Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Lääninhallinto 370 vuotta –juhlaseminaarissa Turussa 31.8.2004

Pohjoismaisella yhteiskunnalla on pitkä demokratian perinne. Kansa kaikkivaltias on aikojen kuluessa tuonut eri tavoin tahtonsa esille. Tämän päivän Suomessa kansan suoraan valitsemia ovat yhtä lailla eduskunta, kunnan valtuutetut kuin presidenttikin. Ihmisten oikeuksien ja tasa-arvon toteuttajina tarvitaan myös oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamista ja hyvää hallintoa.

On luonnollista, että myös lääninhallinto on muuttunut aikojen myötä. Ei ole ajateltavissa, että valtion aluehallinto olisi voinut säilyä uudistumatta valtiollisen ja yhteiskunnallisen kehityksen mukana. Ja koska hallinto ei ole olemassa itseään, vaan ihmisiä ja heidän asioittensa hoitamista varten, on lääninhallinnon tehtäviä muutettu vastaamaan kansalaisten tarpeita ja odotuksia.

Kun lääninhallinto kaksikymmentä vuotta sitten vietti 350-vuotisjuhlaansa, edeltäjäni presidentti Mauno Koivisto lausui tervehdyksessään seuraavan:

”Lääninhallitus on kuitenkin ensisijassa valtion keskushallinnon osa ja tältä pohjalta sen rakennetta ja toimintaedellytyksiä tulee edelleen parantaa ja tehostaa. Maakuntatasolla on toisaalta myös luotavissa nykyistä laaja-alaisempi itsehallinto olemassa olevia alueellisia järjestelmiä kehittämällä.”

Tervehdyksessä kuvattu kehitys toteutettiin pääosiltaan 1990-luvulla. Vuosikymmenen aikana aluehallinto ja lääninhallinto muuttuivat perusteellisesti. Uudistusten tuloksena muodostui nykyinen aluehallintojärjestelmä, jossa vastuu alueiden kehittämisestä siirrettiin valtiolta itsehallintoa edustavien maakunnan liitojen vastuulle. Tämä tapahtui vuonna 1994 – siis kymmenen vuotta sitten.

Näkyvin ja kiistanalaisin uudistus toteutettiin vuonna 1997, jolloin läänien lukumäärä vähennettiin kahdestatoista kuuteen. Aluekehitysvastuun siirtäminen maakunnanliitoille ja ympäristöhallinnon kokoaminen sekä kunnallisen itsehallinnon vahvistaminen olivat vähentäneet lääninhallitusten tehtäviä jo aikaisemmin.

On todennäköistä, että aluehallinnon uudistaminen jatkuu myös tulevina vuosina. Onhan pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelmassa asetettu erityisesti maakunnan liittojen roolin kehittäminen tärkeäksi tavoitteeksi.

Sanoin edellä, ettei hallinto ole itseään vaan ihmistä varten. On kuitenkin syytä muistaa, ettei hallintokaan ole vain säännöksiä, organisaatiokaavioita ja toimintasuunnitelmia ja –kertomuksia, vaan ihmisiä – työntekijöitä ja virkamiehiä, joiden tulee tehdä nämä työt.

Julkinen hallinto ja siihen kuuluva lääninhallinto voi täyttää tehtävänsä ja kansalaisten odotukset vain ammattitaitoisen ja palveluhaluisen henkilöstön voimin. Erityisesti 1990-luvun lopulla toteutetut lääninhallinnon uudistukset asettivat suuria haasteita henkilökunnalle.

Toivon, että ongelmat on nyt ohitettu ja että työilmapiiri ja –motivaatio ovat ylimenokauden jälkeen parantuneet. Uudistusten seuraukset yhdessä uusien haasteiden ja erityisesti henkilökunnan ikääntyminen asettavat jatkossakin mittavat vaatimukset erityisesti lääninhallitusten johdolle ja henkilöstöpolitiikalle. Saamieni tietojeni mukaan noin kymmenen vuoden kuluessa lähes puolet lääninhallitusten henkilökunnasta saavuttaa eläkeiän. Valtionhallinto tarvitsee sen kaikilla tasoilla motivoitunutta ja ammattitaitoista henkilökuntaa, josta se joutuu tulevaisuudessa väestön ikääntyessä ja työvoiman pienentyessä kilpailemaan yhä ankarammin muiden työnantajien kanssa.

Valtion aluehallinto hoitaa keskushallinnon sille antamia tehtäviä alueellaan. Lääninhallitusten tehtäviin kuuluvat muun muassa laillisuusvalvonta, sisäisen turvallisuuden tehtävät, peruspalveluiden saatavuuden ja tason arviointi, hallinnon ohjaus, lupien myöntäminen ja valvonta.

Perinteisen normiohjauksen rinnalla on viime vuosina korostunut informaatio-ohjauksen merkitys. Lääninhallitusten tekemä peruspalvelujen arviointi on kehittymässä tärkeäksi yhteiskunnallisen kehityksen ja eri uudistusten ja toimenpiteiden alueellisen vaikuttavuuden arvioinnin välineeksi.

Lääninhallituksille on viime vuosina osoitettu uusia merkittäviä tehtäviä ja kehitys näyttää jatkuvan samansuuntaisena. Lääninhallituksen merkitys alueellisena koordinoijana on uudestaan korostunut. Sosiaalisen turvallisuuden ja terveyden yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjäytymisen vähentäminen ovat lääninhallitusten toiminnan tehtävissä ajankohtaisia painopisteitä. On tärkeää, että turvattomuutta aiheuttavia sosiaalisia ja taloudellisia tekijöitä kyetään ennalta ehkäisemään ja tarvittaessa puututaan niihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Työssä tarvitaan sekä paikallisten että alueellisten viranomaisten ja muiden tahojen läheistä ja tehokasta yhteistyötä.

Lääninhallitusten perinteistä tehtävää kansalaisten oikeuksien takaamisessa ei pidä unohtaa: Lääninhallitus toimii useissa asioissa valitus- ja kanteluviranomaisena. Kansalaisten kantelut lääninhallituksiin erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksissä ovat viime vuosina lisääntyneet. Tämä on merkki paitsi tämän oikeusturvakeinon tarpeellisuudesta, myös eriarvoisuuden kokemisen lisääntymisestä yhteiskunnassa.

Globalisaation vahvistumisen myötä moni on pitänyt tärkeänä vain markkinoiden toimivuutta. Pidän toki itsekin tärkeänä suomalaisten yritysten ja sitä kautta suomalaisen työn pärjäämistä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Mutta haluan kuitenkin taas kerran muistuttaa siitä, että ihmisen ja luonnon pärjäämisen puoltajaksi ei ole löydetty parempaa organisaatiota kuin kansallisvaltio. Tai oikeastaan tarkemmin sanottuna kansallisvaltio, joka kunnioittaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta. Valtio, jossa on hyvä hallinto ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Toimin kahden vuoden ajan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n asettaman Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission puheenjohtajana. Työ oli monella tavalla kiinnostavaa ja uutta tuovaa, mutta myös monien meidän suomalaisten itsestään selvinä pitämien ja Suomesta löytyvien asioiden korostamista. Oikeusvaltioperiaatteen ja hyvän hallinnon suhteen lääninhallituksilla on tärkeä tehtävänsä laillisuusvalvonnassa, hallinnon ohjaamisessa ja peruspalveluiden saatavuuden ja tason arvioinnissa. Lääninhallitukset tekevät omalta osaltaan työtä, jonka varaan suomalainen oikeusvaltio hyvinvointipalveluineen perustuu.

Toivotan menestystä työllenne ihmisen ja paremman maailman puolesta.