YK:n kestävän kehityksen paneelin raportti

(Ote YK:n kestävän kehityksen paneelin raportista; tarkistamaton suomennos)

Suosituslista

Suosituksia voimaannuttamaan ihmisiä kestävien valintojen tekemiseen

1. Hallitusten ja kansainvälisten avunantajien tulisi vahvistaa pyrkimyksiään saavuttaa köyhyyden poistamisen ja epätasa-arvon vähentämisen vuosituhattavoitteet, ja tämän tulisi olla tärkeysjärjestyksen kärjessä, jotta kestävä kehitys voidaan saavuttaa.

YK:n kestävän kehityksen paneelin raportti on ladattavissa paneelin verkkosivuilta.

2. Hallitusten tulisi kunnioittaa, suojella ja tukea ihmisoikeuksia, jotka sisältävät oikeuden osallistua hallintoon suoraan tai vapaasti valittujen edustajien välityksellä, mikä tunnustettiin vuoden 1948 Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa ja vuoden 1966 Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa.

3. Hallitusten tulisi nopeuttaa sukupuolten tasa-arvon ja naisten oikeuksien edistämisen sitoumusten toteuttamista, mihin kuuluu syrjivien lakien kumoaminen ja muodollisten esteiden poistaminen, instituutioiden uudistaminen ja innovatiivisten lähestymistapojen kehittäminen ja toteuttaminen esteinä toimivien epämuodollisten ja kulttuuristen toimintatapojen korjaamiseksi. Erityisesti tulisi korostaa:

(a) Sen varmistamista, että tuotantoresurssit ovat omistus- ja perintöoikeuksien turvin täysin ja tasa-arvoisesti naisten saatavilla ja hyödynnettävissä, ja että naisilla on tasa-arvoinen mahdollisuus saada luotto-, finanssi- ja neuvontapalveluita koko arvoketjussa;

(b) Naisten tasa-arvoisten oikeuksien ja mahdollisuuksien takaamista osallistavissa, vastaanottavaisissa, oikeudenmukaisissa ja kattavissa poliittisissa päätöksentekoprosesseissa;

(c) Laadukkaiden ja edullisten perhesuunnittelu- ja muiden seksuaalioikeus- ja lisääntymisoikeus- ja terveyspalveluiden yleismaailmallisen saatavuuden varmistamista.

4. Hallitusten tulisi harkita globaalin koulutusrahaston perustamista. Rahasto tulisi suunnitella niin, että se houkuttelisi hallitusten, järjestöjen ja yksityissektorin tukea ja sen tulisi kehittyä nykyisestä Maailmanpankin Global Partnership for Educationista ja sen tehtäväksi tulisi asettaa peruskoulutuskuilun kurominen umpeen vuoteen 2015 mennessä, jotta olisi todellinen mahdollisuus saavuttaa 2. vuosituhattavoite.

5. Hallitusten tulisi vahvistaa pyrkimyksiään saavuttaa peruskoulutusta koskeva vuosituhattavoite numero 2 vuoteen 2015 mennessä ja omaksua tavoitteekseen tarjota kaikille mahdollisuus laadukkaaseen peruskoulun jälkeiseen ja toisen asteen koulutukseen viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Tässä koulutuksessa tulisi korostaa kestävään kasvuun ja kestäviin työpaikkoihin tarvittavaa ammattitaitoa ja tietämystä.

6. Hallitusten, yksityissektorin, kansalaisyhteiskunnan ja tärkeiden kansainvälisten kehityskumppaneiden tulisi yhteistyössä keskenään tarjota ammatillista koulutusta, ammatillista uudelleenkoulutusta ja ammatillisen kehittymisen palveluita elinikäisen oppimisen kontekstissa. Nämä tulisi suunnata täyttämään osaamisvajetta kestävälle kehitykselle elintärkeillä aloilla. Naiset, nuoret ja haavoittuvaiset ryhmät tulisi asettaa etusijalle näissä pyrkimyksissä.

7. Hallitusten tulisi omaksua ja edistää ”vihreitä työpaikkoja” ja säällistä työtä edistävää politiikkaa ja asettaa ne etusijalle talousarvioissaan ja kestävän kehityksen strategioissaan luodessaan samalla suotuisia olosuhteita uusien työpaikkojen synnylle yksityisellä sektorilla.

8. Hallitusten ja yritysten tulisi rakentaa kumppanuuksia ja tarjota nuorille yrittäjille yrityksen perustamista tukevia palveluita.

9. Työnantajien, hallitusten ja ammattiliittojen tulisi omaksua kattava lähestymistapa tasa-arvon edistämiseen työpaikoilla, mikä sisältäisi syrjimättömyyden periaatteiden käyttöönoton; pyrkimyksiä edistää naisten pääsyä johtaviin asemiin; sukupuolisensitiivistä työelämä- ja terveyspolitiikkaa; naisille ja vähemmistöille kohdennettua koulutusta ja ammatillisen kehittymisen palveluita; ja sitoumuksia mitata edistystä ja tiedottaa siitä julkisesti.

10. Hallitusten ja yritysten tulisi tunnistaa hyödyt, jotka naisten täysi osallistuminen kansantalouteen mahdollistaa ja omaksua naisten mahdollisuuksia rajoittaviin ainutlaatuisiin haasteisiin puuttuva talouspolitiikka. Erityisen tärkeää olisi:

(a) Mahdollistaa maan ja resurssien saatavuus naisviljelijöille;

(b) Parantaa naisten mahdollisuutta saada pääomaa ja finanssipalveluita;

(c) Parantaa markkinoillepääsyä kauppaan liittyvän ja teknisen tuen ohjelmien ja mikroluottojen avulla;

(d) Tukea naisjohtajien nousua julkisella ja yksityisellä sektorilla.

11. Hallitusten ja muiden julkisten viranomaisten tulisi edistää avoimia, läpinäkyviä, tasapainotettuja ja tieteeseen perustuvia prosesseja tuotemerkintäjärjestelmien ja muiden tuotannon ja kulutuksen todelliset kustannukset osoittavien mekanismien kehittämiseksi ja toimia yhteistyössä yksityissektorin kanssa varmistaakseen, että tuotemerkinnät, yritysten raportointi ja vaikuttamistyö ovat paikkansapitäviä, kustannustehokkaita ja luotettavia, jotta kuluttajat voivat tehdä valistuneita valintoja erityisesti niillä osa-alueilla, joilla on suuri vaikutus ihmisen ja luonnon järjestelmiin. Tämä tulee tapahtua luomatta esteitä kaupalle.

12. Hallitusten tulisi parantaa kestävien valintojen saatavuutta ja tehdä niistä edullisempia ja houkuttelevimpia kuluttajille asettamalla parhaan tarjolla olevan teknologian kanssa sopusoinnussa olevia kestäviä tuotestandardeja yhdessä yksityissektorin kanssa ja varmistaa, että nämä standardit eivät luo esteitä kaupalle, ja käyttämällä hintakannustimia- ja lannistimia.

13. Hallitusten ja järjestötoimijoiden tulisi edistää kestävän kehityksen ja kestävän kulutuksen käsitteitä ja ne pitäisi sisällyttää peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten opetussuunnitelmiin.

14. Paneeli toivottaa tervetulleeksi kaikkien sidosryhmien relevantteihin kokemuksiin ja instrumentteihin kuten Earth Charteriin pohjaavan keskustelun kestävän kehityksen eettisistä ulottuvuuksista Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen huippukokouksessa (Rio+20) vuonna 2012, jotta hallitukset saavat käyttöönsä lisää tietoa pyrkimyksiinsä siirtyä kohti kestävää kehitystä.

15. Hallitusten ja kansainvälisten järjestöjen tulisi toimia uuden 21. vuosisadan vihreän vallankumouksen - ”ikivihreän vallankumouksen” - puolesta, joka pyrkisi ainakin kaksinkertaistamaan tuottavuuden ja samalla dramaattisesti vähentäisi resurssien kulutusta ja välttäisi biodiversiteetin ja maan ruokamultakerroksen lisähäviöt ja veden ehtymisen ja saastumisen. Nämä pyrkimykset sisältäisivät maataloustutkimuksen ja -kehityksen investointien kasvattamisen, mikä varmistaisi uusimman tutkimustiedon nopean siirron laboratoriosta kentälle. Hallitusten tulisi asettaa FAO:n tehtäväksi tehdä yhteistyötä keskeisten kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa tämän hankkeen aloittamiseksi ja koordinoimiseksi, koska FAO:lla on ainutlaatuinen valtuutus vähentää maailman ruoka-alijäämää.

16. Hallitusten tulisi pyrkiä saavuttamaan yhteisymmärrys globaaleista periaatteista kestäville ja vastuullisille maa- ja vesi-investointisopimuksille. Tämä sisältää meneillään olevat pyrkimykset edistää vastuullista maatalousinvestointia (Responsible Agricultural Investment, RAI), ja erityisesti tulisi korostaa näistä perusresursseista riippuvaisten köyhien ihmisten oikeuksia ja toimeentuloa samalla, kun ympäristön kestävyys varmistetaan.

17. Hallitusten tulisi perustaa ja laajentaa integroituja vesiresurssien hallintajärjestelmiä ottaen huomioon sen, että vedellä on monia rooleja muun muassa juomavetenä, jätehuollossa, maataloudessa, teollisuudessa ja energiantuotannossa.

18. Hallitusten tulisi sitoutua perustamaan alueellisia meri- ja rannikkohallintoviitekehyksiä merkittäville meriekosysteemeille, jotka sisältäisivät:

(a) Yhteistyön parantamista tärkeiden sidosryhmien kanssa merien ja rannikkoalueiden hallinnossa;

(b) Rannikkoalueiden valtioiden meri- ja rannikkosuunnittelun, joka ottaa huomioon alueen erityistarpeet, ekosysteemit ja käyttäjät, ja jota tuetaan vahvoilla rahoitusmekanismeilla, jotta näitä suunnitelmia voidaan kehittää ja toteuttaa;

(c) Merialueista vastaavien viranomaisten, päätöksentekijöiden ja tutkijoiden kapasiteetin vahvistamisen kehitysmaissa, erityisesti pienissä kehittyvissä saarivaltioissa ja muissa rannikkovaltioissa;

(d) Valvonta- ja seurantajärjestelmien parantamisen.

19. Alueellisten kalastuksenhoito-organisaatioiden tulisi toimialueillaan pyrkiä yhtenäistämään toimintaperiaatteensa ja käytäntönsä alueellisen merihallinnon kanssa ja tukea koordinoitua alueellista merihallintoa. Alueellisten kalastuksenhoito-organisaatioiden, hallitusten ja merialueista vastaavien viranomaisten tulisi keskittyä ekosysteemiperustaiseen kalastuksenhoitoon tuottaakseen suurempia taloudellisia etuja ja ympäristöhyötyjä.

20. Hallitusten tulisi toimia yhteistyössä tärkeiden sidosryhmien kanssa varmistaakseen kestävän energian yleismaailmallinen saatavuus vuoteen 2030 mennessä ja pyrkiä kaksinkertaistamaan energiatehokkuuden kasvunopeus ja uusiutuvan energian osuus globaalista energiankulutuksesta. Hallitusten ja kansainvälisten organisaatioiden tulisi edistää energiaa säästävää teknologiaa ja uusiutuvaa energiaa luomalla kannustimia niiden tutkimiselle ja kehittämiselle ja niihin sijoittamiselle.

21. Hallitusten tulisi yhteistyössä sopivien sidosryhmien kanssa tuoda teknologia, mukaan lukien universaalit telekommunikaatio- ja laajakaistaverkot kansalaisten – erityisesti syrjäseuduilla asuvien – saataville vuoteen 2025 mennessä.

22. Hallituksia, kansainvälisiä rahoituslaitoksia ja suuryrityksiä tulisi kannustaa osallistumaan kansainväliseen yhteistyöhön innovaatio- ja teknologiasuuntautuneessa kestävässä kehityksessä aiempaa laajemmassa mittakaavassa, mikä parantaisi kehitysmaiden teknologista kapasiteettia ja missä hyödynnettäisiin täysin ilmastoystävällisen teknologian mahdollista roolia globaalin ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja vihreän talouden kehittämisessä. Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen (United Nations Framework Convention on Climate Change) alaisuudessa Cancunissa ja Durbanissa saavutettu yhteisymmärrys on myönteinen askel tähän suuntaan.

23. Maiden tulisi toimia sen puolesta, että kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus hyödyntää asianmukaisia turvaverkkoja. Tämä tulisi saavuttaa sopivien kansallisten toimien ja asianmukaisen kapasiteetin, rahoituksen ja teknologian avulla.

24. Hallitusten tulisi kehittää ja toteuttaa politiikkaa muutoksen taloudellisten ja sosiaalisten vaikutusten hallitsemiseksi ja sietokyvyn parantamiseksi – erityisesti kohdennettujen sosiaaliturvaohjelmien ja menettelytapojen avulla ja vahvistamalla asianmukaisilta osin humanitaarista kapasiteettia, jotta ympäristön kuormitukseen ja mahdollisiin kriiseihin voidaan varautua.

25. Hallitusten ja kansainvälisten organisaatioiden tulisi nopeuttaa pyrkimyksiään tuottaa täysin ihmisten tarpeisiin keskittyviä alueellisia altistumis- ja haavoittuvuusarvioita ja asianmukaisia valmiusstrategioita estääkseen kielteiset vaikutukset yhteiskunnallisiin ja luonnon järjestelmiin; näissä pyrkimyksissä Afrikan, pienten kehittyvien saarivaltioiden, vähiten kehittyneiden maiden ja sisämaavaltioiden erityistarpeet tulisi asettaa etusijalle.

26. Hallitusten ja kansainvälisten organisaatioiden tulisi kasvattaa sopeutumiseen ja katastrofiriskien vähentämiseen osoitettuja varoja ja sisällyttää häiriönsietokyvyn suunnittelu kehitysbudjetteihinsa ja -strategioihinsa.

Kestävän talouden suosituksia

27. Hallitusten tulisi luoda kestävyyttä suosivia hintasignaaleja ohjaamaan kotitalouksien, yritysten ja julkisen sektorin kulutus- ja investointipäätöksiä. Hallitusten tulisi erityisesti:

(a) Luoda hintainstrumentteja luonnonresursseille ja ulkoisvaikutuksille. Näiden tulisi sisältää hiilidioksidipäästöjen hinnoittelu verotuksen, sääntelyn tai päästökauppajärjestelmien kaltaisilla mekanismeilla vuoteen 2020 mennessä;

(b) Varmistaa, että politiikassa huomioidaan ne edut, jotka saavutetaan naisten, nuorten ja köyhien kokonaisvaltaisella osallistumisella kansantalouteen ja myös tästä aiheutuvat taloudelliset, ympäristö- ja sosiaaliset kustannukset;

(c) Uudistaa kansalliset talous- ja luottojärjestelmät, jotta luodaan pitkän aikavälin kannustimia kestäville toimintatavoille ja lannistimia kestämättömille käyttäytymistavoille;

(d) Kehittää ja laajentaa kansallisia ja kansainvälisiä ekosysteemipalveluiden maksujärjestelmiä vedenkäytön, viljelyn, kalastuksen ja metsäekosysteemien osa-alueilla;

(e) Korjata kotitalouksien, yritysten ja julkisen sektorin kulutuspäätöksiä vääristävät hintasignaalit, jotka heikentävät kestäviä arvoja. Hallitusten tulisi siirtyä kohti kaikkien tukiaisten läpinäkyvää julkistamista ja tulisi tunnistaa ja poistaa suurinta haittaa luonnon, ympäristön ja yhteiskunnan resurseille aiheuttavat tukiaiset;

(f) Luopua vaiheittain fossiilisten polttoaineiden tukemisesta ja vähentää muita kieroja tai kauppaa vääristäviä tukiaisia vuoteen 2020 mennessä. Tukiaisia pitää vähentää tavalla, joka suojelee köyhiä ja helpottaa muutosta ryhmille, joihin niiden vähentäminen vaikuttaa niissä tapauksissa, joissa kyseessä olevat tuotteet tai palvelut ovat välttämättömiä.

28. Hallitusten, muiden julkisten instituutioiden kuten yliopistojen ja kansainvälisten organisaatioiden tulee kehittää kustannustehokkaat kestävän kehityksen kriteerit hankinnoilleen ja asettaa tavoitteekseen siirtyä kohti kestävää hankintaa tulevan 10 vuoden aikana, ja niiden tulisi julkaista vuosittaisia julkisia raportteja edistyksestään vuodesta 2015 lähtien.

29. Hallitusten tulisi kehittää siirtymää kohti kestävää maailmantaloutta tukevia standardeja tuotannolle ja resurssien hankkimiselle. Niiden tulisi tämän lisäksi kannustaa yrityksiä vapaaehtoisten kansainvälisiin sopimuksiin ja yleissopimuksiin pohjaavien kestävyysperiaatteiden laajamittaiseen käyttöönottoon.

30. Hallitusten tulisi edistää ja luoda kannustimia pitkän aikavälin kestävien kriteerien sisällyttämiseksi yritysten tekemiin investointeihin ja liiketoimiin, finanssitransaktiot mukaan lukien. Yritysryhmien tulisi yhteistyössä hallitusten ja kansainvälisten virastojen kanssa kehittää kestävän kehityksen raportoinnin viitekehys ja harkita markkina-arvoltaan yli 100 miljoonan Yhdysvaltain dollarin yritysten velvoittamista raportointiin.

31. Yritysten tulisi pyrkiä tuomaan toimintatapansa sopusointuun yleismaailmallisesti hyväksyttyjen ihmisoikeus-, työvoima-, ympäristön kestävyys-, ja korruption vastaisten periaatteiden kanssa, kuten niiden, jotka esitetään Global Compactissa.

32. Siirtymässä kohti kestävää kehitystä tarvitaan suuri määrä yksityistä ja valtioiden pääomaa, joten kehotamme seuraavia entiteettejä tutkimaan erilaisia tapoja toteuttaa kestävän kehityksen kriteerejä; nämä sisältävät:

(a) Valtiollisten sijoitusrahastojen ja kansallisten ja kansainvälisten julkisten eläkerahastojen hallitukset ja muut merkittävät rahoituslaitokset, investointipäätöksissään;

(b) Hallitukset tai osakemarkkinoiden sääntelijät, omaksumaan tai muuttamaan määräyksiä niiden käytön kannustamiseksi;

(c) Pörssit, helpottamaan niiden käyttöä yritysten arvioimisessa ja vaatimustenmukaisuuskertomuksissaan;

(d) Hallitukset, kehittämään kannustimia ja luomaan mahdollistavan ilmapiirin kannustamalla yritysten hallituksia huomioimaan ne (vastuuvelvollisuus);

(e) Hallituksia ja luottoluokittajia, sisällyttämään ne riskiarvoihinsa.

33. Hallitusten, kansainvälisten instituutioiden ja kansainvälisten kehityspankkien tulisi vahvistaa pyrkimyksiään edistää kestävää kehitystä ja arvioida ja seurata harjoittamansa politiikan sosiaalisia ja ympäristöseurauksia. Monenkeskisten ja alueellisten kehityspankkien ja vientitakuulaitosten tulisi käyttää kestävän kehityksen kriteerejä arvioidessaan maakohtaisia riskejä.

34. Hallitusten ja yritysten tulisi keskenään rakentaa strategisia kumppanuuksia kestävän kehityksen investointien toteuttamiseksi.

35. Hallitusten, kansainvälisten rahoituslaitosten ja suuryritysten tulisi yhteistyössä keskenään kehittää kannustimia kestävän teknologian, kestävien innovaatioiden ja kestävän infrastruktuurin investointien lisäämiselle, ja nämä kannustimet tulisi luoda ottamalla käyttöön menettelytapoja ja tavoitteita, jotka vähentävät sijoittajien epävarmuutta. Hallitusten, kansainvälisten rahoituslaitosten ja suuryritysten tulisi yhteistyössä keskenään myös kehittää kannustimia julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöverkkojen edistämiseen tutkimuksen ja kehitystyön tukemiseksi, riskitakuujärjestelmien kehittämiseksi ja riski- ja alkupääoman tarjoamiseksi.

36. Hallitusten tulisi hyödyntää julkisia investointeja luodakseen mahdollistavia viitekehyksiä, jotka katalysoivat hyvin merkittävää lisärahoitusta yksityissektorilta esimerkiksi luomalla infrastruktuuria, jakamalla riskejä, kannattavuuskuilurahoituksella tai ennakkositoutumisella hankintoihin.

37. Hallitusten tulisi luoda kannustimia kestävän kehityksen investoinneille muokkaamalla sijoittajien tulevaisuuslaskelmia erityisesti hyödyntämällä riskien jakamismekanismeja enemmän ja parantamalla varmuutta pitkän aikavälin sääntely- ja politiikkaympäristöstä. Toimenpiteet voisivat sisältää uusiutuvan energian tai energiansäästön tavoitteita, jätteen vähentämistä, veden säästämistä, pääsyn hiilikauppamarkkinoille Kioton protokollan puhtaan kehityksen mekanismin kautta tai jatkuvia julkisen rahoituksen mahdollisuuksia.

38. Hallitusten ja finanssisektorin tulisi kehittää innovatiivisia kumppanuuksia kapasiteetin vahvistamiseksi ja pääoman saatavuuden parantamiseksi, jotta pienille ja keskisuurille yrityksille voitaisiin luoda kannustimia ja mahdollistaa niiden osallistuminen uuteen kestävään talouteen.

39. Kestävän kehityksen indeksi tai indikaattoripatteristo tulisi kehittää vuoteen 2014 mennessä. YK:n pääsihteerin tulisi tässä tarkoituksessa nimittää tärkeät sidosryhmät sisältävä tekninen työryhmä.

Suosituksia institutionaalisen hallinnon vahvistamiseen

40. Hallitusten tulisi kestävän kehityksen perustana taata oikeusvaltion periaatteet, hyvä hallinto ja kansalaisten oikeus saada virallista tietoa, osallistua julkiseen päätöksentekoon ja nauttia oikeussuojasta.

41. Hallitusten tulisi mahdollistaa nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen tason päätöksenteossa. Tämän lisäksi tulisi edistää konsultointiprosesseja ja vuoropuhelua, jotta epätyypillisissä verkostoissa ja nuorisoyhteisöissä kuten internet-forumeilla ja mielipide-blogeissa esiin tuotuja näkemyksiä voitaisiin huomioida päätöksenteossa.

42. Hallitusten tulisi omaksua koko hallinnon kattavia kestävän kehityksen lähestymistapoja, joita valtion tai hallitusten päämiehet johtaisivat, ja joihin osallistuisivat kaikki tärkeät ministeriöt eri sektoreilla näiden kysymysten käsittelemiseksi.

43. Hallitusten ja parlamenttien tulisi sisällyttää kestävän kehityksen näkökulma strategioihinsa, lainsäädäntöönsä ja erityisesti budjettiprosesseihinsa. Niiden tulisi tässä tarkoituksessa huomioida taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöulottuvuudet köyhyyden poistamisen, työpaikkojen luomisen, epätasa-arvon vähentämisen, kestämättömien kulutus- ja tuotantotapojen, energian, ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin ja vihreän kasvun kysymyksissä. Niiden tulisi selvittää tapoja sisällyttää spesifisiä kestävyysnäkökohtia budjettivalvontaansa, raportoida julkisesti olennaisista toimista ja tuoda talousarviot kansalaisten saataville.

44. On syytä toimia politiikanteon ja tieteen rajapinnan vahvistamiseksi, jotta valistunutta poliittista päätöksentekoa kestävän kehityksen kysymyksissä voitaisiin tukea. Tieteellisen yhteisön edustajia voitaisiin ottaa mukaan jäseniksi tai neuvonantajiksi relevantteihin kansallisiin tai paikallisiin kestävän kehityksen kysymyksiä käsitteleviin elimiin.

45. Paneeli tunnustaa yleismaailmallisen pyrkimyksen kohti kestävää kehitystä. Se myös tunnustaa kansallisten olosuhteiden ja sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöhaasteiden monimuotoisuuden. Paneeli peräänkuuluttaa prosessia olennaisen tärkeän oikeudenmukaisuuden käsitteen ja sen soveltamisen tutkimiseksi suhteessa kestävään kehitykseen. Prosessin lopputulokset annettaisiin Rio+20-prosessin ja sen seurantaprosessin käyttöön.

46. Kahdenvälisten avunantajien, kansainvälisten instituutioiden ja kehityspankkien tulisi kattavasti vahvistaa pyrkimyksiään edistää kestävää kehitystä ja seurata ja raportoida kestävän kehityksen politiikkansa vaikutuksista säännöllisesti.

47. UNEP:ia tulisi vahvistaa, koska kestävän kehityksen politiikka on hajanaista ja erityisesti sen ympäristöpilari on heikko.

48. Hallitusten tulisi sopia keskeisten yleismaailmallisten kestävän kehityksen tavoitteiden suunnittelusta. Tavoitteiden tulisi kattaa kaikki kolme kestävän kehityksen ulottuvuutta ja niiden keskinäiset yhteydet. Tavoitteiden tulisi sähköistää yksilöllistä ja kollektiivista toimintaa ja täydentää vuosituhattavoitteita. Samalla ne jättäisivät tilaa vuoden 2015 jälkeiselle viitekehykselle. Pääsihteerin tulisi luoda asiantuntijamekanismi tavoitteiden yksityiskohtaisempaan käsittelyyn ja tarkentamiseen, ennen kuin Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiot hyväksyvät ne.

49. Paneeli tukee pääsihteerin ”Sustainable Energy for All” -hanketta, joka pitäisi viipymättä toteuttaa.

50. Pääsihteerin tulisi yhdessä olennaisten kansainvälisten organisaatioiden johtajien – mukaan lukien olennaiset Yhdistyneiden kansakuntien järjestöt – kansainvälisten rahoituslaitosten, yksityissektorin ja muiden olennaisten sidosryhmien kanssa johtaa yhteistä hanketta säännöllisen globaalin kestävän kehityksen seurantaraportin kokoamiseksi. Raportin tulisi koota yhteen sellaista tietoa ja arvioita, jotka tällä hetkellä ovat hajaantuneet eri instituutioihin, ja analysoida niitä yhtenäisesti.

51. Hallitusten ja tiedeyhteisön tulisi ottaa käytännön edistysaskeleita vahvistaakseen politiikan ja tieteen rajapintaa. Tähän kuuluisi merkittävän globaalin tiedehankkeen käynnistäminen. Sen tulisi sisältää säännöllisten arvioiden ja yhteenvetojen kokoamista ”planeetan rajat”, ”kriittiset pisteet” ja ”ympäristökynnykset” -käsitteistä kestävän kehityksen kontekstissa tehtävästä tieteellisestä tutkimuksesta. Tämä täydentäisi muuta, esimerkiksi taloudellisia ja yhteiskunnallisia näkökulmia käsittelevää kestävän kehityksen tieteellistä tutkimusta. Näin voitaisiin vahvistaa tietoa ja ymmärrystä epätasa-arvon kaltaisista sosioekonomisista tekijöistä. Tämän lisäksi pääsihteerin tulisi harkita johtavan tieteellisen neuvonantajan nimittämistä tai tieteellisen asiantuntijatoimikunnan perustamista. Näillä toimielimillä olisi laaja-alaista tietämystä ja kokemusta, joiden avulla ne voisivat neuvoa pääsihteeriä tai muita Yhdistyneiden kansakuntien toimielimiä.

52. Hallitusten tulisi harkita globaalin kestävän kehityksen neuvoston perustamista, jonka tehtävänä olisi parantaa kaikkien kolmen kestävän kehityksen ulottuvuuden yhtenäistämistä, käsitellä uusia kysymyksiä ja arvioida kestävässä kehityksessä tapahtuvaa edistystä. Neuvosto tapaisi säännöllisesti läpi vuoden. Tämä toimielin voisi toimia yleiskokouksen alaisena ja se korvaisi kestävän kehityksen toimikunnan. Sen jäsenistön tulisi olla maantieteellisesti ja poliittisesti laaja-alainen ja sen tulisi kokonaisvaltaisesti osallistaa olennaiset kansainväliset instituutiot – mukaan lukien Yhdistyneiden kansakuntien järjestöt ja kansainväliset rahoituslaitokset – ja ei-valtiolliset toimijat kansalaisyhteiskunnasta, yksityissektorilta ja tieteestä toimintaansa.

53. Neuvosto kehittäisi vertaisarviojärjestelmän, joka kannustaisi rakentavassa hengessä valtioita selittämään politiikkaansa, jakamaan kokemuksiaan ja oppimiaan asioita ja täyttämään sitoumuksensa.

54. Hallitusten tulisi myös hyödyntää olemassa olevia instituutioita huomattavasti dynaamisemmin, mikä tarkoittaisi muun muassa vuonna 2012 järjestettävän Rio+20:n ja vuoden 2015 välisen ajan hyödyntämistä harkitun tilannekatsauksen ja kokeilujen tekemiseen, jotta kokeiltuja ratkaisuja voitaisiin sisällyttää mihin tahansa vuoden 2015 jälkeiseen kehitysviitekehykseen ja institutionaalisiin uudistuksiin.

55. Pääsihteerin tulisi nopeuttaa kestävän kehityksen strategian kehittämistä Yhdistyneiden kansakuntien järjestelmälle, jotta johdonmukaisuutta voitaisiin vahvistaa, eri Yhdistyneiden kansakuntien toimielinten vastuualueet voitaisiin paremmin määrittää, päällekkäisyyttä voitaisiin vähentää ja toiminnan toteutuksen vastuullisuutta voitaisiin parantaa. Kaikkien olennaisten Yhdistyneiden kansakuntien toimielinten ja johtokuntien tulisi arvioida tätä strategiaa ja pyrkiä erityisesti luomaan eri maiden jakama yhteinen näkemys, jonka kaikki johtokunnat ja prosessit hyväksyvät.

56. Pääsihteerin tulisi täysin hyödyntää Yhdistyneiden kansakuntien roolia maailman kohtaamispaikkana ja kutsua koolle jaksottaisia korkean tason kestävän kehityksen keskustelufoorumeita johtajien tavatessa toisiaan jokaisen yleiskokouksen istunnon avajaisissa. Näiden tapaamisten tulisi koota valtioiden tai hallitusten päämiehiä, kansainvälisten instituutioiden johtajia ja kansalaisyhteiskunnan ja yksityissektorin edustajia yhteen, ja niitä tulisi hyödyntää agendan määrittelyyn ja uusien kysymysten käsittelyyn.