Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Keskisuomalaisen 140-vuotisjuhlassa Jyväskylässä 7.1.2011

(muutosvarauksin)

Mitä kuuluu teistä hyvään aamiaiseen? Kahvia, teetä, puuroa, tuoremehua? Maku ja tavat taitavat vaihdella yksilö- ja perhekohtaisesti, mutta sanomalehti yhdistää hyvää päivän aloitusta.

Paljon on muuttunut 140 vuodessa, mutta ei kaikki. Amerikkalaisen journalistiikan ammattilehdessä on kuvaus samalta ajalta: ”Liikemies lukee aamiaisellaan sanomalehdestä edellisen päivän tapahtumat. Hän menee junalla töihinsä, puhuu matkalla parin tuttavansa kanssa ja saa tietää, ovatko nämä samaa vai eri mieltä hänen vielä orastavista vaikutelmistaan”. Ero menneeseen lienee kuitenkin siinä, että olemme todennäköisesti saaneet tietää samoista asioista jo edellisen illan sähköisistä uutisista ja verkkovälineistä.

Sanomalehdillä ja muullakin päivittäismedialla on haasteena yhdistää kaksi tehtäväänsä: Tiedonvälitys ja siitä tehtävät johtopäätökset tai ainakin keskustelun aikaansaaminen.

Synnyttääkö lehti keskustelua lukijoidensa joukossa? Millainen on vuorovaikutus lehden ja lukijan välillä? Kautta aikojen meillä lukijoilla on ollut mahdollisuus yrittää oikaista jutuissa olleita asioita tai kirjoittaa niihin vastineita. Toiset jopa kirjoittavat tärkeinä pitämistään asioista sanomalehden yleisönosastoon. Lehdellä on kuitenkin melkoinen toimituksellinen valta julkaistavaan materiaaliin.

Demokratiassa ihmisellä tulee olla ajatuksen ja ilmaisun vapaus. Media on sen ilmentymä, sillä vähääkään suuremmassa yhteisössä ihmiset tarvitsevat tiedolleen tai mielipiteelleen välittäjää eli mediaa. Sen kautta ja avulla syntyy keskustelua ja väittelyä, näkemyksiä puolesta ja vastaan. Erilaiset näkemykset kuuluvat demokratiaan. Sen vuoksi tulee olemaan jatkuvaa väittelyä siitä, keiden mielipiteet media ottaa viedäkseen eteenpäin ja keiden mahdollisuudet se tappaa hiljaisuudellaan.

Toivoin uudenvuodenpuheessani, että näin vaalivuoden alkaessa suomalaisessa yhteiskunnassa edessä olevista vaihtoehdoista ja niiden valintaseuraamuksista keskusteltaisiin avoimesti ja laveasti – siis muidenkin kuin varmasti samaa mieltä olevien kanssa. Lisäksi olisi hyvä, jos Suomen kaltaisessa jo pitkälle kehittyneessä demokratiassa keskustelu olisi laajemmaltikin kuin ehdokkaiden itsensä osalta avointa. Itse äänestämisessä on tietysti taattu vaalisalaisuus, mutta vaalikamppailussa nimettömänä ”puskasta ampumista” ei voi pitää oikein luotettavana.

Entä tulevaisuus? Mikä on suomalaisen median kohtalo? Teknistaloudellinen kehitys on vaikuttanut mediaan voimakkaasti. Mediamaisemassa käy edelleen kova kohina. Perinteinen media on jo kotouttamassa itsensä digitaalisiin jakeluteihin. Lievän paniikkivaiheen jälkeen haetaan ilmeisesti yhä päättäväisemmin verkkomedioiden rahoituskonseptia.

Pitkälti toisella sadalla suomalaisella sanomalehdellä on myös verkkoversionsa, monilla kymmenillä on koko lehti verkossa näköisversiona. Kenelläkään ei ole epäilystä siitä, etteikö informaatioteknologia ole muuttanut pysyvästi mediamaisemaa, mutta elämme sekä-että maailmassa pikemminkin kuin joko-tai -tilassa.

Iso kysymys on, missä määrin journalismi puolestaan on muuttunut sisältötuotannoksi, jota viipaloidaan jakeluteiden tarpeisiin. Ympärillä pärskii sosiaalinen media, joka on vuorovaikutteinen ja horisontaalinen, ja jossa yhteydet ovat sekä globaaleja että lokaaleja.

Ihmiset hakevat uutiseen myös henkilökohtaista kosketusta. Tätähän omalla tavallaan kuvaa myös puhe sosiaalisesta mediasta ja sen keräämät suuret käyttäjäluvut. Internetillä on pari miljardia käyttäjää, Facebook on sivuuttanut puolen miljardin käyttäjän rajan, verkkoblogeja on listattu runsaasti yli 100 miljoonaa ja Twitterin käyttäjiä on tämän vuoden lopussa arvioitu olevan parisataa miljoonaa. Wikipediassa on miljoonia englanninkielisiä artikkeleita ja niitä luetaan yli satoja miljoonia kertoja vuodessa.

Monimuotoinen mediamaisema on myös voimakenttä, jossa politiikka kohtaa kansalaisen, vaikka teknologia toki tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia myös uudenlaiseen ja suorempaan vuorovaikutukseen.

Varsinaisessa ”vapaassa” nettikeskustelussa ihmiset voivat kommentoida tai välittää viestejään eteenpäin välittömästi omilta laitteiltaan – ja jopa nimettöminä. Tämä näyttää madaltavan kynnystä osallistua keskusteluun, mutta valitettavasti se näyttää välillä madaltavan myös keskustelun tasoa. Reaalimaailmassa hyväksyttyjä käytöstapoja ei muisteta. Oikeita rajoja haetaan varmaan vielä kauan sekä tuomioistuimissa että niiden ulkopuolella. Lisähaasteen asettaa se, että viestin kulkua on vaikea katkaista, vaikka lähettäjä itsekin sitä jo toivoisi.

Joskus ammattitoimittajallekin jää skuupinmetsästyksestä jäljelle vain aito uutisankka. Mutta välittääkö siitäkään oikeasti moni, kun niskassa on koko ajan kiihtyvä kiire olla uutisen ensimmäinen julkaisija. Samaan aikaan se vanha uutisankka voi kenenkään piittaamatta pesiytyä bittiavaruuteen, sillä eilinen – sehän meni jo.

Edellä hieman värikkäästi kuvattu hektinen kilpailu niin kansallisessa kuin erityisesti kansainvälisessä uutisvälityksessä ei koske samalla tavoin kaikkia mediavälineitä, mutta ajaa jokaisen miettimään omaa rooliaan. Tarvitaan uutisia läheltä ja kaukaa ja mielipiteitä ennen kaikkea omilta lukijoilta – muiltakin olisi hyvä saada arvostusta.

* * *

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Lehden tai muun tiedotusvälineen omistuspohjalla on merkitystä. Monessa vasta kehittyvässä demokratiassa tiedotusvälineen omistaminen voi olla varsin vaarallista puuhaa. Mutta kyllä demokratiassakin omistajuus on tärkeää.

Näkyvällä ja tunnistettavalla omistuksella on merkitystä. Se lisää vastuullisuutta tai tilivelvollisuutta myös lehden oman lukijakunnan ja yleisön edessä ja antaa myös mahdollisuuden arvioida lehden tavoitteita tältäkin kannalta. Omistajat eivät enää usein nykyaikana istu isojen lehtien toimituksissa, mutta omistajan tahto vaikuttaa. Omistajien rahoilla ei yleensä lehteä yksin tehdä. Sanomalehti tarvitsee niin ilmoitus- kuin tilaustuottoja yhteiskunnan myöntämien tukien lisäksi, ja tässä markkinat ovat puhuneet aika tylyä kieltä.

Suomalainenkin sanomalehdistö on pyrkinyt hakemaan omaa itsenäistä linjaansa. Se on edistänyt ja vahvistanut suomalaista identiteettiä, vaikuttanut kansakunnan muodostumiseen sekä talouden, sivistyksen ja kulttuurin kasvuun. Keskisuomalainen on ankkuroinut nämä tavoitteet lujasti myös maakuntaansa. Se on rakentanut rautatietä, nelostietä, yliopistoa, kuntaliitosta ja monia muita maakunnallisia, joskus ristiriitaisiakin hankkeita. Lehti on antanut tilaa mielipiteille, mutta vetänyt itsekin vahvaa linjaa.

Globalisaatio on vaikuttanut kansalliseen ja kansainväliseen mediaan samanlaisin tyrskyin kuin talouselämään yleensäkin. Ilmiöltä eivät ole säästyneet julkisen palvelun yhtiötkään. Globaalissa maailmassa myös se tieto, jota olisi välitettävä, on saanut uudet mittasuhteet. Olen varma, että vähitellen nousevista talouksista tulee myös nousevia mediamahteja. Se on itse asiassa jopa tasa-arvoista. Toivottavasti myös demokratia kasvaa.

Kansainvälinen uutisvälitys on tunnetusti suurten kansainvälisten yhtiöiden hallitsemaa aluetta, joskin tämän vuosituhannen valtiaat ovat jo toisia kuin edellisen vuosisadan uutisjätit. CNN iski tietoisuuteemme reaaliaikaisten kriisi- ja sotauutisten välittäjänä. Mutta on muitakin, kuten BBC tai Euronews. Amerikkalaiset ja eurooppalaiset suuret konsernit ovat saaneet jo kilpailijakseen esimerkiksi Al Jazeeran. Tämä qatarilainen – vajaa kymmenen vuotta vanha - arabiankielinen uutiskanava aloitti kolme vuotta sitten myös englanninkieliset lähetykset. Kiinan televisiolla on englanninkieliset uutislähetykset internetissä. Äskettäin on juuri uutisoitu Kiinan sijoittavan voimakkaasti sekä Kreikan, Portugalin että Espanjan vaikeuksissa oleviin talouksiin.

Pienen kielialueen kotimarkkinapohjaiselle medialle kansainvälinen seuranta on suuri resurssikysymys. Oma uutishankinta on mahdottomuus, mutta mahdollista on silti seurata maailman tapahtumia jopa jossakin määrin monipuolisesti ja arvioiden. Toivottavasti eri mediataloissa osataan arvostaa riittävästi kansallisen yhteistyön merkitystä uutishankinnassa.

Suomi saa olla meille tärkeä. Mikään näistä suurista mediajäteistä ei ole samalla tavoin kiinnostunut Suomesta tai suomalaisesta näkökulmasta kuin me itse. Oma maa ja maakunta ovat edelleenkin hyvä teema tässä muuttuvassa maailmassa.

* * *

Kaiken keskiössä on ihminen. Yhteisten asioittemme hoitaminen eli politiikka tarvitsee julkista keskustelua. Media on julistanut olevansa sananvapauden puolustaja ja sen foorumi. Politiikka ja mediat ovat näin keskinäisessä riippuvuussuhteessa. Ja ihmisethän sitä politiikkaa tekevät.

Pieni vilkaisu Keski-Suomen ja Keskisuomalaisen historiaan tarjoaa tosi persoonia. Siellä vilahtelevat Weilinit ja Göösit, Canthit, Brofeldtit ja Erkot. Mukana ovat Jyväskylän lehtorit milloin viemässä eteenpäin hankkeita, milloin jarruttelemassa joitain muita. Puhumattakaan piirilääkäri Wolmar Schildtistä, joka oli perustamassa Keski-Suomea ja määrittelemässä maakuntaa.

Mediakieli rakentuu edelleenkin vahvasti henkilöihin ja mielikuviin. Uskottavuus, luottamus ja persoonallisuus ovat poliitikoille poliittista pääomaa. Niiden heikentäminen puolestaan on poliittisessa kamppailussa käytetty ase, kuten jotkut kommunikaatiotutkijat ovat todenneet. Vaalitaisteluissa tämän moni on saanut kokea hyvin raadollisesti.

Henkilöihin kohdistuva kielenkäyttö on koventunut. Kritiikki saa olla kovaakin, mutta sen tulee täyttää lain ja moraalin säännökset. Itse olen puuttunut viime aikoina siihen, että asenneilmapiiri on yhteiskunnassamme yleisemminkin koventunut, mikä näkyy esimerkiksi suhtautumisessa vähemmistöihin, kieliryhmät mukaan lukien. Tilanne muualla Euroopassa kertoo selvästi, että ilmiöön pitää puuttua ajoissa ja viisaasti.

Tietoa on valtavasti saatavissa, mutta sen jäsentäminen on vaikeaa. Ihmisten pelkoja ja epäluuloa ei voi vain kumota, vaan ne on tutkittava ja kerrottava ilmiöiden oikeat syyt. Nykyaikaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa on luonnollista, että on erilaisia mielipiteitä. Jos halutaan vakavasti saada aikaan myös tuloksia, pitää keskustelua jatkaa yhteisten tavoitteiden löytämiseksi. Siihen tarvitaan mediaa. Tämä auttaisi suomalaisia viihtymään omassa maassaan, parantamaan yhteistä maailmaa.

Arvoisa syntymäpäiväsankari, sanomalehti Keskisuomalainen, suomalaisen suomenkielisen sanomalehtikunnan Nestori. Haluan onnitella 140-vuotiasta sanomalehteä sekä kaikkia lehden tekijöitä ja lukijoita.