Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe presidenttifoorumissa ”Oppia ikä kaikki eli osaava ja innovatiivinen Suomi” 16.11.2006

(muutosvarauksin)

Tervetuloa keskustelemaan koulutuksesta ja sen merkityksestä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Kun viime elokuussa järjestimme ensimmäisen presidenttifoorumin, sen aiheena oli suomalaisen työn kilpailukyky. Tuota teemaa on hyvä jatkaa tänään, kun tarkastelemme suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja erityisesti koulutuksen tilannetta ja tulevaisuuden näkymiä. Myöhemmin järjestettävissä foorumeissa tulemme käsittelemään hyvinvointiyhteiskuntaa myös muista näkökulmista.

”Oppia ikä kaikki” on jo ikivanha suomalainen sananlasku. Myös tämän päivän suomalainen hyvinvointi on määrätietoisesti rakennettu tietämisen ja osaamisen varaan ja elinikäinen oppiminenkin on nostettu uudelleen kunniaan. Suomi ei voikaan kilpailla niinkään määrällä kuin laadulla. Siihen tarvitaan osaamista, joka puolestaan onnistuu sijoittamalla koulutukseen, tutkimukseen ja kehitystoimintaan. Ilman hyvin koulutettua työvoimaa suomalainen elinkeinoelämä ei ole kilpailukykyinen eikä julkinen sektori pysty tuottamaan laadukkaasti ja tehokkaasti palveluitaan. Koulutus on siis keino yhteiskunnalle ja sen eri sektoreille vastata muutoksiin.

Mutta minne jäi ihminen itse tässä keskustelussa? Toivottavasti keskustelussa tulee tänään esille myös koulutuksen merkitys yksilön ja hänen hyvinvointinsa näkökulmasta. Koulutus vahvistaa ihmisen oikeutta itsemääräämiseen ja kykyä tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja. Samalla koulutus antaa ihmiselle mahdollisuudet käyttää omaa osaamistaan ja taipumuksiaan parhaalla mahdollisella tavalla oman, perheensä ja yhteiskunnan hyväksi. Työelämässä koulutus on ollut tähän asti varsin hyvä rokotus työttömyyttä vastaan ja takuu hyvästä palkkakehityksestäkin. Mutta miten on tänään ja miten on huomenna? Minkälainen koulutus olisi paras eväs tulevaisuuteen?

Koulujärjestelmämme lähtökohtana on tarjota koulutusmahdollisuudet kaikille asuinpaikasta, sukupuolesta, taloudellisista lähtökohdista, kulttuuritaustasta tai äidinkielestä riippumatta. Jokaisen oikeus maksuttomaan perusopetukseen turvataan jo perustuslaissa.

Suomen tilanne on kansainvälisesti tarkasteltuna hyvä, oli sitten kysymys yhteiskunnallisesta tasa-arvosta tai yleissivistävän koulutuksen oppimistuloksista. Kuten kaikki hyvin tiedämme, Suomi on menestynyt OECD:n kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa erinomaisesti. Lämpimät kiitokset tästä opetuslaitoksestamme vastaaville. Mutta miten on tulevaisuudessa kun oppilaiden kulttuuritaustat tulevat eroamaan toisistaan nykyistä paljon enemmän?

Parantamisen varaa on varmasti edelleenkin. Oppilaiden yksilölliset lahjakkuusreservit tulisi pystyä hyödyntämään nykyistä tehokkaammin. Oppilaiden yksilöllisiä tarpeita pystytään huomioimaan, mutta usein niihin ei eri syistä kyetä puuttumaan. Kuitenkin me kaikki tiedämme, että varhainen puuttuminen huonosti voivien lasten ja nuorten tilanteeseen sekä ennaltaehkäisevä toiminta ovat sekä yhteiskunnan että yksilönkin kannalta kaikkein inhimillisintä ja taloudellisinta.

Peruskoulutus on avainasemassa luotaessa ihmisen suhdetta oppimiseen. Tärkeää on oppimisen oppiminen, mutta toivon että lapsi kokisi oppimisen ilon, sillä silloin hän haluaa palata opintielle myös aikuisena. Ja se on tarpeellista, koska nopeasti muuttuva maailma edellyttää elinikäistä oppimista.

Tilastojen mukaan peruskoulusta siirtyy jatko-opintoihin 95% nuorista. Vaikka luku onkin hieman kohonnut viime vuosina, on edelleen tehtävä työtä, jotta tuo puuttuva 5% saadaan mukaan peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Suomi todella tarvitsee koulutettua työvoimaa ja uusia osaajia. On myös kiinnitettävä huomiota siihen, että opiskelijat saattavat opintonsa keskeyttämättä loppuun. Tämä vaatii paitsi opiskelijoiden omaa motivaatiota, myös riittävää
tukea ja ohjausta opintojen aikana.

* * *

Suomalaisen yhteiskunnan suuria haasteita lähivuosina on väestön ikääntyminen. On tärkeää, että nuoret saavat ennen työmarkkinoille siirtymistään hyvän koulutuksen. Ammatillisten perustutkintojen, ammattikorkeakoulututkintojen ja ylempien korkeakoulututkintojen avulla nuorista koulutetaan uusia osaajia työmarkkinoille. Mutta tämä ei riitä. Erityisen suurella mielenkiinnolla tulen kuuntelemaan kannanottojanne jo työelämässä olevien ihmisten osaamisesta ja jaksamisesta. Työelämässä jo olevilla on tietysti oltava mahdollisuus osaamisensa vahvistamiseen ja tarvittaessa uuteen ammattiin kouluttautumiseen. Nopea teknologinen ja muu kehitys vaativat kasvavaa panostusta ammatilliseen koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen. Mutta miten? Ja miten mahdollistaa heidän kokemuksensa jako nuoremmille?

Uskon, että kun ihmisille annetaan mahdollisuus elinikäiseen oppimiseen ja jatkuvaan taitojen kehittämiseen, he käyttävät tilaisuuden hyväkseen – ja kaikkien osapuolten parhaaksi. Työpaikalla tapahtuva oppiminen, henkilöstökoulutus ja omaehtoinen täydennyskoulutus lisäävät myös työhyvinvointia parantaen samalla myös työn tuottavuutta. Työn vaatimusten ja ammattitaidon on oltava oikeassa suhteessa, mutta sen lisäksi työpaikoilla on tehtävä uudistuksia, joilla ihmiset saadaan viihtymään työssään ja kokemaan itsensä työyhteisönsä arvokkaaksi jäseneksi.

Koulutuksen määrä ja laatu ovat nousseet viime vuosikymmenien aikana nopeasti. Sen vuoksi eri ikäryhmien väliset koulutustasoerot ovat suuret; vanhemmat väestöryhmät ovat heikommin koulutettuja kuin nuoremmat. Lisäksi aikuiskoulutukseen osallistuvat eniten ne, joiden koulutuspohja on jo ennestään hyvä. Koulutuksellisen tasa-arvon vuoksi olisi tärkeää kiinnittää aiempaa enemmän huomiota vähiten koulutusta saaneisiin.

* * *

Vielä pari asiaa tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Paljon puhutaan siitä, että nykyinen globalisaatiokehitys ja kiristyvä kansainvälinen kilpailu asettavat korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnalle uusia haasteita. Niihin vastaaminen edellyttää korkeakouluilta lähivuosina viisasta toimintaa. Tavoitteena on, että hyvä ja tasokas korkeakoululaitoksemme saadaan entistä paremmaksi.

Suomessa sijoitetaan jo nyt paljon tieteeseen ja tutkimukseen. Käytimme vuonna 2004 tutkimus- ja kehittämistoimintaan noin 5,3 miljardia euroa. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen osuus bruttokansantuotteesta oli 3,5 prosenttia, joka on OECD-maiden kärkeä. Suomessa tehdään kuitenkin vain vajaa yksi prosentti maailman tutkimuksesta ja tuotekehityksestä. Siis mitä tehdä, että kykenisimme ottamaan vastaan ja hyödyntämään myös muualla kehitettyä osaamista ja olemaan houkutteleva kumppani. Suomalaisen tutkimustoiminnan vahvistaminen edellyttää enemmän yhteistyötä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Miten te löytäisitte nämä paljon puhutut vahvuudet?

Tieteen tulevaisuutta maassamme voi pitää monessa mielessä hyvänä. Meillä on lahjakkaita tohtoriopiskelijoita ja tutkijoita. Iloinen asia on, että olemme edelläkävijämaita naisten tutkijanuran kehittämisessä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tohtorintutkinnon suorittaneiden naisten määrä on yli kolminkertaistunut. Jokaisella on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet kehittää ja hyödyntää lahjakkuuttaan ja osaamistaan. Se on yksilön kannalta oikeudenmukaista ja yhteiskunnan kannalta erittäin hyödyllistä.

* * *

Laadukas koulutus vaatii perustakseen myös kansallista sitoutumista. Sitä, että sivistystä ja koulutusta arvostetaan. Koulutuspolitiikassa on arvioitava jo saavutettua, mutta myös ennakoitava tulevaisuutta. Koulutusjärjestelmämme vahvuuksia on kehitettävä ja heikkouksia poistettava, Siitä olemme varmasti yhtä mieltä. Tavoista toivon meidän saavan aikaan hyvä keskustelun ja toivottavasti vaikutusta myös yleiseen mielipiteeseen.

Kiitos teille kaikille, että olette tulleet paikalle. Toivon antoisaa keskustelua ja runsaasti uusia näkökulmia.