Tasavallan presidentti Tarja Halosen tervehdys kansainvälisen sotalapsitapahtuman pääjuhlassa Torniossa 26.4.2005

Viime vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta jatkosodan päättymisestä. Varsinaisesti rauhan aikaan Suomi pääsi vasta myöhemmin, sillä huomenna, 27.4. tulee kuluneeksi 60 vuotta Lapin sodan päättymisestä. Sotamme koskettivat koko kansakuntaa: miehiä, naisia ja lapsia. Olemme tänään kokoontuneet tänne Tornioon, Suomen ja Ruotsin rajalle, muistamaan sodan uhreista nuorimpia: sotalapsia.

Suomesta evakuoitiin sotien aikana noin 70 000 lasta Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Tarkoitus oli hyvä ja inhimillisenä tekona kaiken kiitoksen ja arvonannon ansaitseva. Suomi oli raskaassa sodassa, ja ystävämaiden viranomaiset ja lukuisat yksityiset perheet ja henkilöt ottivat kantaakseen vastuun vaikeassa tilanteessa olevista suomalaisista lapsista. Myös suomalaisten viranomaisten ja vanhempien päämääränä oli lasten etu: lapset pyrittiin saamaan turvalliseen ympäristöön, jossa heille pystyttiin antamaan hoitoa ja huolenpitoa.

Sotalasten, heidän omien vanhempiensa ja heidät vastaanottaneiden ja vuosia heistä huolehtineiden perheiden kokemuksia on vaikea kuvata yleisesti. Tapaukset olivat erilaisia ja kunkin ihmisen kokemus on ainutkertainen. Kuitenkin jokainen meistä pystyy jollain tavoin omien lapsuuskokemustensa kautta tai äitinä tai isänä ymmärtämään sen eron tuskan, epävarmuuden ja vieraan ympäristön aiheuttamat henkilökohtaiset kokemukset, joita sotalapset ja heidän vanhempansa ja lapsista huolehtineet sijaisvanhemmat kokivat. Erityisesti osalle niistä yli 15 000 lapsesta, jotka eivät enää palanneet Suomeen vaan jäivät uuteen kotimaahansa, sotalapsitaustasta jäi vastaamattomia kysymyksiä ja tunne hylätyksi tulemisesta.

Mutta olen saanut myös kirjeitä ilosta ja ystävyydestä. Osalle lapsista, erityisesti varttuneimmille, jotka pystyivät ymmärtämään sen, miksi heidät lähetettiin toiseen maahan vieraiden ihmisten hoidettavaksi, kokemus uudesta ympäristöstä ja ihmisistä saattoi olla hyvinkin myönteinen. Sotalasten ja heistä sodan aikana huolehtineiden välille syntyi arvokas elämänikäinen ystävyys.

Tänä päivänä nuo pienet sotalapset ovat yli 60-vuotiaita aikuisia monenlaisine elämänkokemuksineen. Jos Suomessa sota-ajasta puhuminen otti yleensäkin melko paljon aikaa, niin sotalapsista puhuminen vei sitä vielä enemmän. Asia oli herkkä ja monenlaisia tunteita herättävä. Vuosien aikana sotalapset itse ovat järjestäytyneet ja koonneet kokemuksiaan. Se on tehnyt mahdolliseksi myös asiaa koskevan tieteellisen työn, jota tänä päivänä tehdään. Kiitos teille siitä.

Me pohjoismaalaiset elämme tänään kansainvälisesti vertaillen turvallisissa yhteiskunnissa. Kaikkialla ihmisillä ei ole näin hyvin. Uskon, että suomalaisten sotalasten kokemuksista ja viranomaisten toimintatavoista saadut tulokset voivat auttaa tämän päivän sotalapsia. Tehkäämme se kiitollisina saamastamme avusta ja nöyrinä kaiken sen tiedon edessä, joka tästä kokemuksesta voidaan saada.