Tohtori Pentti Arajärven avauspuhe WWF:n Itämeri-seminaarissa 28.4.2004

Arvoisat läsnäolijat

Tällä seminaarilla on pitkä, mutta ravisteleva nimi: Muistatko meren, jossa saattoi uida ? Emme onneksi ole vielä näin pitkällä, vaikka lämpimimpinä kesinä huonoimmissa olosuhteissa laajoilla alueilla Itämerta onkin tilanne, jossa ei pidä uida ja jossa ei tee kyllä mielikään uida. Omakohtaisena muistumana tulee mieleen 1960-70-luvun juliste, jossa oli suunnilleen sama ajatus kuin tämän päivän seminaarin otsikossa. Silloin väitettiin, että itsekin uit mieluummin vedessä, jossa kalat uivat oikein päin. Muistan myös nähneeni opetusfilmin, jossa kehotettiin panemaan fosforia veteen, koska se lisää rehevöitymistä ja sitä kautta kalakantaa. Onneksi tutkimus ja valistus on siitä edennyt.

Itämeren keskeinen ongelma on rehevöityminen. Itämeri on vesialtaana omalajisensa, maailmanmitassakin ainutlaatuinen. Meren rehevöitymistilanne on hälyttävä ja ongelma on vaikea mm. meren mataluuden takia ja veden hitaan vaihtumisen vuoksi. Pelkona mm. Euroopan unionin laajentumisesta on, että tilanne pahenee, kun maatalouden tehokkuus parin päivän päässä uusissa jäsenmaissa alkaa todennäköisesti nousta.

Vaikka tilanne on paha, ei se ole toivoton. Vaikeat asiat tehdään heti ja mahdottomat kestävät vähän kauemmin. Tämän tapaisella seminaarilla voidaan monipuolisesti ja asioita ristiin tarkastellen varmasti vaikuttaa tietoihin ja kokemuksiin Itämeren suojelusta. Samanaikaisesti saadaan näköaloja niin eri elinkeinoaloilta kuten teollisuudesta ja maataloudesta niin luonnonsuojeluviranomaisilta kuin tutkimuksen edustajilta. Uskon ja tiedän, että kaikkien tavoite on yhteinen. Kuollut meri pienellä k:lla ja erikseen kirjoitettuna ei voi olla kenenkään etujen mukainen. Lisäksi Suomen ja melkein kaikkien muidenkin Itämeren altaan valtion osalta on todettava, että tämä on ainoa meremme.