Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe YK:n neljännessä vähiten kehittyneitä maita koskevassa konferenssissa Istanbulissa 10.5.2011

(muutosvarauksin; puheen kieli englanti)

Aluksi haluan kiittää Turkin hallitusta YK:n neljännen vähiten kehittyneitä maita käsittelevän konferenssin järjestämisestä. Konferenssi on tervetullut ja ajankohtainen.

Äärimmäisen köyhyyden poistaminen vaatii maailmanlaajuisia toimia, jotka on kohdistettu vähimmin kehittyneisiin maihin. Tässä kokouksessa meillä on mahdollisuus ja velvollisuus uudistaa yhteistyötämme vähiten kehittyneiden maiden ja niiden väestön kehityksen edistämiseksi. Seuraavaa kymmenvuotiskautta koskevilla poliittisella julistuksella ja toimintasuunnitelmalla on oltava todellinen vaikutus näiden maiden naisten, miesten, nuorten ja lasten elämään.

Haluan kiittää teitä kaikki luottamuksesta ja tuesta Suomelle ja suurlähettiläämme, joka on toiminut konferenssin valmistelukomitean puheenjohtajana. Teemme parhaamme hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Viisi Suomen kahdeksasta pitkäaikaisesta yhteistyömaasta kuuluu vähiten kehittyneiden maiden ryhmään. Kahdenvälisestä avustamme vähiten kehittyneille maille suunnattu osuus on kasvanut nelinkertaisesti. Olemme saavuttaneet Brysselin toimintaohjelman kehitysaputavoitteet, ja jatkamme tukeamme vähiten kehittyneille maille.

Lisäksi suuri osa alueellisesta ja temaattisesta yhteistyöstämme sekä humanitaarisesta avustamme kohdistuu erityisesti vähiten kehittyneitä maita hyödyttäville sektoreille. Esimerkiksi Suomen tuesta kauppaa tukevalle kehitykselle on keskeinen osuus suunnattu vähiten kehittyneille maille. Suomen kehitysapu suunnataan monenvälisten kanavien ja EU:n kautta. Lisäksi olemme tukeneet vähiten kehittyneiden maiden ja niiden kansalaisjärjestöjen edustajia taloudellisesti, jotta nämä ovat voineet osallistua tähän konferenssiin ja sen valmisteluprosessiin.

* * *

Vähiten kehittyneet maat ovat asettaneet itselleen kunnianhimoisen tavoitteen: puolet kaiken kaikkiaan 48 maasta nousee vähiten kehittyneiden maiden ryhmästä seuraavien kymmenen vuoden aikana. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi vähiten kehittyneet maat tarvitsevat hyviä kumppaneita. Kansainvälisen yhteisön jäseninä meidän kaikkien on tehtävä oma osuutemme.

Maailma on muuttunut niiden kymmenen vuoden aikana, jotka ovat kuluneet Brysselin toimintaohjelman hyväksymisestä vuonna 2001. Useat yhdessä sovitut toimenpiteet ja kehitystoimet ovat todistetusti tuottaneet tuloksia. Mutta voisimme saavuttaa enemmän. Yli puolet vähiten kehittyneiden maiden väestöstä elää edelleen köyhyysrajan alapuolella.

Vuoden 2001 Brysselin kokouksen jälkeen maailmannäyttämölle on noussut uusia talousvoimia: suuria, nopeasti kasvavia ja vaikutusvaltaisia kehittyviä maita, joiden toimilla voi olla merkittävä vaikutus vähiten kehittyneiden maiden kehitykseen erityisesti kaupan alalla.

Kestävä kehitys on elintärkeää maailmanlaajuiselle yhteisölle. Vähiten kehittyneiden maiden tukemisessa on kunnioitettava kestävän kehityksen periaatteita. Olen iloinen, että YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon asetti kestävän kehityksen paneelin, jonka tehtävänä on löytää uusia ratkaisuja kestävämmän maailmanlaajuisen kasvumallin aikaansaamiseksi. Toimin paneelin rinnakkaispuheenjohtajana yhdessä Etelä-Afrikan presidentti Zuman kanssa, ja olen sitoutunut tähän haasteelliseen tehtävään. Arvostan suuresti kaikkien paneelin jäsenten työtä.

Meidän on löydettävä tasapaino niin kutsutun modernin kolminaisuuden eli kestävän kehityksen taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristönäkökulman välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamista eriarvoisuuden vähentämiseksi ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi. Naisten voimaannuttaminen on myös äärimmäisen tärkeää rakennettaessa kestävää kehitystä. Naiset muodostavat puolet maailman väestöstä. Heidän voimavarojaan käytetään usein kuitenkin väärin tai niitä ei hyödynnetä. Kansainvälinen yhteisö ei voi saavuttaa kestävän kehityksen tavoitetta ilman, että kaikki inhimilliset resurssit ovat käytettävissä.

* * *

Vähiten kehittyneet maat ovat määrittäneet tuotantokapasiteetin kehittämisen seuraavan kymmenvuotiskauden tärkeimmäksi painopistealueeksi. Vahvempi kapasiteetti tuotannon, yritystoiminnan ja kaupan aloilla on tärkeää vähiten kehittyneiden maiden kehitykselle.

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Kasvun on oltava vihreää, oikeudenmukaista ja kattavaa. Sen on edistettävä mahdollisuuksia säälliseen työhön ja parempaan elämään jokaiselle. Demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate ja hyvä hallinto ovat ratkaisevan tärkeitä. Naisiin ja nuoriin on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Maatalouden ja maaseudun kehittämiseen suunnattu tuki on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Elintarviketurvan parantaminen tukee tavoitteitamme poistaa köyhyys ja saavuttaa vuosituhattavoitteet.

Vähiten kehittyneet maat ovat oman kehityksensä parhaita asiantuntijoita. On ratkaisevan tärkeää, että ne omistavat voimavaransa ja hyödyntävät niitä täysimääräisesti. Niillä on omakohtaista kokemusta toimivista toimenpiteistä ja ohjelmista.

Virallinen kehitysapu on luonnollisesti yksi osa kestävän kehityksen edistämistä. Se on kuitenkin parhaimmillaankin vain yksi rahoituksen lähde, jonka ensisijainen tehtävä on edistää vähiten kehittyneiden maiden sisäistä kehitystä tukemalla julkisten ja yksityisten resurssien synnyttämistä kyseisissä maissa.

Parhaimmillaan kehitysapu edesauttaa muun muassa sijoitusten ja kaupan synnyttämien taloudellisten resurssien liikkuvuutta. Suotuisa pääsy markkinoille on myös äärimmäisen tärkeää vähiten kehittyneiden maiden kannalta. EU on tässä suhteessa ollut etulinjassa Everything But Arms -aloitteellaan. Luonnollisimmat kauppa- ja sijoituskumppanit löytyvät hyvin usein naapurimaista. Etelän yhteistyön ja kaupan esteitä on vähennettävä ja potentiaali hyödynnettävä täysimääräisesti.

Vähiten kehittyneille maille on yhteistä niiden haavoittuvuus. Samalla niillä kullakin on omat erityispiirteensä ja haasteensa.

Haavoittuvuus ja konfliktit ovat monen vähiten kehittyneen maan haaste. Tutkimusten mukaan köyhyysaste on konflikteista ja väkivallasta kärsivissä maissa noin 20 prosenttiyksikköä korkeampi kuin muissa maissa. Konfliktien taustalla on usein köyhyyttä, työttömyyttä, eriarvoisuutta sekä ihmisoikeus- ja demokratiavajetta. Tämä on seikka, joka vaatii erityishuomiota sekä vähiten kehittyneiden maiden sisäpolitiikassa että turvallisuuden ja kehityksen toisiinsa kytkeytyneiden tavoitteiden edistämisessä kansainvälisellä tasolla.

Köyhyyden ja nälänhädän jatkuminen estää vähiten kehittyneiden maiden kehittymisen ja muodostaa uhan maailmanlaajuiselle rauhalle, vakaudelle ja hyvinvoinnille. Kehityksen, rauhan ja turvallisuuden välillä on selkeä ja merkittävä riippuvuus.

Esimerkkejä erityishaasteista ovat vähiten kehittyneiden sisämaa- ja pienten saarivaltioiden tilanteet, jotka vaativat erityishuomiota ja erityisiä toimia.

* * *

Vastassamme on useita haasteita – ilmastonmuutos, talouskriisit, ruoka- ja energiakriisit. Nämä haasteet uhkaavat tehdä tärkeitä edistysaskeleita tyhjiksi. Olemme luvanneet tehdä kaiken mahdollisen vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä. Nyt on aika pitää sanamme ja uudistaa yhteinen sitoumuksemme vähiten kehittyneiden maiden kehittämiseen.

Meidän on toimittava yhdessä saavuttaaksemme yhteisen maailmanlaajuisen tavoitteemme – taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävän kehityksen. Meidän on toimintaohjelmamme ohjaamana lisättävä toimiamme, jotta voimme saavuttaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja konkreettisia parannuksia vähiten kehittyneiden maiden 880 miljoonan naisen, miehen, nuoren ja lapsen elämään. Vain siten nämä maat voivat päästä irti vähiten kehittyneiden maiden statuksesta.

Muutoksen aikaansaaminen vaatii toimia meiltä kaikilta – vähiten kehittyneiltä mailta, kehitysyhteistyökumppaneilta, lahjoittajamailta, YK-järjestelmältä, kansalaisyhteiskunnalta, parlamenteilta ja yksityiseltä sektorilta.