Suoraan sisältöön

Suomen tasavallan presidentti: Itämeri

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Uutiset, 1.1.2009

Presidentti Halonen uudenvuodenpuheessa: Yhteisvastuun merkitys korostuu talouden haasteissa

Tasavallan presidentti Tarja Halosen mukaan yhteisvastuun merkitys korostuu kansainvälisen talouskriisin haasteissa. ”On kiinnitettävä ajoissa riittävää huomiota työllisyyteen. On toimittava siten, etteivät taloudellisen kehityksen hidastumisen seuraukset kohdennu raskaimmin heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin”, presidentti Halonen sanoi uudenvuodenpuheessaan 1. tammikuuta 2009. Aktiivinen talouspolitiikka tarvitsee tuekseen tehokasta koulutus-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa. Presidentti Halosen mukaan meillä on monta syytä sijoittaa koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen. Suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaisuus huolestuttaa presidentti Halosta – koulusurmat ovat jäävuoren huippu. ”Henkirikollisuus on suurelta osin miesten keskinäistä väkivaltaa, mutta kymmenet naiset menettävät vuosittain henkensä lähisuhdeväkivallan uhreina”, presidentti Halonen totesi. Yhtä ihmekeinoa ei ole, mutta riittävät mielenterveyspalvelut, ennaltaehkäisevä sosiaalityö ja koulukiusaamiseen puuttuminen ovat yhteisiä toimia, joilla voidaan vaikuttaa.


Tasavallan presidentti Tarja Halonen valmistautuu pitämään uudenvuodenpuheen. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Vuosi sitten presidentti Halonen ja pääministeri Vanhanen kirjoittivat Itämeren rantavaltioiden valtion- ja hallitusten päämiehille kirjeen, jossa he kutsuivat yhteistyöhön Itämeren tilan kohentamiseksi. Vastaukset aloitteeseen ovat presidentti Halosen mukaan olleet hyvin myönteisiä. ”Meidän on tarkasteltava vakavasti omia elintapojamme ja jokapäiväisiä valintojamme – ja oltava valmiita muutoksiin”, presidentti Halonen sanoi. ”Monia myönteisiä hankkeita on jo käynnissä. Alueella on luotu julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia, monialaisia ja valtioiden rajat ylittäviä verkostoja.”

Presidentti avasi merkkivuoden

Uudenvuodenpuheessaan presidentti Halonen avasi myös vuotta 1809 muistavan valtiollisen merkkivuoden. Kaksisataa vuotta sitten Suomi saavutti autonomian ja sai oman keskushallinnon. Yli kuusisataavuotinen valtioyhteys Ruotsiin katkesi, Suomesta tuli suuriruhtinaskuntana osa Venäjän keisarikuntaa. ”Yhdessä pitkän rauhan kauden kanssa nämä tapahtumat loivat edellytyksiä kansakuntamme rakentamiselle ja viimein maamme itsenäistymiselle.”

Suomi on edelleen maailman mittakaavassa hyvä maa elää ja asua, presidentti Halonen muistutti uudenvuodenpuheensa lopuksi. ”Edessämme ovat haasteelliset ajat, mutta yhdessä ja yhteistyössä selviämme. Taloudellisesti ja sosiaalisesti eheä yhteiskunta on ollut vahvuutemme menneisyydessä ja sen varaan pitää rakentaa myös tulevaisuutemme.”

Puheen teksti kokonaisuudessaan

Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe YLE Areenassa

Tulosta
Bookmark and Share
Tämä dokumentti

Päivitetty 16.1.2009

© 2012 Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi