Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Stakesin Terve-SOS-tapahtuman avajaisseminaarissa Turussa 25.5.2005

Maamme on tällä hetkellä rikkaampi kuin koskaan. Meillä on varaa käyttää sosiaaliturvaan rahaa enemmän kuin koskaan. Talousneuvostolle hiljattain tehdyssä raportissa kuitenkin todetaan, että kansantalouden resursseihin suhteutettuna Suomi käyttää sosiaaliturvaan hieman muita läntisen Euroopan maita vähemmän resursseja.

Suomalainen hyvinvointivaltio ei ole tuhlaileva eikä tehoton. Suomi ei ole pärjännyt huonosti globaaliin talouteen sopeutumisessa. Suomi on verrattain hyvässä valmiustilassa tulevien haasteiden kannalta.

Globalisaatiosta on väitelty viimeisen vuosikymmenen aikana kiivaasti ympäri maailmaa. Uuden teknologian, erityisesti informaatioteknologian, vaikutus maailmanmarkkinoihin on ollut käänteentekevä. Kylmän sodan päättyminen ja esteiden raivaaminen kaupalta ovat molemmat yhdessä olleet aikaansaamassa kehitysketjua, jossa voidaan lisätä taloudellista kasvua ja ihmisten hyvinvointia. Tiedonvälityksen huimaavan kasvun voidaan arvioida lisäävän paitsi ihmisten tiedontasoa yleensä myös todennäköisesti yhteiskuntien avautumista. Meillä on lisäksi aikaisempaa suuremmat mahdollisuudet köyhyyden poistamiseen, mihin olemme sitoutuneet YK:n Vuosituhannen huippukokouksessa. Globalisaatio tavallaan kutistaa maapallon ja tuo ihmiset toisiaan lähemmäksi. Vahvistaako se myös ihmisten tasa-arvoa ja keskinäistä solidaarisuutta, riippuu meistä ihmisistä itsestämme ja harjoittamastamme politiikasta.

Lukuisten kansainvälisten tutkimusten mukaan – myös YK:n arvio mukaan luettuna – globalisaation edut ja haitat ovat jakaantuneet siinä määrin epätasaisesti sekä maiden välillä että niiden sisällä, ettei nykyistä globalisaatiokehitystä voida pitää poliittisesti oikeudenmukaisena eikä siten kestävänä. On siis pyrittävä hallittuun muutokseen.

Suomi voi tehdä paljon itsekin, mutta riittävän muutosvoiman aikaansaamiseksi on sekä oikein että järkevää pyrkiä hallittuun muutokseen Euroopan unionin, YK:n, Maailman kauppajärjestön ja muiden monenvälisten yhteistyöfoorumien kautta. Uusi reilumpi globalisaatio on oikein ihmisten tasa-arvon kannalta. Se on erityisen tärkeä kehitysmaiden ihmisille, mutta uusi suunta ei ole pahaksi Suomellekaan. Suomi pärjää nyt ja tulevaisuudessa osaamisella ja yhteisvastuulla.

Viime vuoden aikana Suomessa puhuttiin paljon globalisaatiokehityksestä. Olen itse ja varmaan moni muukin täällä osavastuullinen. Vaikka Suomi yleisesti lasketaan nimenomaan globalisaatiosta hyötyneisiin maihin, ovat suomalaiset joutuneet kasvavassa määrin kärsimään myös globalisaation haitoista. Olemme viikoittain joutuneet kuulemaan, miten yritykset siirtävät tuotantoaan Kiinaan ja Kaakkois-Aasiaan, Latinalaiseen Amerikkaan, uusiin EU-maihin ja ehkä lähitulevaisuudessa myös Afrikkaan. Osin tässä on kysymys kansainvälisestä työnjaosta, joka on järkevää. Mutta osittain on kyse myös uudesta ilmiöstä. On kysymys siitä, että yrityksissä saatavat hyödyt arvioidaan hyvin lyhyellä aikavälillä ja suhteellisen ahtaasta näkökulmasta. Huoleen suomalaisen työn ja työpaikkojen tulevaisuudesta yhdistyy huoli hyvinvointivaltion kehityksestä. Jotkut näkevät, ettei meillä ole varaa, toisten mielestä ei jopa syytäkään pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa nykyisessä laajuudessaan.

Mielestäni pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on ihmiselle oikeudenmukainen ja lisää myös maamme kilpailukykyä. Se luo sekä ihmisille että yrityksille turvallisen toimintaympäristön. Avoin, korruptoitumaton hallinto on taloudellinen ja tehokas. Hyvinvointiyhteiskuntamme on mahdollistanut kansainvälisten vertailujenkin mukaan laadukkaan koulutuksen kustannustehokkaalla tavalla. Hyvä sosiaaliturvajärjestelmä luo turvallisuutta ja joustavuutta yhteiskunnan rakennemuutoksissa.

* * *

Kansainvälistymiskehitystä on tapana arvioida pääsääntöisesti taloudellisena globalisaationa. Globalisaatiolla on kuitenkin paljon laajempi ulottuvuus talouteen ja yhteiskuntaan yleensäkin. Globalisaation sosiaalinen ulottuvuus vaikuttaa voimakkaasti juuri työllisyyden kautta. Ihmisarvoinen työ, jolla ihminen voi elättää itsensä ja perheensä, on miljardien ihmisten unelma. Tällainen säällinen työ ja elämä on yhtä tärkeä etelässä ja pohjoisessa, teollisuusmaissa ja kehitysmaissa. Sen vuoksi työn nostaminen globaaliksi tavoitteeksi taloudellisen kasvun rinnalle oli myös Kansainvälisen työjärjestön eli ILO:n maailmankomission yksimielisenä tavoitteena.

Kansantalouden tuleva kehitys on vaikeasti ennustettavissa. Se riippuu paljon teknologisesta kehityksestä ja toisaalta poliittisista prosesseista. Se, miten kansainväliset suhteet, eri maiden suuntautuminen, kansainvälisen talouden kehitys, maailmankaupan säännöt ja esteet ym. kehittyvät, vaikuttaa elämään meillä Suomessakin. Kysymys ei ole onneksi mistään luonnonvoimista vaan kehitystä vakauttaviin tekijöihin voidaan vaikuttaa sekä mainitsemillani kansainvälisillä prosesseilla että kansallisella toiminnalla. Juuri tätä työtä tekee Suomen poliittinen johto, Euroopan unioni ja uskallan sanoa yhä suurempi osa kansainvälisestä yhteisöstä muutoinkin.

* * *

Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen kannalta talouden kansainvälistymiskehitys on sittenkin vain yksi, joskin toki tärkeä tekijä. Kestävyyden kannalta tärkeitä kysymyksiä ovat myös mm. sosiaali- ja terveysalan tuottavuus, palvelujen kysyntä sekä teknologinen kehitys hoito- ja hoivamuodoissa ja lääkkeissä. Yhtä lailla tärkeitä tekijöitä ovat johtamis-, ohjaus- ja palvelurakenteet. Erityisen suuri merkitys yhteiselle tulevaisuudellemme on väestörakenteen muutoksella. Oman lisänsä tähän tuo lisääntyvä maahanmuuttajien ja maassa muuttajien joukko.

Tuottavuutta ja tehokkuutta on siis myös sosiaali- ja terveydenhuollossa kehitettävä jatkuvasti. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä näkökulmaksi. Erityisesti terveydenhuollon osalla on kysyttävä, kuinka paljon terveyttä ja hyvinvointia tuotetaan ja kohdentuvatko palvelut niille, jotka palveluja eniten tarvitsevat. Näihin kriittisiin kysymyksiin asiantuntijat osaavat toistaiseksi vastata vain osittain. Terveydenhuollon puolella tiedetään, että palvelutuotosten määrä käytettyä euroa kohden ei enää nouse, eli tuottavuus ennemminkin hieman vähenee. Kuitenkin suomalainen terveysjärjestelmä on monilta kohdin kansainvälisesti vertaillen tehokas. Toisin sanoen käytettyä veromarkkaa kohden saadaan hyvä vastine rahalle. Tämä on monin verroin oleellisempaa kuin tuottavuus.

Kansainvälisten vertailututkimusten ja suomalaisen seurantatiedon valossa terveyspalvelujen kohdentuminen onkin isompi ongelma. Haavoittuvien ryhmien, kuten psykososiaalisista ongelmista kärsivien lasten ja perheiden, päihde- ja moniongelmaisten ja esimerkiksi yksin kotonaan asuvien vanhusten palvelut ovat kehittyneet huonoiten, vaikka tarpeet lisääntyvät. Edelleen tutkimusten mukaan juuri sairaimmat ja köyhimmät saavat muita vähemmän lääkäripalveluja ja monia keskeisiä kunnallisten sairaaloiden leikkaushoitoja.

Miksi näin on? Eivätkö nämä ryhmät osaa vaatia palveluja vai eikö heidän vaatimuksillaan ole painoarvoa? Vai onko kyse taloudellisen tuottavuuden laskelmista? Siinä on meille pohdittavaa.

* * *

Kaikissa yhteiskunnissa on apua tarvitsevia lapsia, sairaita, heikkoja ja huono-osaisia, vanhuksia. Heistä huolehtiminen on ihmisyyden kunnioittamista. Se vastaa myös ihmisten käsitystä siitä, mikä on oikein.

Hyvinvointiyhteiskunta on ollut vastaus siihen, miten nämä tehtävät täytetään. Hyvinvointiyhteiskunta on poistanut köyhyyttä, huolehtinut sairaista ja vanhuksista, tasannut edellytyksiä elää yhteiskunnassa. Monet tarpeista ovat yleisiä ihmisille, eivätkä ihmisten huolenpidon ja hoivan tarpeet ole häviämässä minnekään.

Jos meillä ei olisi hyvinvointiyhteiskuntaa, joutuisimme pohtimaan, millä muulla tavalla näihin tarpeisiin voidaan vastata. Kansainväliset vertailut osoittavat, että hoivan ja hoidon, koulutuksen ja taloudellisen turvan kustannukset ovat likimäärin samalla tasolla hyvinkin erilaisissa yhteiskunnissa. Kysymys ei ole niinkään siitä, onko meillä varaa huolehtia ihmisten tarpeista vaan siitä, millä tavalla sen teemme.

Tarpeisiin vastaaminen ei yleensä tapahdu taloudellisten laskelmien kautta, vaan auttamisen halusta tai tietystä moraalisesta velvoitteesta. Se on ihmisen kasvua yhteisöllisyyteen. Ihminen kasvaa perheen, suvun, kansakunnan ja myös ihmiskunnan jäseneksi.

Yksi Suomen menestymisen tekijöitä on ollut kykymme huolehtia kaikkien yhteisön jäsenten hyvinvoinnista. Olemme luoneet edellytyksiä tasa-arvoiselle osallistumiselle niin opetuksen, terveyden kuin sosiaalisten kysymystenkin osalta. Arvotutkimuksista saa sen kuvan, ettei suomalaisten halu ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa ole heikentynyt eikä halu auttaa muita ole kadonnut. Kansalaiset pitävät hyvinvointivaltiota ja tasa-arvoa tärkeinä.

Suomalaisten hyvinvoinnin tulevaisuuden kannalta meillä on siis kaksi vahvuutta. Meillä on suhteellisen vahva taloudellinen lähtökohtatilanne ja vankka arvopohja.

* * *

Hyvinvointivaltion kehittämisen keskeinen kysymys on se, kuinka hyvin järjestelmämme vastaa kansalaisten tarpeisiin. Suomalainen hyvinvointi on kansainvälisissä vertailuissa usein vain keskitasoa. Lisäksi hyvinvoinnin kehitys ei ole kaikilta osin ollut toivottavaa. Eriarvoisuus on monella alueella kasvanut.

Erityisen huolestuttavaa on ollut lastensuojelun tarpeen voimakas kasvu. Vaikka Suomessa valtaosalla lapsista ja nuorista on elämän edellytykset hyvissä uomissa, jopa paremmassa kunnossa kuin koskaan, on myös lasten syrjäytymisvaara kasvanut.
On siis syytä kysyä ensiksi, mikä tämän aiheuttaa? Toiseksi on aihetta pohtia sosiaalityön toimintatapojen perään. Käytämmekö kylliksi voimavaroja ehkäisevään työhön? Reagoivatko palvelujärjestelmämme ajoissa?

Ihmiset elävät kiitos parempien elämänolosuhteiden aiempaa kauemmin. Olemme vasta vähitellen oppineet iloitsemaan siitä. Mutta emme ole tainneet vieläkään ottaa riittävästi huomioon tätä väestön vanhenemista yhteiskuntasuunnittelussa. Kuvaava esimerkki tästä on, että vaikka kuinka olemme nähneet tärkeäksi sen, että ikääntyneitä ihmisiä autetaan selviytymään omissa kodeissaan ja tutuissa ympäristöissä niin pitkään kuin mahdollista, kotipalvelujen merkitys vanhustenhuollon kokonaisuudessa on vähentynyt. Tässäkin on kysyttävä sitä tehdäänkö oikeita asioita ja mietittävä kuinka voisimme paremmin tuottaa ihmisläheisiä palveluita. Koska tulevaisuudessa vanhojen ihmisten määrä kasvaa edelleen, on heille suunnattujen palvelujen luonteen ja toiminnan arviointi lähiajan tärkeimpiä asioita. Me pystyimme luomaan hyvän lastenhoitojärjestelmän. Uskon, että me pystymme tekemään sen myös vanhoille ihmisille. Lapsia ja vanhuksia ei saa asettaa vastakkain, vaan ihminen on nähtävä arvokkaana lapsuudesta vanhuuteen. Vanhuus on ihmiselämän kunniakas päätös.

Kiitän teitä kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoita hyvästä ja ihmisläheisestä työstä ja toivotan teille oikein hyvää koulutus- ja messutapahtumaa. Toivon, että luovuus säilyy mukana.