Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Hanasaaren kulttuurikeskuksen 25-vuotisjuhlassa

(muutosvarauksin)

Suomi ja Ruotsi ovat niin hyvät ystävät ja naapurit, että meillä jopa on varaa olla eri mieltä joistakin asioista ilman että ystävyytemme vaarantuisi. Talouden alalla elämme nyt aikaa, jolloin suurista pankki- ja yritysfuusioista ja yhä läheisemmästä yhteistyöstä useimmilla aloilla on muodostunut luonteva ja välttämätön osa kansallista ja kansainvälistä toimintaamme.

Kulttuurin ja urheilun saralla yhteistyö on niin itsestään selvää ja niin arkeemme nivoutunutta, että emme aina edes mieti sitä. Maidemme kaupungit ja kunnat toimivat virikkeellisessä vastavuoroisuudessa. Kansalais- ja etujärjestöjen kuten myös ammatillisten ja poliittisten ryhmittymien kannalta on itsestäänselvyys, että kanavat ja yhteydet maidemme välillä ovat auki ja voimissaan.

Pohjoismaiden neuvosto ja Pohjoismaiden ministerineuvosto ovat ne poliittiset toimielimet joiden piirissä yhteisiä asioita pohditaan ja niistä myös päätetään. Tällä tasolla päätimme, että kulttuurin asemaa tuli korostaa ja että kulttuurille tuli osoittaa puolet Pohjoismaiden neuvoston voimavaroista. Päätös onkin johtanut kulttuurin monen osa-alueen vilkastumiseen. Varsinkin lastenkulttuuria, toisin sanoen lapsille suunnattua ja lasten tekemää kulttuuria, on painotettu vahvasti. Sama koskee yhteisiä ponnistelujamme suvaitsevaisuuden lisäämiseksi ja kaikenlaisen vähemmistösorron, muukalaisvihan ja rasismin vastustamiseksi yhteiskunnissamme.

Suomi ja Ruotsi ovat toistensa kaltaiset monessa mielessä. Olemme kehittäneet yhteiskuntiamme solidaarisen mallin mukaisesti, päämääränämme että yhtäkään ihmistä ei saa jättää heitteille eikä oman onnensa nojaan yhteiskunnassa. Mitä kultuuriin ja taiteisiin tulee on tärkeätä muistaa, että kulttuurimarkkinamme ovat pienet ja että kulttuuri sekä taiteet tarvitsevat julkista tukea sen takaamiseksi, että kansalliset kulttuurimme säilyvät dynaamisina, innovatiivisina ja kilpailukykyisinä. Kirjastomme ja museomme, taidekoulutuksemme ja eri järjestelmämme taiteen ja taiteilijoiden tukemiseksi ovat ehdottomia edellytyksiä yhteiskuntiemme kulttuurin säilymiselle terveenä ja elinvoimaisena.

Yksityinen kulttuurirahoitus on sinänsä hyvä asia, mutta meidän ei tule uskoa että se kykenisi korvaamaan julkiset varat yhteiskuntiemme kulttuurin ja koulutuksen perusrakenteen varmistamisessa.

Sama pätee sähköisiin tiedotusvälineisiin. Olemme molemmat oivaltaneet, että hyvin toimiva n.s. public service -televisio ja radio on takeena sille, että kaikille väestöryhmille, myös kaikille etnisille ja muille vähemmistöille, pystytään tarjoamaan monipuolisia ja runsassisältöisiä ohjelmia.

Aina on asioita joita voisimme parantaa ja joita pystymmekin parantamaan keskinäisissä suhteissamme. Voisimme kääntää etevien kirjailijoidemme tuotantoa hieman ahkerammin. Voisimme tutustua toistemme kulttuuriin ja kieleen vielä paremmin. Voisimme tehdä enemmän saamelais- ja romanivähemmistöjemme eteen. Voisimme työskennellä vielä kovemmin poistaaksemme kaikenlaisen maahanmuuttajiin kohdistuvan syrjinnän, jonka yksi ilmentymä on että maahanmuuttajien usein on vaikea löytää työtä.

Mutta yhteiskunta ja kulttuurimme eivät koskaan saavuta päätepistettä, onneksi. Näin visiomme, unelmamme ja tulevaisuuden tavoitteemme säilyvät.

Hanasaaren kulttuurikeskus on toiminnallaan vuosien varrella ansiokkaasti rikastuttanut kulttuuritarjontaa. Tässä tilaisuudessa on varmasti paikallaan ilmaista toive, että näin olisi myös jatkossa.

Näillä sanoilla minulla on suuri kunnia vihkiä uudelleen käyttöön vastakorjattu Hanasaaren kulttuurikeskuksen auditorio. Aivan kuten 25 vuotta sitten, Teidän Majesteettinne kuningas Kaarle XVI Kustaan läsnäollessa.