haluan tässä yhteydessä ilmaista kiitokseni ja kunnioitukseni edeltäjilleni, joilla on ollut suuri merkitys menestyksekkään ulko- ja turvallisuuspolitiikan harjoittamisessa.

Minkälaisessa maailmassa määrittelemme tänä päivänä asemaamme sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme?

Yleinen käsitys sodasta ja rauhasta on muuttunut. Rauha nähdään nykyään paljon laajempana käsitteenä kuin pelkästään sodan poissaolona. Rauha merkitsee kehitystä, inhimillistä turvallisuutta, ihmisoikeuksien kunnioitusta, demokratiaa ja monia muita asioita. Samalla näemme aikaisempaa selvemmin, miten suuri este kehitykselle sota ja muut aseelliset konfliktit ovat. Suursodan uhka on kutistunut valtavasti kylmänsodan aikaan verrattuna, vaikka sivilisaatioiden mahdollisista yhteentörmäyksistä edelleenkin väitellään.

Uhkat ovat uudella tavalla globaaleja. Suurin osa aseellisista konflikteista on maiden sisäisiä ja valtaosa uhreista on siviilejä – naisia ja lapsia. Ne ovat sinänsä suuria tragedioita. Lisäksi näistä maiden sisäisistäkin konflikteista on vaara kasvaa uhka, ei vain naapurimaiden vaan koko alueen turvallisuudelle. Samoin erilaisten aseiden määrän kasvu ja leviäminen on – jälleen kerran – vakava haaste.

Uhkien muuttumisen myötä keinot rakentaa turvallisuutta tai poistaa turvattomuutta ovat muuttuneet. Tämän päivän globaalit turvallisuusongelmat liittyvät ilmastonmuutokseen ja muihin ympäristökysymyksiin, jotka ovat, nopeammin kuin mitä klassisen turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat uskoneet, kiertyneet myös päivänpoliittisiksi kysymyksiksi kuten esimerkiksi energiakriiseiksi. Tarttuvat taudit, ihmisten liikkuminen laillisesti ja laittomasti maasta toiseen tai köyhyyden voittaminen ovat jo tuttuja asioita erilaisista kokouksista. Näihin haasteisiin ja ongelmiin tarvitaan monenkeskistä kansainvälistä yhteistyötä, jonka kokoajana voisi olla Yhdistyneet kansakunnat eri järjestöineen. Tämän yhteistyön vahvistamisella alkaa jo olla kova kiire.

Globalisaatiokehitys kokoussalien ulkopuolella jatkuu. Sen vaikutukset nähdään kuitenkin laajemmin kuin ennen. Kyse ei ole vain taloudellisesta toiminnasta, vaan globalisaation vaikutus kaikkialle yhteiskuntaan eli niin sanottu sosiaalinen ulottuvuus ymmärretään nyt paremmin. Tämä lisää omalta osaltaan paineita johdonmukaisempaan kansainväliseen toimintaan esimerkiksi kauppa- ja kehityspolitiikan osalta.

Suurvallat ovat edelleen suurvaltoja, vaikka tilanne onkin muuttunut sitten kylmän sodan. USA:n johtoasema on entisestään korostunut, vaikka monenkeskisen politiikan merkitys onkin kasvanut. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen sekava tilanne on muotoutumassa uudelleen. Venäjä itse on vahvistunut sekä poliittisesti että taloudellisesti. Suurten kehitysmaiden kuten Kiinan, Intia tai Brasilian merkitys on kasvanut todella paljon. Muutos näkyy erityisen selvästi maailman kauppajärjestön neuvotteluissa.

Läntisen Euroopan asema on myös muuttunut ja palaan tähän myöhemmin puheessani.

Ilmassa on merkkejä siitä, että seuraavissa eduskuntavaaleissa ensi keväänä Euroopan unioni ja Suomen ajama politiikka sen suhteen saattaa nousta pitkästä aikaa vaaliaiheeksi. Tulee olemaan mielenkiintoista verrata eri puolueiden mielipiteitä kahden vuoden takaiseen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon, joka hyväksyttiin suurella enemmistöllä eduskunnassa.

Sama selonteko määritteli Suomen turvallisuus ja puolustuspoliittisen toimintalinjan seuraavasti: Suomen toimintalinja perustuu uskottavaan kansalliseen puolustukseen, yhteiskunnan toimivuuteen ja johdonmukaiseen ulkopolitiikkaan sekä vahvaan kansainväliseen asemaan ja aktiiviseen toimintaan Euroopan unionin jäsenenä. Toimintalinjaan kuuluu vastuun kantaminen kansainvälisestä turvallisuudesta ja vakaudesta sekä rauhanomaisesta muutoksesta yhteisten arvojen ja periaatteiden mukaisesti.

Olin itse valmistelemassa selontekoa ja sen yksissä tuumin hallituksen kanssa hyväksynyt. Se on mielestäni pääpiirteissään edelleen ajankohtainen ja tältä pohjalta uusi eduskunta ehtii hyvin ottamaan kantaa vuodeksi 2008 suunniteltuun selontekoon. On mielestäni kuitenkin hyvä tänään esittää joitain keskeisiä asioita Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.


Yksimielisyys on vahvuus ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa

Suomessa on perinteisesti pyritty mahdollisimman laajaan yksimielisyyteen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Tämä on ollut ihan käytännön viisautta. Valtiona Suomella voi olla vain yksi kanta. Keskustelu ja erilaiset mielipiteet kertovat demokratiasta, mutta ulkopuoliset laskevat tietysti myös tarkkaan kuinka vakaalta kanta tuntuu tulevaisuutta silmällä pitäen. Mahdollisimman laaja kannatus mielipiteelle antaa maan edustajalle vahvemman valtuutuksen.

Selontekomenettely on osoittautunut hyväksi tavaksi linjata Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Selontekomenettely korostaa toimeenpanovallan, tasavallan presidentin ja valtioneuvoston, vastuuta linjausten valmistelussa, alistaen kuitenkin linjausten varsinaisen hyväksynnän kansanedustuslaitokselle.


Hyvät suhteet naapureihin säilyy ulkopolitiikkamme kulmakivenä

Suomen turvallisuus ja hyvinvointi ovat aina olleet yhteydessä Euroopan – erityisesti Pohjois-Euroopan – turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Huolehtimalla omasta turvallisuudestamme edistämme koko mantereemme turvallisuutta, ja mitä parempi on Euroopan turvallisuus, sitä parempi myös itsellemme.

Koko suomalaiselle yhteiskunnalle on nykyisenä aktiivisen kanssakäymisen aikana erinomainen asia, että suhteet kaikkiin naapureihimme ovat kunnossa, tarkoittaen sillä koko lähialuetta. Se vahvistaa myös omalta osaltaan maamme kansainvälistä asemaa.

Pohjoismaisuus on olennainen osa Suomen historiallista syntyä ja yhteiskunnallista identiteettiä. Pohjoismaisella yhteistyöllä on sen vuoksi edelleen tärkeällä sijalla sekä talouselämässä että monilla yhteiskunnan sektoreilla, jotka tekevät Pohjolan ihmisten elämän helpommaksi. Pohjoismainen lainsäädäntö on varsin lähellä toisiaan, koskee se sitten työelämää, sosiaaliturvaa, kulttuuripolitiikkaa tai monia muita elämän aloja. Kaikilla Pohjoismailla on oma ulkopolitiikkansa ja liittolaissuhteensa. Tästä huolimatta olemme paljon yhteistyössä myös rauhanturvatoiminnassa tai kehitysyhteistyössä. Yhteinen pohjoismainen politiikka näkyy ja korostuu YK:ssa ja lähialueillamme Baltiassa. Tämä luo perinteiselle yhteistyölle uuden ulottuvuuden ja uusia mahdollisuuksia.

Venäjä on naapureistamme suurin. Se on myös merkittävä vaikuttaja alueellisesti ja maailmanlaajuisesti. Neuvostoliiton hajoamisesta ja Venäjällä sen jälkeen tapahtuneesta uuden tien omaksumisesta on ehtinyt kulua vasta suhteellisen vähän aikaa. Venäjällä on tavoitteena ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion toteuttaminen sekä tehokkaan markkinatalouden kehittäminen. Edistystä on toki tapahtunut, mutta paljon on vielä tehtävääkin. Oikeusvaltion kehittäminen on sekä kansalaisten että elinkeinoelämän kannalta on aivan ensisijaista, mutta myös ihmisten itsensä on opittava kunnioittamaan toinen toistensa erilaisia mielipiteitä.

Venäjän kehitys on luonnollisesti venäläisten oma asia ja etu. Me ulkopuoliset voimme tukea positiivista kehitystä olemalla mahdollisimman laajamittaisessa kanssakäymisessä Venäjän kanssa. Yhteistyöhön kuuluu avoin puhuminen ongelmista, mutta myös yhteistyön tarjoaminen niiden ratkaisemiseksi.

Euroopan unionikin tarvitsee Venäjän kumppanuutta. Ympäristö, energia, ihmisten rajat ylittävä liikkuminen, Euroopan vakaus ja turvallisuus sekä terrorismin vastainen toiminta ovat hyviä esimerkkejä strategisen kumppanuuden sisällöstä.

EU:n ja Venäjän välisen strategisen kumppanuuden kehittäminen on ollut yksi puheenjohtajuuskautemme pääteemoja. EU-maiden johtajien ja presidentti Putinin keskustelu kumppanuudesta ja energiasta viime kuussa Lahdessa onnistui erinomaisesti. Ensi viikon lopulla presidentti Putin vierailee Suomessa. Kahdenvälisen vierailun lisäksi silloin järjestetään EU:n ja Venäjän välinen huippukokous ja juhlistetaan Pohjoisen ulottuvuuden ohjelman uudistamista.


Jäsenyys ja toiminta Euroopan unionissa on tärkein osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Suomi liittyi runsaat kymmenen vuotta sitten Euroopan unioniin. Tämä jäsenyys avasi Suomelle kansainvälisissä suhteissa aivan uuden aikakauden. Unioni on arvo- ja turvallisuusyhteisö, jonka jäsenmäärä nousee ensi vuoden alusta jo 27:ään. Jäsenyys unionissa on edistänyt Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia samoin kuin vahvistanut kansainvälistä asemaamme.

Suomi on ollut aktiivinen ja yhteiskykyinen jäsen. Olemme osallistuneet yhteisen rahan käyttöönottoon sekä kehittäneet sisämarkkinoiden toimintaa, taloudellista kilpailukykyä, unionin sosiaalista ulottuvuutta, yhteistä ulkopolitiikkaa ja unionin kriisinhallintakykyä. Tavoitteenamme tässä työssä on ollut edistää omaa hyvinvointiamme ja turvallisuuttamme, mutta samalla myös vahvistaa yleiseurooppalaista hyvinvointia ja turvallisuutta. Unionin lisäarvo syntyy nimenomaan yhteisöllisyydestä. Toimimalla yhteisönä saavutamme paremman tuloksen verrattuna siihen, että jokainen jäsenmaa toimisi yksin.

Kansalaisten luottamus voidaan saavuttaa ja säilyttää tekemällä päätöksiä, jotka koskettavat kansalaisten arkielämää ja tarjoavat kansalaisille todellisia tulevaisuudennäkymiä. Euroopan ihmisiä ja talouksia koskettaviin globalisaation haasteisiin vastataan parhaiten kilpailukykyisellä unionilla, jolla on vahva sosiaalinen ulottuvuus. Olemme Suomessa onnistuneet yhdistämään kilpailukyvyn ja hyvinvointiyhteiskunnan. Sama on tehtävä EU-tasolla. Myös sisämarkkinoiden kehittäminen todella toimivaksi EU:n kotimarkkina-alueeksi on tärkeää. Talouden tulisi kasvaa kestävällä ja työllisyyttä edistävällä tavalla.

Parempi maailma on eurooppalaisillekin turvallisempi. Unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisessä on edistytty. Olemme pitkälti yhtä mieltä arvoista ja tavoitteista, mutta käytännön yhteistyössä on kuitenkin vielä paljon parantamisen varaa. Tavoitteenamme puheenjohtajuuskaudellamme on nimenomaan unionin ulkoisen toiminnan tehostaminen ja johdonmukaistaminen. Voimme olla itsekin tyytyväisiä tehokkaaseen toimintaamme Libanonin kriisin aikana.

Suomi on ollut jäsenyytensä alusta lähtien aktiivisesti mukana unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämistyössä. Osallistumme jatkossakin täysimääräisesti myös unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen ja toteuttamiseen. Konkreettisena esimerkkinä on osallistumisemme kahteen nopean toiminnan joukkoon, joista saksalais-hollantilais-suomalaisen valmiusjoukon päivystysvuoro alkaa puolentoista kuukauden kuluttua. Näiden joukkojen tarkoituksena on tarvittaessa tuoda paljon aikaisempaa nopeammin kansainvälisiä kriisinhallintajoukkoja paikalle. Tilanne tulee olemaan tässä suhteessa aikaisempaa vaativampi.

Ei pidä kuitenkaan kuvitella, että monimutkaisia ongelmia voitaisiin ratkaista kestävästi pelkästään tällä toiminnalla. Perinteistä sotilaallista kriisinhallintaa tarvitaan edelleen. Konflikteissa ja ennen kaikkea jälleenrakennuksen aloittamisessa tarvitaan kuitenkin myös siviilitoimia. Suomi ja Ruotsi ovat johdonmukaisesti korostaneet siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan yhteyttä ja olemme olleet aloitteellisia siviilikriisinhallinnan lisäämisessä unionin tehtäviin. Tässä työssä on saavutettu tuloksia, ja EU onkin nyt ollut suunnannäyttäjänä muille kansainvälisille toimijoille.

Euroopan unionin yhteisestä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta huolimatta tulevaisuuden historioitsijat ehkä sanovat, että EU:n vaikuttavin ja merkittävin panos rauhalle ja vakaudelle on ollut sen laajentuminen. Se on vakauttanut omaa maanosaamme ja vahvistanut unionia myös kansainvälisenä toimijana.

Vaikka joku voisi väittää, että Euroopassa vallitsee jonkinlainen laajentumis- ja integraatioväsymys, niin Suomen kanta jatkolaajentumiselle on ollut sama koko ajan. Euroopan unionin on oltava avoin kaikille ehdot täyttäville eurooppalaisille valtioille. Unionin on sovellettava samoja periaatteita kaikkiin hakijoihin. Jäsenyyskriteerit kattavat demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioittamisen, mutta uskonto ei kuulu niihin.


Suomi ei ole liittymässä Naton jäseneksi

Vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa Natoa käsitellään useassa eri yhteydessä. Keskeisin politiikkalinjaus on yksinkertaisuudessaan seuraava: ”Liittokunnan jäsenyyden hakeminen säilyy Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mahdollisuutena jatkossakin.” Emme siis pidä jäsenyyden hakemista ajankohtaisena, mutta emme sulje sitä pois tulevaisuudessa.

Meillä on toimiva yhteistyösuhde Naton kanssa. Osallistumme Nato-johtoisiin rauhanturvaoperaatioihin sekä rauhankumppanuusohjelmaan ja kehitämme sotilaallista kriisinhallintakykyämme Nato-kriteerien mukaisesti. Nato arvostaa Suomen panosta luotettavana kumppanimaana.

Osallistumisellamme Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin, harjoituksiin tai rauhankumppanuusohjelmaan ei tarkoiteta, että Suomea vietäisiin vähitellen Naton jäseneksi. Pidän tärkeänä, että säilytämme itse selvän eron nykyisen kaltaisen yhteistyön ja jäsenyyden, tai edes jäsenyyden kaltaisen suhteen, välillä. Siksi en esimerkiksi pidä mahdollisena, että Suomi tekisi yleisen poliittisen sitoumuksen osallistua Naton nopean toiminnan joukkoihin, mikäli nämä ylipäätään kumppanimaille avattaisiin. Osallistuminen erillispäätöksillä yksittäisiin operaatioihin, joissa saattaa olla mukana erilaisia joukkoja, on toinen asia. Niihin osallistumisesta päätetään kuten tähänkin saakka.

Viimeaikaiseen keskusteluun viitaten lienee hyvä todeta, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät asiat ovat seuraavan kerran laajasti esillä vuoden 2008 selonteon yhteydessä. On luonnollista, että erilaisista asioista niin sisä- kuin ulkopolitiikassakin keskustellaan erityisesti vaalien edellä, mutta on viisasta myös kunnioittaa yhdessä tehtyjä päätöksiä.


Suhde Yhdysvaltoihin on tärkeä sekä Suomelle että EU:lle

Suhde Yhdysvaltoihin on tärkeä Suomelle ja haluamme kehittää suhteitamme aktiivisesti. Olemme niin ikään osana puheenjohtajuusohjelmaamme toimineet aktiivisesti EU:n ja Yhdysvaltojen suhteiden edistämiseksi. Kaudellamme järjestettiin monen vuoden jälkeen poliittisen tason kokous ympäristöasioista ja piakkoin järjestetään oikeus- ja sisäasioiden yhteiskokous Washingtonissa.

Euroopan ja Yhdysvaltojen yhteistyön vahvistaminen olisi erittäin tervetullutta monien maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemiseksi, mainitsen esimerkkinä ympäristöpolitiikan. Euroopan ja Yhdysvaltojen yhteistyötä tarvitaan myös kriisien ratkaisemiseksi.


Maailmanlaajuisen vastuun kantaminen on olennainen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Tämän päivän maailmassa turvallisuus ja hyvinvointi ovat yhteisiä. Oikeudenmukaisempi maailma on myös turvallisempi maailma. ”Maailmanparannus” on sekä oikeudenmukaista että Suomen etujen ajamista.

Paremman maailman rakentaminen edellyttää toimivia ja tehokkaita monenvälisiä instituutioita ja järjestelyjä. Tämä koskee erityisesti Yhdistyneitä kansakuntia, jonka asema rauhan, ihmisoikeuksien ja kehityksen edistäjänä on ainutkertainen. Suomi jatkaa aktiivista toimintaansa YK:n jäsenenä ja antaa oman panoksensa järjestön toiminnan kehittämiseen.