Tasavallan presidentin esitelmä Tanskan Ulkopoliittisen Seuran tilaisuudessa Christiansborgin linnassa 4.4.2001

(muutosvarauksin) Suomalainen ratkaisu - Aktiivinen jäsenyys Euroopan unionissa

Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi vuoden 1995 alussa. Se oli merkittävä tapahtuma maamme historiassa. Katsoessani tänään taaksepäin olen entistä vakuuttuneempia siitä, että tuo päätös oli oikea. Olemme kansakuntana vaurastuneet, lisänneet hyvinvointiamme ja saavuttaneet uuden turvallisuuden tason.

Kööpenhamina liittyy läheisesti meidän tuloomme Euroopan unionin jäseneksi. Helmikuussa 1993 alkaneet jäsenyysneuvottelumme saivat ratkaisevan sysäyksen eteenpäin saman vuoden kesäkuussa Kööpenhaminan huippukokouksessa. Silloin valtioiden ja hallitusten päämiehet päättivät, että neuvotteluja käyvät hakijamaat otetaan jäseneksi vuoden 1995 alusta. Neuvotteluihin tuli uutta ryhtiä, ne päätettiin määräajassa ja liittyminen kävi mahdolliseksi suunnitelmien mukaan.

Kööpenhamina liittyy laajentumiseen myös toisella, vielä laajakantoisem-malla tavalla. Samassa Eurooppa-neuvostossa päätettiin jäsenyys-edellytyksistä tulevaisuudessa. Nämä Kööpenhaminan kriteerit ohjaavat parhaillaan käynnissä olevia neuvotteluja Euroopan unionin laajentumisesta. Uusien jäsenmaiden edellytetään saavuttavan sellaisen institutionaalisen vakauden, joka takaa kansanvallan, ihmisoikeuksien mukaanlukien vähemmistön oikeuksien kunnioittamisen ja suojelun sekä oikeusvaltio- periaatteen toteutumisen. Uusien jäsenmaiden pitää saada lisäksi aikaan toimiva markkinatalous ja kyetä selviämään unionissa vallitsevissa kilpailuoloissa. Uuden jäsenmaan tulee siis kyetä ottamaan vastaan jäsenyydestä aiheutuvat velvoitteet, joihin sisältyy poliittisen unionin sekä talous- ja rahaliiton tavoitteisiin sitoutuminen.

Kööpenhaminan kriteerit ovat Euroopan unionin laajentumisen pohja. Liittymisehdot ovat vaativia, mutta perusteltuja. Demokraattinen, markkinatalouteen perustuva ja kilpailukykyinen Euroopan unioni lisää vakautta ja luo lisää vaurautta ja hyvinvointia maanosassamme. Selkeät vaatimukset helpottavat myös hakijamaiden omaa suunnittelua.

Tanska on perinteisesti suhtautunut myönteisesti ensin Euroopan yhteisöjen ja myöhemmin Euroopan unionin laajentumiseen. Tanskan meille antama tuki oli liittymisemme kannalta ensisijaisen tärkeä. Luotimme luonnollisesti omaan työhömme, lisäsimme koko ajan valmiuksiamme ja veimme läpi tarvittavat uudistukset nopeassa tahdissa. Mutta ilman puolestapuhujia Euroopan yhteisöjen sisällä, liittymisemme ei olisi toteutunut niin nopeasti kuin se lopulta tapahtui.

Opimme Tanskalta myös kuinka tärkeää on ankkuroida päätöksenteko parlamentaariseen järjestelmään. Havaitsimme, että asioiden tarkka identifiointi ja priorisointi on onnistumisen ensimmäinen edellytys. Näimme kuinka tärkeimpiin asioihin keskittyminen tuottaa tulosta. Me jopa koetimme muuttua käytökseltämmekin vähän avoimemmiksi ja seurallisemmiksi muun Euroopan tapaan. En kuitenkaan uskalla mennä takuuseen siitä, että näennäisesti huoleton kuulumisien vaihto olisi juurtunut meidän suomalaiseen käyttäytymiseemme.

Tänään olemme yhdessä Euroopan unionin historiallisen laajentumisen kynnyksellä. Nizzan Eurooppa-neuvoston työllä viimeiset institutionaaliset esteet ovat poistuneet laajentumisen tieltä. Neuvotteluille on luotu selkeä strategia ja tiekartta ohjaa meidät eteenpäin. Unioni on valmis laajentumaan vuoden 2002 lopussa ja uudet jäsenmaat ovat tervetulleita periaatteessa vuoden 2003 alusta sitä mukaa, kun ne itse ovat siihen valmiita. Meidän on nyt panostettava neuvottelujen pontevaan läpiviemiseen ja saavutetun lopputuloksen hyväksymiseen. Meidän kannattaa nähdä myös erityistä vaivaa hankkeen hyväksyttävyyden puolesta sekä jäsenmaissa että hakijamaissa.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen mahdollisuus uuteen yhtenäiseen Eurooppaan oli suuri ilon aihe sekä idässä että lännessä. Nyt kymmenen vuotta jälkeenpäin arkipäivän ongelmat ovat himmentäneet suurten linjojen houkuttelevuuden. EU:n laajentumisprosessissa tulee kuunnella ihmisten huolia, poistaa aiheettomia pelkoja ja löytää ratkaisuja todellisiin ongelmiin.
Kysymys ei ole vain siitä, että saamme laajentumisneuvottelujen lopputuloksen hyväksytyksi nykyisissä jäsenmaissa ja ehdokasmaissa, vaan myös siitä, että tämä laajentuminen koetaan vielä tulevaisuudessakin oikeana. Hakiessamme legitimiteettiä EU:lle meidän tulee kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota naisiin, nuoriin ja maaseudun ihmisiin. Päättäjien on paneuduttava tosissaan sellaisiin arkielämän kysymyksiin, jotka huolestuttavat ihmisiä, kuten työllisyys, ympäristö, elintarvikkeiden turvallisuus tai kansainvälinen rikollisuus.

Suomen ja Ruotsin liittyminen Euroopan unioniin toi vahvemmin esiin monia Tanskan jo aikaisemmin ajamia asioita. Euroopan unioni on tänään hiukan avoimempi, ympäristöstään enemmän kiinnostunut ja ehkä vähän tasa-arvoisempi. Korostamme kaikki entistä enemmän markkinoiden tehokasta toimintaa jo pärjätäksemme globalisoituvassa maailmassa, mutta olemme olleet vahvistamassa samalla nyt myös työllisyyttä.

Tätä kaikkea edellä kuvaamaani meiltä osattiin odottaakin, kun sen sijaan uusien sotilaallisesti liittoutumattomien jäsenten Suomen ja Ruotsin aktiivisuus myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa oli ehkä suurempi yllätys.

Mutta palatkaamme vielä hetkeksi pohjoismaiseen yhteistyöhön. Euroopan unionin pohjoismaiset jäsenet ovat tehneet pitkään ja monilla aloilla yhteistyötä. Me olemme jo ennen EU:ta harmonisoineet lainsäädän-töämme ja Pohjoismaiden kansalaisilla on ollut monia sellaisia yhteisiä etuja, joita unionissa on vasta äskettäin otettu käyttöön tai ne ovat vasta suunnitteilla.

Ei siis näin ollen ole ihme, että kantamme moniin eri kysymyksiin myös EU:ssa ovat pitkälle yhteneväiset. Tunnemme lisäksi toistemme näkemykset niin hyvin, että voimme yleensä suuremmitta vaikeuksitta ounastella, mihin ratkaisuihin muut saattavat päätyä. Kukaan meistä ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole nähnyt tarvetta muodolliseen koordinaatioon. On kuitenkin myönnettävä, että pohjoismaisissa tapaamisissa EU-asiat tai muutoin yhteiset eurooppalaiset asiat ovat paljon aikaisempaa useammin esillä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli lähes kielletty asia Pohjoismaiden neuvostossa.

Olemme muutenkin paljon yhteydessä toisiimme, vaihdamme tarpeen tullen näkemyksiä ja tuemme usein toinen toisiamme eri kysymyksissä. Mutta identtisiähän me emme toki ole kuten esimerkiksi EMU-ratkaisut osoittavat.

Uskaltaisinpa jopa sanoa, että meidän yhteenkuuluvuutemme on niin vahva, että meillä on aika ajoin varaa olla eri mieltäkin. Näinhän on yleisemminkin unionissa. Ei ole pysyviä yhteenliittymiä, vaan maiden väliset liittoutumat vaihtelevat asiasta toiseen.

Haluan kuitenkin tässä yhteydessä painottaa sitä, että EU:ssa on sekä asiayhteistyötä että myös eri alueiden yhteistyötä. Näin on Välimeren alueella, Benelux-maissa tai Keski-Euroopassa. Muut näkevät sen myös meidän osaltamme luonnollisena, mutta on tärkeää, että siitä ei saa yrittää sulkea muita pois. Me Suomessa olemme kiinnostuneita Barcelona-prosessista ja vastaavasti olemme olleet iloisia Välimeren maiden kiinnostuksesta pohjoiseen ulottuvuuteen. Oman alueemme yhteistyö tulee laajenemaan entisestään Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan liityttyä Euroopan unioniin.

Perinteisen pohjoismaisen yhteistyön suurimpia tuloksia on ollut ihmisten vapaa liikkuminen, joka on osaltaan rakentanut läheisyyttä ja mutkatonta kanssakäymistä. Sen vuoksi Suomelle oli tärkeää, että myös Norja ja Islanti saatiin mukaan EU:n vastaaviin suunnitelmiin. Maaliskuun lopulla kaikki Pohjoismaat siirtyivät soveltamaan Schengen-sopimusta. Pohjoismaisen passiunionin perinteet jatkuvat.

Pohjoisen ulottuvuuden kehittäminen unionissa oli meistä luonnollinen jatko historialliselle yhteistyötraditiolle. Olemme olleet tyytyväisiä Suomessa pohjoista ulottuvuutta koskeneen aloitteemme edistymiseen ensin Portugalin ja nyt Ruotsin puheenjohtajakaudella.

Pohjoisten alueiden suuri merkitys unionin kannalta on nyt yleisesti tunnustettu. Tukholman Eurooppa-neuvosto teki Euroopan Investointipankin lainoituksen Venäjän ympäristöhankkeisiin mahdolliseksi. Se on todella merkittävä asia. Pietarin kaupungin jätevesijärjestelmän uusiminen ja Kaliningradin ympäristöasioiden kuntoon saaminen ovat kiireellisiä hankkeita. Itämeri on sisämerenä hyvin haavoittuvainen. Meidän on pyrittävä kaikin keinoin sen suojelemiseen.

Euroopan komissio on ryhtynyt panemaan toimeen pohjoista ulottuvuutta koskevaa toimintaohjelmaa ja sen toteuttamista tarkastellaan ensimmäisen kerran Luxemburgissa 9. päivänä huhtikuuta. Pohjoisen ulottuvuuden kantava ajatus ovat yhteiset edut, vakauden edistäminen, ympäristön parantaminen sekä taloudellisen yhteistyön kehittäminen laajalla rintamalla. Laajentuva Euroopan unioni ja Venäjä ovat keskenään entistä riippuvaisempia. Meidän tulee ohjata tätä vuorovaikutusta mahdollisimman myönteiseksi ja yhteisiä etujamme konkreettisesti edistäväksi.

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995, se tuli mukaan järjestelmään, joka oli muovautunut jo vuosikymmenien yhdentymiskehityksen tuloksena. Me suomalaiset tunsimme olomme kuitenkin kohtuullisen kotoisaksi alusta lähtien. Olihan meillä yhteinen eurooppalainen perintö, toimintatavat ja tavoitteet.

Tänään olemme unionissa, johon me olemme itsekin vaikuttaneet. Amsterdamin sopimus ja nyt ratifioitavana oleva Nizzan sopimus ovat meidänkin aikaansaannoksemme. EU vastaa tänään vähän paremmin kansalaisten tarpeisiin ja toiveisiin. Uudistustyötä on jatkettava. Edessä oleva keskusteluvaihe on tärkeä. Seuraava vaihe on jo kolmen vuoden päässä, kun uusi hallitusten välinen konferenssi kutsutaan koolle.

Me suomalaiset olemme ottaneet jäsenyytemme vakavasti ja pyrimme olemaan aktiivisesti osallistuvia, mutta rakentavia Euroopan unionin kehittämisessä. Käytännönläheisinä ihmisinä päädymme usein toteamaan, että kompromissi on parempi kuin umpikuja ja lyhytkin edistysaskel parempi kuin paikallaan polkeminen. Maamme nähdäänkin usein mukana unionin keskeisissä hankkeissa. Yhteinen Eurooppa on meille tärkeä.

Me olemme vakuuttuneita yhteisen valuutan järkevyydestä sekä Euroopan unionille että itsellemme. Sen vuoksi päätimme pyrkiä niiden maiden ryhmään, jotka siirtyvät ensimmäisinä EMUn kolmanteen vaiheeseen.

Uskomme, että siirtyminen yhteiseen valuuttaan alentaa kustannuksia, yksinkertaistaa kansalaisten jokapäiväistä elämää ja pitkällä tähtäyksellä vahvistaa Euroopan unionin asemaa kansainvälisillä markkinoilla. Yksittäisen kansalaisen kannalta siirtyminen yhteiseen rahaan on symbolisesti merkittävää. Meidän ei tule myöskään vähätellä yhteisen rahan turvallisuuspoliittista vaikutusta.

EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen on ollut keskeinen pyrkimys koko meidän jäsenyytemme ajan. Mielestäni oli hyödytöntä kiistellä varsin pitkälle menevästä puolustusyhteistyöstä, kun se mitä tarvittiin oli kriisinhallinta. Suomi ja Ruotsi esittivät kriisinhallinnan sisällyttämistä unionin tehtäviin jo vuonna 1996. Silloisen ruotsalaisen kollegani ulkoministeri Lena Hjelm-Wallenin kanssa saimme tätä koskevan määräyksen mukaan Amsterdamin sopimukseen.

Euroopan unionin kriisinhallintakyvyn kehittäminen vauhdittui edelleen Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan yhteistyön tiivistyttyä. Yhteistyön tulos näkyy St. Malon julistuksessa. Kriisinhallintakyvyn keskeiset tavoitteet sovittiin Helsingin Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 1999. Viime marraskuussa pidetyssä voimavarakonferenssissa saavutettiin sotilaalliset tavoitteet ja unioni kehittää nyt aktiivisesti tätä toimintaa yhteistyössä NATOn kanssa.

Suomi pyrkii jatkossakin olemaan aktiivinen EU:n kriisinhallintakyvyn kehittämisessä. Olemme tyytyväisiä siitä, että suomalainen kenraali Gustav Hägglund on saanut kollegojensa tuen näiden asettaessa hänet ehdolle EU:n sotilaskomitean puheenjohtajaksi. Uskon, että EU:n yleisten asiain neuvosto vahvistaa Hägglundin valinnan ensi maanantaina.

Siviilikriisinhallintaa tarvitaan sekä sotilaallisten konfliktien että luonnonkatastrofien jälkeen. Siitä huolimatta siviilikriisinhallinnan yhteistyön organisointiin ei ole kiinnitetty yhtä paljon huomiota kuin sotilaalliseen kriisinhallintaan. Avoin kiitos Tanskalle, että se on ollut siviilikriisinhallinnan osalta hyvin aloitteellinen.

Suomen puheenjohtajuuskaudella sovittiin EU:n tavoitteista siviilikriisinhallinnan alalla, joita Feiran Eurooppa-neuvosto täsmensi. Nyt Ruotsin puheenjohtajuuskaudella asia on taas etenemässä voimakkaammin. Siviilikriisinhallinnan kehittämisessä tulee vahvistaa siviilihallintoa ja oikeusvaltioperiaatteita. Usein kuitenkin poliisitoimen aikaansaaminen ja pelastuspalvelun käynnistäminen ovat kaikkein kiireellisimpiä.

On myös tärkeää huolehtia siitä, että sotilas- ja siviilipuolella tehtävä työ nivoutuu tiiviisti toisiinsa. Siviilikriisinhallinnan toteutuksessa kansainvälisillä järjestöillä on keskeinen rooli, erityisesti tämä koskee YK:ta, ETYJ:iä ja Euroopan neuvostoa. Kaikissa kriiseissä tulisi painottaa poliittisia ratkaisuja ja kriisien laukaisemista neuvotteluteitse. Paikallisten asukkaiden ja kansalaisjärjestöjen tulee osallistua aktiivisesti uuden kehityksen luomiseen.

Viime aikoina myös Euroopan unioni on alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota kriisien ennaltaehkäisyyn. Se on luonnollista. Demokratian vahvistaminen, ihmisoikeuksien ja erityisesti vähemmistöoikeuksien kunnioittaminen sekä oikeusvaltion rakentaminen ovat tunnettuja keinoja kehittää vahva yhteiskunta. Samat asiat, joita joudutaan rakentamaan kalliisti aseellisten konfliktien jälkeen, voisivat ajoissa toteutettuna ehkäistä koko konfliktin syntymisen.

Euroopan unionilla on kaikki mahdollisuudet tulla vahvaksi kansainväliseksi toimijaksi. Tämäkin merkitsee uudistusten jatkumista. Tähän jatkuvaan uudistusprosessiin on sinänsä totuttu unionissa. Nizzan Eurooppa-neuvosto teki joukon tärkeitä päätöksiä, joilla mahdollistettiin laajentumisprosessin jatkuminen suunnitelmien mukaisesti. Sellaisenaan se oli mitä tärkein päätös.

Samalla kävi ilmeiseksi, että Nizzaan johtanut taival on loppuun kuljettu tie. Jatkossa uudistustyön tulee olla paremmin ankkuroitu kansalaisiin. Tarvitsemme laajaa keskustelua ja toistemme kuuntelun herkkyyttä. Näin toimimalla voimme vahvistaa ja kehittää Euroopan unionia entistä paremmin palvelemaan meitä kaikkia.

On myös hyvä palata juurille. Euroopan unionin rakentaminen lähti liikkeelle toisen maailmansodan raunioista. Tavoitteena oli uuden sodan välttäminen sitomalla yhteen entisten vihollismaiden kohtalot. Rauhanprojektina Euroopan unioni on onnistunut. Jäsenvaltioiden välillä ei ole enää ollut sotia.

Yhdentymiskehitys on laajentunut kattamaan yhä uusia aloja, ja tänään Euroopan unioni koskettaa meitä kaikkia miltei elämän kaikilla alueilla. Surullista onkin, että mitä enemmän EU on läsnä yhteiskuntamme eri sektoreilla sitä kaukaisempana kansalaiset pitävät sitä.

Suomen kansa äänesti laajalla enemmistöllä Euroopan unionin jäsenyyden puolesta. Kannatusluvut ovat edelleen hyvällä tasolla, mutta meilläkin on huomattavissa lisääntyvää epävarmuutta kannoissa. Paljon hyvää työtä tehdään unionin saamiseksi lähemmäksi kansaa. Ja se on oikein. EU on tällä hetkellä tärkein eurooppalainen yhteistyöorganisaatio ja sen merkitys tulee edelleen kasvamaan.

Mutta silti Euroopan unioni ei ole koko Eurooppa, mutta Euroopan rakentamisen pitää olla kaikkien eurooppalaisten asia. Ja tämän puolesta meidän on ponnisteltava. Siihen tarvitaan kaikkia ihmisiä, mutta tulevaisuuden kannalta nuoriso on aivan erityisen tärkeä.

Kasvattamalla heidät aktiivisiksi ja rohkeiksi, demokraattisiksi ihmisiksi luomme vahvan varustuksen kokea millaisia maailman muutoksia tahansa. On tärkeää palata perusarvoihin: demokratiaan, ihmisoikeuksiin, oikeusvaltioon.

Saattamalla eri maiden nuoret entistä enemmän yhteen luomme pohjan, jolta me emme vain torju muukalaisvihaa ja rasismia, vaan josta kasvaa toistemme parempi ymmärtäminen, suvaitsevaisuus ja rakentava yhteistyö. Ja siinä työssä myös Euroopan unionilla on paikkansa.