Suoraan sisältöön

Suomen tasavallan presidentti: Tiedotteet ja uutiset

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Uutiset, 10.5.2005

Euroopan neuvosto päättää tulevasta roolistaan

Suomen ulkoasiainministeriö Tiedote 10.5.2005

Euroopan valtionjohtajat kokoontuvat Varsovaan 16.-17. toukokuuta päättämään Euroopan neuvoston roolista lähivuosiksi. Suomen valtuuskuntaa johtaa tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Kokouksen pääteema on Eurooppa ilman jakolinjoja. Tarkoitus on vahvistaa maanosan yhtenäisyyttä suuren poliittisen ja järjestöllisen muutoksen jälkeisessä uudessa tilanteessa. Tätä yhtenäisyyttä on rakennettu yleiseurooppalaisten arvojen eli ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion varaan. Euroopan neuvoston rooli tässä työssä on ollut keskeinen. Suomen tavoite on, että huippukokous vahvistaa jäsenmaiden sitoutumisen Euroopan neuvoston perustehtävään.

Suomi on ollut huippukokouksen valmisteluissa aloitteellinen myös sukupuolten tasa-arvon vahvistamiseksi sekä naisiin kohdistuvan väkivallan, erityisesti perheväkivallan vähentämiseksi. Muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden tuella Suomi on ajanut voimakkaasti Euroopan neuvoston kehittämistä avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi järjestöksi. Tässä Suomi pitää vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa kansalaisyhteiskunnan kanssa tärkeänä. Suomi on saanut aloitteilleen laajaa vastakaikua, ja ne näyttäisivät tulevan hyväksytyiksi..

Huippukokous käsittelee keinoja pahasti ruuhkautuneen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tilanteen helpottamiseksi. Suomi kannattaa jo sovittujen uudistusten nopeaa täytäntöönpanoa ja jatkotoimien miettimistä siltä pohjalta, että järjestelmän ydin eli yksilönvalitusoikeus säilyy.

Myös vähemmistöjen aseman turvaaminen on Suomelle tärkeitä teemoja. Kulttuurien välistä vuoropuhelua Suomi haluaa edistää ihmisoikeuksien täyden kunnioittamisen pohjalta.

Huippukokouksen keskeinen tehtävä on määritellä Euroopan neuvoston rooli suhteessa Euroopan unioniin ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjiin. Näiden kolmen toimijan suhteiden päivittäminen on tullut ajankohtaiseksi, kun EU on laajentunut merkittävästi ja sekä EU että Etyj ovat lisänneet toimintaansa ihmisoikeusasioissa.

Suomi painottaa tarvetta tiivistää Euroopan neuvoston, EU:n ja Etyjin yhteistyötä. Niiden toimintaa tulee sovittaa yhteen niin, että se on toisiaan täydentävää eikä tarpeetonta päällekkäisyyttä synny. EU voi esimerkiksi käyttää hyväkseen vielä merkittävästi nykyistäkin enemmän Euroopan neuvoston asiantuntemusta ihmisoikeusasioissa. Etyj ja Euroopan neuvosto puolestaan pyrkivät tehostamaan yhteisiä toimiaan terrorismia, ihmiskauppaa ja rasismia vastaan sekä vähemmistöjen suojelun puolesta.

Euroopan neuvoston merkitys yleiseurooppalaisten normien luojana on edelleen merkittävä. Huippukokouksen yhteydessä avataan allekirjoitettavaksi kolme juuri valmistunutta Euroopan neuvoston yleissopimusta. Niiden avulla torjutaan ihmiskauppaa, terrorismia sekä terrorismin rahoitusta.

Huippukokous on vuonna 1949 perustetun Euroopan neuvoston kolmas. Edellisissä kokouksissa vuosina 1993 ja 1997 Euroopan valtionjohtajat asettivat tavoitteeksi järjestön laajentamisen koko maanosaan, minkä kylmän sodan päättyminen oli mahdollistanut. Päämäärä on nyt miltei saavutettu. Jäsenmaita on 46, vain Valko-Venäjä on ulkopuolella.

Euroopan neuvosto on hallitusten välinen poliittinen järjestö, jonka tehtävänä on varmistaa ja edistää Euroopan vakautta ja turvallisuutta yhteisin, sitovin ihmisoikeus-, demokratia- ja oikeusvaltionormein. Se myös valvoo normien toteutumista jäsenmaissa. Järjestön toimintakenttä on erittäin laaja. Se laatii normistoa, ja sillä on runsaasti yhteistyöohjelmia myös esimerkiksi kulttuurin, terveyden, koulutuksen, nuorisotoiminnan ja urheilun alueilla. Tämä toiminta tukee Euroopan neuvoston perustehtävän toteutumista. Käytännönläheisenä se myös tuo Euroopan neuvoston tavoitteet lähelle kansalaisten arkea.

Suomi liittyi Euroopan neuvostoon 1989. Suomi on ollut järjestössä hyvin aktiivinen. Muun muassa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun virka perustettiin Suomen aloitteesta, samoin Euroopan romanifoorumi.

Valtionjohtajien kokouksen rinnalla Varsovassa järjestetään 15.-16. toukokuuta nuorisohuippukokous, johon osallistuu noin sata edustajaa eurooppalaisista nuorisojärjestöistä kaikista jäsenmaista. Pääteema on demokratian vahvistaminen. Kokouksessa käynnistetään myös nuorisokampanja kulttuurien vuoropuhelun edistämisen puolesta.

Lisätietoja: ulkoministeriön ihmisoikeusyksikön päällikkö Johanna Suurpää, puh. 09 1605 6551, johanna.suurpaa@formin.fi

Tulosta
Bookmark and Share
Tämä dokumentti

Päivitetty 11.5.2005

© 2012 Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi