Tasavallan presidentti Tarja Halosen tervehdyspuhe Ihmisoikeusliiton 30-vuotisjuhlassa 12.11.2010

(muutosvarauksin)

YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen johdannon mukaan ”ihmisperheen kaikkien jäsenten luonnollisen arvon ja heidän yhtäläisten ja luovuttamattomien oikeuksiensa tunnustaminen on vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa”. Ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 on ihmisoikeusajattelun kehittymisen kulmakiviä.

Meillä Suomessa ihmisoikeuksiin vetoaminen ja niihin viittaaminen jäi pitkään vähäiseksi. Perusoikeudet olivat tutumpi käsite, mutta niihinkin suhtauduttiin pitkälti muodollisesti. Perustuslain kunnioittamisen valvonta keskittyi lain oikeaan säätämisjärjestykseen ja erityisesti omistusoikeuden suojaamiseen. 1930-luvulla oli käyty suomen- ja ruotsinkielisten välillä ajoittain suoranaista kielitaistelua, mutta muiden kielten, kuten saamen, asemaan kiinnitettiin huomiota vasta paljon myöhemmin. YK:n jäseneksi Suomi oli tullut vasta vuonna 1955.

Ihmisoikeusliiton perustamisen aikaan viranomaisia sinänsä velvoitti joukko hyvinkin yksityiskohtaisia ihmisoikeussäännöksiä. Olihan Suomi vuonna 1967 allekirjoittanut kaksi YK:n keskeisintä ihmisoikeussopimusta, KP-sopimuksen ja TSS-sopimuksen. Ne eivät kuitenkaan juuri vaikuttaneet lakien tulkintaan. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja kansalliset perusoikeussäännökset elivät erillään omaa elämäänsä.

Todellista murrosta ihmisoikeusajattelussa merkitsi Suomen liittyminen Euroopan neuvoston jäseneksi vuonna 1989. Seuraavana vuonna ratifioitiin Euroopan ihmisoikeussopimus. Toinen keskeinen muutos oli vuonna 1995 voimaan tullut perusoikeusuudistus. Perusoikeuksia muun muassa laajennettiin taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien alalle. Oma merkityksensä on ollut Suomen EU-jäsenyydellä. Myös Euroopan unionin todetaan nykyisin perustuvan ”jäsenvaltioille yhteisiin vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatteisiin”. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on nykyisin myös yksi Euroopan unionin jäsenyyskriteereistä.

Euroopan neuvoston jäsenyyden ja perusoikeusuudistuksen jälkeen perus- ja ihmisoikeudet ovat saaneet merkittävän aseman aikaisempaan verrattuna. Ne otetaan huomioon lakeja valmisteltaessa ja niiden merkitys on suuresti lisääntynyt tuomioistuinten ja viranomaisten toiminnassa, samoin julkisessa keskustelussa. Uskoisin myös kansalaisten tietoisuuden näistä oikeuksista kohentuneen merkittävästi.

Suomelle tyypillistä on ollut luottamus viranomaisten, kuten erilaisten asiamiesten ja valtuutettujen, hoitamaan laillisuusvalvontaan. Mutta kansalaisjärjestöjenkin merkitys ihmisoikeusajattelun kehittymisessä on ollut todella suuri. Paljon parjattu 1960-luku oli tässä suhteessa hyvinkin tärkeä. Silloin monet uudet järjestöt – voi puhua yhden asian liikkeistä – kiinnittivät huomiota yhteiskunnallisiin epäkohtiin, kuten erillisten ryhmien kokemaan syrjintään. Hieman myöhempää perua ovat koko ihmisoikeuksien kentän kattavat järjestöt, kuten erityisesti Ihmisoikeusliitto.

Suomessa on oikeus- ja hyvinvointivaltion mallien mukaisesti ihmisoikeudet lähtökohtaisesti turvattu. Kansalais- ja poliittiset oikeudet ja toisaalta tss-oikeudet on pyritty turvaamaan rinnakkain. Käytännössä kohentamisen varaa tietenkin on, mistä osoituksena ovat esimerkiksi langettavat päätökset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja ihmisoikeussopimusten seurantaelinten kriittiset huomiot. Eikä kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanokaan ole Suomessa aina itsestään selvää. Esimerkiksi alkuperäiskansamme saamelaiset odottavat edelleen maaoikeuksiensa tunnustamista. On valitettavaa, että Suomi ei vieläkään ole ratifioinut Kansainvälisen työjärjestön ILOn alkuperäiskansasopimusta. Myös vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus on ratifioimatta.

* * *

Ihmisoikeusajatteluun on tullut uusia elementtejä. Taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet tunnustetaan samanarvoisiksi ihmisoikeuksiksi kansalais- ja poliittisten oikeuksien kanssa. Myös yhteisölliset perusoikeudet, kuten oikeus puhtaaseen ympäristöön, ovat nousseet esiin.

Äärimmäinen köyhyys on ihmisoikeusloukkaus. Globalisoituneessa maailmassa kehitysmaiden köyhyys on tullut tutuksi meilläkin. Valtaosa maailman köyhistä on naisia. Tukemalla naisia pystymme tehokkaimmin puuttumaan köyhyyteen.

Suomessa ei ole yleensä kysymys absoluuttisesta köyhyydestä kuten kehitysmaissa. Mutta meilläkin suuri osa ei pysty saavuttamaan yhteiskunnassa yleisesti odotettua minimielintasoa. Köyhyys on Suomessakin liian monen ihmisen arkea. Niin pienituloisten määrä kuin osuus väestöstä ovat kasvaneet selvästi 1990-luvulta lähtien.

* * *

Syrjimättömyys ja vähemmistöjen oikeuksien turvaaminen ovat nykyaikaisen ihmisoikeusajattelun peruspilareita. Vähemmistöjen oikeuksien toteutuminen vaatii usein erityistoimenpiteitä. Ihmisoikeuksien turvaamiseksi solmitut sopimukset ja käytännön ihmisoikeustyö ovat keskeisesti edistäneet erilaisten vähemmistöjen ja haavoittuvien ryhmien asemaa. Kehitys on kuitenkin monesti kovin hidasta.

Valtakulttuurin paineessa etniset vähemmistöt omaksuvat helposti puolustusasenteen. Mitä ahdistavammaksi vähemmistö tuntee asemansa, sitä tiukemmin se pyrkii ja myös joutuu säilyttämään oman ominaislaatunsa. Oman kielen ja kulttuurin säilyttäminen on sinänsä hyvä ja arvokas asia, johon Suomessakin on kiinnitetty huomiota viime vuosikymmeninä.

Vähemmistöjen rikkaan kulttuuriperinteen säilyttämisen rinnalla on muistettava, että myös vähemmistöjen itsensä on kunnioitettava ihmisoikeuksia. Kulttuuriin tai perinteisiin vetoaminen ei voi missään oloissa oikeuttaa esimerkiksi naisten ja tyttöjen oikeuksien loukkaamista. Tässä meidän tulee Suomessa olla hyvin selkeitä. Vähemmistöihin kuuluvat naiset ja tytöt saattavat joutua moninkertaisen syrjinnän kohteeksi. Heidän asemaansa on syytä kiinnittää vakavaa huomiota. Toisaalta esimerkiksi ruotsinkielinen vähemmistömme on perinteisesti ollut enemmistöä vapaamielisempää.

Muutama sana enemmän omista perinteisistä vähemmistöistämme yhdestä eli romaneista. He joutuvat edelleen syrjinnän kohteiksi. Suomen romanit ovat vähemmistönä paitsi Suomessa, myös Euroopan romanien piirissä. Romanimme ovat säilyttäneet perinteisen asunsa ja monet perinnetapansa. He joutuvat syrjityiksi monissa arkipäivän tilanteissa. Tässä suhteessa romanit ovat samassa asemassa kuin eräät uudet vähemmistöt.

Romaneita asuu kaikissa Euroopan maissa. Kaikkialla he myös joutuvat syrjityiksi. Heidän kokonaismääränsä Euroopassa ei ole vähäinen: ehkä jopa 10 miljoonaa eli kaksi kertaa Suomen väkiluku. Mutta he eivät ole enemmistönä missään maassa. Siten heiltä puuttuu moniin muihin vähemmistöihin verrattuna tärkeä tuki, sillä yksikään valtio ei aja heidän asiaansa.

Romanivähemmistön asema on niin Euroopan neuvoston, Etyjin kuin Euroopan unioninkin asialistalla. Mutta kuuluuko romanien ääni päättäjien neuvonpidoissa? Päättäjät eivät saa puhua romanien niin kuin eivät muidenkaan vähemmistöjen päiden yli. Vähemmistöjen on päästävä osallistumaan heitä itseään koskevaan päätöksentekoon kaikilla tasoilla.

Viime vuodet ovat tuoneet näkyviin konkreettisen osoituksen siitä, kuinka paljon monen maan romanien keskuudessa on äärimmäistäkin köyhyyttä. Romanien ahdinko näkyy nyt Euroopan pääkaupunkien kaduilla. Niin myös Suomessa. Hyviä ratkaisuja tilanteeseen ei ole haluttu löytää ajoissa. Romanien asemaa on parannettava sekä lähtö- että tulomaissa.

Vaikuttaa siltä, että suhtautuminen erilaisiin vähemmistöihin on jälleen kerran polarisoitunut. Toisaalta vähemmistöjen oikeudet ymmärretään yhtä paremmin, mutta toisaalta jyrkät asenteet vähemmistöjä kohtaan tuntuvat yleistyneen. Ne myös rohjetaan esittää aiempaa kärjistetymmin, usein internetin nimettömyyden turvin. On arveltu, että köyhyyden ja syrjäytymisen lisääntyminen olisi asenteiden koventumisen yksi selitys. Taloudellisesti huonoina aikoina enemmistöjen asenteet vähemmistöjä tai muuten erilaisiksi koettuja ryhmiä kohtaan ovat kasvaneet. 

* * *

Jo nämä muutamat esimerkit osoittavat, että ihmisoikeusjärjestöjen, kuten Ihmisoikeusliiton, laajakantoista työtä tarvitaan tietysti edelleen. Tähänastisella toiminnallaan Ihmisoikeusliitto on osoittanut pystyvänsä vastaamaan uusiin haasteisiin. Toivotan onnea 30-vuotiaalle liitolle ja mitä parhainta menestystä sen tulevalle toiminnalle. Toivon myös teille kaikille hauskaa iltaa ja antoisia keskusteluja.