Tasavallan presidentti Tarja Halosen mielestä Euroopan unionin on otettava johtavan rooli ilmastokysymysten eteenpäin viemisessä. ”Uskon, että ilmastokysymykset tulevat pysymään nyt sekä Suomen että EU:n esityslistalla”, presidentti Halonen sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa 4.3.2007. Mitä aikaisemmin toimenpiteisiin ryhdytään, sitä halvempia ja tehokkaampia vaikeatkin ratkaisut tulevat olemaan. ”Pitää pystyä yhtä aikaa hoitamaan teollisuuden energiatarpeita ja pitämään huoli työllisyydestä ja ekologiasta”, presidentti Halonen sanoo. Presidentti Halonen korostaa Kalevan haastattelussa presidentin oikeutta ottaa osaa keskusteluun tulevista energialinjauksista. “Presidentille ei olisi ihan luontevaa puoltaa vain yhtä vaihtoehtoa, oli se sitten ydinvoimala tai joku muu projekti. Se on hallituksen ja eduskunnan asia -- Minun huolenaiheeni on ollut ainoastaan se, että pitäisi puhua kokonaisuudesta”. Kalevan haastattelussa nousi esille myös ajankohtainen kysymys rypälepommeista. Sanomalehti Kalevan haastattelu kokonaisuudessaan