Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Hyvä Suomi 2020 -yhteistyö- ja koulutusohjelman avaustilaisuudessa Säätytalolla 29.3.2004

Haluan aluksi onnitella teitä uudenlaisesta koulutuksesta. Samalla tavoin kuin perinteisestä puolustuspolitiikasta on siirrytty laaja-alaiseen turvallisuusajatteluun, on talouden kasvun rinnalla nähtävä myös laajemmin sekä ihmisten että luonnon hyvinvointi.

Suomen on katsottu usein kuuluvan globalisaation voittajiin. Syitä kansalliseen menestykseen on monia. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta pystyy käyttämään väestönsä lahjakkuusreservit hyvin tarkkaan. Samalla se kehittää myös yhteistyökykyä eli sosiaalista pääomaa. Mutta säilyykö tämä yhteiskuntamme eri osapuolten laaja-alainen halu kehittää muun muassa taloutta, turvallisuutta ja kansalaisten hyvinvointia.

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n asettaman globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomissio päätyi muutosvaatimukseen, sillä nykykehitys ei ole oikeudenmukaista eikä siten kestävää. Globalisaation tulisi vastata nykyistä enemmän ihmisten eikä vain markkinoiden tarpeisiin. Sen tulisi vähentää köyhyyttä ja työttömyyttä sekä edistää kasvua ja kehitystä. Tavoitteena on ihmisten hyvinvoinnin parantaminen maailmanlaajuisesti kuten me olemme YK:ssa yhteisesti päättäneet Vuosituhannen julistuksessa. Uudenlaisen globalisaation toteuttamiseen tarvitaan sekä oikeudenmukaisempia globaaleja sääntöjä että vahvaa kansallisvaltiota, jossa kunnioitetaan demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatteen noudattamista sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Markkinoiden avaaminen on yleisesti nähty keinona taloudelliselle kasvulle, joka taas luo edellytyksiä ihmisten hyvinvoinnin lisäämiselle. Sinänsä tervetulleen talouskasvun, inflaation torjunnan ja korkojen sääntelyn lisäksi on hyvin vähän kiinnitetty huomiota työllisyyden kehitykseen, vaikka se on ihmisten suurin huolenaihe niin pohjoisen teollistuneissa maissa kuin etelän kehitysmaissa. ILO:n arvion mukaan huoleen on aihetta: maailmanlaajuinen työttömyys on lisääntynyt.

Suomessa on hyvä perustilanne sen suhteen, että huoleen on herätty. Sekä nykyisen että edellisten hallitusten ohjelmien keskeinen asia on ollut juuri työllisyys. Myös Euroopan unionin Lissabonin strategia on nostanut työllisyyden yhdeksi talouspolitiikan painopistealueeksi.

Globalisaatiosta ovat eniten hyötyneet jo ennestään vauraimmat maat. Ne ovat parhaiten pystyneet vaikuttamaan kansainvälisiin sopimuksiin ja menestymään markkinoiden vapautumisen luomassa kovassa maailmanlaajuisessa kilpailussa. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Kehitysmaat tulevat vaatimaan tasapuolisempaa kohtelua. Sellaiset suuret kehitysmaat kuten Kiina ja Intia ovat osoittaneet kykynsä käyttää hyväkseen globalisaation tuomia mahdollisuuksia. Maailman kauppajärjestön piirissä Brasilian johdolla ns. ryhmä 21 on jo nostanut neuvotteluprofiiliaan. Kansainvälinen kilpailu tulee kiristymään.

Pitemmälle katsottaessa on mielestäni kuitenkin selvä, että taloudellisen aktiviteetin ja hyvinvoinnin lisääntyminen nykyisissä kehitysmaissa on Suomen, muiden teollisuusmaiden ja koko ihmiskunnan kannalta hyvä asia. Taloudellinen kasvu ja hyvinvointi eivät voi olla vain meidän etuoikeutemme. Ja lisääntynyt hyvinvointi muualla voi merkitä myös uusia markkinoita sekä Euroopan unionille että Suomelle.

Mutta globalisaatio aiheuttaa myös meille haasteen löytää ne alueet, joissa olemme muita edellä ja vähän muita parempia. Siinä me tarvitsemme sekä yksilöiden kannustusta että yhteistyön voimaa. Se edellyttää, että yhteiskunnan eri sektoreilla on halua ja kykyä yhteistyöhön. Olemme jo kauan sitten olleet kovin yksimielisiä siitä, ettei viiden miljoonan kansakunta voi rakentaa kilpailutilannetta määrään vaan laatuun eikä tilanne ole muuksi muuttunut.

Käyttäessämme ja etsiessämme erilaisuudestamme syntyvää kilpailuetua joudumme luonnollisesti ottamaan huomioon kansainvälisen talouden realiteetit, mutta on syytä pohtia laajemmin, mikä on kansallinen globalisaatiostrategiamme eli millä me Suomena pärjäämme. Otin asian esille uuden vuoden puheessani, puhuttuani asiasta aiemmin niin hallituksen kuin työmarkkinajärjestöjen kanssa. Globalisaatiostrategia ei voi olla tasavallan presidentin tai hallituksen paperi. Kyse on laajemmasta verkottuneesta tulevaisuuteen suuntautuvasta ajattelusta ja toiminnasta.

Meillä on monessa suhteessa erinomainen pohja menestymiselle. Erilaisten taloudellisten kilpailukykymittareiden mukaan olemme maailman kärkisijoilla samaan aikaan kun köyhyysasteemme on maailman alhaisimpia. Osaamisemme on huipputasoa niin uudessa tietoteknologiassa kuin perinteisessä teollisuudessa. Käytämme terveydenhuoltoon bruttokansantuotteesta alle OECD- ja EU-maiden keskitason samalla kun väestömme on terveyspalveluihin tyytyväisin kaikista EU-maista. Olemme maailman vähiten korruptoituneita maita . Lyhyesti sanottuna sosiaalinen pääomamme on maailman huipputasoa. Mutta senkin huolto vaatii työtä.

Kaupan vapauttaminen näyttää vaativan tuekseen maan perusinfrastruktuurin vahvistamista. Siihen sisältyvät esimerkiksi terveydenhuollon, koulutuksen, ympäristönsuojelun ja elintarvikehuollon varmistaminen. Tarkoituksenmukainen julkinen sääntely on tässä kehityksessä keskeistä.

Myös tulojen kasvun jakautumiseen maan sisällä tulee kiinnittää huomiota. Tuloerot ovat kasvaneet niin valtioiden välillä kuin niiden sisälläkin. Se on merkki siitä, että maailmanlaajuisten markkinoiden toiminta palkitsee eri alueita ja ihmisiä hyvin eri tavoin. Suomessa tämä näkyy pitkäaikaisena rakenteellisena työttömyytenä ja monien vanhojen ammattialojen kuihtumisena.

Korkeatasoinen terveydenhuolto, hyvä sosiaaliturva, korkea koulutustaso ja kehittynyt infrastruktuuri eivät synny ilmaiseksi. Veroasteemme on korkea juuri siksi, että pyrimme takaamaan kaikille kansalaisille tulotasosta riippumatta koulutuksen, terveydenhuollon ja sosiaaliturvan. Kustannusten ja tulosten vertailu eri maiden kesken on hyödyllistä. Erinomainen sijoitus Pisa-tutkimuksessa auttoi meitä itseämmekin arvostamaan koulutuspolitiikkaamme. Ihmisten hyvinvointiin sijoitetut varat tulee nähdä samalla tavoin investointeina kuin muutkin kilpailukyvyn edellytykset.

Yritysten kiristyvä kilpailu maapallon laajuisilla markkinoilla heijastuu työntekijöiden asemaan. Työntekijöiltä vaaditaan lisääntyvää joustavuutta. Ihminen kokee turvattomuutta työsuhteiden epävarmuuden vuoksi. Lisääntyvä työtekijöiden liikkuvuus hajottaa perinteisiä turvaa antavia yhteisöjä. Ihmisten rajojen yli tapahtuva liikkuminen on lisääntynyt voimakkaasti, mutta yhtään globaalia sopimusta ei ole vielä olemassa. YK:n siirtolaisuutta käsittelemään asetettu komitea on tämän takia hyvin tärkeä avaus. Euroopan unioni rakentuu pääomien, tavaroiden ja palveluiden sekä ihmisten vapaaseen liikkumiseen. Siitä huolimatta työvoiman vapaa liikkuminen on synnyttänyt huolta viimeisimmässä laajentumisessa. EU:n uudet naapurit ovat tässä suhteessa myös oma haasteensa. Uskon että hallitusten toimenpiteiden lisäksi työmarkkinajärjestöillä on tässä tärkeä tehtävänsä.

Globalisaation hallintaan ja sen sosiaalisiin vaikutuksiin liittyvät keskeisesti vallan ja vastuunjaon kysymykset. Usein on esitetty kritiikkiä siitä, että globalisaatio on edennyt talouden ehdoilla. Demokraattinen päätöksentekojärjestelmä on suuren haasteen edessä. Samalla kun maiden hallitukset joutuvat selviytymään kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa, on yhteisten pelisääntöjen kehittäminen ollut hidasta.

Kansainvälistyminen on edennyt eri tahtiin eri aloilla. Talouselämä on toiminut globalisaation veturina. Yhteiskunnan muut sektori ovat joutuneet sopeutumaan talouden johtoasemaan kansainvälisissä yhteyksissä. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat toimivat pääasiassa paikallisella tai kansallisella tasolla, eivätkä heidän näkemyksensä pääse vahvasti esiin kansainvälisissä neuvottelupöydissä. Globalisaation sosiaalinen ulottuvuus on siksi jäänyt usein varjoon. Aikaa myöten se voi rajoittaa myös sosiaali- ja terveyspolitiikan kansallista tai paikallista liikkumatilaa.

Valta on jakautunut eriarvoisesti eri kansainvälisten elinten kesken. Tämä heijastuu käytettävässä olevien keinojen erilaisuutena. Työmarkkinoiden pelisääntöjä tai ihmisten sosiaalisia oikeuksia turvaavat kansainväliset sopimukset ovat usein luonteeltaan julistuksia, suosituksia tai ohjeita. Niiden velvoittavuus ja oikeudellinen sitovuus on löyhä.

Sen sijaan kansainvälisen kaupan säätelyssä ei ole uskottu vapaaehtoisuuteen ja valtioiden hyvään tahtoon sopimusten kunnioittamisessa. Kansainvälistä kauppaa säätelemään on kehitetty sitovien normien ja sopimusten järjestelmä. Määräysten rikkominen käynnistää rangaistusmenettelyn. Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa solmittujen sopimusten määräyksiä ei voi myöskään kiertää tai kumota jäsenvaltioiden kansallisilla laeilla. Sopimusten tulkinnassa kauppapoliittiset perustelut ovat määräävässä asemassa. On vaikea sovittaa eri politiikan alojen päämääriä tasapuolisesti yhteen, jos eri aloilla tehtävien päätösten sitovuus ja velvoittavuus vaihtelevat merkittävästi.

Globalisaation hallintaa vaikeuttaa myös vastuun hajoaminen. Valtaan tulee aina liittyä myös vastuu. Voidaan kysyä, kuka on vastuussa nykyisestä kansainvälistymiskehityksestä ja kenelle kansainväliset toimijat ovat päätöksistään viime kädessä vastuussa. Kansainvälisten toimijoiden vastuun tulisi periaatteessa ulottua kaikkiin niihin ihmisiin, joiden elämään päätöksillä on vaikutuksia.

Kansallisia ja kansainvälisiä ratkaisuja pohdittaessa ei pidä syyllistyä vääränlaiseen itsekkyyteen ja luoda omaa hyvinvointia muiden kustannuksella. Tämän takia kansallisen globalisaatiostrategian tekeminen edellyttää paitsi puhtaasti kansallisten ratkaisujen tekemistä myös linjaa sen suhteen, miten Suomi toimii erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä. On hyvin tärkeää, että linjamme on johdonmukainen YK:ssa, EU:ssa, Euroopan Neuvostossa, ILOssa, WTOssa ja niin edelleen. Kohtaan tämän johdonmukaisuushaasteen henkilökohtaisesti osallistuessani YK:n, Bretton Woods organisaatioiden ja WTO:n yhteiskokoukseen New Yorkissa huhtikuun lopussa.

Nykyinen menestyksemme perustuu aiempien sukupolvien viisauteen, uutteruuteen ja kovaan työntekoon. Kaukonäköiset päätöksentekijät ovat panostaneet yleisen sivistystason nostamiseen, koulutukseen ja sosiaaliseen turvallisuuteen. Kansalaisille on luotu sellaisia turvaverkkoja, osaamista ja sosiaalista pääomaa, joiden turvin suomalaiset ovat selvinneet menneiden vuosikymmenien rajuistakin elinkeinorakenteen muutoksista. Kehittynyt demokratia ja toimiva poliittinen järjestelmä ovat kyenneet luotsaamaan kansakunnan läpi historian karikoiden maailman muutoksissa.

Kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa ei ole kuitenkaan syytä jäädä lepäämään laakereillaan. Lähimenneisyydestä on syytä ottaa oppia. Nyt on rohkeasti katsottava eteenpäin ja pohdittava tulevaisuuden haasteita. Olen erittäin iloinen, että näitä kysymyksiä pohditaan tässä sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyökumppaniensa kanssa valmistelemassa hyvinvointipolitiikan strategisessa johtamiskurssissa eli HyväSuomi 2020 -ohjelmassa.

Kansakunnan tavoiteasetteluja ja poliittisia linjauksia tulee valmistella laajapohjaisesti. Hyvä Suomi 2020 -ohjelman perusajatuksena näyttää olevan se, että pohjoismainen hyvinvointimalli voi selviytyä ja kestää ainoastaan uudistumalla. Minua puhuttelee erityisesti ohjelmaesitteessänne esiintyvä tavoite: pyrkimys eettisesti ja taloudellisesti kestävään hyvinvointiin.

Hyvä valtiontalouden tilanne, teknologinen osaaminen ja kansainväliset kilpailukykymittarit eivät saa sokaista sosiaalista omaatuntoamme. Meidän on tiedostettava puutteemme, hyvinvointivajeet ja sosiaalisten ongelmien olemassaolo. Korkea työttömyys ja lisääntyvät mielenterveyden häiriöt ovat osoitus siitä, että työmarkkinoillamme on korjaamisen varaa. Hyvinvointipolitiikan näkökulma on otettava esiin yhä useammin myös kansainvälisellä tasolla ja erityisesti Euroopan unionissa.

Minulle on kerrottu, että kurssinne työryhmät tulevat käsittelemään edellä mainitsemiani asioita. Odotan suurella mielenkiinnolla, minkälaisia ehdotuksia te tulette tekemään hyvinvointiyhteiskuntamme kehittämiseksi eli mihin kansainvälisiin realiteetteihin meidän on sopeutuminen ja mille kansallisille vahvuuksille me voimme perustaa tulevan kilpailukykymme.

Toivon mukaan hyvä 2020-luvun Suomi on entistä avoimempi, keskustelevampi, moniarvoinen ja monikulttuurinen kansakunta. Se on asenteiltaan nykyistä joustavampi ja se ottaa vastaan maahanmuuttajat tasavertaisina yhteiskuntansa jäseninä ja kykenee integroimaan heidät entistä paremmin monimuotoisen hyvinvointiyhteiskunnan rakennustyöhön.

Toivotan menestystä meille kaikille näiden haasteellisten tavoitteiden toteuttamisessa!