Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Raiskauskriisikeskus Tukinaisen 10-vuotisjuhlassa 2.10.2003

Naisiin kohdistuva väkivalta ja sen osana seksuaalirikollisuus on noussut 1990-luvun aikana yleiseksi puheenaiheeksi Suomessa. Julkisen keskustelun ja tutkimusten tuottaman tiedon myötä sukupuolittuneen väkivallan vakavuus on yhteiskunnassamme tunnustettu. Viranomaisten näyttää olevan edelleen vaikea tunnistaa seksuaalista väkivaltaa silloin kun se tapahtuu lähisuhteessa. Seksuaaliseen väkivaltaan puuttuminen julkisen vallan taholta, erityisesti rikosoikeusjärjestelmän avulla, on tärkeää tasa-arvoista, avointa ja turvallista yhteiskuntaa tavoiteltaessa. Naisiin ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan perhepiirissä tai sen ulkopuolella on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota.

Julkinen keskustelu seksuaalirikoksista on koskenut muun muassa raiskausten ennaltaehkäisyä ja uhrien kohtelua rikosoikeusjärjestelmässä. Tässä yhteydessä haluan kiinnittää erityistä huomiota asennoitumiseen uhreja kohtaan.

Oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskuntamme lähtökohtina on pidettävä, että naisia ja miehiä koskevat samat käyttäytymissäännöt ja ettei yksilöiden itsemääräämisoikeuden tai vapauspiirin laajuutta rajoiteta sukupuolen perusteella. Tavoitteenamme tulee olla avoin ja turvallinen yhteiskunta, jossa voimme luottaa toisiimme sekä siihen, että fyysistä koskemattomuutta ja sukupuolista itsemääräämisoikeuttamme kunnioitetaan.

Seksuaalirikokset ovat erittäin vakava henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuva loukkaus. Tämän vuoksi näiden rikosten uhrit tarvitsevat erityisen paljon henkistä tukea sekä taloudellista ja oikeudellista apua. Keskusteltaessa seksuaalisen väkivallan ennaltaehkäisystä on hyvä antaa terveen järjen mukaisia neuvoja, mutta varottava korostamasta yksipuolisesti uhrin velvollisuuksia, sillä seurauksena saattaa olla uhrien epäoikeudenmukainen ja leimaava syyllistäminen.

Raiskauksen uhreja syyllistävä keskustelu voi olla omiaan vaikeuttamaan uhrien halukkuutta ilmoittaa asiasta viranomaisille ja saattaa rikoksentekijöitä vastuuseen teoistaan. Piilorikollisuuden suuri määrä seksuaalirikoksien kohdalla on todellinen ongelma. Sen vuoksi uhrien mahdollisuuksia hakea ja saada apua olisi pyrittävä parantamaan. Seksuaalirikosten uhreille avunsaanti voi olla monista eri syistä vaikeaa. Raiskauksesta uhreille usein aiheutuvat monenlaiset pelot ja muut psyykkiset seuraukset saattavat vähentää uhrin halua kääntyä viranomaisten puoleen. Rikosoikeusjärjestelmässä toimivien viranomaisten asennoitumisella uhria kohtaan voikin olla keskeinen merkitys hänen toipumisensa kannalta.

Näissä raskaissa tilanteissa Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tarjoamat terapeuttiset ja oikeudelliset palvelut ovat monille uhreille ja heidän omaisilleen erittäin tärkeitä. Pidän erittäin arvokkaana Tukinaisen tekemää työtä ammatti- ja viranomaiskäytäntöihin vaikuttamiseksi sekä uhrin äänen saattamiseksi kuuluviin julkisessa keskustelussa.

Seksuaalirikosten ennaltaehkäisykeskustelussa painopisteen tulisi olla asennekasvatuksessa. Olisi pohdittava, millä keinoilla voimme vaikuttaa lasten ja nuorten käsityksiin seksuaalisuudesta, seksuaalisesta väkivallasta ja toisen ihmisen kunnioittamisesta. Asennekasvatuksessa avainasemassa ovat lasten vanhemmat sekä lasten ja nuorten parissa kasvatustyötä tekevät henkilöt.

Seksuaalirikollisuutta voidaan tarkastella myös laajemmassa yhteydessä. Sen yhteyksiä voidaan nähdä naiskauppaan, seksiturismiin, sotiin ja kansainvälisiin konflikteihin. Näihin kaikkiin liittyy naisten ja lasten seksuaalista riistoa sekä alistamista. Naiskauppa, jonka osana prostituutiota voidaan ainakin osittain pitää, on globaali ilmiö.

Prostituutio ei ole ratkaisu seksuaalisen väkivallan hoitamiseksi, vaan aiheuttaa lisäongelmia. Naiskaupassa Pohjoismaat ovat vastaanottajamaina ja naiset tulevat pääasiassa Itä-Euroopan maista, Balkanin alueelta ja Aasiasta. Tämä laajamittainen rajat ylittävä organisoitu rikollisuus riistää ja alistaa satojatuhansia naisia ja lapsia vuosittain. Siinä liikkuu pitkälti toistasataa miljoonaa euroa pelkästään Euroopan alueella joka vuosi. Sen lisäksi Suomesta suuntautuu lähialueillemme seksiturismia, johon myös liittyy lasten ja nuorten seksuaalista riistoa ja hyväksikäyttöä.

Naiskaupan ja seksiturismin lisääntyminen johtuu itärajan avautumisesta, elintasokuilusta, naisten huonosta asemasta ja köyhyydestä. Jos elämisen edellytykset kotimaassa ovat heikot, on ymmärrettävää, että naisia on helpompi houkutella prostituutioon mukaan. Naisia houkutellaan seksityöläisiksi väärin lupauksin paremmasta elämästä. Halutessaan myöhemmin päästä eroon prostituutiosta he joutuvat huomaamaan, että rikollisorganisaatioiden rangaistukset niskoittelevia naisia ja heidän läheisiään kohtaan ovat ankarat. Tällaisen nykyajan orjakaupan yhteydessä puhe seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja vapaasti valitusta seksityöläisen ammatista osoittautuu tyhjäksi.

Naiskaupan vastustamiseen on pyritty kansainvälisellä tasolla erilaisten toimenpiteiden avulla. Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa yleissopimuksessa ja sen ihmiskauppaa koskeva lisäpöytäkirjassa vuodelta 2000 sekä Kansainvälisen työjärjestön ILO:n laatimissa sopimuksissa on käsitelty naisten ja lasten oikeuksia. Niistä ilmenevät velvoitteet koskevat myös Suomea. Myös Euroopan unionin ihmiskauppaa koskeva puitepäätös edellyttää, että jäsenmaat yhtenäistävät lainsäädäntöään. Suomessa onkin ryhdytty toimiin rikoslain täydentämiseksi ihmiskauppaa ja törkeää paritusta koskevilla säännöksillä.

Naisten, lasten samoin kuin miestenkin raiskaukset ovat osa nykyajan sodankäynnin vastapuoleen kohdistuvaa terroria. Humanitaarinen oikeus kansainvälisen oikeuden osana pyrkii siviilien suojelemiseen sodan aikana. Tässä työssä keskeisessä asemassa on erityisesti naisten ja lasten suojeleminen seksuaaliselta ja muulta väkivallalta. Raiskaukset määriteltiin ensimmäistä kertaa rikokseksi ihmisyyttä vastaan jo vuonna 1945, mutta vasta 1990-luvulla Jugoslavian sodan ja Ruandan kansanmurhan jälkeen perustetuissa tribunaaleissa langetettiin, ensimmäistä kertaa sotarikostuomioistuinten historiassa, tuomiot raiskauksista.

Ensimmäinen kansainvälinen pysyvä rikostuomioistuin aloitti toimintansa heinäkuussa 2002 Haagissa. Tuomioistuimen toimivalta kattaa muun muassa rikokset ihmiskuntaa vastaan, joihin lukeutuu myös vakavat seksuaalisen väkivallan muodot silloin, kun ne ovat osa laajaa ja systemaattista hyökkäystä siviiliväestöä kohtaan. Olen toiveikas, että kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaminen ja sen tuleva toiminta parantavat naisten ja lasten asemaa aseellisten konfliktien yhteydessä. Toivon kansainvälisen yhteistyön humanitaarisen oikeuden alueella ehkäisevän, nykyistä paremmin, naisten ja lasten joutumista raiskausten, kidutusten ja muun epäinhimillisen kohtelun kohteeksi sotien aikana.

Meillä Suomessa keskustelua käydään parhaillaan seksipalvelujen oston kriminalisoinnista. Ruotsissa seksipalvelujen ostaminen kriminalisoitiin vuonna 1999. Suomessa seksipalvelujen osto alaikäisiltä on kriminalisoitu. Tämän kuun alussa voimaan tulleessa järjestyslaissa on säädetty rangaistavaksi seksuaalipalvelujen ostaminen ja maksullinen tarjoaminen julkisella paikalla. Parhaillaan harkitaan, pitäisikö asiasta säätää rikoslaissa.

Monissa puheenvuoroissa on korostettu asiakkuuden kriminalisoinnin vaikutusta ihmisten asenteisiin. Asiaa pohdittaessa huomiota tulisi kiinnittää rikollisjärjestöjen organisoimaan paritukseen ja prostituutioon. Seksipalvelujen oston kriminalisointi liittyy käsityksiimme ihmisarvoisesta kohtelusta ja ihmisten kunnioittamisesta sekä naisten yhteiskunnallisesta asemasta. Kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia on noudatettava ja Suomen lainsäädännön on oltava ajan tasalla. Yhteiskunnan pohjana on aina yhteisesti sovitut eettiset koodit oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta.

Arvoisat Raiskauskriisikeskus Tukinaisen työntekijät. Teidän tekemänne työ raiskauksien ja muiden seksuaalirikosten uhrien auttamiseksi on hyvin tärkeää. Oikeudenmukaisuutta ja turvallisuutta tavoittelevassa yhteiskunnassamme on keskeistä, että vakavien rikosten uhreilla ja heidän omaisillaan on mahdollisuus saada asiantuntevaa apua hädän hetkellä.

Esitän Raiskauskriisikeskus Tukinaiselle lämpimän tervehdykseni ja toivon mitä parhainta jatkoa keskuksen toiminnalle 10-vuotisjuhlapäivänänne. Tukinaisen työntekijöille toivon voimia myös tulevaisuudessa henkisesti vaativassa ja raskaassa työssänne.