Tohtori Pentti Arajärven puhe Yhteiskunnallinen yrittäjyys Nyt! -seminaarissa Oulussa 12.5.2011

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden mahdollisuudet

Hyvät kuulijat,

Julkisten palvelujen sanotaan olevan kriisissä. Kriisin perusta on taloudellinen, julkisen vallan rahat eivät riitä ja niinpä palvelujen laatu ja saatavuus näyttävät heikkenevän. Samaan aikaan olemme kuitenkin rikkaampia kuin koskaan. Tämän kriisin taustalla on epäilemättä ajattelutapa ja eetos, jossa talous, taloudellinen tuotto ja jopa voiton tavoittelu on korotettu ylimmäksi arvoksi. Sitä heijastaa se, ettei sallita niin sanottua laiskaa pääomaa. Pääoma puolestaan on laiskaa, jos se ei tuota taloudellista tulosta.

Kun hyvinvointipalvelut, olipa kyse terveydenhuollosta, sosiaalitoimesta tai koulutuksesta, eivät tuota välitöntä tulosta, on tämä pääoma määritelmän mukaisesti laiskaa. Samalla myönnetään, ettei näitä toimintoja kuitenkaan voida lopettaa, jolloin vain toiminnan ylläpitämisen edellytykset kiristyvät koko ajan. Pitää saada vähemmällä enemmän – seurauksista välittämättä. Kuitenkin kaikki kolme yhteiskunnallisten toimintojen suurta lohkoa ja ympäristösuojelu vielä neljäntenä tuottavat välitöntä hyötyä myös taloudelliselle ja kaupalliselle toiminnalle. Vain osaava väestö, joka lisäksi on terve tai ainakin hoidetaan ja kuntoutetaan mahdollisemman nopeasti terveeksi ja jolla on sosiaalisista suhteista riippumatta mahdollisuus osallistua työelämään, lapset ja vanhukset hoidetaan, on toiminnan edellytykset. Ristiriita on valmis.

Ratkaisua yhteisten palvelujen rahoittamiseen ja tehokkaaseen ylläpitämiseen on haettu monesta suunnasta. Yhtenä näkökulmana on ollut palvelujen yksityistäminen, joka ei kuitenkaan sinällään tuota lainkaan lisärahaa järjestelmän ylläpitämiseen. Ongelmana on paitsi se, että yksityisten palvelujen kilpailuttaminen, valvonta ja voitonjako syövät palvelutoimintaan käytettäviä voimavaroja myös se, että toiminnan tavoitteet erityisesti sosiaalitoimessa hämärtyvät. Kun tavoitteena on tuottaa hyvinvointia eikä rahaa, on tuottamistavalla tai tuottamisen tavoitteilla ja toiminnan tarkoituksenmukaisella organisoinnilla merkitystä.

Rahan riittävyyden logiikka voidaan nähdä myös toisin päin. Jos hyvinvointipalvelujakin tuotettaessa tavoitteena on taloudellisen voiton tavoittelu, kuten yksityiselle yritystoiminnalle on luonnollista, saadaan se usein menestymään. Hyvä, logiikkaan jo perustuva esimerkki on se, että yksityisessä terveydenhuollossa esimerkiksi ei ole niin sanottuja tarpeettomia käyntejä. Kaikista laskutetaan täysi hinta ja ne ovat siis tuottavia palvelun järjestäjälle. Kaikkiin niihin myös maksetaan yhteiskunnan tuki joko ostopalveluna tai sairausvakuutuksen kautta. Toisaalta hyvä esimerkki on myös se, että parhaassa kunnossa terveydenhuollossa on työterveyshuolto. Työnantajan sangen välittömässä taloudellisessa intressissä on ehkäistä työntekijöiden sairauspoissaoloja ja samoin työnantajan välittömässä intressissä on saada henkilö mahdollisimman pikaisesti takaisin työpaikalle. Kun taloudellinen kannustin on selvä, järjestelmä toimii.

Ero esimerkiksi perusterveydenhuollon palvelujen tai sairaanhoidon business-logiikkaan on siinä, että itse terveydenhuollon, siis työterveyshuollon, ei tarvitse tuottaa tulosta, vaan tulos tulee varsinaisessa toiminnassa. Yksityistetyssä terveydenhuollossa, joka ei ole sidoksissa työnantajaan, taloudellista voittoa haetaan itse terveydenhuollosta. Sama logiikka pätee jossain määrin myös esimerkiksi koulutuspalveluihin. Työnantajan kannattaa maksaa hyvästä koulutuksesta, joka palvelee suoraan firman menestystä. Sen sijaan abstrakti yhteiskuntaa ja yksilöä palveleva koulutus kriisiytyy. Jopa sosiaalipalveluissa on tätä luonnetta, kun työnantajan kannattaa maksaa työntekijän lapsen sairastuessa lapselle hoitaja kotiin. Kustannuksena suurempi olisi työntekijän poissaolo työpaikaltaan.

Yhteiskunta pitää perusteltuna – aivan oikein – että mahdollisimman moni voi itse ansaita toimeentulonsa ja elannon perheelleen. Tätä edellyttää jo eräällä tavalla yksilön itsekunnioituksen rakentaminen ja hyvän elämän edellytysten luominen. Se on myös yhteiskuntapoliittisesti monella tavalla järkevää ja jopa välttämätöntä. Se on perusteltua myös taloudellisesti. Samaan aikaan meidän on myönnettävä, että vaikka olemme kaikki yhdenvertaisia, olemme kaikki erilaisia. Niinpä osalla meistä on erilaisia taitoihin, taipumuksiin, elämänolosuhteisiin tai henkilökohtaisiin syihin perustuvia rajoituksia työnteolle. Näitä on pyrittävä raivaamaan ja toimenpiteet ovat usein koulutuksellisia, terveydenhuollollisia tai sosiaalipalveluihin perustuvia. Vähäisenä seikkana näissä suhteissa ei voida pitää myöskään työllistämistoimia. Työllistämisen saralla on pyritty löytämään ratkaisuja pitkäaikaistyöttömien, vammaisten henkilöiden, mielenterveyskuntoutujien, maahanmuuttajien ja vastaavien heikossa taloudellisessa tai sosiaalisessa asemassa olevien henkilöiden työllistämisessä.

Yksi vastaus tässä suhteessa oli sosiaalisten yritysten lainsäädäntö, joka tuli voimaan vuoden 2004 alussa. Lainsäädännön tavoitteena on luoda vapailla markkinoilla toimivia yrityksiä, joiden työntekijöistä vähintään 30 prosenttia on vajaakuntoisia tai pitkäaikaistyöttömiä. Yritykset pyrkivät tuottamaan voittoa, voivat toimia millä toimialalla tahansa ja ne maksavat työntekijöilleen työehtosopimuksen mukaisen palkan. Yrityksillä on joitakin etuja palkkatukien ja yritystukien osalta muihin yrityksiin verrattuna.

Sosiaalista yritystoimintaa tukemaan ja kehittämään Suomen Setlementtiliitto asetti sosiaalisen yritystoiminnan foorumin. Se julkaisi parivuotisen toimintansa jälkeen manifestin, jossa keskeisiä esityksiä olivat ensinnäkin käsitteen laajentaminen tiettyjen ryhmien työllistämisestä yleisesti yleishyödyllisten palvelujen tuottamiseen, kestävän sosiaalisen ja ympäristökehityksen edistämiseen ja voiton palauttamiseen ensisijaisesti yrityksen kehittämiseen. Manifestissa esitettiin myös muun muassa julkisten hankintojen suuntaamista näille yrityksille siten, että vaikutukset työllisyyteen ja sosiaali- ja terveysmenoihin otetaan huomioon kokonaistaloudellisuutta arvioitaessa ja yritysten käynnistämiseen osoitetaan riittävä kehittämisrahoitus ja lainoille takaukset ja korkotuet.

Erityisesti olisi haettava niin sanottua kärsivällistä pääomaa. Työ- ja elinkeinoviranomaisiin suunnattiin erityisiä toiveita tukien kehittämisestä ja sosiaalisten tavoitteiden laajenemista kaikkiin yhteiskunnallisesti vastuullisiin yrityksiin pidettiin tärkeänä. Foorumissa olivat edustettuina suoraan tai epäsuorasti valtion ja kuntien hallinto, työnantaja-, työntekijä- ja yrittäjäjärjestöt, suuryritysten ja toiminnassa olevien sosiaalisten yritysten johto, yliopistot ja muu tutkimus sekä kansalaisjärjestöt. Kaikkiaan jäseniä oli kolmekymmentä.

Manifestilla oli eräitä positiivisia vaikutuksia ja sosiaalisten yritysten asemaa on parannettu eräiltä vähäisiltä osilta. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta otti sosiaalisiin yrityksiin kantaa työministeriön asiasta antaman selvityksen pohjalta. Valiokunta otti lausunnossaan vahvasti kantaa selvitykseen ja asettui tukemaan muun muassa palkkatuen korottamista, sen ennakoitavuuden parantamista ja sosiaalisille yrityksille myönnettävän rahoituksen saannin helpottamista. Valiokunta kannatti erilaisten projektitukien kehittämistä ja sosiaalisten kriteerien käyttämistä julkisissa hankinnoissa. Lain kohderyhmien laajentaminen mielenterveyskuntoutujiin, kuntoutustuella oleviin henkilöihin ja eläkkeen lepäämään jättäneisiin henkilöihin sekä maahanmuuttajiin sai valiokunnan kannatuksen. Valiokunta ei kuitenkaan laajentanut esitystään käsittämään yhteiskunnallista yritystoimintaa.

Eduskunta otti kantaa sosiaalisen yritystoiminnan tai ehkä jo yhteiskunnallisen yritystoiminnan näkökohtiin käsitellessään hankintalainsäädäntöä. Eduskunnan talousvaliokunta esitti kansalaisjärjestöjen sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelujen alalla suorittaman työn laajentamista muun muassa käyttäen hyväksi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen yleistä taloudellista etua koskevia palveluja ja muita mahdollisuuksia, joita jäsenvaltio voi käyttää salliakseen ainoastaan sellaisten yksityisten toimijoiden osallistuvan kilpailuun, jotka eivät tavoittele voittoa. Valiokunta otti kantaa myös rajoitetun voitonjaon yhteisöihin edellyttäen selvitettäväksi mahdollisuuksia esim. osakeyhtiö- ja osuuskuntalainsäädännön kehittämiseksi siten, että rajoitettuun voitonjakoon perustuvat yhteisöt olisivat mahdollisia. Tai mahdollisia ne ovat nytkin, mutta kysymys on nimenomaan sellaisesta näiden yhteisöjen lainsäädännöstä, joka takaa toiminnan pysymisen ja kertyneen varallisuuden säilymisen yhteiskunnallisissa yrityksissä. Poliittista tahtoa voidaan siis osoittaa olevan yhteiskunnalliseen yritystoimintaan.

Yhteiskunnallisilla yrityksillä, ei välttämättä tällä nimellä, on pitkä perinne. Suomessa ehkä merkittävintä tämän tapaista toimintaa edustavat kuluttajaosuuskunnat, joita toistasataa vuotta sitten perustettiin maan joka puolelle. Niiden tavoitteenahan oli tuottaa jäsenilleen kohtuuhintaisia tuotteita pyrkimättä mihinkään kovin merkittävään voittoon. Näille osuuskunnille näyttää suurelta osin käyneen hieman samantapaisesti kun edellä kuvasin julkisten palvelujen tuotannolle käyneen. On siirrytty suuruuden ja ansainnan logiikkaan, joskin alkuperäistä idealismiakin näyttää olevan jäljellä.

Ilmiö ei mitenkään leimallisesti ollut tai ole suomalainen vaan päinvastoin, koko Eurooppa loi tuohon aikaan samantapaisia rakenteita ja jatkuvasti tällaiseen toimintaan perustuvia yrityksiäkin on ollut ja on olemassa. Juridiselta muodoltaan ne ovat saattaneet olla hyvin vaihtelevia. Jokaisella maalla on oma lainsäädäntöhistoriansa.

Yhteiskunnallinen yritys on eri asia kuin edellä kuvaamani sosiaalinen yritys. Sosiaalisen yrityksen, sellaisena kuin se Suomessa on toteutettu, tavoitteena on lähinnä työllistää eräitä muutoin vaikeasti työllistyviä ryhmiä. Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamalliksi on määritelty arvopohjainen liiketoimintamalli, jonka tavoitteet ovat yhteiskunnallisia – mitä yhteiskunnallisuus tässä yhteydessä onkaan – ja jonka voitto investoidaan takaisin näiden tavoitteiden saavuttamiseen. Sitä ei siis ole määritelty juridiseksi muodoksi vaan liiketoimintamalliksi, jossa leimallista on yhteiskunnallisuus ja voiton pääosan käyttäminen toiminnan kehittämiseen. Nykyisen osakeyhtiölainsäädännön kannalta olennainen ero on nimenomaan se, että omistajan voiton maksimointi ei ole päätarkoitus. Jokaisen yrityksen taustalla on aina arvot.

Saksalainen oikeusteoreetikko Robert Alexy on teoksessaan Theorie der Grundrechte kiinnittänyt huomiota sanan arvo kahteen eri merkitykseen. Hän puhuu asioista, joilla on arvoa ja asioista, jotka ovat arvoja. Suomeksi sen voimme ilmaista nyky-yhteiskuntaa hieman kyynisesti ilmaisevalla tavalla: kohta tiedämme kaiken hinnan, mutta emme minkään arvoa.

Hyvän yhteiskunnan tavoitteena on tuottaa henkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia yhteiskunnan jäsenille. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ja -valtio ovat luoneet julkisten palvelujen järjestelmän, jonka ytimenä on juuri hyvinvoinnin tuottaminen, mutta joka samalla tuottaa yhteiskunnallisesti tarkastellen merkittäviä taloudellisia etuja osaavana, terveenä ja työllistettynä väestönä. Ei ole sattuma, että nämä yhteiskunnat ovat myös taloudellisesti menestyviä. Sosiaalinen ruokkii taloudellista ja taloudellinen sosiaalista. Jos sosiaalisesta toiminnasta häviää sosiaalisuus ja se muuttuu elinkeinotoiminnaksi, myös tavoitteet ja sen myötä positiiviset vaikutukset hämärtyvät. Sama koskee yhtä hyvin terveydenhuoltoa ja opetusta. Tavoitteet on pidettävä kirkkaana ja väestön on tiedettävä, mistä se saa palvelut, jotka ovat laadullisesti korkeatasoisia.

Arvopohjaisella yhteiskunnallisella yritystoiminnalla on periaatteessa edellytykset tuottaa hyvän yhteiskunnan ja menestyvän hyvinvointivaltion edellyttämiä palveluja. Sen toiminnan sisältönä ei ole tuottaa palveluja saadakseen rahaa, vaan tällaisen yrityksen on saatava rahaa voidakseen tuottaa palveluja. Näkökulma on olennainen kysymys. Tällainen yritys voi osallistua kilpailluille markkinoille ja menestyä niillä ja kilpailuttajan on yhteiskunnallisesti järkevää asettaa kilpailutuksen kriteerit sellaisiksi, että se saa vaikka vähän kalliimmallakin parempaa sosiaaliturvaa kuin halvemmalla huonompaa.

Mitä voivat olla yhteiskunnalliset tavoitteet, joita yritystoiminnalla on. Tavallisimmin näiksi asetetaan hyvinvointipalvelujen tuottaminen, kenties lähinnä järjestöjen palvelutuotantona tai niiden omistamien yritysten kautta, sekä työllistäminen ja työllistyminen. Nämä tehtäväthän ovat sinänsä myös julkisen vallan tehtäviä. Hyvinvointipalveluissa julkisella vallalla on eräällä lailla velvoite ja monopoli ja työllistämisen osalta yhteiskunnan järkevä toiminta edellyttää työllistymisen, perimmältään täystyöllisyyden tavoittelua. Toisaalta voidaan aivan perustellusti kysyä, eikö vanha osuustoiminnan periaate, hyvälaatuisten tuotteiden tuottaminen jäsenille tai miksei yleisestikin kohtuuhintaan olisi tällainen. Tätäkin toimintaa on olemassa ja aina siellä täällä on merkittäviä ituja uudenlaisesta tällaisesta toiminnasta. Esimerkiksi työttömät ovat perustaneet osuuskuntia, joilla tietyllä tavalla yhteiskunnallisesti, voittoa tavoittelematta pyritään luomaan työllistymisen edellytyksiä.

Hyvinvointipalvelujen tuottaminen yrityspohjaisesti ei sinänsä ole enää mitään uutta. Päinvastoin, tämän toiminnan määrä ja volyymi on kasvanut suorastaan häkellyttävässä määrin. Varsinkin terveydenhuollossa se näyttää myös olevan erittäin tuottavaa ja sosiaalitoimessakin ituja on selvästä kaupallistamisesta, vaikkakin toistaiseksi kyse on ehkä enemmän itsensä työllistävistä mikroyrittäjistä. Opetustoimen puolella kehitys ei ole vielä vahvaa.

Toistaiseksi yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintamallin toteuttamisessa on lähinnä ehdotettu yritykselle myönnettävää merkkiä, logoa, jolla osoitetaan yrityksen toimivan yhteiskuntapoliittisesti ja taloudellisesti sellaisella tavalla, jota yhteiskunnalliselle yritykselle on kaavailtu. Tällöin ratkaisu palvelujen käyttämisestä jää joko liiketaloudelliselle pohjalle tai asiakkaan omaan eettiseen harkintaan. Yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytysten pohdinnassa voimakkaasti esillä ollut kilpailuneutraliteetti ja toimijoiden tasapuolinen kohtelu nostetaan tässä mallissa yhteiskunnallisiksi arvoiksi, jotka jopa ylittävät yhteiskunnallisiin yrityksiin muuten ladatut eettiset arvot. Ne muodostuvat eräänlaisiksi superarvoiksi.

Tähän samaan kokonaisuuteen kuuluu se, että yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittämistä pohtinut työryhmä ei pidä tarpeellisena mitään erityisiä tukia tai palveluja yhteiskunnallisille yrityksille. Sama koskee kyseisen työryhmän ajatuksia hankintamenettelyistä. Työryhmän esittämät näkökohdat koskevat vain niitä menettelyjä, jotka nykyinen kilpailua ja hankintamenettelyjä koskeva lainsäädäntö jo tuntee. Kunnat tai muut julkiset toimijat, periaatteessa myös yksityiset toimijat, voivat kehittää hankintakriteerejään tukemaan yhteiskunnallisille yrityksille erityisesti soveltuvien näkökohtien huomioon ottamista ja esimerkiksi sosiaalisia kriteerejä hankinnoissaan. Nykyinen hankintalaki sallii monenlaisia hankintatapoja, joista eräät soveltuvat erityisen hyvin yhteiskunnallisten yritysten käyttöön. Näitä mahdollisuuksia voivat käyttää hyväkseen myös palveluja tuottavat kansalaisjärjestöt, jotka nykyisenä kilpailuttamisen aikana joutuvat väistämättä kasvavassa määrin yhtiöittämään palvelutarjontaansa. Kansalaisjärjestöille sopiikin mainiosti tämä liiketoimintamalli ja eräät ovat jopa perustaneet yhteisöjä, joiden yhtiöjärjestys tai muu perustamisasiakirja sääntelee toimintaa nimenomaan yhteiskunnallisen yrittämisen liiketoimintamallin suuntaan tai tapaan.

Yhteiskunnallisilta yrityksiltä näytetään myös odotettavan vaikeasti työllistyvien tai muutoin työmarkkinoilla epäedullisessa asemassa olevien henkilöiden työllistymistä. Tällainen toiminta on epäilemättä yhteiskunnallisesti vastuullista. Tärkeää on tietysti myös, että näillä menettelyillä ei luoda mitään työvoiman halpamarkkinoita, vaan yksilöille annetaan mahdollisuus olla oman elämänsä haltijoita. Itse kullekin on tärkeää, että voi ansaita itse elantonsa itselleen ja perheelleen. Pohtimatta on se, miten yhteiskunnallinen yritys toimii työehdoiltaan ja julkisen tuen kannalta samanlaisissa olosuhteissa kuin muut yritykset, jos se pyrkii erityisesti työllistämään vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevia. Tähän samaan seikkaanhan sosiaaliset yritykset ovat eräällä tavalla kompastuneet. Yhteiskunnallisille yrityksille tosin ei tultane asettamaan mitään erityistä vajaakuntoisten tai pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvoitetta.

Hyvät kuulijat

Kuten edellä olevista ilmenee, näen vielä monta ongelmaa yhteiskunnallisen yrityksen käsitteen sisällössä ja tällaisen yrityksen toimintatapojen määrittelyssä. Meidän tulee jatkaa keskustelua ja löytää yhteistä käsitystä yhteiskunnallisen yrityksen arvoista, motiiveista, tavoista edetä kohti yhteiskunnallisia yrityksiä sekä yhteiskunnallisen yritystoiminnan eroista ja yhtäläisyyksistä esimerkiksi kaupalliseen toimintaan tai järjestöjen vertaistoimintaan. Siinä pitää uskaltaa erottautua nykyisestä kahlitsevasta taloudellisesta eetoksesta hyvinvoinnin, kohtuuden, oikeudenmukaisuuden ja yhteisen hyvän suuntaan. Moni väittää, että yhteiskunnallinen yritys on tuollaisena epärealistinen ajatus. Vaikeat asiat tehdään heti ja mahdottomat kestävät hieman kauemmin.