Tasavallan presidentti Tarja Halosen haastattelu Lastentarha-lehdessä 4/2007

OIKEUS VARHAISKASVATUKSEEN ON LAPSEN OIKEUS

Teksti: Eeva Myyrä ja Airi Vuolle

Presidentti Tarja Halosen julkisista kannanotoista välittyy usein mielenkiinto ja lämpö varhaiskasvatukseen ja lastentarhatyöhön. Kannanottoja lasten subjektiivisesta oikeudesta päivähoitopaikkaan on voinut lukea kevään haastatteluista ja kuulla takavuosina tv:n ajankohtaislähetyksissä. Ebeneser-talon 100-vuotisjuhlat saivat entisen Eben kasvatin juhlavieraaksi keväällä, vaikkei parivuotisesta lastentarha-ajasta olekaan jäänyt mieleen kovin paljon muistikuvia.

”Muistan, että siellä sai tehdä hiekkakakkuja sisällä. Ja kerran putosin jonkun halkopinon päältä.”

Presidentti toteaa, että päivähoidon ja varhaiskasvatuksen rasitteena tuntuu yhä olevan vanha sosiaalihuollon tausta. ”Lastentarhanopettajillekin lienee tuttua, että varhaiskasvatus samaistetaan sosiaalipalveluun tai -huoltoon ja se on näkynyt myös palkkauksessa.”

”Opettajien työ on nähty aivan toisenlaiseksi, vaikkei heidänkään palkkatasossaan kehumista ole. Oppimiseen perustuvaa yhteiskuntaa on Suomessa pidetty aina kunnia-asiana. Mutta kaikkien nykyisten arvioiden mukaan lapsi tarvitsee virikkeitä ja koko lapsuus on oppimista. Mitään tarkkaa rajaa sille, milloin oppiminen alkaa, ei ole, vaan lapsi oppii koko ajan.” Hyvällä varhaiskasvatuksella onkin presidentin mielestä selkeä osansa muun muassa suomalaisnuorten hyvissä oppimistuloksissa.

Keskustelu kotona olevien vanhempien oikeudesta saada lapselleen päivähoitoa ryöpsähtää puheenaiheeksi tuon tuostakin, viimeksi eduskuntavaalien alla ja kesän kynnyksellä hallituksen esitellessä aikeensa määrittää päivähoidolle vähimmäismaksu.

Presidentti muistaa, miten subjektiivinen oikeus päivähoitopaikkaan luotiin aikanaan parantamaan pienimpien lasten asemaa. ”Pienimmät lapset olivat pahiten heitteillä. Sanottiin, että pienten lasten äitien pitää olla kotona, mutta samaan aikaan työlainsäädäntö ja muu sen aikainen todellisuus eivät antaneet mahdollisuutta kotiin jäämiseen.”

”Moni asia on muuttunut, mutta muun muassa vanhempainlomalle jää edelleen useimmiten äiti, vaikka sama mahdollisuus on isilläkin. Oikeus ja käyttömahdollisuus eivät aina vieläkään ole sama asia oli kyse sitten vanhempainlomista tai päivähoidosta. Kaikkia mahdollisuuksia ei käytetä tai ei voida käyttää, vaikka oikeus olisikin.”

Lapsen paras ei määrity perheen taloudesta

Presidentti Halosen mielestä pitää lähteä siitä, että päivähoito on osa lapsen ja perheen hyvinvointia.

”Päivähoidon nollamaksulla haluttiin turvata se, että subjektiivista oikeutta päivähoitoon olisi aina mahdollista käyttää ja ettei käyttö olisi kiinni esimerkiksi perheen taloudesta.”

Presidentti muistuttaa, että kaikille kuuluvia oikeuksia ovat myös monet rahalliset oikeudet kuten lapsilisät ja vanhempainrahat. Maksuton koulu ja terveydenhuolto kuuluvat myös kaikille, eivät esimerkiksi vain köyhille.

”Terveyskeskusmaksuilla haluttiin ohjata järkevään palvelujen käyttöön ja karsia hukkakäyntejä. En usko, että nollamaksuluokan vuoksi päivähoitoa käytettäisiin samalla tavalla väärin”, presidentti sanoo.

”Perheiden tilanteet vaihtelevat paljon ja perhe on itse kykenevä päättämään, millä tavalla päivähoito järjestetään ja millainen päivähoitomuoto valitaan. Tässä mielessä on hyvin surullista, jos tähän oikeuteen ryhdytään puuttumaan. Jos esimerkiksi lapsen vieminen päiväkotiin ikäistensä pariin tuntuu helpottavan perheen arkea, se on lapsen kannalta hyvä ratkaisu. Mahtaako sekään edistää sisarusten välisten lämpimien suhteiden syntymistä, jos iso sisarus joutuu pois tutusta kaveriryhmästä jakamaan väsyneiden vanhempiensa huomion esimerkiksi koliikista kärsivän vauvan kanssa”, presidentti pohtii.

Presidentti Halonen ei ylipäätään ymmärrä, miksi meillä aina vain keskustellaan, onko oikein, että sellaiset tai tällaiset lapset ovat päiväkodissa.

”Onhan jo yleisesti hyväksytty sellainen puoliafrikkalainen tai oikeastaan vanha suomalainen ajattelu, että lapsen kasvatus ei ole vain kahden ihmisen vaan perheen, suvun ja koko kylän asia. Pitäisi silti olla korkea kynnys, jos kahteen lapsen tärkeimpään ihmiseen aletaan vaikuttaa sanomalla, että teidän lapsellenne ei kuulu jokin sellainen oikeus, joka muille kuuluu.”

”Varhaiskasvatus ymmärretään oikein hyvin, kun ajatellaan, että se valmistaa lasta kouluun. Ei kukaan kiellä lapselta oikeutta päästä esiopetukseen tai sano, ettei me nyt näitä lapsia oteta, kun te olette kotona ja pystytte itsekin opettamaan. Yhteys koulunkäyntiin oikeuttaa kaikki lapset esiopetukseen. Kun tulee kysymys pienempien lasten varhaiskasvatuksesta, aletaan pohtia, kuuluuko oikeutta olla.”

”Kaksi asiaa, jolla taloutta on usein yritetty laittaa kuntoon, ovat päivähoitomaksut ja Helsingin kaupungin leikkipuistojen kesäruokailu”, huomauttaa presidentti Halonen. Hän muistaa keskustelun, jota käytiin menojen leikkauksista 1990-luvun alun talouden taantuman aikana.
”Jälkeenpäin on nähty, että tietyistä asioista säästäminen tuli vuosia myöhemmin eteen toista kautta. Tutkijat pystyvät sanomaan, että paljon
ennaltaehkäisevää työtä jäi tekemättä. Ei ehkä huomattu, että lapsi voi huonosti tai että perheessä oli ongelmia. Lopputulos tulee monta kertaa kalliimmaksi yksilölle, perheelle ja yhteiskunnalle – puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä. Se ei ehkä ole edes jälkeenpäin hoidettavissa.”

”Jos on luotu hyviä järjestelmiä, niistä kannattaisi pitää kiinni”, presidentti toteaa.

Valtakunnalliset ohjeet tarpeen

Presidentti Halosen mukaan kuntien sääntely ja valtakunnallinen ohjaus on jossain määrin tarpeellista. ”Luotan kunnalliseen demokratiaan, mutta tiedän, ettei raha kasva puussa kuntapuolellakaan. Tietynlaiset ohjeistukset ja säännökset ovat aiheellisia.”

”Ryhmäkoosta olen aikanani sosiaaliministerinä kinannut, kun laskettiin, kuinka paljon lapsia on missäkin ajassa sairaana ja kuinka paljon lapsia voitaisiin ottaa ylipaikoille. Kunnat odottivat pääsevänsä tekemään itse hyviä päätöksiä, mutta ei se rahan runsaus siitä kasva, missä kohtaa päätöstä tehdään. Jonkinlainen valtakunnallinen vertailu ja valvonta on aiheellista.”

Ryhmäkokojen kasvattaminen johtaa presidentin mielestä ennen pitkää siihen, ettei päiväkodissa pystytä antamaan muuta kuin perushoitoa ja etteivät koulutetut ihmiset pysty tekemään työtään niin hyvin kuin osaisivat. Tämä on tuttu aihe presidentille tulleissa kirjeissä, olipa kirjoittajana lastentarhanopettaja tai terveydenhuollossa tai sosiaalipalveluissa työskentelevä henkilö.

Presidentti Halonen tähdentää, että kun subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon aikanaan säädettiin, tarkoitettiin oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, ei mihin tahansa säilytykseen.

Lapsia ei presidentin mielestä pidä jakaa eriarvoiseen asemaan vanhempien taloudellisen aseman tai muiden bonuksien mukaan. Jos julkinen sektori ei voi tarjota laadukasta varhaiskasvatusta, ryhdytään helposti keskustelemaan huippuyksiköiden perustamisesta esimerkiksi yksityisin voimin. ”Tämä tarkoittaisi taloudellista eriarvoisuutta.”

”Meillä on tässä perheessä sanonta, että kun ensimmäistä ihmisoikeutta, eli oikeutta valita omat vanhempansa, ei voi toteuttaa, kyllä meidän muiden täytyy sitä vähän pehmittää.”

Arvokas työ ei näy palkassa

Lastentarhanopettajaliitto on ollut huolissaan vastavalmistuneiden varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden marssista päiväkotien sijasta töihin kouluun tai jatko-opintojen pariin. Enää viidennes päiväkotien hoidosta ja kasvatuksesta vastaavasta henkilöstöstä on lastentarhanopettajia, varhaiskasvatuksen kandidaatteja, maistereita tai sosionomeja.

Presidentti Halonen toteaa, että nykyaikaisessa yhteiskunnassa on arkipäivää, että ihmiset kouluttautuvat useampaan ammattiin. ”Pitää myös sallia se, että työuransa aikana pohtii, onko oikealla alalla.”

Työn liiallinen raskaus tai muissa töissä maksettu parempi palkka ovat inhimillisiä syitä vaihtaa alaa. Jos kato johtuu siitä, että palkkataso tai muut työolot jatkuvasti häviävät kilpailussa, vaikka tarvetta koulutukselle ja alan ammattilaisille olisi, tuhlataan yhteiskunnan varoja. Tuhlausta on myös kouluttaa ihmisiä aloille, joiden työvoimaa ei tarvita. Nyt ei presidentin mielestä ole kysymys väärin koulutuksesta tai siitä, että näitä ammattilaisia ei tarvittaisi. ”Toivotaan, että ennen vaaleja alkanut keskustelu jatkuisi tuloksia tuottavasti”, presidentti sanoo.

Presidentti Halonen muistuttaa myös, että oppimisen pitää olla miellyttävä kokemus, jotta sen haluaa uusia. ”Siksi sellaisia ihmisiä, jotka ovat luomassa ensimmäisiä oppimiskokemuksia, pitäisi arvostaa.”

Oikean palkkatason arvioiminen ei ole yksinkertaista. ”Kun palkkatasoa ja asumis- ja elinkustannuksia verrataan pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä, ollaan hyvin erilaisessa asemassa. Asumisen kova hinta on pääkaupunkiseudulla ongelma. Tiheästi asutulla alueella palveluja tarvitaan, mutta niiden tuottajat joutuvat ehkä asumaan alueen ulkopuolella. Yhtälö ei ole helppo.”

Presidentti Halonen nosti Lastentarha-lehden haastattelussa esiin myös mies-naisnäkökulmaa. ”Vaikka koneen ja ihmisen hoitamista ei saisi asettaa vastakkain, näyttää edelleen olevan niin, että tiettyjen alojen arvostus ainakin palkallisesti menee näin. Ja näyttää myös olevan niin, että jos miesvaltainen ala naisistuu, se tietää ikävyyksiä palkkakehitykselle.”

”Miksi näin mahtaa olla? Kun työn tekijät pitävät työtään arvokkaana, on selvää, että he eivät työstään helpolla luovu. Mielestäni ei pitäisi edes kokeilla, mitä sitten tapahtuu, jos he luopuvat”, presidentti toteaa.

Presidentti Halonen muistuttaakin uhkaavasta työvoimapulasta ja avainalojen houkuttavuuden turvaamisesta.

”Ei ole sanottua, että ammatinvalinnat tehdään hyväntahoisuuttaan, vaan ihmiset kyllä laskevat eri tekijöitä yhteen. Hyviä, ihmisiä hyödyttäviä ammatteja on paljon.”

Miten sitten palkkaus saataisiin samalle tasolle ihmisalojen arvostuksen kanssa?
”Sen kun tietäisi, voisi ryhtyä konsultiksi meillä ja muualla”, presidentti huokaisee.

”Vääränlaisen politiikan tekoon on paljon mahdollisuuksia, mutta toivottavasti kovin vaikeiden tilanteiden kautta ei tarvitse mennä. Toivon kovasti, että yhteistyö hyvinvointialoilla jatkuisi, ettei siitä tulisi pahoinvointia. Parempi edistää hyvinvointia, ja ehkäistä pahoinvointia kuin vastata sitten pahoinvoinnin kustannuksiin.”

”Voimakas tukeni lasten varhaiskasvatuksen kanssa tekemisissä oleville ammattilaisille ja heidän työtään arvostaville.”