Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Kulttuurifoorumin avajaistilaisuudessa Espoon Dipolissa 30.11.2006

Kulttuurifoorumi 2006 on mitä ajankohtaisin. Tämän päivän globaalissa maailmassa meistä fyysisesti kaukana tapahtuvat asiat vaikuttavat monin eri tavoin meidän arkipäiväämme. Maailma on monella tavoin pienentynyt. Aseelliset konfliktit ja muut vakavat ongelmat sekä niiden aiheuttama inhimillinen ja kärsimys koskettavat jo tiedotusvälineidenkin kautta meitä kaikkia. Syiden ja syyllisten etsimisessä saatetaan päätyä vääriin tai ainakin yksinkertaistettuihin ratkaisuihin. Uskontoakin tarjotaan tällöin usein selitykseksi. Törmäämme rasismiin, ennakkoluuloihin ja ymmärtämättömyyteen. Ihmisten kyvyttömyys kohdata toisiaan tasavertaisina ihmisinä aiheuttaa moninaisia ongelmia.

Periaatteessa kaikki maailman maat ovat hyväksyneet ihmisten tasavertaisuuden Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti, mutta käytännössä me olemme vielä siitä kaukana. Hallituksilla on velvollisuutensa ihmisten suojelemiseksi, mutta hallitukset eivät voi olla ihmisten itsensä puolesta suvaitsevia ja oikeudenmukaisia. Tämän takia Espoon Kulttuurifoorumin ja vastaavien tilaisuuksien tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Ne ovat keino vahvistaa kulttuurien ja uskontojen välistä dialogia ja mahdollisuus oppia tuntemaan toisemme ja itsemme paremmin. Toivon, että se johtaa suvaitsevaisuuteen ja toinen toistemme kunnioittamiseen ja ystävyyteen.

Dialogin tarve on suuri. Onnistuminen edellyttää rohkeutta avoimeen vuorovaikutukseen. Toivon keskustelun vapautta eri uskontojen välillä ja myös niiden sisällä samoin kuin valtion ja uskonnollisten yhteisöjen, kansalaisjärjestöjen ja yksityisten ihmisten – niin miesten kuin naisten – kesken. Aidon dialogin pitää siirtyä sanoista teoiksi ihmisen arkipäivään.

Historian kuluessa yhteisöt ja kulttuurit ovat lainanneet toisiltaan ja kehittyneet tässä vuorovaikutuksessa. Toivottavasti me säilytämme ja vahvistamme tätä kykyä. Vaikka dialogi on ollut niin Suomessa kuin muuallakin vielä liian vähäistä, olisi silti harhakuva väittää, etteikö keskustelua ollenkaan käytäisi. Muutoksia tapahtuu koko ajan – myös erittäin mielenkiintoisia muutoksia. Yksi esimerkki on, että Suomessa on hiljattain perustettu Suomen Islamilainen Neuvosto. Viranomaisten ja muslimiyhteisöjen välille saattaa näin syntyä läheisempi keskusteluyhteys. Kuuntelen myös mielelläni niitä, jotka eivät ole mukana tässä neuvostossa.

Omalta osaltani olen säännöllisesti syksystä 2001 pitänyt yhteyttä Suomessa toimivien uskontokuntien kanssa kutsumalla heitä keskustelutilaisuuksiin. Viime kesänä järjestimme eri uskontokuntiin kuuluvien nuorten välisen keskustelutilaisuuden Kultarannassa. Käytäntö tulee jatkumaan.

* * *

Elämme monimuotoisessa maailmassa, jota itse kukin pyrkii parhaansa mukaan hahmottamaan. Suomi on muuttumassa värikkäämmäksi ja Eurooppa on jo monikulttuurinen ja monietninen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei meillä olisi yhteistä arvopohjaa. Yhteiset arvomme ovat demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio sekä ihmisten välinen tasa-arvo. Nämä eivät ole vain eurooppalaisia arvoja, vaan myös arvoja, jotka kuka tahansa kulttuuristaan riippumatta voi allekirjoittaa.

Ei ole syytä puhua kulttuurien välisestä yhteentörmäyksestä, kun ajattelemme tämän päivän haasteita. Todelliset syyt konflikteihin ovat köyhyys, osattomuus, syrjäytyminen, rasismi sekä myös identiteetin hakeminen ja juurettomuus. Meidän on puututtava näihin konfliktien todellisiin syihin.

Globaalit ongelmat vaativat globaaleja ratkaisuja. Sen vuoksi meidän on ennen kaikkea tuettava YK:ta ja sen tavoitteita. Erityisen tärkeää on edistyä Vuosituhattavoitteiden toteutumisessa. Köyhyyden radikaali vähentäminen ja erityisesti naisten aseman parantaminen ovat avainasemassa. Alueellinen yhteistyö tukee YK:ssa hyväksymiemme tavoitteiden toteuttamista.

Suomi on tällä hetkellä Euroopan unionin puheenjohtajamaa ja tekee parhaansa, että unioni vahvistaa kulttuurien välistä dialogia myös naapureidensa kanssa Välimereltä Jäämerelle saakka.

* * *

Toinen toisemme tuntemisen pitäisi johtaa myös arkipäivän ongelmien ratkaisuihin myös täällä koti-Suomessa. Jokaisen on tunnettava asuinmaansa omakseen ja löydettävä oma paikkansa arjessa. Tarvitsemme toimia, jotka helpottavat kotoutumista, lisäävät tasa-arvoa ja estävät syrjäytymistä. Kaikilla on oltava mahdollisuus koulutukseen – erityisesti maahanmuuttajanaisilla ja -nuorilla. Haluan korostaa, että kotoutuminen on pitkä prosessi ja saattaa kestää toiseen ja kolmanteen sukupolveen saakka.

Tiedon ja ymmärryksen lisääntyminen tukee muslimien ja muista uskonnoista tulleiden maahanmuuttajien asettumista uuteen maahan ja kotoutumista sen kulttuuriin ja arkipäivään. Mutta tarvitaan myös tietoa toisin päin, jotta voimme käyttäytyä arvokkaasti toisiamme kohtaan.

Ymmärryksen ja keskinäisen kunnioituksen lisääntyminen ovat tie rauhaan. Toivotan teille antoisia keskusteluja ihmisyyden peruskysymysten parissa.