Suoraan sisältöön

Suomen tasavallan presidentti: Puoliso : Puheet ja haastattelut

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Puolison puheet, 17.10.2009

Tohtori Pentti Arajärven puhe Espoon asunnottomien yön iltamessussa Espoon Tuomiokirkossa 17.10.2009

Asuminen on välttämätöntä. Meillä Suomessa on asuminen usein erotettu muusta sosiaalipolitiikasta erilliseksi asuntopolitiikaksi. Suomessa on välttämätöntä jo ilmastosyistä puhumattakaan yleisestä ihmisarvon kunnioittamisesta ja säällisen elämän järjestämisestä, että ihmisellä on asunto tai vielä mieluummin koti. Asunto on neljä seinää ja katto, koti on lisäksi ainakin nimi ovessa.

Suomen perustuslaissa säädetään muun muassa siitä, että valtion ja kuntien tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Tärkeää on havaita, että tämä julkisen vallan velvollisuus kohdistuu jokaiseen. Se tarkoittaa kaikkia maassa laillisesti pysyvästi oleskelevia. Poikkeuksia ei pidä eikä saa sallia. Kuitenkin asunnottomien määrä on lähes 8000. Asunnottomista melkein puolet on pitkäaikaisasunnottomia. Pitkäaikaisasunnottomana pidetään henkilöä, joka on ollut asunnoton vähintään vuoden tai jolla kolmen vuoden kuluessa on ollut toistuvia asunnottomuusjaksoja. Asunnottomia perheitä on noin 300. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että puolisot asuvat eri osoitteissa tai lapset ja vanhemmat erillään asunnon puutteen vuoksi.

Vaikka kunnat vuosittain tarjoavat asunnon lähes puolelle asunnottomista, on asunnottomien määrä viimeiset pari vuotta ollut nousussa. Tätä edelsi parikymmentä vuotta jatkunut asunnottomien määrän lasku, jonka aikana asunnottomuus suurin piirtein puolitettiin. Parhaillaan on meneillään valtion ja kymmenen kaupungin yhteishanke, jolla pitkäaikaisasunnottomuus pyritään puolittamaan vuoteen 2011 mennessä. Tämä järjestelmä näyttääkin toimivan. Merkittäviä rahoittajia tällä alueella ovat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara ja Raha-automaattiyhdistys, joilla on mahdollisuus rahoittaa erityisryhmien asumista. Asunnottomuuden nousu kohdistuu erityisesti ns. pätkäasumiseen ja nuorisoon.

Asunnottomuuden kuva on moninainen. Varsinaisten ulkona asuvien ihmisten määrä on kuitenkin suhteellisen pieni, joitakin satoja henkilöitä. He asuvat ulkona, porrashuoneissa tai niin sanotuissa ensisuojissa. Viimeisimmän Espoota koskevan tilaston mukaan tällaisia henkilöitä on täällä 30-40. Asuntoloissa ja majoitusliikkeissä asunnon puutteen vuoksi asuvat muodostavat kohtalaisen suuren asunnottomien ryhmän. Espoon oloissa tämä tarkoittaa noin sataa henkilöä. Mainitsemassani pitkäaikaisasumisen puolittamisen hankkeessa pyritään asuntoloista eroon ja siirtymään hajasijoitettuihin erillisiin asuntoihin tai pieniin yksiköihin, joista löytyy tarvittava ammattitaitoinen henkilöstö asunnottomille. Niin sanoakseni pahnan pohjimmaisilla on tyypillisesti useita ongelmia, jotka joskus johtuvat asunnottomuudesta ja joskus ovat syynä asunnottomuuteen. Tällaisia ongelmia ovat esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys, mielenterveys- ja päihdeongelmat, heikko terveys, kouluttamattomuus ja lapsuuden ajan ongelmat. Kyse on tyypillisesti ja keskeisesti henkilöistä, joita kutsumme sanalla syrjäytynyt. He tarvitsevat usein erilaisia tukitoimia asumiseensa.

Suurin asunnottomien ryhmä on tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona asunnon puutteen vuoksi asuvat. Osan tästä muodostavat itsenäistyneet nuoret, jotka eivät ole löytäneet asuntoa. Espoon mitassa tämä tarkoittaa ehkä kolmeasataa henkeä. Huoltokotityyppisissä asumispalveluyksiköissä, kuten sairaaloissa ja erilaisissa laitoksissa on suotta asunnon puutteen vuoksi melkoinen määrä ihmisiä. Maan mitassa heitä on puolentoista tuhatta. Kun puhutaan terveydenhuollon ja sosiaaliturvan kustannuksista, on tässä merkittävä määrä ihmisiä, jotka paitsi asuvat yhteiskunnan kannalta kohtuuttoman kalliisti eivät myöskään ole inhimillisesti ajatellen kohtuullisissa olosuhteissa. Oma ryhmänsä vielä asunnottomista ovat vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa. Voidaan olettaa, että asunnottomuus ei ainakaan suosi sitä, että he eivät uusi rikoksia.

Voimme siis todeta, että pääosalla asunnottomista on kuitenkin katto ja seinät, mutta heillä ei ole kotia eikä oikeastaan asuntoakaan. Heillä on suoja kylmää ja märkää vastaan. Hyväksyttävä asumisen taso edellyttää esimerkiksi yksityiselämän ja kotirauhan suojaa.

Perustuslakimme lähtökohta on, että valtio ja kunnat edistävät oikeutta asuntoon ja tukevat asumisen omatoimista järjestämistä. Näin pitää vähimmäislähtökohdan ollakin. Yksilön tulee vastata itsestään ja perheestään ja julkisen vallan tulee tarvittaessa antaa apua. Valtion ja kunnan vastuu konkreettisesta asumisen järjestämisestä koskee kuitenkin suhteellisen harvoja tilanteita. Kunnan sosiaalihuoltoon liittyy velvollisuus tarjota palveluasuntoja ja asumispalveluja, mutta tämän velvoitteen tasosta kunta voi päättää suhteellisen itsenäisesti. Tilanteet, joissa kunnalla on eräällä lailla ehdoton velvollisuus tarjota asunto, voivat olla kolmenlaisia. Ensinnäkin on lastensuojelutilanteita, toiseksi on vaikeavammaisten asumisen ongelmien ratkaiseminen ja kolmantena on hädänalaisessa tilanteessa olevien auttaminen.

Lastensuojeluun liittyen kunnalla on velvollisuus järjestää asunto silloin, jos asumisoloihin liittyvät puutteet ovat syynä lastensuojelun tarpeeseen. Samoin kunnalla on velvollisuus lastensuojelun niin sanottuna jälkihuoltona järjestää lastensuojelun piirissä olleelle lapselle tai nuorelle asunto, jos hänen kuntoutumisensa sitä edellyttää. Asiassa on tietysti tulkinnanvaraisia seikkoja, kuten edellyttääkö kuntoutus asunnon järjestämistä tai aiheutuuko lastensuojelun tarve asumisoloista, joten tässäkin suhteessa harkintavaltaa on. Toivottavasti harkintaa eivät ohjaa yksinomaan kunnan talouteen liittyvät näkökohdat. Tai oikeastaan voi toivoa, että taloutta katsotaan. On huomattavasti halvempaa ja inhimillisempää toimia ehkäisevästi kuin ottaa lapsi huostaan ja sijoittaa hänet.

Kunnalla on velvollisuus vaikeavammaisten asunnon järjestämiseen ja asuntojen muuttamiseen vaikeavammaisen asumiseen sopivaksi. Velvollisuus koskee palveluasumista, mikä tarkoittaa asumiseen liittyvien välttämättömien jokapäiväisen suoriutumisen tukemista. Tätä voidaankin pitää vähintäänkin kohtuullisena, kun vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumiseen jatkuvasti ja vuorokauden eri aikoina.

Kolmas tapaus on erityisen hädänalaisessa tilassa olevien henkilöiden auttaminen. Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan on taattava välttämätön huolenpito jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Asumisesta puhuttaessa tämä voisi tarkoittaa vaikkapa häädettyjä sen ohella, että tähän piiriin on varmaan luettava ainakin ulkona asuvat ja mahdollisesti joiltain osin asuntoloissakin asuvat. Tämä velvoite valtiolla ja kunnalla on ehdoton. Rahanpuute ei saa olla esteenä näiden kysymysten ratkaisemiselle. Kunnilta vain usein näyttävät puuttuvan keinot ja joskus tietokin tämän velvoitteen täyttämisestä. Merkille pantavaa on myös, että asumiseen on ihmisoikeusyhteyksissä kiinnitetty erityistä huomiota. YK:ssa valmistellun ja Suomea sitovan taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen mukaan mm. sopiva asunto kuuluu tyydyttävään elintasoon. Tyydyttävää asuntoa on sopimusta valvova YK-komitea puolestaan luonnehtinut sellaiseksi, että henkilöllä on oltava vuokrasopimuksen oikeudellinen suoja ja että asunnon yhteydessä saa perusedellytykset elämiselle, kuten juomaveden, mahdollisuuden keittämiseen, lämmityksen ja valaistuksen, sanitääriset palvelut, peseytymismahdollisuuden sekä mahdollisuuden käyttää julkisia palveluja. Asunnon tulee olla kustannuksiltaan kohtuullinen ja tarvittaessa on saatava tukea asumiseen ja on oltava turva kohtuuttomia vuokrankorotuksia vastaan. Asunnon tulee olla asuttava, millä tarkoitetaan sitä, että sen tulee suojata kylmää, kuumuutta, pölyä, sadetta, tuulta, pistäviä hyönteisiä ja muita terveysriskejä vastaan. Pistävät hyönteiset osoittaa, että kyseessä on yleismaailmallinen sopimus. Asunnon on oltava myös saavutettava, joka saattaa asettaa erityisiä vaatimuksia fyysisesti vammaisten, lasten, mielenterveydeltään järkkyneiden, vanhusten ja muiden vastaavien ryhmien osalta. Asunnon tulee olla myös kulttuurisesti tyydyttävä, mikä näin varakkaassa yhteiskunnassa kuin meidän merkitsee suhteellisen korkeaa elämisen tasoa.

Hyvät kuulijat

Asuminen merkitsee monessa suhteessa elämisen edellytysten luomista. Asunnon on taattava monia seikkoja, kuten edellä jo mainitsemani itsemääräämisoikeuden ja kotirauhan. Sen on oltava paikka, jos voi olla itsekseen, mutta johon voi myös kutsua ystäviään. Vielä asuntoa enemmän olisi se, että jokaiselle voidaan taata koti. Tällaiset asiat tulee ja voidaan ratkaista. Kyse on poliittisesta tahdosta

Itse kukin meistä voi miettiä, millaisissa tiloissa suostuisi asumaan ja ei kai voi kenenkään olettaa asuvan huonommissa. Älä tee muille, mitä et soisi tehtävän itsellesi.

 

 

 

Tulosta
Bookmark and Share

Päivitetty 16.2.2012

© 2012 Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi