Tohtori Pentti Arajärven puhe HTY:n itsenäisyyspäiväjuhlassa 4.12.2010

Hyvät läsnäolijat

Suomen tasavalta on 93-vuotias. Suomen kansanvalta on 103-vuotias. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vajaat 50 vuotta, riippuen siitä, mistä haluamme sen todeta alkaneen. Vaikka kansaneläkejärjestelmä luotiin vuonna 1937 ja uudistettiin täydellisesti vuonna 1956, vaikka lapsilisät ovat 1940-luvun lopulta ja kouluruokailu sodan ajalta, alkoi tietoinen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen vasta 1960-luvun alkupuolella. Silloin luotiin työeläke ja sairausvakuutus. Peruskoulun periaatepäätös tehtiin vuonna 1963 ja itse peruskoulu toteutettiin 1970-luvulla. Samaan aikaan toteutettiin päivähoito ja kansanterveysjärjestelmä. Työttömyysturva uudistettiin 1980-luvulla samoin kuin erikoissairaanhoito. 1960-luvulla siirryttiin viisipäiväiseen työviikkoon, lomia pidennettiin mukaan lukien äitiys- ja vanhempainvapaat 1970-luvulla, työsuojelu uudistettiin 1980-luvulla ja kuluttajasuojajärjestelmäkin rakennettiin niillä main.

Sen jälkeen yhteiskunta onkin ollut valmis siitä päätellen, että mitään suurempaa ei ole tapahtunut. Tietysti taustalla on myös 1990-luvun alkupuolen syvä lama, josta toipuminen kesti 2000-luvun alkupuolelle saakka. Tuonakin aikana toki luotiin subjektiivinen oikeus päivähoitoon kaikille alle oppivelvollisuusikäisille.
Mitä meille on tapahtunut viimeisen viidentoista vuoden aikana? Tuloerot ovat kasvaneet jatkuvasti siten, että koko 1970-luvun ja sen jälkeinen edistys on hukattu. Tuloerojen kasvu vaikuttaa siihen, miten ihmiset kokevat yhteiskunnan omakseen, millainen on koettu yhteiskunnan oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja hyvinvointi. Toimeentuloerot ovat kaikkien kansainvälisten vertailujen mukaan lisäksi suorassa suhteessa terveyseroihin, jotka myös kasvavat. Myös köyhyys kasvaa. Siinä on huolestuttavaa sen kohdistuminen erityisesti lapsiperheisiin ja lapsiperheistä yksinhuoltajiin ja monilapsisiin perheisiin. Viitteitä on jo ylisukupolvisesta köyhyydestä. Työttömyyden olemme saaneet laskemaan 1990-luvun huikeista numeroista eurooppalaisittain varsin siedettävälle tasolle tai oikeastaan pohjimmiltaan sietämättömälle tasolle. Pahinta työttömyydessä on, että pitkäaikaistyöttömyyden kova ydin ei ole sulanut vaan päinvastoin. Pitkäaikaistyöttömistä kolme neljäsosaa saa jatkuvasti toimeentulotukea. Toimeentulotuki on kuitenkin tarkoitettu vain lyhytaikaiseksi tueksi elämän satunnaisissa vaikeuksissa. Tältä osin tilannetta voi jopa väittää perusoikeuksien vastaiseksi.

Yhteiskunnassa käydään keskustelua huoltosuhteen heikkenemisestä. Kyse on kasvavasta eläkeläisten määrästä, johon me suuriin ikäluokkiin kuuluvat erityisesti vaikutamme. Siitä kyllä selvitään, mutta se on helpompaa, jos enemmän suomalaisia on työssä. Tähän liittyy myös keskustelu vanhuuseläkeiän nostamisesta, vaikka se on varsin tehoton keino. Yllättävän pieni osa ihmisistä siirtyy suoraan vanhuuseläkkeelle. Samaan aikaan merkittävä ja kasvava luku ihmisiä siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle. Keskimääräinen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisikä on 52 vuotta. Jos kykenemme ehkäisemään yhden työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen pitämällä henkilön työkuntoisena, vaikutamme elatussuhteen heikkenemiseen keskimäärin viisi kertaa enemmän kuin saamalla yhden 63-vuotiaan siirtymään eläkkeelle vasta 65-vuotiaana.

Huoltosuhteen heikkenemisen remontti on aloitettu väärästä paikasta. Kyse on työelämästä. Sen johtamisjärjestelmistä ja työolosuhteista on tehtävä sellaista, että ihmiset voivat kokea ylpeyttä työstään, viihtyä työssään ja saada siitä elämänsisältöä. Samalla on pidettävä huolta niistä palveluista, joilla erityisesti voidaan ehkäistä työkyvyttömyyttä. Näitä ovat esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä kuntoutus. Kuitenkin kunnat leikkaavat tällä hetkellä niin mielenterveyden kuin päihdehuollonkin palveluja. Pyörät pyörivät väärinpäin.

Yleisemminkin voi synkistellä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestelmä on rapautumassa. Olemme hajottaneet palvelujärjestelmän lukuisaan tapaan tuottaa palveluja. Meillä on kunnalliset palvelut, joita saattaa tarjota yksi tai useampi kunta, kuntien ostopalvelut, palvelusetelit, sairausvakuutuksella tuetut terveyspalvelut, täysin yksityiset palvelut sekä palvelujen asemesta perheelle annettava raha. Rahoitusjärjestelmä, varsinkin terveydenhuollon rahoitus annetaan kolmesta eri tuutista, kun kunnat, sairausvakuutus ja työnantajat rahoittavat järjestelmää. Tähän kokonaisuuteen paiskataan hätääntynyt potilas tai avuton sosiaalipalvelujen käyttäjä, vapaana kanana vappalla kettufarmille.

Palvelujärjestelmän uudistaminen voi lähteä vain palvelujen kokoamisesta yhdelle vastuulliselle toimijalle, jolla on riittävät tiedot, riittävän laaja näkemys ja riittävä toimintavolyymi. Kun emme varmaankaan halua vakuutusjärjestelmää, josta on kansainvälisesti runsaasti huonoja esimerkkejä, voi tämä kokoava toimija olla vain kunta. Rahoitus tulee järjestää kunnan kautta. Jos kunta ei halua tai kykene palvelua järjestämään, se ostaa palvelun. Jos tämän järjestelmän ulkopuolelta haluaa palveluja, yksilö hankkii ne itse ja maksaa ne kokonaan.

Toinen sosiaaliturvaa koskeva käynnissä oleva yhteiskunnallinen keskustelu koskee vähimmäisetuuksien tasoa. Kansaneläkejärjestelmää on kehitetty luomalla takuueläke, joka kuin sattumalta tulee voimaan puolitoista kuukautta ennen vaaleja. Sen rahoitus on ongelmallinen ja siirtyy seuraavalle hallitukselle. Työttömyysturvan vähimmäistaso, peruspäiväraha tai työmarkkinatuki, on sietämättömän alhainen. Sitä todistaa edellä jo mainitsemani seikka, että huomattava osa pitkäaikaistyöttömistä tarvitsee toimeentulonsa järjestämiseksi myös toimeentulotukea. Tässä keskustelussa on vaadittu vähimmäisturvan ja ansioturvan yhteyden katkaisemista, jotta rahat riittävät. Näin on asetettu vastakkain kahdet köyhät, ja vähimmäisetuuksien korotuksen esteeksi esitetään ammattiyhdistysliike. Epäilen, että suuri osa keskustelijoista ei itse asiassa tiedä, mistä on kysymys.

Nykyisessä työttömyysturvassamme peruspäiväraha ja työmarkkinatuki, runsaat 25 euroa, rahoitetaan verovaroilla. Verovaroilla rahoitetaan myös ansioturvan perusosa, joka on samansuuruinen. Kytköstä katkaistaessa rahoitettaisiin verovaroilla kokonaan vain peruspäiväraha ja työmarkkinatuki. Ansioturvaa saavien tulisi itse rahoittaa korotus kassan jäsenmaksulla ja palkansaajan ja työnantajan maksuilla. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus edellyttää, että kaikki työttömät saavat verorahoilla saman määrän etuutta ja ansio-osuus rahoitetaan palkkasidonnaisilla maksuilla. Kytköksen katkaisijat eivät tätä näkökulmaa hyväksy, vaan panevat sosiaaliturvansa hoitaneet työttömyyskassaan järjestäytyneet työntekijät maksamaan itse korotuksen. Pienemmillä päivärahoilla tämä merkitsisi sitä, että kannattaa erota kassasta.

Työttömyysturvan korottaminen esimerkiksi sadalla eurolla kuukaudessa maksaisi vain hieman enemmän kuin takuueläkkeen toteuttaminen. Köyhät ajetaan vastakkain ja raha ei riitä. Samaan aikaan on voitu veroja alentaa viidellä miljardilla, mutta 150 miljoonaa ei löydy työttömien päivärahojen korottamiseen. Ehkä veroja olisi voinut alentaa vähän vähemmän.

Hyvät kuulijat

Suomi on hieno maa. Sata vuotta sitten olimme köyhä maatalousvaltainen Euroopan peränurkka. Bruttokansantuotteemme oli noin 40 prosenttia Englannin bruttokansantuotteesta ja kaksi kolmannesta Ruotsin bruttokansantuotteesta. Suomalaisten elinajanodote oli vuonna 1900 noin 42 vuotta ja elimme neljä vuotta lyhyemmän elämän kuin englantilaiset ja kymmenen vuotta lyhyemmän kuin ruotsalaiset. Nyt olemme bruttokansantuotteessa niin Ruotsin kuin Englannin tasolla ja elämme yhtä pitkään kuin englantilaiset ja vain pari vuotta ruotsalaisia lyhyemmin. Koulutustasomme oli vielä 1960-luvulla yksi Euroopan heikoimmista ja nyt tulokset näyttävät aivan muuta.

Miten tämä suomalainen ihme on tehty? Se on tehty kansalaisyhteiskunnalla, jossa olennaisia tekijöitä ovat poliittinen, ammatillinen, osuustoiminnallinen, urheilullinen, sivistyksellinen ja sosiaalinen työväenliike. Sen olennaisia tekijöitä ovat naisasialiike, suomalaisuusliike, yleinen sivistysliike ja maaseudun tuottajayhteiskunnat ja muut yhteiset pyrkimykset vapaapalokuntia myöten. Sosiaaliturvan historiasta voimme oppia, että Bismarckin Saksassa 1880-luvulla luotiin sosialistilait tavoitteena sitoa sosialistit yhteiskuntaan. Niinpä luotiin eläkejärjestelmä ja sairausvakuutusjärjestelmä. Työläisille piti saada muutakin menetettävää kuin kahleensa. Tämä poliittinen viisaus pitää edelleen paikkansa.

Maalailin tuolla aiemmin pessimististä kuvaa maamme kehityssuunnista. Kun suomalaiset esimerkiksi eräissä survey-tutkimuksissa nostavat demokratian tarpeelliseksi kehittämisen kohteeksi, syntyy väistämättä mielikuva, että ihmiset eivät koe osallisuutta. Jos yleinen luottamus, tavoite kaikkien pitämisestä mukana ja tavoite kohentaa kaikkien elinoloja rapautuu, olemme ongelmissa.

Jotain tarttis tehrä, sanoi eräs sosialidemokraattinen ajattelija. Meidän on haastettava taloudellisen ajattelun valtavirta. Talous on keino, ei päämäärä. Siksi niin kansantalouden kuin julkisen talouden on oltava kunnossa. Toimiva hyvinvointijärjestelmä on talouden kannalta investointi, joten senkin on oltava kunnossa. Ongelmana on ajattelutapa, jonka mukaan pääoman on tuotettava - ja paljon - ja lisäksi tuotoksen on oltava rahassa mitattavaa. Sosiaalisuus ei vain taivu aina taloudelliseksi tai tekee sitä hyvin pitkällä aikavälillä. Lapsen sylissä pitäminen tänään voi säästää paljon parinkymmenen vuoden tähtäimellä. Palvelujen tuottamista pyritään tarkastelemaan elinkeinopolitiikkana, vaikka hyvinvointijärjestelmän ja kunnan tehtävänä on tuottaa hyvinvointia. Työpaikat voivat syntyä kuntaan tai yksityiseen toimintaan, palvelut ja niihin liittyvät palkat maksaa viimekädessä joka tapauksessa kunta ja palvelun käyttäjä. Asiakas tulee paikalle ja maksaa, kuntalainen vaikuttaa lisäksi palvelujen tuottamiseen. Viimeksi mainitun seikan unohtaminen voi hyvinkin olla yksi tekijä alentuneessa vaaliosallistumisessa. Vaaleissa on selkeästi tuotava esille niin halumme kuin taitomme ratkaista työllisyyden, toimeentulon ja palvelujen tuottaminen järkevästi ja oikeudenmukaisesti.

Hyvät kuulijat

Tulevaisuuden tutkijoilla on kolme teesiä. Ensimmäisen mukaan tulevaisuutta ei voi ennustaa. Emme pohjimmiltaan tiedä, mitä edessä on. Maailma on liian monimutkainen. Toisen teesin mukaan tulevaisuus ei ole ennalta määrätty. Jotkut vulgaarimarxilaiset väittävät, että Marx esitti väistämättömän ennalta määrätyn kehityskulun maailman siirtymiseen kapitalismista sosialismiin. Tulevaisuuden tutkijat ja Marx ovat yhtä mieltä siitä, että ennalta määrättyä tulevaisuutta ei ole. Kolmannen tulevaisuuden tutkijoiden teesin mukaan tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Se on meidän tehtävämme. Suomi ja sosialidemokratia voittoon huhtikuun vaaleissa.