Tohtori Pentti Arajärven artikkeli: "Oikeus koulutukseen ja tasa-arvo – oikeus arvoon ja tasakoulutus"

Oikeus koulutukseen ja tasa-arvo – oikeus arvoon ja tasakoulutus

Koulutus on yhteiskuntamme ydinkysymyksiä. Koulutus on se tekijä, jolla Suomi on nostettu runsaassa sadassa vuodessa Euroopan syrjäisestä, maatalousvaltaisesta suuriruhtinaskunnasta maailman hyvinvoivimpien itsenäisten kansakuntien joukkoon. Koulutus on tutkimuksen, tuotekehityksen ja designin ohella myös tulevaisuutemme kysymys. Kansainvälisesti pärjäämme vain osaamisella.

Koulutus vaikuttaa nykyisin useimmiten työpaikkamme ja asemaamme yhteiskunnassa. Työ puolestaan on yksi keskeisiä sosiaalisen elämän perustoja, itsetuntoa luova ja asemaa perheessäkin jäsentävä seikka. Siksi ei ole yhdentekevää, miten ja millaista koulutusta saamme ja mihin tässä suhteessa päädymme. Kyse on kaikenlaisesta koulutuksesta esiopetuksesta yliopistoon ja aikuiskoulutukseen. Sen kaiken pitäisi olla mahdollista kaikille yhtäläisin perustein.

Koulutusjärjestelmämme on muodollisesti rakennettu sukupuolineutraaliksi. Voidaan sanoa, että miltään osin siihen ei periaatteessa sisälly erityisesti tyttöjä tai poikia, naisia tai miehiä suosivia rakenteita, pääsykokeita, opetusmetodeja tai ohjausjärjestelmiä. Siitä huolimatta niin koulutusjärjestelmämme kuin työmarkkinamme on erittäin sukupuolisidonnaisia heti siitä lähtien kun siihen on mahdollisuus.

Esiopetuksessa tai peruskoulussa ei näkyviä sukupuolieroja ole lukuun ottamatta sitä tosiasiaa, että tytöt ja pojat valitsevat kovin erilailla käsityön sisällön. Tietoisesti tai tiedostamatta, ohjattuna tai jo sisäänrakennettuna asenteena tytöt valitsevat tekstiilityötä ja pojat teknistä työtä, vaikka opetusjärjestelmään on pakolla rakennettu kaikille tutustuminen molempiin käsityön muotoihin. Tunnettua on myös, että tytöt uskovat olevansa heikompia matematiikassa ja pojat kielissä, vaikka tähän ei ole perusteita. Poikien itsetunto on myös huomattavasti vahvempaa, keskinkertaisesti selviävä poika luottaa itseensä ja kykyihinsä samassa määrin kuin paljonkin paremmin menestyvä tyttö.

Lukiossa jatkamisen suhteen tytöt ovat yliedustettuina, tai oikeammin sanottuna tytöt ottavat asemansa paremman peruskoulumenestyksen perusteella. Ammatilliseen tutkintoon johtavassa koulutuksessa sosiaali- ja terveysalan opiskelijoista noin yhdeksänkymmentä prosenttia on naisia. Vastaavasti tekniikan ja liikenteen alan koulutuksesta yli kahdeksankymmentä prosenttia on miehiä. Hallinnon ja kaupan ala on ainoa ala, jolla vähemmistönä oleva sukupuoli on vähintään neljäkymmentä prosenttia. Ammattikorkeakouluopinnoissa tilanne on samanlainen. Yliopistoissa tilanne lievenee sikäli, että miehet hakeutuvat myös lääkäreiksi, joten vain terveystieteissä ja eläinlääketieteessä naisten kokonaisosuus on kahdeksankymmenen prosentin yli. Kaiken kaikkiaan naiset ovat enemmistö korkeammassa koulutuksessa. Meillä ei tehtäne päätöstä, että naisten osuuden tulee olla viisikymmentä prosenttia yliopisto-opiskelijoista, kuten eräässä maassa. Kyseisessä maassa naiset olivat nimittäin kuusikymmentä prosenttia opiskelijoista. Miesten asia täytyy hoitaa muilla tavoilla.

Edellä esitetyt luvut kertovat sen, että vaikka tänä vuonna saisimme eri koulutusaloille suhteellisen tasaisesti miehiä ja naisia, ovat työmarkkinat vielä vuosikymmeniä jakautuneet. Onhan tänä vuonna valmistunut ainakin kolmisenkymmentä vuotta työelämässä.

Eri alojen palkkaerot ja sukupuolen mukaan jakautuneet työmarkkinat ovat pääasiallisena vaikuttajana miesten ja naisten palkkaeroille. Naisen eurohan on tällä hetkellä hieman yli 81 senttiä. Eikä naisia paljon lohduttane se, että miehen vuosi on 11 kuukautta. Miehethän elävät noin kahdeksan prosenttia lyhyemmän elämän. Naisten kannalta se merkitsee sitä helpotusta tai ikävää seikkaa, että naislesket ovat verrattomasti yleisempiä kuin mieslesket. Tässä artikkelissa en kuitenkaan lähde elämäntapojen, ravintotottumusten tai riskikäyttäytymisen arviointiin.

Kun ei ole oletettavissa eikä oikein mahdollistakaan, että palkankorotuksia pitkän aikaa tai edes kertaluontoisesti suunnattaisiin vain naisille tai naisvaltaisille aloille, on koulutus ja koulutuksessa tapahtuvien sukupuolivalintojen muuttaminen kuitenkin tehokkaampi tapa kuin luottaminen pelkkään palkkapolitiikkaan. Molemmat ovat hitaita, mutta välttämättömiä asioita.

Yhteiskuntatodellisuus näyttää siltä, että huonompia koulusaavutuksia saavat pojat menestyvät kuitenkin miehinä työelämässä. Naisten aseman parantamisessa koulutuksen valintojen ja palkkapolitiikan sekä palkkarakenteiden kehittämisen lisäksi vaikutusta on urakehityksellä. Jollakin aikavälillä naisten lasikaton puhkaisu työelämässä johtanee palkkaerojen jonkinasteiseen korjaantumiseen. Paremmin koulutetut eivät loputtomasti voi olla huonommin maksettuja ja työelämän hierarkiassa alempana. Tähän voidaan lisätä pyrkimys yleisten yhteiskunnan asenteiden muuttamiseen. Merkityksetöntä ei ole perhe-elämän ja työelämän yhteensovittaminen, mikä merkitsee esimerkiksi perhevapaiden organisointia ja tasaisempaa jakoa ehkä siten, että miehen jättäessä käyttämättä perhevapaita perhe menettää myös mahdollisuuden vapaan käyttöön. Tällöin työmarkkinoilla on havaittava sekin, että miehet ovat isiä siinä missä naiset äitejä. Miesten on itsekin havaittava se.

Jollakin aikavälillä on tärkeää varmistaa poikien koulumenestys. Peruskoulun ylimmillä luokilla pojat ovat usein kiinnostuneempia jalkapallosta tai tietokonepeleistä kuin koulusta. Silloin tehdään kuitenkin tulevaisuuden valintoja ja pojat monesti sulkevat tulevaisuuden valinnanmahdollisuuksia. Eräät koulutuksen rakenteelliset seikat kuten kymppiluokat antavat mahdollisuuden parantaa saavutuksia. Koulutusjärjestelmässä ei ole umpiperiä, vaan jatkokoulutuksen mahdollisuudet ovat auki. Ennen peruskoulua poikien hitaampi kypsyminen hoidettiin usein jättämällä pojat luokalle.

Itse koulu olisi saatava poikien kannalta mielenkiintoisemmaksi. Se voi vaatia opetussuunnitelmien, opetusmetodien, oppimateriaalien ja ehkä opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen uudistamista. Tällaiset toimet on tehtävä tavalla, jossa kaikki voittavat. Koulutyön tekeminen murrosikäisten poikien kannalta mielenkiintoiseksi on varmasti tyttöjenkin kannalta koulutyön tuloksia ja työrauhaa parantavaa eikä sillä voi olla opettajien motivaationkaan kannalta huonoja vaikutuksia.

Olennaista on stereotyyppisten sukupuoliroolien heikentäminen ja esimerkiksi koulukiusaamisen ja seksuaalisen häirinnän kitkeminen. Ehkä erityistä huomiota olisi vielä kiinnitettävä sukupuoleen perustuvaan koulukiusaamiseen. Lapsuuden kannalta sinänsä tärkeää olisi, että mainosmaailmalta ja erilaisilta tavarantuottajilta ei hyväksyttäisi stereotyyppisiä sukupuolimalleja sen paremmin lasten kuin vanhempien valintojen ohjaamisessa. Kouluun pitäisi saada lisää miehen malleja, kun valtaosa varsinkin alimpien luokkien opettajista on naisia. Avainasemassa ovat tietysti miesten kiinnostuminen koulutuksen ammattilaisuudesta, lastentarhanopettajista eteenpäin, mutta muutenkin olisi tärkeää saada miehenmalleja vaikka tarhavaareina tai kouluvaareina. Stereotyyppisistä kouluvalinnoista ja ammatinvalinnoista olisi pyrittävä pääsemään eroon ohjauksella, esikuvilla ja jopa tiettyjä aloja markkinoimalla.

Olemme ylpeitä tasa-arvostamme. Naisten keskimääräinen koulutustaso on jo noussut yli miesten koulutustason, osallistuminen työelämään on lähestulkoon samaa tasoa ja taloudellinen omavaraisuus on omalla tavallaan itsestään selvyys. Silti on joka päivä kiinnitettävä huomiota naisten ja miesten tasa-arvoon. Tasa-arvon lisääminen naisten oikeuksia tai miesten oikeuksia vahvistamalla ei ole kummankaan edun vastaista, kun tavoitteena on tosiasiallinen tasa-arvo. Ja sitähän me haluamme.