Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Nicaraguan parlamentissa 31.5.2004

Kiitän Nicaraguan parlamenttia suuresta kunniasta saada vastaanottaa kunniamerkkinne. Otan sen mielihyvin vastaan Suomen ja Nicaraguan parlamenttien välisen pitkäaikaisen ystävyyden osoituksena.

Parlamenttiemme välinen yhteistyö alkoi jo 1980-luvulla bilateraalisina tapaamisina Interparlamentaarisen Unionin kokousten yhteydessä, ja Nicaraguan kongressin edustajia vieraili Suomessa. Vuonna 1991 Suomen eduskunnan ulkoasian valiokunta teki vierailun Nicaraguaan ja vuosi sitten, keväällä 2003, ryhmä nicaragualaisia kansanedustajia oli Suomessa seuraamassa meidän eduskuntavaalejamme.

Kuluvan vuoden maaliskuussa Suomen eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta vieraili Nicaraguassa. Vierailun yhteydessä järjestettiin työkokous, jossa käytiin erittäin mielenkiintoisia keskusteluja kumpaakin osapuolta kiinnostavista työelämään liittyvistä asioista. Tämä on myös osoitus siitä, kuinka globaalistuvassa maailmassa monet tärkeät kysymykset valottuvat täysin vasta kun on mahdollisuutta keskustella kaukaisten maiden edustajien kanssa siinä luottamuksellisessa ilmapiirissä, minkä pitkäaikainen ystävyys välillemme on luonut.

Suomen yksikamarisen eduskunnan synty juontaa vuoteen 1906, jolloin Suomi vielä oli Venäjän suuruhtinaskunta. Tasa-arvon kannalta on mielenkiintoista, että jo silloin Suomen naisilla, ensimmäisinä maailmassa, oli oikeus - säätyyn katsomatta - osallistua vaaleihin ei pelkästään äänestäjinä, vaan myös ehdokkaina. 1907 valitussa eduskunnassa oli 19 naista.

Ruotsin vallan aikana Suomen edustajat osallistuivat Tukholman valtiopäiviin aina 1300-luvulta lähtien, ja olivat siten mukana kehittämässä pohjoismaisen demokratian mallia. Erityisesti 1700-luvulla elänyt Anders Chydenius oli merkittävä poliittinen uudistaja, joka vaati jo silloin valtiontalouden valvonnan tiukentamista ja puolusti painovapautta ja palvelusväen oikeuksia.

Voidaan siis todeta, että hallinnon transparenssi ei ole mikään uusi keksintö. Jo 1700-luvulla suomalainen vapaan elinkeinoelämän puolustaja Chydenius oivalsi, että demokratia ei voi toimia ellei kansalaisilla ole tietoa heitä koskevista asioista ja hallitusten ja virkamiesten päätöksistä. Hän korosti, että demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeuksien kunnioitus olivat ainoa tie edistykseen ja onneen koko yhteiskunnassa. Historia onkin osoittanut, että hän oli oikeassa. Mitä paremmat tiedot kansalaisilla on lain vaatimuksista, virkavallan rajoista ja omista velvollisuuksistaan, sitä paremmat ovat heidän osallistumisensa edellytykset.

Suomessa tila kontrolloimattomalle vallankäytölle on yritetty kutistaa minimiinsä juuri julkisuuden avulla ja tulokset ovat ihmisoikeuksien vakavimpien loukkauksien torjumisen kannalta ratkaisevia. Osaksi tästä on seurauksena, että Suomen hallinto ei ole korruptoitunut kansainvälisesti arvioituna - toki muitakin tekijöitä on. Korruptoitumaton hallinto taas pystyy suojaamaan ihmisoikeuksia kaikilla tasoilla, niin toimeentulon, koulutuksen, tasa-arvon ja terveydenhoidon kuin oikeusturvankin kannalta.

Läpinäkyvyys julkishallinnossa tuo epäkohdat esille, jolloin asianomaiset viranomaiset joutuvat niihin puuttumaan ja, jos näin ei tapahdu, poliittinen päätöksentekijä joutuu demokratiassa ryhtymään toimiin jos aikoo säilyttää asemansa.
Asiakirjajulkisuus, joka on läpinäkyvän hallinnon lähtökohtia, on pitkään mahdollistanut julkisen vallan käytön valvonnan niin yksityisen kansalaisen näkökulmasta kuin julkisen sanankin kannalta.

Kansanedustajan työ on tänä päivänä entistä vaativampaa ja kansanedustuslaitokseen kohdistuu usein voimakasta kritiikkiä. Yhteiskunnat ovat yhä monimutkaisempia ja niiden ymmärtäminen ja hallinto vaatii monenlaista tietoa ja taitoa. Kritiikki nousee kansalaisten tyytymättömyydestä jos heidän perustarpeitaan ei voida tyydyttää.
Kansalaisilla on myös oikeus vaatia, että julkishallinto on avointa, luotettavaa, palveluhenkistä ja rehellistä. Suomessa tämän valvonta kuuluu parlamentille. Se edellyttää luonnollisesti, että parlamentin jäsenet itse toimivat näiden vaatimusten mukaisesti ja että he palvelevat äänestäjiensä eikä omia intressejään.

Edustuksellista demokratiaa ei voida syrjäyttää kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisjärjestöjen toiminnalla. Kumpaakin tarvitaan. Kansanedustajan tulee olla esimerkkinä myös tuleville polville. Hänen työstään riippuu minkälaisessa maailmassa niin Suomen kuin Nicaraguankin nuoret asuvat ja tekevät työtä. Olemme tänä päivänä entistä lähempänä toisiamme. Globalisaatio on avannut ovet monelle hyödylliselle asialle, edistänyt avoimuutta yhteiskunnassa, vapaampaa kaupankäyntiä, vapaata ajatusten ja tietojen vaihtoa. Globalisaation ansiota on myös, että uusi globaali omatunto alkaa orastaa, joka on herkkä köyhyydelle ja tasa-arvon puuttumiselle, naisten syrjimiselle, lapsityövoiman käytölle ja ympäristön tuhoutumiselle.

Maailman valtaenemmistön kannalta globalisaatio ei kuitenkaan ole täyttänyt oikeutettuja odotuksia kunnon työstä ja paremmasta tulevaisuudesta. Globalisaation edut ovat liian etäisiä liian monelle ja riskit ovat liian todelliset. Korruptio on laajalle levinnyttä. Avoimia yhteiskuntia uhkaa terrorismi ja avointen markkinoiden tulevaisuus on kyseenalainen. Voidaan sanoa, että maailman globaali hallinto on kriisissä ja meidän tulee kiireesti uudelleen arvioida tämän hetken politiikkaa ja instituutioitamme. Työ on aloitettava omasta lähipiiritämme.

Globalisaation muuttaminen oikeudenmukaiseksi ja kaikkia huomioon ottavaksi on vaikeaa, mutta mahdollista. Se on kiireellinen ja maailmanlaajuinen prioriteetti.

Lopuksi haluaisin vielä Teidän kauttanne, arvoisa puhemies, kiittää Nicaraguan vieraanvaraista kansaa ystävyydestänne ja siitä lämmöstä, millä minut ja koko delegaationi on otettu vastaan luonnonkauniissa maassanne.