Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe ortodoksisen kulttuurikeskus Sofian avajaisseminaarissa 1.2.2008

Eettinen kuluttaminen - Mikä tekee ihmisen ihmiseksi?

Mikä tekee ihmisen ihmiseksi, on sekä eri uskontojen että filosofisten oppirakennelmien keskeinen kysymys. Kristinuskon käsitys ihmisen jumalallisesta alkuperästä on ollut ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja demokratian kehittämisen kannalta hyvin mielenkiintoinen jopa suotuisa.

Käsityksestä on suhteellisen johdonmukaista vetää johtopäätös ihmisten keskinäisestä tasa-arvosta ja veljeydestä. Sen sijaan ajatus ihmisestä luomakunnan herrana on johtanut helpommin ajatukseen luontoon kohdistuvaan rajattomaan käyttöoikeuteen kuin siitä huolehtimiseen tai siitä tunnettavaan vastuuseen. René Descartesin ajatusta mukaillen voisi sanoa: ”kulutan, siis olen.”

Työn tekemisen velvoite löytyy sekin Raamatusta. Pohjoisen luterilaissosialidemokraatisen liikkeen keskeinen arvo on nimenomaan työn tekeminen. Joutenolo on laiskuutta, joka voi johtaa kaikenlaiseen pahuuteen. Luterilainen työn etiikka on varmasti ollut luomassa ahkeraa ja aikaansaavaa yhteiskuntaa. Kielteinen seuraus on, että työn tekemisen ylenmääräinen arvostaminen johtaa ihmisen arvon mittaamiseen hänen tuotantoarvollaan – siis kuinka hyödyllinen – taitava ja yhteistyökykyinen ihminen on.

Lapsen, vanhuksen, vammaisen tai pelkästään työtä vailla olevan ihmisen arvostaminen on kaikista päinvastaisista vakuutteluista huolimatta usein sisäänrakennetusti toissijainen verrattuna työelämän huippuosaajiin.

Kuluttamisen oikeus ja velvoite

Nykyaikana kuluttaminen on korvaamassa työtä yhteiskunnallisen arvostuksen perusteena. Kuluttaminen pitää talouselämää käynnissä. Kunnon kansalainen voi siis tämän opin mukaan kuluttaa pelkästään omaksi ilokseen ja olla täten myös yhteiseksi hyödyksi.

Voisiko hän keskittyä kuluttamiseen samalla tavalla kuin eräät yritysjohtajat ovat ilmoittaneet ainoaksi tavoitteekseen voiton tuottamisen omistajilleen? Kumpikin käsitys on pelottavan kapea-alainen jättäessään huomiotta teoilla olevat muut vaikutukset työllisyyteen, ihmisten terveyteen tai ihmisten muuhun hyvinvointiin taikka luonnon kestokykyyn.

Kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen. Minulle on tullut viime aikoina toistuvasti mieleen Goethen kirjoittama tarina Faustista. Vaikka paholainen kertoi kaupan hinnan, tuntui se tohtori Faustista epätodellisemmalta kuin halutut edut. Yhtä lailla meille tämän päivän ihmisille on pitkään puhuttu itsekkyyden riskeistä, mutta luopuminen on niin vaikeaa. Muutosta ei ole tehty ennen kuin esimerkit riskeistä sekä omaan elämään että muiden kohtaloon ovat tulleet konkreettisesti havaittaviksi.

Reiluun globalisaatioon pyrkiminen on ensi askel globaaliin etiikkaan ja kestävään kehitykseen, joka käsittää sekä ekologisen älyn että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden.

Minulle itselleni oli varsin silmiä avaavaa olla mukana Kansainvälisen työjärjestön ILO:n globalisaation sosiaalista ulottuvuutta selvittäneessä maailman komissiossa. Vaikka globalisaation perustoiminta-alue on talouspolitiikka, on sen vaikutus ihmisten elämään paljon tätä laajempi. Näitä vaikutuksia ei aikoinaan selvitetty riittävästi eikä niitä nyt myöhemminkään ole aina otettu huomioon, vaikka useimmat ihmiset yhteiskunnan eri sektoreilla jo tunnustavatkin globalisaation Janus-kasvot niin meillä kuin muualla. Globalisaation edut ja haitat ovat jakautuneet hyvin epätasaisesti sekä eri maiden välillä että niiden sisällä.

Ihminen voi vaikuttaa maailmaan myös omien kulutusvalintojensa kautta. Normaalin hinta-laatu vertailun voi laajentaa käsittämään myös tavaran tuotantotavat ja niiden vaikutuksen muihin ihmisiin ja luontoon. Ihmisillä on sekä kasvava tietoisuus että halu vaikuttaa. Pitkäänkään jatkunut kampanja ei vaikuta ellei se muutu itse tuottavaksi prosessiksi.

Kulutukseen voi vaikuttaa myös poliittisella toiminnalla

Eettinenkään kuluttaja ei voi vain omin valinnoin ratkaista kaikkea. Usein hän voi valita vain vähemmän huonon vaihtoehdon, koska hyvät vaihtoehdot puuttuvat.

Ympäristön suojelun suureet haasteet, joista tärkein on ilmastonmuutoksen hillitseminen, edellyttävät myös yhteiskunnallista ohjausta. Ympäristön kannalta hyviä innovaatiota tai tuotantotapoja ei aina oteta edes kannustamallakaan käyttöön. Uskon, että tarvitaan keppiä ja porkkanaa.

Ainakin mielipidekyselyiden mukaan valtaosa suomalaisista on valmis tinkimään omasta kulutuksestaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Melkein kaikki ovat kiinnostuneita kierrätyksestä ja valmiita käyttämään enemmän joukkoliikennevälineitä.

Mielipiteiden ja asenteiden on muututtava teoiksi. Sitä edellyttävät myös kansainväliset sitoumuksemme. Olemme mukana YK:n ilmastosopimuksessa ja Kioton pöytäkirjassa sekä neuvottelemassa uutta sopimusta. Olemme myös sitoutuneet EU:n jäsenenä vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä nostamaan uusiutuvan energian osuutta.

Emme siis voi Faustuksen tavoin tuudittautua siihen, että lasku lankeaa maksettavaksi vasta myöhemmin.

Kestävä kehitys näyttäisi nyt saavuttaneen sellaisen kannatuksen, jota voisi fysiikkaa lainaten kutsua kriittiseksi massaksi. Vaikutus tarttuu asiasta toiseen eikä paluuta menneeseen enää ole.

Sen sijaan jatkunee väittely eri vaikutuskeinojen paremmuudesta tai tavoitteiden tärkeydestä. Kaikkea ei voi saada hetkessä, mutta ihmisten kohtelu oikeudenmukaisesti ja luonnon kunnioittamisen pitää tapahtua laajasti ottaen samanaikaisesti, jotta voimme realistisesti uskoa kestävän kehityksen onnistuvan.

Reilun kaupan kasvu nopea kasvu on hyvä esimerkki global-local toiminnan vahvuudesta. Ilmiöt ovat globaaleja, mutta niiden on omattava myös ihmisiltä ihmisille yhteys. Suomi ja monet suomalaiset ovat voittaneet paljon globalisaation myötä.

Tämäkö lienee syy siihen, että meillä vallitsee tietynlainen alistuminen globalisaatioon kovaan puoleen. Vaatimuksia tai edes keskustelua yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta ei käydä yhtä kiihkeästi kuin vaikkapa Saksassa ja Ranskassa. Puheenvuorot Stora Enson ja Nokian suurirtisanomisista Kemijärvellä ja Saksassa ovat kovin eri sävyisiä. Yritysten lopettamispäätökset tuskin muuttuvat kummassakaan maassa, mutta yrityksen yhteiskunnallista vastuuta perätään Saksassa paljon laajemmin kuin Suomessa, vaikka suhteellisesti Kemijärvi on menettänyt paljon enemmän teollisia työpaikkoja.

Voi myös kysyä, mikä on yhteiskunnan rooli. Suomen ja suomalaisten yritysten menestymisellä on keskinäinen riippuvaisuutensa. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli on tehnyt mahdolliseksi kansan korkean sivistystason. Jokainen lapsi saa mahdollisuuden koulutukseen, jota vielä pyritään täydentämään läpi elämän. Laaja palvelujärjestelmä tasaa tuloeroja, luo sosiaalista vakautta ja mahdollistaa ihmisten joustavamman siirtymisen turvallisesti alalta toiselle.

Tällainen järjestelmä toki maksaa, mutta tietyssä rajoissa se myös ehkäisee kustannusten – ja kärsimysten – kasaantumista vain joillekin ihmisille. Se siis ohjaa kulutusta, mutta yleisten kriteereiden mukaan sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta hyödyllisesti. Pohjoismainen malli suojaa yksityistä ihmistä joutumasta kohtuuttoman taakan alle, auttaa häntä tasaveroisemmin kilpailemaan hyvästä tulevaisuudesta koulutuksen avulla sosiaalisesta taustasta tai esimerkiksi vanhempien varakkuudesta riippumatta. Samalla Suomi, kuten muutkin Pohjoismaat, pärjää hyvin sekä kansainvälisessä kilpailussa että kestävässä kehityksessä. Tämä on tehnyt suomalaisista yrityksistä ja Suomesta hyödyllisiä ja hyvämaineisia kumppaneita. Viimeaikainen kehitys on ollut arveluttavaa.

Suomen ja sen kansalaisten aktiivinen rooli on hyvä asia. Euroopan unioni voi lisätä myönteisiä mahdollisuuksiamme: yhteistyökumppanien määrä kasvaa kaikilla tasoilla. Lisäksi yhteinen äänemme saa lisää vaikutusta kansainvälisillä areenoilla. Vaikka EU jakaakin samat arvot Euroopan neuvoston ja Yhdistyneiden kansakuntien kanssa, sen toimintaa värittää usein tarpeettoman voimakkaasti talous ja vapaa kilpailu. EU toisin sanoen puolustaa niitä asioita, joihin sillä on suora mandaatti.

Mutta kaiken kaikkiaan yhteistyö on todella tarpeen yhteisen tulevaisuutemme turvaamiseksi.

* * *

Parhaimmat onnitteluni ortodoksisen kulttuurikeskus Sofian aikaansaamisesta. Toivon sen syntyä siivittäneen avarakatseisuuden säilyvän kummilahjana myös tulevassa työssä. Minuuden ja maailmankaikkeuden tutkiskelu ja yhteistyön harjoittaminen on meille kaikille hyödyllistä.