Pentti Arajärven puhe Vanhustyön Neuvottelukunnan eläkeläisjuhlassa Turun konserttitalossa 20.3.2000 Turvallinen vanhuus

Turvallisuuden vanhuuden arvioinnissa on tärkeää selvittää ensinnäkin mitä oikeastaan on turvallisuus ja toiseksi miten vanhuus luodaan turvalliseksi. Tästä syystä tarkastelen turvallisuutta laajana käsitteenä hyvinvointiyhteiskunnassa. Kysymys on olennaisesti siitä, miten luodaan turvalliset olosuhteet.

Henkilökohtainen turvallisuus ja turvallinen yhteiskunta ovat lähellä toisiaan olevia ilmiöitä. Usein puhutaan perusturvasta lähinnä taloudellisen turvallisuuden antavina rahamääräisinä etuuksina. Itse puhun perusturvasta mieluummin laajana käsitteenä, jolloin se monessa mielessä rinnastuu perusoikeuksiin. Vakaa yhteiskunta, joka takaa yksilön vapauden ja oikeudet oikeudenmukaisella tavalla, on parasta turvallisuutta.

Turvallisuuteen kuuluvat sellaiset yhteisölliset perusoikeudet kuin rauha, puhdas ympäristö ja ja kehitys. Tähän liittyvät myös monet vähemmistöjen oikeudet varsinkin silloin, kun vähemmistön tulee voida nauttia niistä ryhmänä. Suomessa esimerkkinä tästä käyvät vaikkapa ahvenanmaalaisten oikeus ruotsinkieliseen yhteisöönsä ja saamelaisten oikeus yhteisönsä kulttuuriseen ja kielelliseen kehittämiseen.

Perusturvan kannalta tärkeitä ovat myös klassiset poliittiset oikeudet kuten sananvapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, hengen, ruumiillisen koskemattomuuden ja kunnian suoja, kielelliset oikeudet, omaisuuden suoja, uskonnon ja vakaumuksen vapaus sekä poliittiset osallistumisoikeudet kuten äänioikeus ja vaalikelpoisuus. Yhteiskunnassa ovat tärkeitä sellaiset menettelytavat, ettei ketään voida oikeuksissa sortaa ja että päätöksentekojärjestelmä on laillinen ja hyväksyttävä. Osana tähänkin kuuluu myös oikeusturva. Siihen kuuluvat sellaiset seikat kuin hyvä hallinto, julkisuus, muutoksenhakuoikeus, päätösten perusteleminen ja riippumattomat tuomionistuimet.

Yhä tärkeämmäksi ovat nousseet taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet, joista esimerkiksi sellaiset kuin työ, lepo ja virkistys, asunto ja yleensä toimeentulon varmistaminen muodostavat keskeisen osan jokaisen kansalaisen hyvinvointia ja perusturvallisuutta. Nuorisolle erityisesti mutta myös aikuisille tärkeitä ovat sivistyksellisistä perusoikeuksista koulutus. Meille kaikille kulttuuri, liikunta ja taide ovat tärkeitä. Paitsi yksilölle myös yhteiskunnalle tärkeää on tiede, tutkimus ja tuotekehitys, joilla varmistetaan myös yhteiskunnan kykyä pärjätä kovassa kansainvälisessä kilpailussa.

Viimeiseksi perusoikeuksien puolelta mainitsisin sosiaaliset perusoikeudet. Ne eivät kuitenkaan vähäisimpiä oikeuksia - päinvastoin. Toimeentulon varmistamista koskevilla oikeuksilla hoidetaan toisaalta niiden asiat, jotka eivät syystä tai toisesta kykene huolehtimaan itsestään ja toisaalta ne, jotka joko ovat vailla muuta toimeentuloa tai ovat jo elämäntyönsä tehneet sellaisella tavalla, että on kohtuullista huolehtia heidän toimeentulostaan yhteisvastuullisesti. Edellisiä ovat erityisesti lapset ja haavoittavissa olosuhteissa elävät ja viimeksi mainittuun ryhmään kuuluvat muun muassa ikäihmiset, joista tänään on erityisesti puhe. Palvelut turvaavat koko väestöä ja luovat esimerkiksi edellytyksiä sukupuolten tasa-arvolle.

Hyvinvointiyhteiskunta ei ole vain riittävästi palveluja ja toimeentuloa oikeassa paikassa oikeille ihmisille. Hyvinvointiyhteiskunta on myös palvelujen ja toimeentulon mahdollisimman korkeaa laatua. Se on myös oikeudenmukaisuutta vaikka virkavaltaisuutta on aina siellä missä jollakulla on valtaa toisen yli. Hyvinvointiyhteiskunta on myös sitä, että yhteiskunta kokonaisuutena voi hyvin. Sukupolvien keskinäinen yhteys on tärkeää. Vihreätukkainen pojantytär tai rengasnenäinen tyttärenpoika ei tunnu pelottavalta, vaikka samoin pukeutunut vieras nuori tuntuu. Turvallisuuden vanhuuden kannalta on ensiarvoista luoda yhteyksiä yli sukupolvien - tuntea toinen toisemme ja kantaa vastuuta toinen toisistamme muutenkin kuin maksamalla veroja.

Keskeistä on muutenkin huolehtia lapsista ja nuorista. Koulutus antaa lapsille ja nuorille tasapainoisen elämän eväitä. Tällä on merkitystä aina katuturvallisuuteen rikosten ehkäisemisessä. Tässä niin kuin sosiaaliturvassakin ehkäisy on tehokkainta ja halvinta. Osa ehkäisyä on tehokas poliisi, joka kasvattaa kiinnijäämisriskiä. Samalla kun rangaistuksen on seurattava rikosta nopeasti ja varmasti, se ei saa olla merkityksetön, mutta se ei myöskään ole koskaan yksin ratkaisu. Sovittelu ja yhteiskuntarangaistus sekä eräissä tapauksissa hoito rangaistuksen vaihtoehtona ovat merkittäviä ja usein halvempia mahdollisuuksia. Rikoksen uhrin asemasta on huolehdittava ja tuomioistuinjärjestelmän on nautittava yleistä luottamusta. Katuturvallisuus on tärkeä osa turvallisuutta vaikka usein merkittävämpi osa turvallisuutta on tieto työstä ja toimeentulosta oman elämän hallinnasta.

Pohjoismainen sosiaaliturva perustuu kolmeen osaan: palveluihin, vähimmäisturvaan ja ansioturvaan. Jokaisella osalla on oma tehtävänsä ja toisaalta nämä tehtävät soviteltava yhteen. Ihanteellisessa tapauksessa ei synny aukkoja eikä myöskään tueta henkilöitä tarpeettomasti useammasta järjestelmästä.

Yhteiset palvelut ovat keskeinen turvan antaja. Yhteisillä palveluilla tarkoitan kuntien verovaroilla järjestettyjä palveluja ja yleishyödyllisten yhteisöjen useimmiten julkisella rahoituksella tuottamia palveluja, jotka turvallisuuden vanhuuden kannalta ovat yleensä sosiaali- ja terveyspalveluja. Näitä palveluja voivat täydentää kaupalliset palvelut, joilla lähinnä voidaan turvata erityisiä ja yhteiskunnallisesti ei niin keskeisiä palveluja tai eräissä tapauksissa myös tuottaa julkisen vastuun piiriin kuuluvia palveluja, jos yhteiskunta, lähinnä kunnat haluavat tällaista kaupallista toimintaa tukea.

Palveluilla voidaan merkittävässä määrin turvata ihmisten asemaa monissa muutoksissa ja elämäntilanteissa. Perustaa voidaan hakea jo perustuslain tarkoittaman ihmisarvoisen elämän edellyttämästä turvasta. Esimerkiksi vanhustenhuollossa saatetaan antaa ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Toisaalta palveluilla annetaan usein elämään laatua ja sisältöä. Hyvinvointiyhteiskunta ei voikaan olla vain ihmisten pitämistä hengissä, se on myös ihmisten henkisten tarpeiden tyydyttämistä aineellisten tarpeiden ohella.

Yhteiset palvelut on tärkeää pitää korkeatasoisina. Kaikkien, siis myös varakkaiden, täytyy olla halukkaita osallistumaan niiden rahoittamiseen veroillaan. Palvelujen rahoituksen halukkuus on usein riippuvaa siitä, mieltääkö olevansa niiden mahdollinen käyttäjä. Terveyspalvelujen kohdalla tämä on tavallaan itsestään selvää, kuka tahansa meistä voi olla muutaman minuutin päästä terveyspalvelujen käyttäjä. Vanhustenhuollossa pätee itsekkyyteen perustuva sääntö; kannattaa ajatella millaiset palvelut haluamme antaa tämän päivän vanhuksille, koska todennäköisesti saamme itse aikanaan samanlaiset palvelut.

Kun yhteisten palvelujen perusta on kunnossa ne nauttivat väestön kannatusta ja myös pysyvät yhteisinä. Jos niiden taso alenee, eivät palvelut ehkä enää olekaan yhteisiä, vaan yhteiskunta jakautuu varakkaiden yksityisesti ostamiin palveluihin ja verovaroilla tuotettuihin köyhempien heikompiin palveluihin. Tämä olisi todellinen yhteiskunnan jakamisen uhka.

Toimeentulon vähimmäisturvalla järjestetään ihmisten toimeentulo niissä tilanteissa, joissa hän on yhteiskunnallisesti hyväksytystä syystä estynyt ansaitsemasta toimeentuloaan. Perustuslaki mainitsee tällaisena perusteena muun muassa vanhuuden. Kansaneläkejärjestelmä on se, jolla nykyisin täytetään perustuslain asettama vaatimus perustoimeentulon turvasta. Kansaneläkkeen tasoa voidaan arvostella, vaikkakin se yhdessä eläkkeensaajien asumistuen ja hoitotuen kanssa ottaa huomioon eräitä vanhusväen erityistarpeita ja lisäksi rintamalisän ja ylimääräisen rintamalisän kautta nostaa vähimmäiseläkkeen tasoa osassa vanhusväestöä. Hallituksen ohjelmaan sisältyykin kohta, jonka mukaa kansaneläkkeen tasoa korotetaan ja eduskunta on vaatinut sen tehtäväksi ensi vuoden alusta.

Edellä puhuin palvelujärjestelmän hyväksyttävyydestä ja kannatuksesta väestön keskuudessa. Vähintään yhtä tärkeää, että vähimmäisturva on riittävän tasoinen taatakseen ihmisarvoisen elämän ja että se nauttii sen rahoittajien eli veronmaksajien piirissä riittävää kannatusta. Vain näin voidaan olla varmoja saajien kannalta tärkeästä elämisen tasosta ja rahoittajien suostumuksesta inhimillisin perustein ja yhteiskunnan vakauden takaamiseksi tarvittavasta rahoitushalusta.

Vähimmäistoimeentulon uhat ja mahdolliset ongelmat liittyvät nekin rahoitusperustaan. Väestön yleinen halukkuus rahoittaa sosiaaliturvaa saattaa aiheuttaa ongelmia. Myös Euroopan unionista aiheutuvat paine välillisen verotuksen alentamiseen on otettava huomioon. Muun muassa alkoholiverotuksen alentaminen näyttää väistämättömältä. Kysymys on poliittisesta valinnasta. Valtion menoja voidaan vähentää monesta kohdasta, tai menoja jättää lisäämättä monesta kohdasta. Niin palvelujen kuin vähimmäisturvankin osalta on todettava verorahoitteisen sosiaaliturvan tason säilyminen nimenomaan poliittiseksi kysymykseksi. Toisaalta Euroopan unionin talous- ja rahaliitto on jo merkinnyt taloudellisen vakauden paranemista ja ilmeisesti myös parempaa kasvu-uraa Tätä kautta se myös luo mahdollisuuksia rahoittaa verovaroin palveluja ja vähimmäistuloa. Valtion velkaantumisen väheneminen alentaa myös korkomenoja ja luo tätä kautta rahoitusmahdollisuuksia muun muassa sosiaaliturvalle.

Ansioon suhteutetun sosiaaliturvan tarkoitus on antaa suojaa erilaisia riskejä vastaan ja estää tulojen äkillinen aleneminen. Yksi keskeisimmistä järjestelmistä ovat tässä suhteessa työ- ja muut ansioeläkkeet. Nämä järjestelmät rahoitetaan nykyisin osittain rahastoimalla ja pääosin suorilla maksuilla. Niissä on hyvin selkeästi kyseessä eräänlainen ketjukirje, jossa tämän päivän työntekijät rahoittavat merkittävältä osin tämän päivänä eläkeväestön eläkkeet ja uskovat siihen, että meidän lapsemme maksavat aikanaan meidän eläkkeemme. Rahoitusosuus on kuitenkin merkittävä puskuri sen takia, että vanhusväestön määrä tulee nousemaan merkittävästi. Rahastoidun pääoman tuotolla voidaan merkittävästi alentaa tulevaisuuden maksurasitusta. Työeläkkeiden tärkeä piirre on se, että niitä ei maatalous- ja merimieseläkkeitä koskevaa poikkeusta lukuun ottamatta rahoiteta verovaroilla. Maksut peritään joko palkansaajilta tai palkkaan sidotuilta työnantajilta ja näin ollen eläkkeet ovat luonteeltaan palkan jatketta, myöhennettyä palkkaa.



Hyvät kuulijat!

Yhdistyneet Kansakunnat julisti vuoden 1999 ikäihmisten vuodeksi. Vielä tälläkin vuosituhannella on huolehdittava siitä, että vuosiin saadaan elämään ja elämään vuosia. Eläkkeensaajien palveluilla turvataan heidän itsenäistä elämäänsä ja mahdollisuuksia virkistykseen. Omassa kodissa on voitava asua mahdollisimman pitkään, minkä takia avohoidon palvelut tarvitsevat jatkuvaa kehittämistä. Elinympäristöä ja asuntoja on korjattava itsenäistä selviytymistä tukevaksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joku saisi jäädä kotiinsa heitteille itsenäisen asumisen tunnuksen vuoksi. Kun ei enää selviä kotona, on päästävä hyvää ihmisarvoa kunnioittavaan hoitoon. Palvelujen kehittämisessä on kyse kahdesta asiasta: kuntien talouden on oltava sellaisessa kunnossa, että palvelut riittävät ja palveluilla on oltava tekijänsä. Työtön sairaanhoitaja maksaa 80 prosenttia sitä mitä työllistetty ja hänen ammattitaitonsa rappeutuu koko ajan. Vastaavaa epätarkoituksenmukaista "säästämistä" on runsaasti. Joskus kyse on siitä, että valtio säästää ja kunnat maksavat sen, joskus asia on päinvastoin. Yhteiskunta ei kuitenkaan säästä.



Työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan toimin on eläkkeet voitu kuitenkin turvata ja rahoitus tasapainottaa. Maksukehitys on hallinnassa ja tulevienkin sukupolvien eläkkeet on turvattu, jos taloudellinen kasvu on vakaata ja työllisyys paranee. Haluan toistaa, jos työllisyys paranee. Työllisyydellä ja varsinkin työssäkäyntiasteella on myös eläkeläisten kannalta ratkaiseva vaikutus. Kuvasinhan edellä, miten tällä hetkellä työssä olevat rahoittavat myös tämän hetkisiä ansioeläkkeitä, Joka kerta kun työtön työllistyy hän paitsi lopettaa sosiaaliturvan käyttämisen alkaa myös rahoittaa sitä.

Eläkeläisten ystäviä eivät ole ne, jotka katteettomilla lupauksilla ajavat järjestelmän rahoituskriisiin, vaan ne, jotka pitävät huolta sen pitkäjänteisestä rahoituksesta ja järjestelmän kyvystä vastata nyt ja ensi vuonna ja 40 vuoden päästä eläkkeistä samoin kuin työeläkejärjestelmää alettiin 40 vuotta sitten rakentaa.

Hyvät kuulijat!

Kestävän hyvinvoinnin yhteiskunnassa on osaamisen ja työnteon Suomessa palattu täystyöllisyyteen. Markkinajärjestelmä toimii ja yhteiskunta oikeudenmukaistaa tulonjakoa ja vastaa hyvinvoinnista. Yritysten kilpailukyky perustuu osaaviin työntekijöihin, laatuun ja tieteeseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Heikoimmista huolehditaan eikä ketään jätetä heitteille.