(muutosvarauksin)
Minulle on suuri ilo puhua tässä Pohjola-Nordenin järjestämässä seminaarissa. Seminaarin aihe on mitä ajankohtaisin. Kaikkialla maailmassa keskustellaan globalisaatiosta ja etsitään vastauksia globalisaation haasteisiin. Kiitän Pohjola-Nordenia ajankohtaisesta seminaarista.
Suomessa tehdään lähestyvien presidenttivaalien johdosta koko ajan erilaisia mielipidetutkimuksia. Erään tällaisen tutkimuksen mukaan ihmiset eivät olleet kovin kiinnostuneita globalisaatiosta. Mutta lukiessani tutkimustuloksia vähän pidemmälle, huomasin, että samat ihmiset olivat erittäin kiinnostuneita työllisyydestä ja muusta arkipäivän turvallisuudesta. Ihmisiä huolettaa myös oikeudenmukainen maailma. Toisin sanoen heitä kiinnostaa globalisaation sosiaalinen ulottuvuus.
Huoli maailman epätasaisesta ja epäoikeudenmukaisesta kehityksestä siihen sisältyvine vaaroineen on edelleen ajankohtainen. Mutta markkinoiden avautuminen ja uuden teknologian laajamittainen käyttöönotto on nopeuttanut ja monimutkaistanut kehitysvaikutuksia. Globalisaatio on tuonut mukanaan sekä voittajia että häviäjiä maailman eri puolille. Näitä löytyy sekä maiden väliltä että niiden sisältä.
Yleisimmin esitetty esimerkki voittajasta kehitysmaiden ryhmässä on Kiina, jossa eräiden arvioiden mukaan jopa 400 miljoonaa ihmistä on päässyt pois äärimmäisestä köyhyydestä. Toki samanaikaisesti sosiaaliset jännitteet ovat kasvaneet.
Ääriesimerkkinä kielteisistä seuraamuksista tuodaan esille yleensä Saharan eteläpuoleinen Afrikka, joka on jäänyt lähes kokonaan globalisaation tai ainakin sen hyötyjen ulkopuolelle.
Olen useaan otteeseen todennut, että globalisaatio omaa suuria lupauksia paremmasta tulevaisuudesta, mutta tähän mennessä nämä lupaukset eivät ole läheskään toteutuneet.
Entä Eurooppa ja Pohjola? Maailmanlaajuisesti katsoen Euroopan ja erityisesti Pohjois-Euroopan maat ovat olleet globalisaation voittajia. Olemme pystyneet hyödyntämään maailmantalouden avautumisen ja myymään tuotteita sekä palveluja kaikkialle maailmaan. Esimerkiksi Suomessa kansantulo on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana lähes 60 prosentilla. Olemme kansana vauraampia kuin koskaan aiemmin ja tämä näkyy myös kansainvälisissä kansantulovertailuissa. Mutta miten tämä näkyy maamme sisällä?
Suomen työttömyysaste on viime vuosikymmen laman jälkeen juuttunut kaikista ponnisteluista huolimatta vähän alle 10 prosenttiin. Tämän hetken työttömyysprosentti on 7,1%, vaikka meillä tällä hetkellä on enemmän työllisiä kuin koskaan aiemmin. Samanaikaisesti tuloerot ovat kasvaneet selvästi. Samankaltainen ilmiö on tapahtunut myös muissa Pohjoismaissa. Keskimääräinen taloudellinen hyvinvointi lisääntyy, mutta se jakaantuu entistä epätasaisemmin ja yksi keskeinen syy tähän on suuri työttömyys.
Vaikka jokaisella pohjoismaalla on omat erityispiirteensä, ne ovat etenkin ulkopuolisen silmissä jotenkin saman oloisia. Sen aiheuttanee niin sanottu pohjoismainen hyvinvointimalli, jossa vakauden luo vahva demokratia ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Yksilön ja yhteisön etu näyttää yhtyvän erinomaisella tavalla.
Pohjoismaat menestyvät hienosti erilaisissa kansainvälissä vertailuissa. Olemme kaikki kärkipäässä mitattiinpa sitten elintasoa, kilpailukykyä, kestävää kehitystä, koulutusta tai ympäristön tilaa. Talouskasvummekin on viime vuosina ollut kohtuullisen vahvaa. On kuitenkin yksi vertailu, jossa olemme häntäpäässä ja olemme tästä ylpeitä. Tämä vertailu koskee tietysti korruptiota.
Mielenkiintoista on se, että pohjoismainen järjestelmämme toimii hyvin erilaisissa poliittisissa ja taloudellisissa olosuhteissa: Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat EU:n jäseniä, Norja ja Islanti eivät; Norjalla on öljyä ja kaasua, muilla ei; Tanska on merkittävä maataloustuotteiden viejä, muut eivät niinkään; Suomen raha on euro, muilla on kruununsa; teollinen traditio vaihtelee maittain ja kansalliset kielemme eivät missään tapauksessa ole maailman valtakieliä. Arvoisat kuulijat pystyvät varmasti vielä jatkamaan tätä listaa. Minusta olisi erinomaisen mielenkiintoista verrata yksityiskohtaisemmin eri pohjoismaiden strategioita sekä niiden hyviä ja huonoja puolia voidaksemme itse kukin kehittyä.
Pohjolan erinomainen kansainvälinen menestys on mielestäni osoitus pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan vahvuudesta. Erilaisista lähtökohdista rakennettuna ja erilaisiin olosuhteisiin sovellettuna se antaa edelleen kansalaisillemme erinomaiset mahdollisuudet elää hyvää elämää. Meidän kannattaa pitää kiinni pohjoismaisesta hyvinvointimallistamme ja kehittää sitä edelleen.
Edellä mainitusta huolimatta tämän seminaarin kysymys: ”jääkö Pohjolaan työpaikkoja?” on provokatiivisen ajankohtainen. Uutiset kertovat päivittäin menetetyistä työpaikoista. Vaikka ottaisimmekin huomioon, että kymmenen menetettyä työpaikkaa on jännittävämpi uutinen kuin 50 samaan aikaan syntynyttä työpaikkaa, niin eräät ajan merkit kyllä huolestuttavat minua.
Suomalainen menestystarina on ollut nimenomaan osaaminen. Suomi sijoittaa edelleenkin opetukseen ja tutkimukseen suhteellisen paljon, mutta luvut ovat vähän laskussa. Siitä huolimatta meidän tilanteemme on erittäin hyvä verrattuna useimpiin muihin EU-kumppaneihin. Suomen pitäisikin lisätä sekä omaa panostaan että saada EU-kumppanit jotenkin innostumaan asiasta. Me kaikki läntisen Euroopan maat voimme pärjätä vain laadulla kuten EU:n Lissabonin strategiassa on todettukin. Purjehdustermein sanottuna haluaisin, että Suomi-laivamme olisi priimakunnossa nykyistä paremmassa EU-laivastossa.
Hyvä yhteistyö yksityisen ja julkisen sektorin välillä tutkimustyössä on taannut innovaatioiden nopean siirron markkinoille. Jos ei ole tutkimusta ja tuotekehittelyä, niin ei ole uusia tuotteita. Lisäksi tarvitaan perustutkimusta, jotta voitaisiin saada tulevaisuuden soveltavaa tutkimusta. Tutkimus on kallista, minkä vuoksi yhteistyö on välttämätöntä sekä pohjoismaissa, Euroopassa että Yhdysvaltojen kanssa. Samoin yhteistyötä voitaisiin vahvistaa kaukaisempien kumppanienkin kanssa. Myös Venäjän kasvanut mielenkiinto on kiinnostavaa.
Julkisuudessa puhutaan paljon verokilpailusta. Saamani informaation mukaan pohjoismaiden ulkopuolelle menevien investointien pääasiallinen syy ei kuitenkaan aina ole verotus, vaan eri tekijöiden yhteisvaikutus: raaka-aineiden saanti, markkinoiden läheisyys ja kohtuuhintainen osaava työvoima ovat tärkeitä asioita. Uskon, että osa työpaikoista väistämättä siirtyy edullisempien tuotantokustannusten ja suurempien markkinoiden toivossa ensin Kaakkois-Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan ja ehkä myöhemmin Afrikkaan. Näin ollen ei kannata niinkään pohtia kuinka meille jää työpaikkoja kuin pohtia miten me luomme uusia työpaikkoja. Uskon, että uusia, hyviä työpaikkoja voidaan luoda, mutta se edellyttää yhteistyökykyä ja -halua.
Globalisaatio ja siihen liittyvät teemat ovat olleet viime kuukausina korostetusti esillä eri puolilla maailmaa. Esimerkkinä G8-maiden kesäinen huippukokous, jonka keskeisenä teemana oli köyhimpien maiden velkojen anteeksianto. Niin sanottu maailmanparantaminen on tämän päivän reaalipolitiikkaa, sillä oikeudenmukaisempi maailma on turvallisempi maailma.
Uutisissa on kiinnitetty aiheellisesti paljon huomiota Maailman kauppajärjestössä käytäviin kaupan vapauttamisneuvotteluihin, niin sanottuun Dohan kehityskierrokseen. Neuvotteluissa ei olla edistytty toivotulla tavalla. Kauppaneuvottelut ovat mielestäni edistyneet kaikesta huolimatta paremmin kuin ihmisten vapaata liikkumista koskevat neuvottelut. Ja kuitenkin ihmisten liikkuminen yli maiden rajojen on tänä päivänä tosiasia. Näemme sen täällä Pohjolassa yhtä hyvin kuin muuallakin. Liikkumisen ja siirtolaisuuden motiivi on usein hyvinkin yksinkertainen: paremman elämän etsiminen itselle ja lapsille.
Nykyään on yhä vaikeampaa tehdä toimivaa eroa varsinaisen pakolaisuuden ja muiden syiden välille. Tämä luo myös pohjaa laittomille järjestelyille eli niin sanotulle ihmissalakuljetukselle. Ihmisten rajat ylittävälle liikkumiselle pitäisi luoda pikemminkin jonkinlainen yleismaailmallinen järjestely tai säännöstö. Tällaisen järjestelyn pitäisi oikeudenmukaisella tavalla hyödyttää kaikkia: siirtolaisia, vastaanottajamaita ja lähtömaita.
Tiedämme kyllä hyvinkin, että meidän tulee puuttua niihin syihin, jotka aiheuttavat ihmisten tarpeen muuttaa kotiseudultaan. Työn nostaminen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioissa yhtä tärkeäksi kuin kansantalouden kasvu, korot tai inflaatio tekisivät globalisaatiosta inhimillisemmän. Säällinen työ (decent work) on kunnon elämän pohja - niin pohjoisessa kuin etelässäkin.
Maailma muuttuu nopeasti. Muutoksesta on tullut pysyvä olotila. Sen hallinta ei ole mitenkään yksinkertaista. Täällä Pohjolassa on kuitenkin hyvät mahdollisuudet elää turvallista ja hyvää elämää maina, kansoina ja ihmisinä myös tulevaisuudessa. Meidän on hyödynnettävä vahvuutemme ja voitettava heikkoutemme tämän osalta.
Olkaamme realisteja. Maailma on parempi ja turvallisempi reiluilla säännöillä. Mekin pärjäämme parhaiten reilussa maailmassa. Miksi emme yhdistäisi voimiamme muiden samalla tavoin ajattelevien kanssa. Juuri siitä on kysymys globalisaation muuttamisessa.