Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Talvisodan päättymisen muistoseminaarissa Säätytalolla 13.3.2010

Tasan 70 vuotta sitten talvisodan taistelut päättyivät. Rauhanehdot olivat ankarat. Epävarmuuden aika jatkui ja jo kesällä 1941 syttyi uusi sota.

Nämä ankarat sotavuodet ovat koskettaneet syvästi suomalaista yhteiskuntaa. Yhä edelleen suuri osa suomalaista identiteettiä tuntuu määrittyvän juuri sotakokemusten kautta. Talvisotamme on jäänyt kansainväliseenkin tietoisuuteen uskomattomana selviytymistarinana.

Vain 20 vuotta aikaisemmin kansakuntamme oli ollut syvästi jakautunut. Nuoren itsenäisen valtion alkutaipale oli ankara: maa oli todella köyhä ja sisällissodan arpien parantaminen oli työlästä. Koko joukko sosiaalisia uudistuksia saatiin aikaan ja kansalaisten laajempi osallistuminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vahvistui. Vuonna 1937 aika oli kypsä ensimmäiselle hallitukselle, joka ylitti vuoden 1918 jakolinjat.

Vaikka jyrkimmät vastakohtaisuudet siis tasoittuivat suhteellisen nopeasti, olivat poliittiset ristiriidat varsinkin 1930-luvun alkuvuosina vakavia. Vaaran hetkenä voimat pystyttiin kuitenkin kokoamaan. Talvisodassa suomalaiset taistelivat yhtenäisenä kansana.

Tällä yksimielisyydelle rakennettiin myös sotien jälkeistä Suomea. Tunnettu on esimerkiksi ns tammikuun kihlaus, joka tehtiin keskellä talvisotaa. Silloin työnantajien järjestö tunnusti työntekijöiden järjestöt neuvotteluosapuoliksi. Näin syntyneellä luottamuksella oli sittemmin suuri merkitys Suomen kehittämisessä muiden pohjoismaiden mukaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Talvisota aiheutti todella suuria kärsimyksiä maallemme. Kaatuneita ja kadonneita oli miltei 27 000 ja haavoittuneita 44 000. Talvisota ulottui monin tavoin kotirintamankin elämään näiden kaatuneiden tai haavoittuneiden perheenjäsenten lisäksi. Vaikka siviiliväestön pommituksia ei ollut kovin paljon, joutuivat kaikki ponnistelemaan ankaran työn sekä suuren taloudellisena puutteen alla.

* * *

Sodan varjot ovat pitkät. Ne näkyivät rauhan tultuakin pitkään yhteiskunnassamme.

Sotien jälkeiset vuosikymmenet merkitsivät sotakorvauksia, jälleenrakennusta ja suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Suomalaista yhteiskuntaa kehitettiin monin eri tavoin kohti sellaista hyvinvointivaltiota, jollaisena me maamme nyt tunnemme. Sotaveteraanien sukupolvi kantoi suuren vastuun tästäkin työstä.

Sodasta ei puhuttu sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kovalla äänellä. Jälleenrakennus ja yhteiskunnalliset uudistukset vaativat paljon aikaa ja voimia, eikä ulkopoliittinen asemammekaan tukenut sodan näkyvää korostamista. Mutta veteraaneille annettiin luonnollisesti arvoa. He vaikuttivat näkyvissä asemissa yhteiskunnassa. Esimerkiksi vielä vuonna 1970 eduskuntaan valituista melkein neljännes oli veteraaniliiton jäseniä. Sodan kokeneiden yhteistyö ylitti myös sisäpoliittisia jakolinjoja.

Ajallisen etäisyyden kasvaessa on sotaa koskeviin pohdintoihimme tullut uusia näkökulmia. Sota lapsen silmin on yksi niistä. Muun muassa sotalapset ja sotaorvot ovat nyt uskaltautuneet kertomaan oman tarinansa. Tavalla tai toisella sota-aika vaikutti kaikkiin lapsiin. Isät olivat monia vuosia poissa, eivätkä kaikki palanneet koskaan. Sopeutuminen rauhan ajan yhteiskuntaan ei ollut sekään aina helppoa.

Sota vaikuttaa tavalla tai toisella niidenkin ihmisten identiteettiin, jotka eivät ole sitä henkilökohtaisesti kokeneet. Viesti sukupolvelta toiselle on mennyt eteenpäin. Itse asiassa isovanhempien keskustelu sodasta lapsenlapsien kanssa on saattanut olla helpompaa kuin aikanaan omien lasten kanssa.

Me suomalaiset emme ole ainoita eurooppalaisia, jotka muistelevat ja tutkailevat nyt omaa historiaansa. Myös Suomen kannalta sellaiset itsenäisyysvuoden 1917 lisäksi tärkeät vuodet kuin 1809, 1918 ja 1939 liittyvät myös eurooppalaiseen historiaan, vaikka me olemmekin itse olleet omaa kohtaloamme muovaamassa.

Pohdiskeluille on vielä tilaa ja aihetta niin taiteen kuin historiankirjoituksenkin parissa. Talvisota merkitsi nuoren kansakunnan itsenäisyyden säilyttämistä veteraanisukupolven yksimielisyydellä ja yhteisvastuulla.

Tapaan tänään myös Presidentinlinnassa sotaveteraaneja. Toivon tuon tilaisuuden omalta osaltaan viestivän valtiovallan kunniotuksesta sotaveteraaneja ja koko sodan kokenutta sukupolvea kohtaan.

Toivotan kaikille mieleenpainuvaa Talvisodan päättymisen 70-vuotismuistoseminaaria.