Tasavallan presidentti Tarja Halonen Maailman Terveysjärjestön (WHO) Terveyspäivän Suomen pääjuhlassa 7.4.2001

(muutosvarauksin)

Mielenterveyden valitseminen maailman terveyspäivän teemaksi on upea asia. Ensinnäkin se antaa toivoa mielenterveyspotilaiden hyväksymisestä tasa-arvoiseksi muiden kanssa. Toiseksi se korostaa fyysisen ja psyykkisen terveyden kulkevan pitkälti käsi kädessä. Hyvinvoinnin perusta rakentuu mielenterveydelle.

Ihmisen mielen hyvinvointiin vaikuttavat sekä hän itse että ympäristö. Sen vuoksi mielenterveyden määrittely vaihtelee ajasta ja paikasta riippuen. Viime vuosina ovat nousseet esiin etenkin työn ja taloudellisen toimeentulon sekä fyysisen ja psyykkisen ympäristön merkitys henkiselle hyvinvoinnille.

Kuinka sitten löytää tasapaino yksilön ja yhteiskunnan välillä tässä tehokkuutta ja aktiivisuutta ihannoivassa ajassamme. Uskallan sanoa, että itse kullakin on aihetta pohdiskeluun, sillä meillä on vastuumme yhteisestä hyvinvoinnistamme. Mielen terveydellä on vaikutuksia yksilölle itselleen, mutta se säteilee myös muihin ihmisiin.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on kiinnitetty omaishoitajien asemaan aikaisempaa enemmän huomiota. Avohoidon lisäännyttyä erityisesti mielenterveyspotilaiden omaiset ovat usein joutuneet kohtuuttoman raskaan taakan kantajiksi ja jopa hoitajien osaan. Heidän tukemisekseen tarvittaisiin erityistä huomiota.

Mielenterveyden häiriöt ovat Suomessa yleisiä kaikissa ikäryhmissä ja vaikeuttavat vähintään joka viidennen aikuisen arkipäivässä selviytymistä. Työkyvyttömyyden aiheuttajana mielenterveyden häiriöt ovat nousseet suurimmaksi sairausryhmäksi. Yli puolessa kaikista alle 55-vuotiaiden työkyvyttömyystapauksissa on kyse juuri mielenterveyden häiriöistä. Masennuksesta johtuva työkyvyttömyys kaksinkertaistui viime vuosikymmenellä. Tämä ei ole suuri tappio ainoastaan ihmiselle itselleen, vaan myös hänen lähipiirilleen, työyhteisölleen ja koko yhteiskunnalle.

Lapsuus ja nuoruus on onnen aikaa. Näin tuleekin olla. Mutta kasvu ei tapahdu kivuitta. Olen erityisen huolestunut siitä, lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt rajusti. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan psyykkiset ongelmat ovat valitettavan yleisiä jo alle kouluikäisillä. Yhteiskunnalla on oltava tahto tukea nuoria ja heidän perheitään ja läheisiään, kun kriisi ahdistaa. Edelleenkin parasta lasten- ja nuorten suojelua on vaikuttaminen lasten ja nuorten elämänolosuhteisiin. Tietysti jo syntyneet vauriot on hoidettava.

Mitä sitten voidaan tehdä? Mielestäni meidän tulee tunnistaa ne olosuhteet, jotka aiheuttavat henkistä pahoinvointia. Meidän tulee olla herkempiä huomaamaan oireet aikaisemmin ja puuttua tehokkaammin epäkohtiin. Meidän pitää tukea perheitä sekä päiväkotien, koulujen, sosiaalitoimen ja perusterveydenhuollon yhteistyötä. Myös psykiatriselle erikoissairaanhoidolle pitää taata riittävät resurssit. Alan tutkimus antaa lisää tietoa hoidon ja ehkäisyn mahdollisuuksista ja toimii myös erikoistumiskoulutuksena.

Mielenterveydestä huolehtimisen tulee sisältyä kunnissa jokaisen sektorin työhön, vaikka se usein mielletään ainoastaan sosiaali- ja terveydenhuollon alueeksi. Työtä riittää edelleen. Palveluja tulee koota yhtenäisimmiksi ja helposti käytettävimmiksi kokonaisuuksiksi.Palveluvalikoima ja niiden saatavuus vaihtelevat paljon maamme alueesta ja kunnasta toiseen.

Haluan toivottaa teille hyvää mielenterveyspäivää ja menestystä sekä kansallisessa että kansainvälisessä mielenterveystyössä. Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella aloitettu panostus mielenterveystyöhön on lisännyt mielenterveyden arvoa, merkitystä ja näkyvyyttä unionin tasolla. Tämän perinteen myötä meidän on hyvä jatkaa.