Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Kallion kirkossa 8.2.2004

Kallio ja sen lähiympäristö ovat aina olleet muuttajien aluetta. Tänne tulivat aikoinaan Suomen teollistumiseen tarvittavat ihmiset ympäri Suomea. Täällä muututtiin siihen aikaan kaupunkilaisiksi. Ero entiseen kotiseutuun oli varmasti suuri – paljon suurempi kuin mitä se on nykyään. Kotikaupunkimme Helsingin alue ja sen lähiseutu, ne jatkavat muutostaan, ja se on tietysti elämän merkki.

Olen syntynyt ja kasvanut Kalliossa ja nähnyt yhden sukupolven muutoksen itse. Edellisen vaiheen olen kuullut vanhemmiltani. Isäni, isäpuoleni, oli syntyisin Kaarlenkadulta. Nykymuutos välittyy edelleen sukumme nuorison ja ystävien kautta myös Meilahteen, jossa presidentin virka-asunto sijaitsee. Niin kuin tiedämme, se on vain väliaikainen asunto. Muutos on aina sekä yksilön että yhteisön, joten jokaisella meistä on myös oma tarinamme. Tämä Kallion alue on muuttanut ilmettään yhden ihmisiän aikana melkoisesti. Kaiken kaikkiaan se on osa Helsingin, Suomen ja maailman muutosta.

Palatkaamme muutamaksi hetkeksi historiaan, jotta ymmärtäisimme niitä vanhoja kalliolaisia, kaikkein vanhimpia, jotka täällä asuvat. Sotavuosien jälkeen Kalliossa asuttiin ahtaasti ja puutteellisesti, mutta yhteys ja yhteisö elivät vahvasti. Helsingin itäinen kantakaupunki - Punainen Helsinki, kuten professori Heikki Waris aikoinaan sitä kutsui - oli selkeästi työläiskaupunginosa. Se oli minun lapsuuteni Kallio. Totta puhuen, me tuskin kävimme muualla Helsingissä. Tämä oli oma kylänsä. Muistan, että vappuna tai muuna juhlapäivänä saatoimme lähteä sillan eteläpuolelle.

Mieheni Pentti asui tuohon aikaan Fredrikinkadulla. Hän ei puolestaan ollut käynyt lapsuudessaan montakaan kertaan Pitkänsillan pohjoispuolella paitsi Tuulensuun elokuvateatterissa (nykyinen teatteri Arena). Samanlaisia pistokokeita olen tehnyt monien ihmisten kohdalla, myös niiden, jotka ovat meitä huomattavasti nuorempia. Sodanjälkeinen Helsinki oli omanlaisensa. Koko Suomi eli puutteessa. Elämä oli siten niukkaa sillan molemmilla puolilla, mutta Pitkänsillan pohjoispuolella ehkä vielä paljon köyhempää.

Täällä Kalliossa, Vallilassa ja Sörnäisissä asuvilla ihmisillä oli vahva oma yhteisöllinen identiteettinsä, josta oltiin vähän uhmakkaasti ylpeitä. Vaikka muuttoliike maalta tänne oli suuri, ei muuttoa täältä edelleen muihin kaupunginosiin ollut ennen 50-60-luvun asumalähiöitä kovinkaan paljon. Sitten kun asumalähiöt kasvoivat, muutettiin joukolla väljempiin, uudempiin, hienompiin asuntoihin. Minunkin vanhempani muuttivat. Tunteet taisivat tulla vähän hitaammin perässä. Äitinikin leskeksi tultuaan muutti takaisin. Näissä uusissa kaupunginosissa syntyneistä lapsista tuli sitten herttoniemeläisiä, vuosaarelaisia ja jotkut menivät jopa rajan toiselle puolelle ja heistä tuli vantaalaisia tai espoolaisia. Osa kaupunkilaisuudesta on se, että kaupunki ja kaupunkilaiset muuttuvat moneen kertaan.

Tällä hetkellä myös tämä Kallion seurakunnan alue on osa tätä kiivasta kehitystä. Muuttoliike on hämmästyttävän suuri. Saamieni tietojen mukaan jopa neljännes asukkaista vaihtuu vuoden aikana tällä alueella. Kun muuttoliike on oikein nopea, tulee pula kanta-asukkaista. Nousseen elintason myötä Kallion pieniin asuntoihin ovat tulleet lapsiperheiden tilalle nuoret aikuiset, yleensäkin yksin tai kaksin asuvat. Nuoria aikuisia on Kallion, Alppilan ja Vallilan alueiden asukkaista yli puolet.

Suurin osa alueen uusista asukkaista asuu yksin. Huomattava osa nuorista aikuisista on ’junalla tulleita’: muualta Suomesta Helsinkiin muuttaneita, opiskelunsa aloittaneita tai työtä etsimään tulleita. Tämä muutos on tapahtunut viimeisten 20 vuoden aikana. Ja niin kuin te olette huomanneet katukuvasta katsomalla, näille alueille muuttaa keskivertoa jonkin verran enemmän myös maahanmuuttajia.

Monen täällä nykyään asuvan ystävyys-, työ- ja kaikenlaiset muut elämän osallistumissuhteet ovat vielä enemmän tuolla ydinkeskustassa, johtuen asukkaiden iästä ja taustasta. Uskon, että myös paremmilla liikenneyhteyksillä on vaikutuksensa. Nykyään pääsee paljon helpommin paikasta toiseen. Entisaikojen yhteisöllisyys ja omaan asuinalueeseen samastuminen on hiukan hiipunut. Kuvaavaa monille maassa muuttajille on edelleen se, että suurina juhla-aikoina huomattava osa asunnoista on tyhjinä ja ikkunat pimeinä, kun on lähdetty ”jouluksi kotiin”. On sellainen tunne, että henkinen koti on vielä muualla, ehkä siellä mistä lähdettiin.

Muutto uuteen kaupunkiin on edelleen suuri muutos. Vaikka tiedotusvälineet ja viihde-elämä ovat yhdenmukaistaneet kulttuuria, niin kyllä eroja arkipäivässä on. Tälle meidän kotialueellemme muuttaa paljon nuoria, joten kaupunkilaiseksi asettuminen on monelle muualta tulleelle myös nuoruuden, aikuistumisen ja uuden elämän oppimisen, mutta myös suuren yksinäisyyden ja ahdistuksen aikaa. On niin paljon asioita, joita pitäisi ehtiä kokea.

Alueella, jossa pysyvän kantaväestön osuus on vain vajaa kolmannes väestöstä, voi olla vaikea oppia tuntemaan ympärillä asuvia ihmisiä. Naapurit jäävät vieraiksi. Uuden asukkaan arkipäivässä soisi olevan niitä mahdollisuuksia, jotka helpottavat asettumista, yhteisön löytämistä ja vierauden väistymistä. Alueella asuva kantaväestö on kotiutumisessa merkittävässä asemassa.

Muutamat ensimmäiset kuukaudet, ehkä vuosi, ovat asiantuntijoiden mukaan sitä aikaa, jolloin valmius uuden elämänmallin omaksumiseen on suuri. Juuri tähän kohdistettu tuki ja yhteyden, ystävyyden löytyminen voivat poistaa monia muuttoliikkeen luomia ongelmia. Muuttajalle on valmistettava riittävä asettumistila ja turvallinen ympäristö hyvän ja myönteisen elämänmallin syntymiseksi. Jokainen tietää, kuinka hankalaa on tulla paikkaan, jonne muut ovat jo asettuneet.

Isossakaan yhteisössä muuttajan ei ole helppo yksin löytää yhteyksiä tai uskaltaa lähteä liikkeelle, tarjoamaan itseään yhteisön, uuden porukan jäseneksi. Kirkon työ alueelle saapuvien jäsentensä parissa on yksi erinomainen mahdollisuus muuttajalle löytää yhteyksiä uuden paikkakunnan ihmisiin. Kirkon toiminta on koko Suomessa varsin samankaltaista, tuttua ja turvallista, monessakin suhteessa. Se yhdistää matkaan lähtijät ja kotiin jäävät. Sopeutuminen uusiin olosuhteisiin on aina helpompaa, kun löytyy niitä kiinnekohtia, jotka ovat tuttuja vanhastaan.

Jokainen sukupolvi luo uutta. Sen tekemiselle olisi eduksi se, että on myös kosketus vanhaan. Kun riippumattomuus, irrallisuus ja yksinäisyys lisääntyvät, heikkenevät kohtaamisen mahdollisuudet. Uudet elämän muodot merkitsevät myös uusien toimintatapojen etsimistä. Minä toivotan omasta puolestani tässä etsinnässä kirkolle ja sen seurakunnille voimia, taitoa ja ymmärrystä. Kirkko on ollut vuosisatoja osa elävää kansalaisyhteiskuntaa. Se mahdollisuus sillä on tänäänkin. Elämän rytmin kiihtyessä on meidän kaikkien suostuttava seuraamaan siinä mukana. Silloin elämä maistuu elämältä.


Teistä iso osa on tullut tänne niin sanotusti kutsusta. Minä uskon, että kirjeen kirjoittajat ovat erityisesti toivoneet, että te tulette tänne tänään. Minäkin olen odottanut tätä tilaisuutta.

Yhteistyöhön tarvitaan kaksi. Muuttaja tarvitsee tukea, mutta hänen itsensäkin pitää muuttua aikanaan vastaanottajaksi. Te, jotka nyt muutatte tänne olette hetken aikaa muuttajia, mutta sitten tulee toisia. Minä toivon, että te olette ottaneet muuttaaksenne sydämenne. Se on ilo ja onni meille itsellemme, että on samassa paikassa sydämensä kanssa. Se on myös rikkaus kotiseudullemme. Se että omaa maan sisällä kaksoiskansalaisuuden, että on yhtä aikaa pielaveteläinen ja kalliolainen, se on teidän oma yksilöllinen persoonallisuutenne, jossa on erilaisia kerroksia ja historian vaiheita. Oppikaa rakastamaan uutta kotikaupunkianne, uutta kaupunginosaanne, silloin teillä molemmilla menee hyvin. Niille, jotka tulevat Helsingin ulkopuolelta voin sanoa, että helsinkiläiset ovat melkein kaikki kaksoiskansalaisia. Suuri osa helsinkiläisistä on joskus tänne tulleita. Se, että te rakastatte uutta kotipaikkakuntaanne, ei ole pois siltä vanhalta.

Samalla tavoin kuin tuhannet ihmiset ennen meitä ovat tuoneet tänne mukanaan omia tapojaan ja traditioitaan - keskisuomalaisia, hämäläisiä, savolaisia, pohjalaisia, lappalaisia - ihan samalla tavalla tulevat nykyisetkin muuttajat tuomaan niitä omia traditioitaan ja tapojaan. Uusi syntyy siitä, että me hyväksymme uusia tapoja, mutta myös ne uudet ihmiset tulevat osaksi tätä. Muualta muuttaneet ystäväni ovat usein kiittäneet, että täällä Pitkänsillan pohjoispuolella ihmiset ovat kyllä vähän karheita, mutta sydämellisiä. Toivon ja uskon tämän inhimillisyyden tradition jatkuvan ja vahvistuvan.

Tervetuloa Helsingin Kallioon, tervetuloa kotiin.