Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Maakuntien menestysseminaarissa 11.5.2000

(muutosvarauksin) TASA-ARVON ULOTTUVUUDET MAAKUNNISSA

Taloudellisen ja alueellisen kehityksen edellytykset ovat 1990-luvulla muuttuneet voimakkaasti. Globalisaatio on syventynyt. Yritystoiminta on kansainvälistynyt ja keskittyy maailmanlaajuisesti. Kehitys vaikuttaa kaikkien suomalaistenkin yritysten toimintaan. Tähän puhtaaseen markkinatalouskehitykseen on pyritty vaikuttamaan poliittisella päätöksenteolla, jossa Suomikin on ollut mukana lähinnä EU:n kautta.

EU on vaikuttanut vahvasti myös Suomen alueelliseen kehitykseen ja tämä vaikutus tullee lisääntymään yhteisen rahan ja unionin laajentumisen myötä.

Aluepolitiikka ei ole menettänyt merkitystään, mutta sen on kyettävä vastaamaan uusiin haasteisiin. Aluepolitiikka on vain tullut vaikeammaksi. Se ei ole pelkästään julkisten varojen ohjausta, vaan siihen on liityttävä kylien, kuntien, seutukuntien ja maakuntien tietoinen ja tahtova, vuorovaikutteinen ja omaehtoinen toiminta. Siten alue- ja maaseutupolitiikalla saadaan tulosta yhdentymisenkin oloissa.

Tällä hetkellä yksityinen sektorimme kasvaa nopeimmin, mikä perustuu erityisesti tieto- ja informaatioteknologiaan. Nämä yritykset hakeutuvat sellaisille alueille, joilla on ennestään alan osaamista ja yritystoimintaa ja joilla näin ollen on parhaat mahdollisuudet menestyä globaalissa kilpailussa. Näiden yritysten vaihtoehtoiset sijaintipaikat eivät ole vain Suomessa, vaan myös ulkomailla.

Korkeakoulupaikkakunnat ovat parhaassa asemassa yritysten tehdessä sijaintipäätöksiä: osaamisen infrastruktuuri ja osaamiseen liittyvien koulutus- ja kehittämispalvelujen sekä laadukkaiden hyvinvointipalvelujen tarjonnalla näyttäisi olevan ratkaiseva merkitys juuri yritysten sijoittumisessa. Tästä johtuen kasvu on kohdistunut voimakkaasti suurimpiin keskuksiin ja erikoistuneille pienemmille paikkakunnille.

Talouden keskittyvästä kehityksestä huolimatta alueiden välisiä tulotasoeroja on pystytty pitkällä aikavälillä pienentämään - kiitos hyvinvointiyhteiskunnan tulonsiirtojen. Tässä on onnistuttu kohtuullisesti ja näin on kyetty ylläpitämään tasa-arvoa maakuntien välillä.

Kehityksen voidaan sanoa olleen kaksijakoista. Kansantaloutemme on ollut alueellisesti voimakkaasti keskittymässä, mutta hyvinvointi- ja tulotasoerot ovat toistaiseksi kaventuneet. Tilanne ei kuitenkaan välttämättä jatku samankaltaisena. Kasvulla on taipumus edelleenkin keskittyä muutamiin harvoihin keskuksiin. Jos tämän annetaan tapahtua, se heikentäisi entisestään taantuvien alueiden elinvoimaa ja merkitsisi ennen pitkää sitä, että myös julkisten tulonsiirtojen mahdollisuudet estää alueellista eriarvoistumista heikkenisivät. Tarvitaan siis uusia ajatuksia, uusia innovaatioita.

Keskittyminen ei ole väistämätöntä. Kehitykseen voidaan vaikuttaa oikeansuuntaisilla toimenpiteillä. Kehityksen suunta riippuu ennen kaikkea alueista itsestään, mutta myös muista tekijöistä. Kasvua voi tapahtua kaikilla alueilla, mutta nyt kasvavat alueet voivat myös menettää asemiaan tulevaisuudessa.

Perinteisillä kehitysalueilla työllisyys on suurelta osin julkisen sektorin ja alkutuotannon varassa, joissa näkymät uusista työpaikoista ovat usein paikoin melko lohduttomat. Alkutuotannossa ne jopa vähenevät, sillä rakennemuutos on merkinnyt vain jäljellejääneiden maatilojen vahvistumista. Alueet näyttäisivät eriytyvän toisistaan entistä enemmän. Seutukuntien kehitys on erilaista: löytyy sekä hyvin menestyviä että ongelmaisia. Ongelmia on suurimmilla kaupunkiseuduillakin.

Globaalitaloudessa paikallisuus tai seudullisuus korostuu ja on eräs avaintekijä kaikessa kehittämistoiminnassa. Valtion tukea kuitenkin tarvitaan edelleen. Sen tulee lähteä alueiden erilaisista tarpeista, sanoisin mittatilauksesta. Tulevaisuudessa alueellisena toimijana maakunnan rinnalla toimivat yhä useammin seutukunnat. Alueellinen kehitys lähtee seutujen omasta tahdosta ja kyvystä hyödyntää omia vahvuuksiaan. Viranomaisten, yritysten ja koulutuksen hyvä yhteistoiminta on oleellista.

PK-yritystoiminnan tukemiseksi tarvitaan myös yrittämiseen kannustamista. Suomen talous rakentui pitkään nimenomaan suurteollisuuden varaan, jonka vuoksi meiltä puuttuu monilta aloilta pienyrittäjäperinne. Maatalouden modernisointi tarvitsee usein monialaisuutta. Samoin uusi tietotekniikka on hyvä kasvualusta yritystoiminnalle. Ihmisten elintason nousun myötä uudelleen arvostamat yksilölliset tavarat ja palvelut sopivat erinomaisesti pk-yrittäjien toimintaan. Useissa tapauksissa ihmisillä olisi sitä sisältöön liittyvää tietotaitoa, jota alalla tarvittaisiin. Sen sijaan he vierastavat yrittäjän ammattiin liittyviä vaatimuksia. Arastellaan ryhtymistä työnantajaksi tai pelätään lupa- ja veroviidakkoa. Naiset pelkäävät, miehiä useammin, myös itse yrittämisriskiä. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen saattaa myös olla hankalaa.

Aluepolitiikkaan on ladattu paljon odotuksia. Aluepolitiikka voi kuitenkin vain auttaa, edistää ja tukea ongelmien omaehtoista ratkaisemista. Aluepolitiikka toimii, jos osataan käyttää hyväksi talouden kulloisenkin kehitysvaiheen mahdollisuuksia ja mobilisoida alueiden omat inhimilliset voimavarat. Aluepolitiikalla voidaan vahvistaa alueiden luontaisen kehityksen edellytyksiä, mutta ei niitä korvata. Aluepolitiikan tulee toisaalta tukea yritystoiminnan ja osaamisen kehittämistä ja toisaalta edistää yhteiskunnan perusrakenteen kehittämistä ja ylläpitämistä. Kumpaakaan ei voi olla ilman toista. Alueen perusrakenteen tulee olla kunnossa, jotta panostaminen osaamiseen toimii.

Alueiden on pystyttävä vastaamaan avoimen talouden haasteeseen, jossa niiden menestyminen on entistä selvemmin riippuvainen niiden tarjoamista tuotannontekijöistä, kilpailueduista ja kilpailukyvystä - myös koulutetusta ja osaavasta työvoimasta, inhimillisistä voimavaroista.

Yliopistot, korkeakoulut ja muut oppilaitokset ovat heränneet jo osittain huomaamaan tämän. Pitää ottaa opetuksessa huomioon myös mahdollisuus ryhtyä yrittäjäksi eikä ainoastaan palkansaajaksi tai virkamieheksi. Yrityshautomot, mentor-toiminta ja monet muut yhteiskunnan ja yrittäjäjärjestöjen toimenpiteet voivat madaltaa kynnystä ryhtyä yrittäjäksi. Uskon, että presidenttinä minulla voi olla mahdollisuuksia juuri tähän kannustustyöhön ja olla mukana mielenkiinnon kohdistamisessa vallitseviin esteisiin ja niiden poistamiseen.

Väestömme ikääntyy voimakkaasti, mikä aiheuttaa myös uhkakuvan ikärakenteen vinoutumisesta. Meidän tulee huolehtia siitä, että myös nuoret ja lapsiperheet viihtyisivät maaseudulla. Alueiden perusrakenteiden toimivuuden ja peruspalvelujen saatavuuden riittävä turvaaminen onkin lähivuosien avainkysymys. Tarvitaan riittävät posti- ja pankkipalvelut, terveydenhoito, koulutus ja infrastruktuuri. Ilman niitä ei missään tulla toimeen. Niitä ei mikään seutukunta voi omin voimin hoitaa.

Alueiden ja seutukuntien kehitys on kiinni alueiden omista toimijoista. Alueelta on löydyttävä visio ja strategia siihen, miten aluetta on kehitettävä. Ylhäältä tällaista visiota ei voida antaa. Alueesta esillä olevat ja alueen itsensä esittämät mielikuvat ovat myös olennaisen tärkeitä alueen kehitysmahdollisuuksien kannalta. Kolmantena tärkeänä tekijänä on eri osapuolten aito yhteistyö yhteisten visioiden ja tavoitteiden luomisessa ja toteuttamisessa. Alueen ihmisten ja erityisesti päättäjien on uskottava alueen kehittymiseen ja heillä on oltava tahtoa yhteistyöllä panostaa kehittämiseen. Tosiasiat on tiedettävä ja ongelmat tunnistettava. Toimeen on itse tartuttava ja mahdollisuudet on tuotava esiin.

Jokaisessa maakunnassa tulisi olla ainakin yksi kasvupotentiaalia omaava, voimakas keskus. Tämän lisäksi tarvittaisiin myös pienempiä kasvukeskuksia. Keskusten tulee olla riittävän vahvoja, jotta niiden taloudellinen elinvoima heijastuisi myös niiden ympäristöön. Koulutuksen kehittämisellä ja tutkimusmäärärahojen suuntaamisessa on tässä keskeinen rooli.

Osaamiskeskusohjelma on hyvä esimerkki suomalaisesta erinomaisesti toimineesta aluepolitiikasta. Osaamiskeskusohjelmia toteutetaan alueilla elinkeinoelämän, kaupunkien, teknologiakeskusten, yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja muun julkisen hallinnon yhteistyönä. Kysymys on yhteistyöstä kaikissa muodoissa. Avoimessa taloudessa on tärkeää, että uusia toimintatapoja ja -malleja etsitään jatkuvasti. Osaamisen kasvattaminen ja edelleen kehittäminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Kilpailukyky voidaan rakentaa ja ylläpitää käyttämällä hyväksi sellaisia etuja ja toimintatapoja, joita muilla ei ole. Kova teknologia on avoimessa taloudessa periaatteessa kaikkien saatavilla. Se miten sitä käytetään on ratkaisevaa.

Aluepolitiikan pitää pyrkiä vaikuttamaan talouden laajenevan sektorin sijoittumiseen ja olemassa olevan tuotannon uusiutumiseen. Alueiden osaamista ja yritysten toimintaympäristöä on kehitettävä vastaamaan uusiin globaalin tietoyhteiskunnan haasteisiin. Maakunnallisilla yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on tässä työssä tärkeä rooli. Niille lankeaa uutta vastuuta aluekehittämisessä. Niiltä odotetaan osallistumista alueiden ja seutujen kehittämisen yhteistyöhön ja vaikuttavaa panosta tässä työssä.

Alueyliopistoilla ohjataan inhimilliseen pääomaan perustuvaa kasvua. Tietointensiivinen tuotanto voi sijoittua muuallekin kuin keskuksiin, kunhan verkostot ovat kunnossa. Pienemmilläkin keskuksilla ja haja-asutusalueilla on mahdollisuutensa. Korkeakoulujen tarkoituksenmukainen toiminta ja kehittäminen on turvattava.

Tarvitsemme kansallisen strategian korkeakoulujen kehittämiseksi ja niiden alueellisen vaikuttavuuden lisäämiseksi. Maan hallitus on linjannut tätä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassaan vuosille 1999-2004. Tarvitsemme myös kansallisen hankkeen, jonka kautta voimme etsiä ja synnyttää kansallisen konsensuksen ja yhteisen tahtotilan alueiden kehittämiseen. Se on yhteinen etumme.