Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe IPRA:n 18. yleiskokouksessa Tampereella 5.8.2000

(muutosvarauksin)

Kulttuurien kohtaamisesta on tullut osa ihmisten arkipäivää. Yhä useammat ihmiset matkustavat elämänsä aikana syntymäpaikkansa ulkopuolelle lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa. He tapaavat myös kotipaikkakunnallaan muualta tulleita. Etenkin sähköinen media tuo meille maailman olohuoneisiin ja joudumme vertailemaan omaa arvomaailmaamme esille tulleisiin tapahtumiin. Nykyinen tietotekniikka mahdollistaa yhteyksien pidon mantereelta toiselle.

Talouselämä kansainvälistyy. Yritysmaailma edellyttää, että sen toimintaympäristö on mahdollisimman suuressa määrin ennakoitavissa. Tietoisuus siitä, että muualla tehtävät päätökset vaikuttavat meidän omaan elämäämme joko suoraan tai välillisesti saa yksityisen ihmisen vaatimaan tietynlaisten yhteisten pelisääntöjen noudattamista. Kuinka paljon minä voin vaikuttaa maailmaan ja paljonko joudun vain sopeutumaan siihen, on monen kysymys.

YK:n ihmisoikeusjärjestelmä tai maailman kauppajärjestön WTO:n säännöt muuttavat tätä maailmaa, yhtä lailla kuin Kioton Ilmastosopimus. Voidaanko yhteisen maailmamme pelisäännöistä sopia ja missä määrin? Ketkä ovat oikeutettuja tekemään sopimuksia ? Ihmisoikeudet ovat ensisijaisen tärkeitä. Uskon kuitenkin, että keskustelussanne tulevat esille myös laajempien kokonaisuuksien merkitys, kuten kansallisvaltion käsite ja merkitys tai suhteemme ja riippuvaisuutemme yhteisestä ympäristöstä ja sen hyvinvoinnista.

Jokunen vuosi sitten kansainvälisten kokousten mieliteemoja oli Samuel Huntingtonin teoria sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä. Euroopassa erityisesti terrorismi, entisen Jugoslavian alueen konfliktit, Persianlahden sota, Tshetshenia ja islamilainen radikalismi ovat tuoneet keskusteluun oman lisävärinsä. On kuitenkin hyvä erotella syyt ja seuraukset tavoitteista ja keinoista. On ehkä hyvä sanoa jo aluksi, etten itse usko mihinkään kohtalonomaiseen sivilisaatioiden yhteentörmäykseen, suureen pamaukseen. Sen sijaan on tärkeää havaita, että erilaisten ihmisten ja heidän yhteisöjensä tapaamiset tuovat sekä uhkia että mahdollisuuksia. Tämän vuoksi konflikteja ja niihin johtaneita syitä kannattaa tutkia. Uskonnoilla, kulttuurisilla eroilla tai laajemmin sivilisaatioilla on varmasti merkityksensä, mutta niitä ei pidä mystifioida.

Ensinnäkin suurin osa maapallon ongelmista ja konflikteista on edelleen selkeästi materiaalisia. Meillä on maailmassa taisteluja rikkauksista (esim. Sierra Leonen timantit) ja kamppailua niukkuutta vastaan. Nämä konfliktit eivät suinkaan aina ole valtioiden välisiä, vaan myös valtioiden sisäisiä.

Kestävällä kehityksellä on ratkaiseva merkitys konfliktien ehkäisylle ja ratkaisulle. Kestävän kehityksen edistämisessä tarvitaan vuoropuhelua ja yhteistä toimintaa. Köyhyyden poistamisen tulee olla edelleen yhteinen tavoitteemme, sillä köyhyyteen pakottaminen ei jalosta ihmistä, vaan aiheuttaa lisää ongelmia.

Me tiedämme keinoja näiden ongelmien poistamiseen. Köyhimpien maiden velkojen anteeksianto yhdessä kehitystä edistävien ohjelmien kanssa ovat avainasemassa. Kehitysavun määrän nostaminen ja parempi kohdistaminen on välttämätöntä, samoin avun ehdollistaminen väestön hyväksi. Esimerkiksi terveydenhuollon ja opetuksen vaatiminen ja hyvän hallinnon kehittäminen yhteistoiminnassa ovat näitä arkipäiväisiä asioita tässä AIDS:in ja lukutaidottomuuden maailmassa.

Kehitysmaiden tuotteiden markkinoille pääsyn parantaminen teollisuusmaissa ja nykyteknologian siirto ovat tällaisia ilmeisen tarpeellisia, mutta myös osin ongelmallisia asioita.

Niin paljon kuin köyhyyttä ihannoidaankin monissa uskonnoissa ja niin paljon kuin kulutushysterian hillitseminen onkin tarpeellista, niin resurssien niukkuus yhteiskunnassa ja puutteeseen pakottaminen harvoin tekee ihmisistä parempia. Me tarvitsemme yksittäisen ihmisen ja hänen oikeuksiensa kunnioittamista. Ihmisoikeuksien täysi kunnioittaminen merkitsee sekä poliittisten ja kansalaisoikeuksien että taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien kunnioittamista. Tällä tarkoitan luonnollisesti kunkin yhteisön sekä enemmistöjä että vähemmistöjä.

Kuten kokousten osanottajille lienee tuttua, niin hyvin monet viimeaikaisista konflikteista ovat ainakin osittain syntyneet juuri erilaisten vähemmistöjen oikeuksien loukkaamisesta. Kun samanaikaisesti on globaalisesti vahvistunut käsitys ihmisoikeuksien tärkeydestä sinänsä ja jopa suhteessa kansallisvaltioiden suvereniteettiin, olemme nähneet jopa sotilaallisia interventioita ihmisoikeusasioissa. Tämä on uudenlainen tilanne ja se vaatii myös rauhanliikkeessä ennakkoluulotonta tutkimista. Yhtä selkeää sääntöä on ainakin minun vaikea löytää.

Tiedämme kuitenkin koko joukon tähän liittyvää faktaa. Tiedämme, että maa jossa vallitsee demokratia, ihmisoikeuksien - myös vähemmistöjen oikeuksien - kunnioitus ja oikeusvaltioperiaatteet (rule of law) harvemmin kärsii sisäisistä aseellisista konflikteista. Sen parempi, jos maassa on hyvä tasainen taloudellinen kehitys ja sen tulosten sosiaalisesti oikeudenmukainen jako. Jos siihen lisätään hyvä hallinto ja luonnon tasapaino, on useimmat onnettomuuksien syyt poistettu. Jos vielä naapurit arvostavat samoja asioita, voivat kyseisen maan ihmiset onnitella itseään.

Tänään ei maailmassa vielä vallitse rauha ja tasapaino. Kehitys ei synny itsestään. Me tarvitsemme maailmanlaajuisesti vuoropuhelua. Olen optimisti. Meillä on yhteinen planeetta ja me tarvitsemme yhteisiä toimintasääntöjä. Sana dialogi on erinomainen. Se lähtee molemminpuolisesta vuorovaikutuksesta ja edellyttää toisen osapuolen kunnioittamista ja kuuntelemista. Mielestäni EU:n ihmisoikeusdialogit ja esimerkiksi Suomen ja Iranin välinen ihmisoikeusyhteistyö, puhumattakaan vastikään juhlitusta ETYJ- prosessista ovat tuoneet paljon myönteistä kehitystä. Kehitys ei ole yksiviivaista, eikä aina niin nopeaa kuin me toivoisimme. Se on kuitenkin jatkamisen arvoista.

Huomasin ohjelmastanne, että konferenssinne yhtenä teemana on tasa-arvo, rauha ja kehitys. Naisten asema eri kulttuureissa vaihtelee suuresti, aitoa tasa-arvoa kohtaamme aivan liian harvoin. Kehitys, kuten myös kehitysyhteistyö, edellyttää tasa-arvoa. Ilman sitä kehitys on puolittaista.

Naisilla on ollut ja on edelleen keskeinen rooli erilaisten kriisien hoitamisessa, kuten olemme nähneet mm. Argentiinassa ja Tshetsheniassa. Negatiivisena trendinä on väkivallan kohdistuminen aseellisissa konflikteissa enenevässä määrin siviileihin, erityisesti naisiin. Esimerkiksi Balkanin kriisissä raiskaukset ovat olleet keskeinen väkivallan muoto ja pelottelukeino.

En ole puuttunut tässä puheessa lähemmin perinteisiin aserajoituskysymyksiin otsikkovalinnan vuoksi, mutta haluan lyhyesti muistuttaa siitä, että aserajoitussopimukset ovat edelleenkin kansainvälisen turvallisuuden kulmakiviä. Toivon, että teille jää aikaa ja kiinnostusta myös näihin kysymyksiin. Sekä ydinaseet että konventionaaliset aseet hankitaan turvallisuuden lisäämiseksi, mutta ne aiheuttavat myös valtaisan riskien kasvun.

Toivon, että olemme aloittamassa uudenlaisen vuosituhannen. Me tulemme toisistamme yhä enemmän riippuvaisiksi ja toivon, että se johtaa toistemme suurempaan ymmärtämiseen ja kunnioittamiseen. Toivotan teille rohkeaa mieltä ja raikkaita ideoita.



(suomennos)