Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Jerevanin valtionyliopistolla Armeniassa 27.9.2005

Minulle on suuri kunnia ja ilo saada puhua teille kaikille tänään saatuani juuri Jerevanin valtionyliopiston kunniatohtorin arvon.

Minulle on erityisen mieluisaa osallistua tähän tilaisuuteen useammastakin syystä. Ensinnäkin tämä on toinen kerta, kun vierailen Armeniassa. Ensimmäinen vierailu tapahtui ulkoministerikaudellani vuonna 1996. Silloinen matka liittyi Vuoristo-Karabahin konfliktin ratkaisua pohtivan Minskin ryhmän silloisten yhteispuheenjohtajien - Suomen ja Venäjän - neuvotteluihin alueen johtajien kanssa. Minulla oli siinä yhteydessä mahdollisuus käydä Jerevanissa ja Bakussa ja tavata Etelä-Kaukasian poliittista johtoa.

Valitettavasti Minskin ryhmä joutuu edelleen jatkamaan ponnistelujaan konfliktin ratkaisemiseksi Ranskan, Venäjän ja Yhdysvaltojen johdolla. Puhuimme asiasta tänään presidentti Kotsharianin kanssa ja toivoin, että osapuolet jatkaisivat kahdenvälisiä yhteyksiä ja neuvotteluja Minskin ryhmän puitteissa pikaisen edistymisen aikaansaamiseksi. Tämä on tärkeää alueen asukkaille ja pakolaisille, jotka eivät ole voineet palata kotiseuduilleen. Tämän ongelman ratkaisu on tärkeää myös koko alueen vakaudelle uusien investointien houkuttelemiseksi ja hyvinvoinnin rakentamiseksi.

Toinen syy miksi olen iloinen on se, että voin olla täällä tasavallan presidenttinä. Kyseessä on aivan ensimmäinen Suomen tasavallan presidentin virallinen vierailu Etelä-Kaukasian kolmeen itsenäiseen tasavaltaan. Tämä on osa viime vuosina tiivistynyttä vierailuvaihtoa, mikä voitiin todeta toukokuussa ulkoministeri Oskanianin vieraillessa Suomessa. Myös Armenian ja Suomen kirkkojen ja kulttuurialan yhteistyö on viime vuosina ilahduttavasti tiivistynyt. Suomen etujen mukaista on vaalia ja edelleen kehittää kansojemme välistä kaupallista, tieteellistä ja kulttuuriyhteistyötä.

Toivon myös, että vierailuni rohkaisee teitä jatkamaan ponnistelujanne demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseksi. Miesten ja naisten välinen tasa-arvo on tyypillistä Pohjoismaissa. Se on oikeudenmukaista kansalaisille ja lisäksi se on vahvistanut meidän asemiamme globalisoituvassa maailmassa.

Ruotsinkielisen Ahvenanmaan autonominen asema osana Suomea on usein herättänyt ulkomaisten tarkkailijoiden kiinnostusta esimerkkinä kahden naapurimaan välisen kiistan onnistuneesta ratkaisusta. Vain pari viikkoa sitten lähetin tervehdykseni Ahvenanmaan rauhaninstituutissa järjestetylle projektille, johon osallistui Etelä-Kaukasian maiden kansalaisjärjestöjä, lehtimiehiä ja tutkijoita. Toivon, että myös heidän kokemuksillaan olisi vaikutusta Abhazian, Etelä-Ossetian ja Vuoristo-Karabahin konfliktien ratkaisussa. Suomi ei halua tyrkyttää mitään mallia, mutta toivomme, että alueen vaikuttajat tarttuvat avoimin mielin erilaisiin ideoihin ja soveltavat niitä luovasti ja rakentavasti paikallisten olosuhteiden asettamien vaatimusten puitteissa.

Puheen pitäminen tässä yliopistossa johtaa ajatukseni tieteellisen tutkimuksen merkitykseen osana kansallista selviytymisstrategiaa. Nykymaailmassa kansakunnan selviytyminen rakentuu sen erilaisten pääomien – taloudellisen, ympäristö-, inhimillisen ja sosiaalisen – sekä niiden välisen yhteyden varaan. Varallisuuden kasvattaminen kullakin näillä aloilla luo edellytykset paremmalle hyvinvoinnille.

Kehittyneissä yhteiskunnissa raaka-aine ei ole enää yksin tärkeä talouskasvun tekijä, vaan oleellista on mitä sen päälle rakennetaan. Suomen kehittyminen metsäteollisuusmaasta myös johtavaksi matkapuhelintuotannon ja muun modernin huipputeknologiatuotannon maaksi tapahtui vuosikymmenien panostuksella tieteeseen ja tutkimukseen. Suomen kokemuksilla voi olla merkitystä myös Armenian kaltaisessa maassa, jossa korkeakoulutuksella on perinteitä ja väestöllä on laaja yleissivistys.

Lissabonin kilpailukykystrategia, joka pyrkii tekemään Euroopan unionista maailman kilpailukykyisimmän alueen, painottaa vahvasti koulutusjärjestelmää talous- ja sosiaalipoliittisen kehityksen edistäjänä. EU on hyväksynyt yleissivistävää ja ammatillista koulutusta käsittelevän yksityiskohtaisen työohjelman ”Koulutus 2010”, jolla pyritään tekemään eurooppalaisista koulutusjärjestelmistä laadullisesti maailmanlaajuinen malliesimerkki vuoteen 2010 mennessä.

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että maamme menestyy maailmalla osaamisensa kautta. Olen ilahtunut siitä, että Suomen koulutusjärjestelmä on todettu myös kansainvälisissä vertailuissa monella tapaa korkeatasoiseksi.

EU:n jäsenenä Suomi on ollut viime vuosina aktiivisesti kehittämässä unionin yhteyksiä Etelä-Kaukasian tasavaltoihin. Tämä on erityisen ajankohtaista ja tärkeää, sillä Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana ensi vuoden jälkipuoliskolla.

Parin viime vuoden ajan EU:n erityisedustaja, suurlähettiläs Heikki Talvitie, on tullut tutuksi myös Jerevanissa. Olen ilahtunut siitä, että eläkkeelle siirtyneen suomalaisdiplomaatin asiantuntemusta ja kokemusta on voitu käyttää unionin ja Etelä-Kaukasian välisen vuoropuhelun tiivistämisessä. EU:n kannalta alueellisten konfliktien ratkaiseminen on ensiarvoisen tärkeää. Tätä työtä edistää erityisedustajan toiminta sekä unionin monipuolinen avustus- ja tekninen yhteistyö.

Toinen keskeinen tavoite EU:n Etelä-Kaukasian politiikassa on alueellisen yhteistyön edistäminen. Ulkoministerinä ollessani johdin vuonna 1999 myös EU:n ja Armenian välisen yhteistyöneuvoston ensimmäisen kokouksen. Silloin nostimme alueellisen yhteistyön edistämisen Etelä-Kaukasiassa keskeiseksi teemaksi. Olen ilahtunut, että tuolloin aloitettu käytäntö kokoontua alueen kolmen maan yhteistyötä käsittelevään yhteisistuntoon on tullut vuosittaiseksi perinteeksi. Toivon, että tapaamiset eivät jää rutiininomaisiksi kokouksiksi, vaan että ne johtavat käytännön yhteistyöhön.

Euroopan unioni on laajentumisen myötä joutunut pohtimaan keinoja, joilla se estäisi uusien jakolinjojen muodostumisen Euroopassa. Tässä tarkoituksessa EU käynnisti viime vuonna Euroopan naapuruuspolitiikan toimeenpanon. Naapuruuspolitiikan tavoitteena on edistää unionin naapurimaiden vakautta, turvallisuutta ja hyvinvointia. Tulevaisuudessa näille maille avautuu mahdollisuus osallistua etuoikeutettuina kumppaneina unionin ohjelmiin poliittisen yhteistyön, turvallisuuden, talouden ja kulttuuriyhteistyön aloilla.

Toivon, että EU:n ja Armenian väliset neuvottelut naapuruuspolitiikan mukaisesta toimintasuunnitelmasta voidaan aloittaa mahdollisimman pian. EU on laatinut oman esityksensä ja Armenia on julkistanut omat prioriteettinsa. Näiden molempien asiakirjojen pohjalta on hyvä edetä.

Lopuksi toivon, että vierailuni myötä Suomen ja Armenian kahdenväliset suhteet saavat uutta pontta, sillä yhteistyön mahdollisuudet ovat moninaiset. Meidän on yhdessä kehitettävä uusien ideoiden pohjalta toteuttamiskelpoisia hankkeita.