Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe ”Merkkivuosi 1809 ja sitä seuranneet vuodet” -seminaarissa Turussa 25.8.2009

(muutosvarauksin)

Merkkivuotta 1809 on muistettu lukuisissa tilaisuuksissa Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. Kahdensadan vuoden takaiset tapahtumat ovat heränneet eloon uudella tavalla. Onkin monta hyvää syytä tarkastella niitä olosuhteita, joissa Suomen ja Ruotsin valtiollinen yhteys katkesi ja Suomesta tuli autonominen suuriruhtinaskunta Venäjän keisarikunnan yhteydessä.

Helposti unohtuu se, että Suomen sota oli osa laajempaa eurooppalaista kriisiä. Venäjä oli kehittymässä suurvallaksi. Napoleon oli noussut valtaan Ranskassa ja pyrki nostamaan maataan Euroopan johtoon. Sotia käytiin eri suuntiin. Jo 1700-luvulla Ruotsin ja Venäjän välillä oli käyty useita sotia, joissa Suomi oli joutunut taistelutantereeksi. Vuosisadan loppua kohden Ruotsille tuli yhä vaikeammaksi puolustaa koko itäistä aluettaan eli Suomea.

Runebergin koskettava kuvaus vuosina 1808–1809 käydystä Suomen sodasta, joka julkaistiin vasta vuosina 1848 ja 1860, on säilyttänyt paikkansa kaunokirjallisena lukemistona Suomessa ja myös Ruotsissa. Uusi historiantutkimus auttaa meitä ymmärtämään entistäkin paremmin sekä itse sotaan liittyviä tapahtumia että aikakautta, jolloin kansallisrunoilijamme teos syntyi.

* * *

Kansainvälisesti on varsin mielenkiintoista, että suomalaiset ovat viettäneet merkkivuotta 1809 yhdessä sekä ruotsalaisten että venäläisten kanssa. Näissä tapahtumissa on pohdittu suomalaisten ja ruotsalaisten keskinäistä vuorovaikutusta sen yli kuudensadan vuoden pituisen ajanjakson kuluessa, jonka sota keskeytti. Jonkin verran on tutkittu vuorovaikutusta maidemme välillä autonomian aikana ja myöhemminkin. Venäjän ja venäläisten vaikutus on ollut luonnollisesti tärkeämmällä sijalla autonomian aikaa tutkittaessa. Keskeisenä kysymyksenä Suomessa on ollut, miten autonomian kausi on vaikuttanut maamme itsenäistymiskehitykseen.

Suomessa on kiinnitetty vähemmän huomiota siihen, että myös Ruotsissa tapahtui samaan aikaan suuria muutoksia. Siksi on hyvin mielenkiintoista tarkastella tässä seminaarissa Suomen sodan jälkeisiä tapahtumia myös Ruotsin kannalta. Turku on erittäin onnistunut paikka tälle kokoontumiselle.

Turun kaupunkihan oli valittu keisari Aleksanteri I:n ja kruununprinssi Kaarle Juhanan kohtaamispaikaksi, kun Ruotsi luopui tavoittelemasta Suomen takaisinvaltausta. Tämäkin päätös liittyi Euroopan suurpoliittiseen tilanteeseen. Ruotsi joutui hyväksymään tosiasiat, ja Venäjä halusi rauhoittaa pohjoisen rajansa, kun Napoleon oli marssilla kohti Moskovaa.

Ruotsille vuoden 1812 ratkaisu on merkinnyt ennen kaikkea pitkäaikaista rauhaa ja puolueettomuutta. Pohjolan vakaus pitkällä aikavälillä on lisääntynyt. Toisaalta Suomen itsenäisyyden aikana Ruotsin politiikka on merkinnyt puuttumattomuutta myös silloin, kun Suomi on joutunut sotaan.

* * *

Uusin vaihe Suomen ja Ruotsin suhteissa alkoi, kun maamme liittyivät Euroopan unioniin yhtä aikaa vuonna 1995. Yhteistyömme unionissa on ollut tiivistä ja tuloksellista. Toivomme että Ruotsi saavuttaa tavoitteensa hoitaessaan nyt EU:n puheenjohtajamaan tehtäviä.

Ruotsi ajaa EU:n Itämeri-strategian hyväksymistä tulevan syksyn aikana. On olennaista, että kaikki Itämeren rantavaltiot osallistuvat yhteisen merialueemme käytöstä ja suojelusta tehtäviin päätöksiin.

Itämeren arvioidaan valitettavasti olevan maailman saastuneimpia merialueita. Sen pelastaminen vaatii kiireellisiä toimenpiteitä. Itämeren rantavaltiot kuuluvat globaalisti tarkastellen varsin valistuneisiin maihin ja lisäksi myös maailman vauraimpiin. Me voimme pitää huolta meremme hyvinvoinnista, jos kykenemme tehokkaaseen yhteistyöhön.

Kutsumme yhdessä pääministeri Vanhasen kanssa Itämeren alueen muiden maiden johtajia, yrityksiä ja kansalaisyhteiskunnan edustajia Baltic Sea Action Summit -kokoukseen, joka pidetään Helsingissä ensi helmikuussa. Hankkeen ideana on hankkia sitoumuksia Itämeren hyväksi sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta.

* * *

Tänä vuonna tulee maanosassamme kuluneeksi tasavuosia myös monista lähihistorian tapahtumista. Useissa maissa vietetään Eurooppaa jakaneen rautaesiripun kaatumisen kaksikymmenvuotisjuhlia. Toissapäivänä tuli kuluneeksi 70 vuotta Molotov-Ribbentrop – sopimuksen solmimisesta. Marraskuussa Suomessa muistetaan maatamme raskaasti koetelleen talvisodan alkamista, samoin 70 vuotta sitten.

Vänrikki Stool aloitti kertomuksensa vaatimattomasti, sanoen että ”jotakin ehkä tietäisin”. Tämä on hyvä ohjenuora kaikelle historiantutkimukselle. Käsityksemme menneistä tapahtumista ja niihin vaikuttaneesta kehityksestä täydentyy jatkuvasti. Jokainen sukupolvi rakentaa oman aikansa historiaa, mutta se kirjoittaa uudelleen myös aikaisempia ajanjaksoja oman tietämyksensä ja mieltymyksiensä pohjalta. Menneisyyttä ei pitäisi yrittääkään kahlita niin sanotulla virallisella historiankirjoituksella. On myös ongelmallista, jos tämän hetken ratkaisuja perustellaan pelkästään historiallisilla tapahtumilla.

* * *

Historiantutkijat syventänevät käsitystämme siitä, miksi Ruotsi teki 1800-luvun alun ulkopoliittisen ratkaisunsa ja miten se vaikutti Suomeen ja Pohjois-Eurooppaan. Nykypäivän kannalta on tärkeää, että Suomi ja Ruotsi ovat pitkälle kehittyneitä pohjoismaisia hyvinvointiyhteiskuntia, ja että keskinäinen yhteistyö ja rauhanomainen vuorovaikutus kaikkien Itämeren rantavaltioiden kesken on laajempaa kuin koskaan aikaisemmin.