Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Eurooppalainen Suomi ry:n ja Eurooppanuoret ry:n seminaarissa 26.8.2005

(muutosvarauksin)

On vakavan pohdinnan aika. Eurooppalainen integraatio on aito demokraattinen prosessi. Se menee eteenpäin vain, jos me niin haluamme. Runsaat puolet jäsenvaltioista on jo tehnyt päätöksen unionin perustuslaillisen sopimuksen hyväksymisestä. Enemmistö näistä tehtiin parlamenttien päätöksellä, ja kaksi perustuu kansanäänestyksiin.

Mietintätauon ottaminen perustuslakisopimuksen ratifiointeihin oli Eurooppa-neuvostolta oikea ratkaisu jo yksinkertaisesti siitä syystä, että uuteen sopimusjärjestelmään siirtyminen edellyttää yksimielisyyttä eikä ole mitenkään todennäköistä, että Ranskassa ja Hollannissa tehtäisiin uusia sopimuksen hyväksyviä päätöksiä vähään aikaan.

Puutteistaan huolimatta viimeisimmän hallitustenvälisen konferenssin tuloksena syntynyt perustuslakisopimus olisi mielestäni parempi kuin Nizzan sopimus. Jatkosta päätetään Euroopan unionissa vasta ensi keväänä, joten meillä kuten muillakin on aikaa pohtia eri vaihtoehtoja. Me emme ole Suomessa tehneet päätöstä ratifioinnista luopumisesta vaan ratifioinnin lykkäämisestä ja selonteon antamisesta eduskunnalle.

Mutta on laajemmankin keskustelun paikka. Toivon, että kansalaiset ja kansalaisjärjestöt osallistuvat aktiivisesti tähän keskusteluun. Kiitos tämän seminaarin järjestäjille – juuri tällaisia keskustelutilaisuuksia tarvitaan.

Kielteiset kannanotot perustuslailliseen sopimusehdotukseen eivät olleet hylkäysehdotus Euroopan unionille tai eurooppalaiselle integraatiolle. Päinvastoin. Sekä Ranska että Hollanti ovat olleet voimakkaita integraation tukijoita. Näin myös vastasivat ihmiset katuhaastatteluissa. Mitä tutkijat tulevat sanomaan tilanteesta syvällisemmän analyysin myötä, on mielestäni tärkeä asia.

Sallittakoon jo nyt pari omaa tuntemusta. Mielestäni monet ihmiset tuntevat epäluuloa ylikansallista päätöksentekoa kohtaan. Oli sitten kyse monikansallisista yhtiöistä tai monikansallisista organisaatioista, niin päätöksenteko näyttää karkaavan käsistä. Kotimaisille politiikoille voi näyttää kaapinpaikkaa vaaleissa ja nähdä muutoksen tapahtuvan ainakin jossakin määrin. Euroopan parlamentin työtä ja merkitystä on vaikeampi hahmottaa eikä yksittäisen maan vaalitulos luonnollisestikaan ole kovin määräävä. Oma lukunsa on komissio ja EU:n virkamiehet, jotka näyttävät olevan vielä etäisempiä. Osallistumatta jättäminen ei ole vaihtoehto. Esimerkiksi alhaiset äänestysprosentit viimeisimmissä Euroopan parlamentin vaaleissa ovat huolestuttava ilmiö.

Tilannetta ei myöskään paranna se, että Brysselistä tehdään mielellään syntipukki silloinkin kun päätösvalta on tosiasiallisesti omissa käsissä. Mutta ratki rehellinenkään käyttäytyminen ei tuo aina suosiota: Jäsenmaiden olojen tunteminen edellyttää lisää työtä ja niiden erilaiset intressit ovat välillä vaikeasti yhteen sovitettavia. Mielestäni uusi sopimus toisi parannuksia moniin yhdessä todettuihin epäkohtiin.

Unionin sopimusperustan uudistamisen tavoitteet - kansalaisten aseman parantaminen, avoimuus, selkeyttäminen ja tehokkuus - ovat edelleen ajankohtaisia. Perustuslakisopimus sisältää kaivattuja uudistuksia myös laajentuneen unionin tehokkuuden, läpinäkyvyyden ja demokratian kannalta. Näitä seikkoja ei havaintojeni mukaan vastustettu Ranskassa ja Hollannissakaan. Joten kansalaisten mielipidettäkin kunnioittaen niihin voidaan ja niihin pitää löytää muita ratkaisuja, jos nyt perustuslaillista sopimusta ei voi siihen käyttää.

Uudetkin ratkaisut on kuitenkin löydettävä yhdessä. Unionia on kehitettävä yhdessä kaikkien jäsenvaltioiden kesken. Voimme toteuttaa monia asioita nykyistenkin sopimusten puitteissa.

* * *

Tällä hetkellä tärkein tehtävämme on lisätä kansalaisten luottamusta Eurooppa-politiikkaan ja vahvistaa uskottavuutta kumppaneidemme piirissä. Rahoituskehyksistä sopuun pääseminen mahdollisimman pian voisi olla tällainen asia. Euroopan unionia on kehitettävä sekä jäsenvaltioiden että kansalaisten yhteisönä. Unionissa on paljon hyvää. Korostimme näitä asioita myös heinäkuussa julkaistussa presidenttien yhteisartikkelissa ”Yhtenäisen Euroopan puolesta”, jonka kirjoitin yhdessä 6 muun EU-maan presidentin kanssa. Unioni on poliittis-taloudellinen liitto, jonka vahvuutena on sen luonne arvoyhteisönä, käytössä olevan keinovalikoiman laajuus ja yhteistoiminnan syvyys. Unionin perustana olevat arvot ovat vapaus, kansanvalta sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen sekä oikeusvaltion periaatteisiin sitoutuminen.

On lukuisia asioita, joista saamme yhdessä paremman tuloksen kuin kukin jäsenmaa yksin toimien. Tästä syntyy unionin lisäarvo. Silloin kun asioista päätetään EU-tasolla, on selkeästi pystyttävä sanomaan, että päätöksiä teemme "me" eivät "he". Kansalaiset edellyttävät EU-lainsäädännöltä enemmän kun kansalliselta lainsäädännöltä. Se on tavallaan oikein, koska yhteisölainsäädännön muuttaminen on vielä paljon vaikeampaa kuin kansallisen lainsäädännön.

Unionin toimien lisäarvon on oltava todellista. EU:ssa on käytetty viime vuosina paljon voimavaroja institutionaalisten uudistusten valmisteluun ja neuvotteluun. Kansan silmissä tämä on voinut näyttää siltä kuin kukin keskittyisi vain oman valtansa vahvistamiseen. Nyt on käytännön toimien aika. Kansalaisten luottamus saavutetaan tekemällä päätöksiä aloilla, jotka koskettavat kansalaisten arkielämää ja tarjoavat kansalaisille todellisia tulevaisuudennäkymiä, sekä huolehtimalla näiden päätösten toimeenpanosta.

Euroopan talouksiin kohdistuviin globalisaation haasteisiin vastataan parhaiten kilpailukykyisellä unionilla, jolla on myös vahva sosiaalinen ulottuvuus. Olemme Suomessa tähän asti halunneet ja pystyneet yhdistämään kilpailukyvyn ja hyvinvointiyhteiskunnan. Sama on tehtävä EU-tasolla. Taloudellinen kehitys ja työllisyys ovat kansalaisille tärkeitä. Talouskysymykset ja Euroopan sosiaalinen malli nousevat mitä todennäköisemmin jälleen keskusteluun lokakuun huippukokouksessa. Euroopan sosiaalinen malli ei ole yksi yhtenäinen järjestelmä. EU:n jäsenvaltioilla on monta erilaista lähestymistapaa työllisyys-, sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. On kuitenkin tärkeää, että EU:n sisällä vallitsee yhteisymmärrys yhteisistä arvoista ja tietyistä minimitavoitteista. Ja tässä työssä meidän tulee olla vahvasti mukana.

Arkipäivää koskevan muunkin turvallisuuden vahvistaminen saa myös varmasti ihmisten tuen. Kansainvälinen rikollisuus huolettaa kaikkia. Jäsenmaiden tiivis yhteistyö terrorismin uhan torjunnassa on välttämätöntä, myös tehokas yhteistyö kolmansien maiden kanssa. Yksin olisimme tässä paljon heikommilla.

* * *

Unionin ulkosuhteista saatava lisäarvo suhteessa siihen, että kukin jäsenmaa yksin neuvottelisi asioista, on laajalti ymmärretty. Parantamisen varaa on varmasti kuitenkin sen suhteen, miten nämä asiat saadaan liitetyksi arkielämää ja sen turvallisuutta koskettaviksi asioiksi.

Myös Suomen keskeisiä tavoitteita on ollut unionin ulkoisen toiminnan tehostaminen ja johdonmukaistaminen. Perustuslakisopimus auttaisi tässä.

Ulkosuhteiden hoidon koordinaatiota ja johdonmukaisuutta voidaan monin tavoin edistää nykyistenkin perussopimusten sallimin järjestelyin. Esimerkiksi neuvosto ja komissio voivat myös omin toimin tehostaa yhteistyötään ja yhteistä esiintymistä. Keskusteluun jossakin vaiheessa tullee neuvoston pääsihteerin, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan roolin vahvistaminen neuvoston sisäisin järjestelyin.

Puheenjohtajamailla on puolestaan suuri vastuu EU:n eri toimijoiden yhteistyön toimivuudesta. Suomi on puheenjohtajamaana syksyllä 2006. Tämä on syytä jo nyt nostaa yhdeksi puheenjohtajakauden painopistealueeksi. Suomi voi puheenjohtajamaan käytettävissä olevin keinoin parantaa unionin toimintaa - mm. kansainvälisissä järjestöissä.

Euroopan unionin kansainvälinen rooli on vahvistunut merkittävästi viime vuosina. EU on näkyvä ja arvostettu toimija kehityskysymyksistä kriisinhallintaan. EU-maiden kansalaiset tuntevat luottamusta unionin toimintaan ja odottavat aloitteellisuutta niin maailmanlaajuisten kuin lähellä olevien ongelmien ratkomisessa. Uhkat ovat kaikille jäsenvaltioille yhteisiä. Vahva unioni voi vastata muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin. Unionilla on sitä enemmän vaikutus- ja arvovaltaa, mitä paremmin se pystyy puhumaan yhdellä äänellä. Ympäristöpolitiikka on ollut tästä hyvä esimerkki, ja erityisesti Kioton sopimus.

Unioni on ottanut edistysaskeleita myös yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Jäsenvaltiot kokoavat nopean toiminnan joukkoja ja ne on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2007. Sotilaallisia voimavaroja kehittävä puolustusvirasto on aloittanut toimintansa. Teemme päätöksiä yhteisistä kriisinhallintatoimista, jotka osaltaan tuovat kokemusta ja parantavat unionin toimintakykyä vastaisuudessa – viimeisin päätös koski Aceh-operaation käynnistämistä Indonesiassa.

Suomi on ollut jäsenyyden alusta lähtien aktiivisesti mukana unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistyössä. Viime vuonna hyväksytyn turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaisesti osallistumme jatkossakin täysimääräisesti unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen ja toteuttamiseen. Osallistumme muun muassa kahteen nopean toiminnan joukkoon.

Suomi on ollut aloitteellinen EU:n kriisinhallintakapasiteetin lisäämisessä. Olen itsekin toiminut tässä aktiivisesti jo ulkoministeriaikanani, jolloin tein yhdessä ruotsalaisen kollegani Lena Hjelm-Wallénin kanssa aloitteen EU:n kriisinhallintakyvystä, joka johti asian hyväksymiseen Amsterdamin sopimuksella. Me olemme koko ajan johdonmukaisesti korostaneet siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan yhteyttä. Suomi oli ensimmäisten joukossa esittämässä siviilikriisinhallinnan lisäämistä unionin tehtäviin. Kysyntä siviilien asiantuntemukseen konfliktien jälkihoidossa on kasvanut. EU on ollut suunnannäyttäjänä muille kansainvälisille toimijoille. Acehin valvontamissio on osoitus EU:n kyvystä toimia kaukaisissakin kohteissa.

Unionista on jo muodostunut tiivis turvallisuusyhteisö. Yhteisvastuuseen perustuva turvallisuusvaikutus on ollut Suomen lähtökohtana unioniin liittymisestä lähtien. Jäsenyys unionissa on vahvistanut Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Euroopan unionin jäsenenä Suomi on sitoutunut noudattamaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jonka tavoitteena on muun muassa ”turvata unionin yhteiset arvot, perusedut, riippumattomuus ja koskemattomuus” sekä ”lujittaa unionin turvallisuutta sen kaikissa muodoissa”. Samalla Suomi on sitoutunut pidättäytymään ”kaikista toimista, jotka ovat unionin etujen vastaisia tai jotka ovat omiaan haittaamaan sen tehokkuutta yhtenäisenä voimana kansainvälisissä suhteissa”.

Perustuslakineuvotteluissa Suomi piti ja pitää edelleen tärkeänä, että unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan ei luoda jakolinjoja eikä pysyviä erillisryhmiä. Voimme olla tyytyväisiä lopputulokseen. Perustuslakisopimuksen muotoilu avunannosta - ns. turvatakuulauseke - velvoittaisi yhtäläisesti kaikkia jäsenvaltioita.

Perustuslakisopimuksen puolustuspolitiikkaa koskevia artikloja tulee arvioida EU:n turvallisuusstrategian yhteydessä. Siinä unionin keskeisiksi uhkiksi määriteltiin terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, sortuvat valtiot, kansainvälinen rikollisuus ja alueelliset konfliktit. Tämä uhka-arvio ohjaa unionin turvallisuusajattelua ja turvallisuusyhteistyön kehittämistä.

Kansainväliset turvallisuusuhkat ovat enenevässä määrin muita kuin sotilaallisia. Ilmastonmuutos, saastuminen, luonnonmullistukset, tarttuvat taudit ja taloudellinen epävarmuus ovat uhkia, joita vastaan ei voi varautua sotilaallisesti. Siksi pyrimmekin edistämään kansainvälistä kanssakäymistä ja yhteisten sopimusten aikaansaamista yhteisten uhkien ja vaarojen torjumiseksi. Vaikka perustuslaillinen sopimus ei tulisikaan voimaan, on täysi syy olettaa, että Eurooppa-neuvoston tekemät päätökset ohjaavat sen omaa toimintaa.

Laaja-alaisen turvallisuuden kysymykset säilyvät unionin asialistalla. Uskon myös, että puolustuspolitiikan kehittämistä jatketaan. Perustuslakisopimuksen kohtaamat vaikeudet eivät estä turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Sopimus olisi toki tilannetta monin tavoin selkeyttänyt, mutta Eurooppa-neuvoston poliittisesti hyväksymät turvallisuuspoliittiset kannanotot riittävät yhteistyöhön.

* * *

EU:n laajentuminen on ollut välttämätöntä maanosan vakauden kannalta. Laajentuminen on vahvistanut unionia myös taloudellisesti ja kansainvälisenä toimijana.

Unionin laajentumisprosessi on edelleen kesken. Meidän on pidettävä kiinni hakijamaiden kanssa tekemistämme sitoumuksista. Luonnollisesti odotamme samaa hakijamailta.

EU:n on oltava avoin kaikille ehdot täyttäville eurooppalaisille valtioille. Unionin on sovellettava samoja periaatteita kaikkiin hakijoihin. Kaikkien uusien jäsenvaltioiden on täytettävä samat jäsenyyden edellytykset. Jäsenyyskriteerit kattavat demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioittamisen. Kulttuuri ja uskonto eivät kuulu niihin.