Pentti Arajärven tervehdys Miessakit ry:n valtuustossa 25.3.2000

Hyvä miessakki, arvoisat kuulijat

Tutustuin muutama viikko sitten kuvanveistäjä Taisto Raudan näyttelyyn. Galleristin kirjoituksessa, melkeinpä runossa luonnehditaan veistoksia - ja miehiä näin: "Karhu on Raudan mukaan miehen kuva. Näistä miehistä on jäljellä vain tyhjä, karkeasti käsitelty pronssitalja joka halkeaa ja vääntyy tuskaiseen irvistykseen. Itse tehty, itse valettu ja viimeistelty, olo kuin pitkän lenkin viimeisessä ponnistuksessa kun henki ei enää tahdo kulkea ja syke on viimeinkin noussut kliimaksiinsa."

Miehet ja mieskulttuuri ovat yhteiskuntamme yleisen mallin mukaisesti erittäin työorientoituneita. Työn kautta on mitattu monessa mielessä miehenä menestymistä ja olemista, kunnes henki ei enää kulje ja syke on kliimaksissa. Esimerkiksi 1990-luvun alkupuolen lama oli varmaan miehille koettelevampi kuin naisille. Nainen saattoi kulttuurissamme sujuvasti siirtyä perheen huoltamiseen eikä häntä pidetty vastaavassa mielessä epäonnistuneena työttömyyden tai konkurssin kohdattua. Toisaalta naistenkin nousua yhteiskunnassa on mitattu nimenomaan työelämän eli perinteisen menestymisen mittarin kautta.

Mieskulttuuri ja miestutkimus ovat mielenkiintoisia ilmiöitä. Ne ovat oikeastaan syntyneet vasta naistutkimuksen ja naiskulttuurin vaikutuksesta. Oliko sitä ennen vain ihmiskulttuuria, jota naiset ehkä hieman reunoilta koristelivat? Onko tyypillisen miesten toiminnan selvittäminen, tutkiminen, analysointi ja kritiikki edellyttänyt ensin antiteesiä. Ensin nais- ja sitten mieskulttuuri ovat tuoneet julki miehuuden suhteen sukupuolijärjestelmään ja sen kulttuuriseen, sosiaaliseen, taloudelliseen ja historialliseen merkitykseen. Se on osin naistutkimuksen ja naiskulttuurin kautta nostanut esiin sukupuoleen perustuvan herruusjärjestelmän. Sanakin kuvaa tietysti mistä on ollut kysymys. Nyt on mahdollista vapauttaa mies ihmisyyteen ja humanismiin.

Miessakit perustuu oikeaan oivallukseen yhteisestä toiminnasta. Toisaalta nimessäänkin se jo kertoo sen, että miehillä on aina ollut sakkinsa. Ne ovat olleet erilaisia kaveriporukoita koulusta, liikunnasta, työpaikalta, mistä milloinkin. Yhteinen toiminta ja sen seurauksena jalostunut yhteinen tilanneanalyysi ovat keskeistä. Tässä suhteessa toiminnan tapaa ja suuntaa voi vain tukea.

Miessakkien tarkoituksena on tukea miesten henkistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua, edistää perheiden sisäistä vuorovaikutusta ja yhteiselämää, vahvistaa sukupuolten välisen tasa-arvon perusteita miesten keskuudessa sekä kehittää näitä pyrkimyksiä toteuttavia miesten yhteisvastuun ja keskinäisen auttamisen rakenteita. Näissä tavoitteissa ovat keskeisesti mukana edellä hahmottelemani kulttuuriset erot, jotka Miessakit on ottanut muuttaakseen ja kehittääkseen.

Tärkeän osan, mielestäni eräässä mielessä jopa keskeisimmän, muodostaa Miessakkien lyömättömän ajattelu miehen mahdollisuutena perheväkivallan kierteen katkaisuun. Lyömätön linja on todella lyömätön; se puuttuu yhteen ehkä kaikkein vaikeimmista yhteiskunnan ja perheen sisäisistä ongelmista, jossa emootiot kieltävät tunnustamasta tosiasioita ja joissa yhteiskunnan mahdollisuudet puuttua yhteiskunnan sisällä toteutuvaan väkivaltaan ovat kaikkein vähäisimmät.

Väkivaltaa on monta muotoa. Fyysinen väkivalta on kaikkein ilmeisin ja havaittavin, mutta henkinen lyöminen on usein paljon pahempaa, haavoittavampaa, pitkävaikutteisempaa ja siksi myös tuhoisampaa. Se on usein paljon piilevämpää, siihen puuttuminen on vielä vaikeampaa kuin fyysiseen väkivaltaan puuttuminen, joka on usein jo ulkoisista tunnusmerkeistä tunnistettavissa rikoslainkin tarkoittamaksi rikokseksi. Henkinenkin väkivalta on rikos, mutta sen toteen näyttäminen on vaikeaa.

Seksuaalinen väkivalta on usein fyysisen ja henkisen joskus myös taloudellisen väkivallan avulla toteutettua puuttumista ihmisen fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Lehtitietojen mukaan Miessakit ry järjesti muutama päivä sitten seminaarin aiheesta "Kun akka ei anna". En puutu seminaarin kysymyksenasetteluun ja siellä mahdollisesti esitettyihin vastauksiin. Totean vain, että minun käsitykseni mukaan on aivan välttämätöntä, että tahdonvastainen koskemattomuuteen puuttuminen on rangaistavaa. Myös avioliitossa ja muussa parisuhteessa tulee raiskauksen olla rangaistava teko.

Perheen sisäisen taloudellisen väkivallan olemme muodollisesti siirtäneet historiaan. Nainen voi hallita itseään ja omaisuuttaan. Käytännössä taloudellista perheen sisäisestä väkivaltaa varmasti edelleen esiintyy ja, riippuen siitä mihin sitä käytetään, se saattaa olla hyvinkin tuhoisaa. Taloudellisesta väkivallasta meillä on vähintään yhtä selkeät yhteiskunnalliset ja kansainväliset näytöt kuin fyysisestä väkivallasta. Eräiltä osin se näyttää olevan yhteiskunnallisena vaikkakaan ei perheen sisäisenä ilmiönä sallittua ja jopa toivottu ja ihailtu käyttäytymisen muoto. Yhteiskunnallisena ilmiönä voittaa yhä enemmän alaa ajattelutapa, jossa voittaja vie kaiken. Se luo vääristyneitä ajattelutapoja myös pienempiin ympyröihin.

Miehenä olohan on aina joskus raskasta. Pitää pärjätä työelämässä, pitää pärjätä naapureiden kesken, pitää olla tuki, esimerkki ja kasvattaja lapsille ja parisuhteessakin pitäisi kaiken sujua. Tämä ei kuitenkaan varmaan vaatimuksena ole sen enempää kuin mitä naisille asetetaan, vaikka mittarit saattavat naisten kohdalla joskus olla hieman toisenlaiset. Toisaalta mies on ehkä enemmän eksyksissä kuin nainen, kun historiallinen malli herruudesta on ainakin suun tunnustuksessa lakannut olemasta ainoa oikea ja muuttunut jopa kielteiseksi. Muutoksella on aina tekijänsä. Kysymys on toisaalta oivaltamisesta ja kasvamisesta ihmisenä, mutta vielä tärkeämpi on pitkä linja, jolla jo tyttöjen ja poikien toiminnassa ja kulttuurissa voidaan osoittaa se lyömätön linja joka johtaa kaikkien kannalta parempaan tulokseen. Tytöt voivat olla tyttöjä ja pojat poikia, mutta molempien on hyväksyttävä ja arvostettava toisiaan ja sallittava myös liikkuminen sukupuolten kulttuurin kentässä. Kuitenkin luulen, että miehen menestymistä aletaan siinä kuin naisenkin menestymistä nykyistä enemmän mitata muun muassa perheen ja lasten hyvinvoinnin kautta.

Olen täällä tänään pääasiassa sen takia, että tänä vuonna murtui yksi miesten linnake. Aina kun nainen on valittu ensimmäisen kerran johonkin tehtävään, on jotakin peruuttamatonta tapahtunut yhteiskunnallisella tasa-arvon alueella. Näin teki ensimmäinen naisylioppilas, ensimmäinen yliopistoon hyväksytty nainen, ensimmäinen naismaisteri, ensimmäinen naisministeri ja nyt ensimmäinen naispresidentti. Miesten ongelma on ehkä tässä se, että on hyvin vähän tehtäviä, joissa voi olla ensimmäinen mies. Ainakaan ne eivät usein ole yhteiskunnallisesti näkyviä. Minulla on etuoikeus olla ensimmäinen naispresidentin puoliso. Äkkipäätä ei yhteiskuntaelämän puolelta tule näkyviin yhtään tehtävää, jossa näkyvään asemaan voisi pyrkiä ensimmäisenä mies-jonakin.

Mutta miehet eivät tässä ole vain menettämässä, sillä tasa-arvo on miehenkin etu. Lisäksi on yksi tehtävä, jossa mies on perinteisesti yhteiskunnassamme naista heikommassa asemassa. Vanhemmuus. Lisäksi on yksi tehtävä, johon nainen ei koskaan voi päästä. Isyys. Ehkä meidän pitäisi koettaa saada isyys äitiyden tasoiseksi arvostukseltaan ja merkitykseltään ja sen puolesta meillä totisesti riittää työtä.