Selvä enemmistö maailman köyhistä on naisia ja he huolehtivat useilla alueilla maanviljelystä ja perustuotannosta sekä päivittäisistä hankintapäätöksistä. Naisilla on näin kestävän kehityksen avaimet käsissään, totesi tasavallan presidentti Tarja Halonen puheenvuorossaan YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa Johannesburgissa. - Tyttöjen ja naisten koulutuksen parantaminen on välttämätöntä ja naisille on taattava miesten kanssa yhtäläinen perimisoikeus ja oikeus omistaa maata.
Presidentti Halosen mukaan säällisen elämän edellytysten luominen mahdollisimman monelle edellyttää taloudellisen hyvinvoinnin lisäämistä. - Taloudellisen kasvun aiheuttamien ympäristövahinkojen estäminen on mahdollista, jos panostamme inhimillisten resurssien kehittämiseen ja teknologisten innovaatioiden hyödyntämiseen. Voimme tuottaa vähemmällä energialla ja raaka-aineilla enemmän tarvitsemiamme hyödykkeitä.
Presidentti Halonen nosti Suomen esiin rohkaisevana esimerkkinä kilpailukyvyn ja ympäristön kannalta kestävän kehityksen yhdistämisestä. Hän viittasi Maailman talousfoorumin tekemään vertailuun, jossa Suomi sai molemmilla mittareilla ensimmäisen sijan. - Tämä osoittaa, että nämä kaksi asiaa voidaan yhdistää, totesi presidentti Halonen.