Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe WWF:n seminaarissa "Wanted: The Baltic Sea – As good as new" Tukholmassa 21.8.2003

The Baltic Sea region – From a common heritage towards regional sustainable development

Itämeren historia on paljolti sotien historiaa. Mutta se on toki paljon muutakin. Itämeri on ollut kauppatie kuten muutkin meret. Sen kautta ovat kulkeneet tavaravirrat ja kulttuurinen vuorovaikutus. Meidän pohjoismaalaisten maineikkaat viikingit kävivät kauppaa ja olivat osallisia myös rauhanomaisessa kehityksessä.

Kylmän sodan aikana Itämeri erotti alueen maat ja kansat. Meri menetti luonnollisen roolinsa, se erotti enemmän kuin yhdisti kansoja. Tänään voimme sanoa meren saaneen oman oikean roolinsa. Se yhdistää, ei erota.

Euroopan unionin laajentuminen ensi vuonna luo uuden tilanteen Itämeren alueelle. Itämerestä tulee käytännöllisesti katsoen Euroopan unionin sisämeri. Tässä tilanteessa EU:n ja Venäjän suhde muodostuu entistä keskeisemmäksi asiaksi tällä yhteisellä alueellamme.

Suomi on rakentanut alun alkaen Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa lähtökohtanamme keskinäisriippuvuus. Näkemyksemme mukaan, rakennettaessa pohjoisen Euroopan tulevaisuutta, sekä Euroopan unioni - koko unioni, ei vain sen pohjoiset jäsenvaltiot - että partnerivaltiot, ennen kaikkea Venäjä, voivat löytää kaikkia osapuolia kiinnostavia ja hyödyttäviä yhteistyökohteita.

Yhteistä intressiä on haettu usealta eri lohkolta. Esimerkiksi koko Euroopan energiahuollon suhteen on ratkaisevan tärkeätä, että Venäjän suunnattomia energiavarantoja voidaan kuljettaa ja käyttää kestävällä tavalla mantereellamme.

Uskon yhteisen intressin löytymiseen myös Itämeren suhteen. Merenkulku, kalastus ja vapaa-ajan vietto ovat meren tilasta riippuvia ja meren tilaan vaikuttavia tekijöitä. Koko elämämme täällä Pohjolassa on riippuvainen Itämeren tilasta. Mikään valtio ei yksin vastaa Itämeren kunnosta tai ongelmien ratkaisusta. Tarvitaan yhteistyötä. Turvallinen merenkulku, kestävällä pohjalla oleva kalastus ja mahdollisuus vapaa-ajan käyttöön hyödyttävät kaikkia meremme rannoilla. Teollisuuden, yhdyskuntien, maatalouden ja merenkulun saasteet haittaavat kaikkia.

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä ja erityisen huono tilanne on Suomenlahdella. Kaikki Itämeren maat ovat syypäitä tähän. Lisäksi kauempanikin olevat eurooppalaiset valtiot ovat omalta osaltaan vastuussa Itämeren saastumisesta. Liian monet maat ovat menneinä vuosina laiminlyöneet tarpeen suojella yhteistä mertamme ja vieläkin suojelupäätöksiin sitoutumisessa, saati toimeenpanossa on paljon puutteita.

Tiedämme, että Itämereen virtaa aivan liian suuri ravinnekuorma. Tiedämme myös, että toimenpiteitä tarvitaan nopeasti ja silti vaikutuksia jouduttaisiin odottamaan kauan. Tarvitsemme toimenpiteitä niin yhdyskuntien, maatalouden kuin teollisuudenkin päästöjen vähentämiseksi nyt, jotta tulevilla sukupolvilla olisi edes jonkinlainen mahdollisuus nauttia Itämerestä.

Oma kotimaani Suomikin kuormittaa osaltaan Itämerta. Keskustelua on käyty suomalaisten rantavesien sisäisestä kuormituksesta, josta syy lankeaa pääosin meille itsellemme. Voimme kuitenkin olla tässä tilaisuudessa myös iloisia Suomen hallituksen erityisestä Itämeren suojeluohjelmasta. Se on tärkeä askel oikeaan suuntaan.

Meillä kaikilla on aihetta itsekritiikkiin, mutta meillä rantavaltioilla on erityistä tarvetta yhteistyöhön. Tulevaisuudessa vielä vain enemmän, sillä alueiden talouskasvu, voi aiheuttaa vielä lisärasitusta Itämerelle. Tämä ei kuitenkaan ole väistämätöntä, mikäli meillä löytyy yhteistä tahtoa hoitaa asia toisin.

Venäjä on ollut viime aikoina paljon esillä Itämeri-yhteistyössä. Maan raskas taakka neuvostoajan ympäristönsuojelun laiminlyönneistä, mutta toisaalta myös tämän päivän ja erityisesti tulevaisuuden suuret mahdollisuudet, lisäävät Venäjään kohdistettuja odotuksia. Toivon Venäjän näkevän tilanteen ympäristönsuojelussa samalla tavoin kanssamme ja sitoutuvan täysipainoiseen työskentelyyn Itämeren tilan ja tulevaisuuden hyväksi.

Mutta siis vielä kerran haluan painottaa, ettei minkään yksittäisen maan panos yksin riitä, vaan tarvitsemme laajempaa kansainvälistä yhteistyötä.

Merikuljetukset on valaiseva esimerkki etujemme ristiriitaisuudesta. Hyvin hoidettuina ne ovat sekä taloudellinen että ympäristöystävällinen vaihtoehto moniin muihin kuljetusmuotoihin verrattuna. Huonosti hoidettuina merikuljetuksiin sisältyy valtavia riskejä. Esimerkiksi viime vuonna Espanjan edustalla uponnut öljytankkeri Prestige oli katastrofi luonnolle. On hyvä muistaa, että alus lähti matkaan Itämereltä, Ventspilsistä Latviasta. Kuvitelkaamme minkälainen tuho olisi ollut seurauksena, jos Prestige olisi tuhoutunut jo alkumatkallaan Itämerellä. Maallikollekin on selvää, että tuho pohjoisilla leveyspiireillä suljetulla merialueella olisi ollut vielä paljon pahempi kuin marraskuussa Espanjan rannikolla.

Valitettavan usein vahingot ovat seurausta merikelvottomien alusten purjehtimisesta vaarallisessa lastissa kaikilla maailman merillä. Siis yksittäisten yritysten tai valtioiden taloudellinen etu on vahvempi kuin kaikkien yhteinen luonto. Tulee surulliseksi ja hämmentyneeksi siitä, että tällaisessa kaikkia koskevassa asiassa ei ole saatu aikaiseksi sitovia, riittävän korkeatasoisia, laatuvaatimuksia maailman merillä purjehtivien alusten kunnosta.

Viime talvena monet huolestuneet ihmiset kiinnittivät huomiota yksirunkoisiin öljytankkereihin, jotka purjehtivat Suomen lahdella vaikeissa jääoloissa hakemaan öljyä Venäjältä. Nämä öljynkuljetukset olivat kiinteässä yhteydessä maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja alueelliseen poliittiseen kehitykseen. Irakin sotaa ennakoivassa tilanteessa raakaöljyn hinta oli erityisen korkealla ja Venäjällä oli intressi saada maailmalle mahdollisimman paljon öljyään hyvään hintaan

Emme saa vaarantaa Itämeren tulevaisuutta globaalien ja alueellisten poliittisten erimielisyyksien takia. Toivotan Venäjän lähitulevaisuudessa lämpimästi tervetulleeksi muiden HELCOM-maiden joukkoon tekemään aloitetta kansainväliselle merenkulkujärjestölle (IMO) Itämeren luokittelemiseksi erityisen herkäksi merialueeksi. Yksirunkoisten öljytankkereiden liikkuminen Itämerellä pitää saada loppumaan paljon ennen nyt suunniteltua vuotta 2015.

Mitä minä voisin tehdä?

Onneksi suuri osa kanssaihmisistämme täällä pohjoisessa on jo herännyt suojelemaan luontoa. Pohjoismaisella yhteiskunnalla on kansanvaltainen perinne. Ihmiset voivat ilmaista mielipiteensä vapaasti päätöksenteon eri vaiheissa ja se otetaan myös huomioon. Globalisaation myötä valveutuneen kansalaisyhteiskunnan merkitys kasvaa entisestään. Meidän tulee kehittää yhteiskuntaamme siten, että kansalaisten tietoisuus kestävän kehityksen merkityksestä kasvaa ja että se saadaan vaikuttamaan heidän omissa elintavoissaan.

Ihmisten sitoutuminen kestävään kehitykseen näkyy ja sen tulee näkyä myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Mielestäni nimenomaan ympäristökysymykset ovat olleet uuden globaalin kansalaisvastuun käynnistäjiä.

Kansallisvaltiot ovat edelleenkin tärkeimmät toimijat kansainvälisten sopimusten ja toimintasääntöjen aikaansaajina. Mutta poliittinen päätöksentekijä ei toimi diplomaattisessa tyhjiössä. Oman maan ja kansalaistoiminnan merkitys on erittäin suuri. Lisäksi pitkien ja usein vaikeiden neuvotteluprosessien tuloksena aikaansaatujen sopimusten käytännön merkitys on suuresti riippuvainen kansalaistoiminnasta. Se vaikuttaa myös viranomaisten toimintaan.

Myös tämä tilaisuus on kiitollisuudenvelassa kansalaistoiminnalle. Haluan tässä yhteydessä antaa erityisen kiitoksen WWF:lle sen aktiivisesta työstä Itämeren ja koko maailman luonnon hyväksi.