Tohtori Pentti Arajärven puhe Väestöliiton Kodin viikon seminaarissa 23.9.2003

Tämän seminaarin otsikko Onko elämä työtä vai työ elämää on tietyllä tavalla vanha kysymys. Tavoitteellista, pitkäjänteistä ja elämänolosuhteita parantamaan pyrkivää työtähän pidetään eräällä tavalla ihmisen tunnusmerkkinä. Eläimilläkin on ehkä pitkäjänteistä tai tietyllä tavalla suunnitelmallista toimintaa, mutta sen-kaltaiseen yhteisön ja kulttuurin rakentamiseen ja olosuhteiden parantamiseen kuin ihminen eivät eläimet ainakaan samalla tietoisella tavalla kykene.

Tässä mielessä voidaan vastata, että elämä on työtä ja työ elämää.

Tärkeämpi itse asiassa on kysymys, onko työn ulkopuolella elämää, jos rajoi-tamme työn käsitteen ansiotyöksi. Työtähän toki tehdään kodissa ja vapaa-aikana, vaikkei sitä ehkä mielletä työksi siinä mielessä kuin tämän seminaarin otsikossa. Tästä asettuukin seuraava kysymys, mitä tai mikä oikeastaan on elämää.

Yhdyn lämpimästi siihen seminaariohjelmasta ilmenevään perusajatukseen, että keskeinen elämänosa ja elämälle sisältöä antava seikka on perhe. Ihminen tar-vitsee läheisiä sosiaalisia suhteita ja myös tunnetta olla hyväksytty, pidetty ja huolehdittu ja toisaalta tuntee tarvetta pitää huolta, hyväksyä ja hoivata.

En nyt ryhdy tässä yhteydessä laajemmin pohtimaan sitä, millaisessa tilantees-sa ovat ne ihmiset, joilla ei ole työtä tai perhettä. Eräillä ei ole kumpaakaan. Näistä tilanteista voidaan vain todeta, että näiden henkilöiden joukosta löytyvät mitä todennäköisimmin ehkä pahiten yhteiskunnassamme syrjäytyneet henkilöt.

Ihminen on vastuussa itsestään ja yhteisesti olemme vastuussa toisistamme. Tämä vastuu, yksilöllinen ja yhteinen, koskee niin työtä, siihen osallistumista ja siihen osallistumisen mahdollisuuksia kuin perhettä ja perhe-elämän kaikkia osia. Kun molemmat ovat keskeisiä elementtejä ihmisessä olemisessa, on niiden yhteensovittaminen erityisen tärkeää. Samasta syystä luultavasti myös niiden yhteensovittaminen on erityisen vaikeaa. Jos kumpikaan ei jousta niin kumpi joustaa ?

Talouden ja toimeentulon suuri merkitys johtaa varmasti usein siihen, että perhe-elämä joustaa. Erityisesti perhe-elämä joustaa silloin, jos henkilöllä ei eräällä tavalla ole muuta vaihtoehtoa. Mieleen tulee Lauri Viidan Moreenista, miten Iisakki Nieminen sai koska hyvänsä valita ylitöiden ja lopputilin välillä. Vaikka tällainen patriarkaalinen suhtautuminen on onneksi ilmeisesti lähes kokonaan hävinnyt, tosiasiallisesti joko henkilön oma kunnianhimo tai taloudellisen menestyksen tarve taikka työnantajan asettamat vaatimukset johtavat siihen, että useimmiten se on perhe-elämä, joka joustaa.

Luultavasti on myös kasvava joukko ihmisiä, jotka asettavat perhe-elämän aineellisen menestyksen edelle ja hakevat tyydytyksensä lasten kasvamisen havainnoinnista, rauhallisista hetkistä ja yhteisestä onnesta. Eräässä seurassa pohdimme hiljan työelämän ja muutenkin elämämme muutosta. Kännykkä ja sähköposti ovat saaneet meidät alati saavutettaviksi ja yhä hektisemmin toimiviksi. Kännykän soittopyyntöihin on vastattava heti ja sähköpostiinkin vastaamme huomattavasti nopeammin kuin kirjeeseen. Ehkä sukupolven tai kahden päästä tulemme näkemään mikä pohjimmiltaan on tämän muutoksen vaikutus yhteiskuntaan ja jopa sosiaaliseen elämäämme. Vaikka talous ja tuotanto kukoistavat, kuihtuuko ihminen ? Olisiko kiireettömyyskin korotettava arvoksi ?

Työn ja perhe-elämän yhteensovituksen vaikeus saattaa olla aivan toisaalla kuin luulemme. Tällä hetkellä uskomme, että yrityksen menestyksen kannalta usein ensiarvoista on perhe-elämän joustaminen. Entä jos tämä nopeus ja kiire onkin illuusio ja todelliset elinkeinoelämän menestyjät löytyvätkin niistä paikoista, missä työntekijällä on aikaa ajatella, levätä ja virkistyä ja keskittyä muuhunkin kuin seuraavan päivän aikatauluun ja neljännesvuoden tulokseen. Varmaan kuulemme siitä tänään ajatuksia.

Viimeisenä seikkana tässä avauksessa haluaisin kiinnittää erityistä huomiota miesten asemaan. Luulen, että miehet ovat suurimpia häviäjiä tässä työn ja perhe-elämän yhteensovituksessa ja ainakin siinä perinteisessä tavassa, jolla ne on yhteensovitettu. Kauhukuvana kuulin hiljan suuren japanilaisen yhtiön johtavassa asemassa olevalta työntekijältä, että Japanissa saattavat vaimot videoida lasta, jotta mies näkisi, mitä lapsi on työviikon aikana puuhannut. Mies ehtii kotiin vain viikonlopuiksi, vaikka ei ole matkatöissä. Hän ei vain ehdi illalla kotiin. Vaikka emme vielä ole tällaisessa tilanteessa, on ehkä syytä pysähtyä vähintään miettimään.

Hyvät kuulijat,

Toivotan kaikille seminaariin osallistuville antoisia hetkiä ja hyviä oivalluksia tämän seminaarin aikana. Uskon, että jälleen voimme hieman edetä työn ja perhe-elämän yhteensovituksessa. Pallo on päättäjillä, työmarkkinaosapuolilla, julkisella vallalla ja myös yksittäisillä yrityksillä ja niiden työntekijöillä.

Ajatuksia ravistavaa seminaaria.